Hermoratahieronta...

millaisiin vaivoihin? Olen mieshenkilö ja sairastanut jo monta vuotta virtsavaivaa, onko eturauhas- vai virtsarakkotauti kyseessä. Varmuutta ei ole. Virtsaamistarve on erittäin tiheä ja kirvelyäkin esiintyy. Lääkityksiä olen vuosien varrella kokeillut jos jonkinmoisia, niin urologin määräämiä kuin myös luontaistuotteita. Nyt viime aikoina on ruennut tuntumaan pistelevää pientä kipua varsinkin vasemmassa jalkapohjassa päkiän kohdalla ja jonkin verran kämmenissä. Tuntuu niin kuin joskus säteilisi samaan aikaan myös virtsaputkeen. Niinpä kysynkin, voiko tämä minun pitkäaikainen vaivani johtua esim. hermopuristuksesta, joka ilmenee sitten jatkuvana virtsaamistarpeena ja kipuiluna virtsaputkessa?
1990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Se, mihin hermoratahieronta auttaa on yksilöllistä ja riippuu viasta. Oma hermorataterapeuttini on kertonut, että jos kärsii esimerkiksi niin sanotusta kouristelevasta rakosta, hermoratakäsittely voi laukaista kouristuksen ja näin virtsaamistarve vähenee. Jos haluat kokeilla, hakeudu hermoratahierontaan ja kerro vaivoistasi terapeutille, niin hän tietää ottaa asian huomioon hoidon aikana.

Hermoratahieronta on miellyttävä ja rentouttava kokemus, mutta älä säikähdä, jos saat ensimmäisten hoitokertojen jälkeen kummallisia tuntemuksia, kuten vatsakipua tai päänsärkyä tai ihottumaa. Ne ovat merkki kehon aktivoitumisesta eli hyvä asia. Kun sinnikkäästi jatkat hoitoja muutaman kerran, jälkioireetkin helpottavat ja elimistö alkaa aktivoitua ja parantaa itse ongelmakohtia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


antaako apua... kirjoitti:

millaisiin vaivoihin? Olen mieshenkilö ja sairastanut jo monta vuotta virtsavaivaa, onko eturauhas- vai virtsarakkotauti kyseessä. Varmuutta ei ole. Virtsaamistarve on erittäin tiheä ja kirvelyäkin esiintyy. Lääkityksiä olen vuosien varrella kokeillut jos jonkinmoisia, niin urologin määräämiä kuin myös luontaistuotteita. Nyt viime aikoina on ruennut tuntumaan pistelevää pientä kipua varsinkin vasemmassa jalkapohjassa päkiän kohdalla ja jonkin verran kämmenissä. Tuntuu niin kuin joskus säteilisi samaan aikaan myös virtsaputkeen. Niinpä kysynkin, voiko tämä minun pitkäaikainen vaivani johtua esim. hermopuristuksesta, joka ilmenee sitten jatkuvana virtsaamistarpeena ja kipuiluna virtsaputkessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu