osaako kukaan neuvoa verotus/eläke/sos.tur

Hei Kaikille !
Toivottavasti siellä ollaan, missä nyt olettekin jo viikonlopputunnelmissa.
Minä olen tänään joutunut työni takia pähkäilemään veroitus asioita: Olen lukenut verohallinnon ohjeita ja olen nyt vielä sekavampi kuin ennen. Eli voisiko joku auttaa minua ???
Ongelma: yritys sijaitsee yhdessä Eu maassa, miehet kiertävät eurooppaa töissään 2-6 kk välillä 2 kk, 6kk, 7kk yhdessä maassa, mutta ovat kaikki kirjoilla Suomessa. Verot maaksetaan Eu maahan, jossa yritys sijaitsee.. Nyt haluaa Suomen verottaja saada myös verotuloja suomeen.
Puhuvat 6kk säännöstä, jonka mukaan pitäisi oleskelu olla aina vähintään 6kk yhdessä maassa, ei siirtymistä maasta toiseen. Help,
1179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joo, oikeessa ovat että niiden miesten EI pidä olla kirjoilla Suomessa tai muuten ne maksaa ensin yhdet verot siihen muuhun EU-maahan ja sit mätkyinä Suomen huippukalliitten verojen ja sen toisen jo maksetun veron erotuksen. Kussakin maassa on tosiaan oltava 6kk kerrallaan ja lisäksi on parasta heti paikalla siirtää kirjat Suomesta ulos. Kaiken huippu: kun olet siirtänyt kirjasi ulos niin Suomen verottaja laskee minkä ajan vuodesta oleskelet KOLMANNESSA maassa ja rinnastaa sen Suomessa oloon ja jos sitä aikaa tulee enemmän kuin ihan muutama päivä per kk niin Suomen verot ja maksut räpsähtää.

Pidä huolta et ne miehet virallisesti asuu siellä missä se firma on, siirtää kirjansa sinne, maksaa veronsa sinne ja ei tee töitä muussa maassa koskaan vähempää kuin 6kk kerrallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


be-aalsti kirjoitti:

Hei Kaikille !
Toivottavasti siellä ollaan, missä nyt olettekin jo viikonlopputunnelmissa.
Minä olen tänään joutunut työni takia pähkäilemään veroitus asioita: Olen lukenut verohallinnon ohjeita ja olen nyt vielä sekavampi kuin ennen. Eli voisiko joku auttaa minua ???
Ongelma: yritys sijaitsee yhdessä Eu maassa, miehet kiertävät eurooppaa töissään 2-6 kk välillä 2 kk, 6kk, 7kk yhdessä maassa, mutta ovat kaikki kirjoilla Suomessa. Verot maaksetaan Eu maahan, jossa yritys sijaitsee.. Nyt haluaa Suomen verottaja saada myös verotuloja suomeen.
Puhuvat 6kk säännöstä, jonka mukaan pitäisi oleskelu olla aina vähintään 6kk yhdessä maassa, ei siirtymistä maasta toiseen. Help,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu