Olen alkanut haaveilla toisesta koirasta, sellaisesta, jolla on vartiointiviettiäkin hieman. Esim. saksanpaimenkoira olisi mukava turva lenkillä. Puhdasrotuisessa taas pelottaa ne lonkat.. Ja entä jos tulee ongelmia koulutuksessa, kun eka oli niin helppo?? Paljon olen kyllä koulutusoppaita lukenut, ja määrätietoisesti olen omaani koulinut. En koskaan ottaisi isoa koiraa ja jättäisi kouluttamatta! Nykyinen on vuoden vanha ja varsin hyvä koirakansalainen, lisää koulutusta ei juuri tarvita. Se kasvoi ekat neljä kuukautta koiralaumassa ja rakastaa kaikkia vastaan tulevia koiria. Siksikin olisi toinen hauva kiva..
Olen myös miettinyt näitä juttuja: tuleeko ongelmia siinä vaiheessa kun hankkii lapsia, jos on kaksi koiraa? onko kellään kokemusta? miten koirat suhtautuvat, ja onko yhdellä perheellä voimia sekä kahteen koiraan, että vauvaan? Mitä käytännönongelmia? En halua tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä, ja olisi kiva kuulla, miten muilla on sujunut. Ja entä jos lapsi on allerginen? Olen kuvitellut kaikki pahimmat skenaariot..
Voisin muuten ottaa kissan koirani kaveriksi (se tykkää oikeastaan kaikista karvaisista eläimistä, kissojen kanssa haluaisi leikkiä, mutta ainakaan äitin kissat eivät ole juurikaan innostuneet.. lähinnä mulkoilleet murhaavasti :) )mutta avomies ei anna ottaa "sohvia repimään" :`( Minulla on pienestä asti ollut kissa lemmikkinä, tämä on ensimmäinen koirani.
Olen myös miettinyt näitä juttuja: tuleeko ongelmia siinä vaiheessa kun hankkii lapsia, jos on kaksi koiraa? onko kellään kokemusta? miten koirat suhtautuvat, ja onko yhdellä perheellä voimia sekä kahteen koiraan, että vauvaan? Mitä käytännönongelmia? En halua tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä, ja olisi kiva kuulla, miten muilla on sujunut. Ja entä jos lapsi on allerginen? Olen kuvitellut kaikki pahimmat skenaariot..
Voisin muuten ottaa kissan koirani kaveriksi (se tykkää oikeastaan kaikista karvaisista eläimistä, kissojen kanssa haluaisi leikkiä, mutta ainakaan äitin kissat eivät ole juurikaan innostuneet.. lähinnä mulkoilleet murhaavasti :) )mutta avomies ei anna ottaa "sohvia repimään" :`( Minulla on pienestä asti ollut kissa lemmikkinä, tämä on ensimmäinen koirani.
Vastaukset 16
Vanhimmat
tulis mieleen pari huomioitavaa juttua:
Uusi pentu oppii joitain asoita vanhemman koiran esimerkistä helpommin mutta myös kaikki mahd. huonot tavat tarttuu.
Sisäsiisteyden opettamisen jälkeenkin molempia koiria (varsinkin nuorempaa) joutuu käyttämään myös erillisillä ulkoiluilla ja koulusessioissa - näin molemmat saa omaa "laatuaikaa" pomon kanssa ja oppivat toimimaan myös ilman toista koiraa. Eli lenkkeilymäärä alussa tuplaantuu, pentuiän jälkeenkin suurempi kuin nyt.
Koirista on seuraa toisilleen (edellyttäen että aikuisiällä niillä ei mene napit vastakkain lopullisesti, silloin toisesta voi joutua luopumaan). Ne myös tod. näk. leikkii sisällä, ainakin kun valvova silmä ei ole kotona eli sotkua tulle, karvaa tuplamäärä...
Mikäli ovat kovin kiintyneitä toisiinsa voi tulla ongelmia jos jommalle kummalle sattuu paha sairaus tai onnettomuus josta syystä se joudutaan lopettamaan - seurauksena kierteinen "kahden koiran loukku" tai hermoja raastava eroikäväongelma.
Koirat selvittävät keskenään oman arvojärjestyksensä, omistajan kannattaa huomioida se ettei vahingossa lietso valtataisteluja koirien välillä (tämä nyt lähinnä jos molemmat koirat suht saman ikäisiä,kokoisia,samaa sukupuolta). Siis luonnollisesti ensin lauman ihmisjäsenet, sitten koirat niiden oman järjestyksen mukaan. Siinä ei sitten auta vaikka itse haluaisi suosia esim. "ensimmäistä" koiraa, jos uudempi on johtaja niin se ruokitaan koirista ensimmäisenä, silitetään, palkitaan, päästetään ovesta...
Tässä nyt näitä käytännön näkökohtia...Niin ja tietysti ruokaa kuluu tuplat, mahtuvatko autoon ja ennen kaikkea mahtuuko sinne sitten muita, löytyykö lähipiiristä hoitajaa esim. loman ajaksi - yhden koiran saa sijoitettua helpommin mutta kahta koiraa voi mummon olla hankalampi ulkoiluttaa, vaikka olisivatkin hellantelttuja molemmat...
Mitä lapseen sitten tulee niin uskoisin että ei hankaloita uuteen perheenjäseneen tottumista - onhan koirilla sitten toisensa vaikka emännän ja isännän aikaa on jakamassa myös uusi tulokas. Tietty ehdottoman selvät pelisäännöt alusta asti, koirille ja myös muksulle.
Ja vielä sellainen piru seinälle että kaksi koiraa toimii yleensä helposti myös omana yksikkönä - tottelevaisuuteen tuplahuomio. Kahdestaan on paljon kivempi karata kuin yksin, on sitä seuraa mukana niin menee korvat helpommin lukkoon...
Tulipa oikein palopuhe ! Mutta tosiaan kannattaa harkita. Kyllähän se koiralle on aina parempi jos on koiraseuraa ! Oman aktiivisuuden ja jaksamisen mukaan.
Karvojahan täällä riittää joka tapauksessa :). Monia noista asioista olin jo ajatellut. Auto on vaihtumassa farmariin kun vain saisin tuon kortin vihdoin ja viimein ajettua.. Meidän koiran ainut "huono tapa" on ettei se luota yhtään vieraisiin. Muuten hyvä tapainen kaveri. Ei hypi sohvilla eikä sängyllä. Ei kerjää, eikä karkaile.
Sisällä leikkiminen ei sinänsä haittaa, Nikin kamut on kyllä käydessään leikkineet sisällä.. Se tuntuu jotenkin pahalta, jos uusi koira alistaisi tuon reppanan. Se kun on niin kiltti kaikille, eikä ole dominoiva. Saksanpaimenkoira olisi varmasti.
Ongelmana on myös se, ettei ukko ole erityisen innokas lenkkeilijä. Kerrostalossa homma vielä toimi, kun sanoin, että sen täytyy käyttää kerran päivässä koira pihalla, minä käytän ne kaksi muuta. Nyt kun asutaan omakotitalossa ja käymme kerran päivässä pitkän lenkin, saa välillä tapella tosissaan, että saisi ukon kerran viikossa viemään koiran lenkille, jos itsellä on muuta menoa.
Ehkä tämä pelko toisen koiran ottamiseen johtuu siitä, että joskus kuulee todellisia kauhutarinoita siitä, mitä tuhoa kaksi koiraa saa aikaan. Meidän hauvalla on eroahdistusta, joka kuitenkin loppuu välittömästi jos se saa koirakaverin (testattu), mutta jos se toinen koira silti..... Aaaargh. Ja kun kuitenkin ois kiva taas koulia koira :). Eikä tämä ole sitä että "kun se pentu ois niin söpö". Ottaisin mieluummin aikuisen koiran, jonka kanssa voi käydä pitkiä lenkkejä. En kuitenkaan luota niin paljoa kouluttajan taitoihini, että uskaltaisin ottaa aikuisen koiran. Ne ovat usein kouluttamattomia ja siksi ongelmallisia.. Pennun kun ottaa, niin siitä saa koulittua mieleisensä. Äh. En tiiä. Ehkä jätän asian vielä lepäämään :). Olen myös harkinnut koirani pennuttamista, hyvä isä olisi tiedossa, ja pennuista tulisi varmasti kauniita ja tosi kilttejä, mutta pelottaa, että mun rakkaalle hauvalle voi sattuu jotain. En pystys elämään itteni kanssa jos se kuolis synnytykseen.
Oon aina vähä tämmönen jossittelija. Toiset toimii, minä pähkäilen.. Entä jos, mutta jos, jos, jos, jos...
Noh, ihan pakko vastata kun on ajankohtainen asia itselle. Minulla siis kotona 11 kk nuori sakunarttu ja kohta 20 vk saman rotuinen narttupentu. Osa kasvattajista kauhisteli ja kauhistelee edelleen liian pientä ikäeroa sama sukupuoli (=karmeita tappeluita vuoden, parin sisällä), joka toinen taas sitä mieltä, että hyvä kun ovat molemmat nuoria ja leikkisiä, että sopeutuvat paremmin toiseensa.
Tarkkana pitää pennun kanssa olla, kuten edellä jo kirjoitettiin, ettei leimaudu liiaksi toiseen koiraan. Ensisijaisesti pitää leimautua ihmiseen, perheeseensä, ja vasta sitten koirakaveriin. Tämän takia pennun kanssa pitää vietää hirveästi aikaa kahdestaan mitä erilaisimmissa tilanteissa ja paikoissa, lenkitellä yksin, leikkiä.. Myös kouluttaminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi, kun vanhempi koira pyörii jaloissa ja ihmettelee, miksei palkkaa heru, vaikka tekee kaiken mitä käsketään.
Käytännössä vanhempi koira on 7-8 tuntia päivisin yksin kotona ja pentu minun mukana töissä (ihanainen työnantaja :). Iltapäivästä kotiin, sitten koirat saa melskata keskenään, sitten lähden vanhemman kanssa lenkille, siinä menee se 1,5 tuntia keskimäärin. Takaisin sisälle, itselle ruokaa, pennun kanssa ulos (varsinaista lenkittämistähän ei pieni pentu jaksa eikä todellakana ole suositeltavaa) ja leikkimään. Omia harrastuksia useimmiten tähän väliin ja sitten iltasella vielä vanhemman koiran tai molempien kanssa ulos, jos on pelkästään toinen koira mukana mennään kentälle harjottelemaan jotain koirasta riippuen. Kerran viikossa järjestettyihin reeneihin, molemmat koirat mukana ja reenaaminen erikseen molempien kanssa.
Tähän karvanlähtöaikaan sitä karvaa on oikeasti aivan järjettömästi. Pentu ei ole sisäsiisti ja kyllä ne välillä sisällä juoksee, ko. homman kiellän kyllä alkuunsa. Seuraa niistä on toisilleen eikä pennulla ole mitään tarvetta kaluta esim. ihmisten kinttuja, kun leikkii vanhemman koiran kanssa. Mitään tuhoa ei ole kumpikaan yksin eikä yhdessä saanut aikaan, vaikka ovat tunteja kaksin talossa olleetkin.
Kaksin keksivät pihalla helposti kaikkea kivaa, kuten vaikka moottirikelkan jahtaamista ja tarkkana pitää olla, ettei mene tottikset ihan harakoille.
Mutta hetkeäkään en ole katunut ja kyllähän homma helpottuu tuossa n. 7 kk päästä, kun koiralla alkaa olla tavat kohdallaan ja minä saan varmaan lähiviikkoina laittaa matotkin lattialle.
itellä tuli mieleen tuo sairastelu, monet pöpöt ja etenkin loiset tarttuu helposti koirasta toiseen ja eläinlääkärikuluihin voi varautua...
Mitä ko. rotuun tulee, niin ihan yksilöstä kiinni. Meillä on kotona kaikkien kaveri, joka nuolee vaikka rosvon naaman heti ovella ja sitten tämä nuorempi, joka on jo nyt kovempi vahtimaan ja ihan selkeästi "se kovis". Se, miten nuo lauman keskinäiset arvosuhteen ennen pitkää muotoutuu, on vielä arvoitus, mutta hyvin todennäköisesti pentu ottaa pomon paikan. Ei se tee siitä vanhemmasta koirasta yhtään sen onnettomampaa. Hyvä vain, että toinen on alistuvainen ja sopeutuu paikkaansa, päästään vähemmillä tappeluilla.
Paperillisten, rekisteröityjen, koirien lonkat ei todellakaan ole yhtään sen huonompia kuin paperittomien, päinvastaista voisin ehkä esittää. Hyvältä kasvattajalta saa hyvällä säkällä ainakin luustoltaan terveen koiran, paljonhan näissä on allergioita ja muuta "pientä" vikaa, mutta itse en rotua toiseen vaihtaisi.
huh, tulipas kirjoitettua.
Allergiatkin ovat kyllä aika ikäviä.. Ilmenevätkö lonkkaviat vasta vanhemmalla iällä? Jos koiran ei anna lihoa mahdottomaksi, niin onko sille haittaa lonkkaviasta? Olen vähän ajatellut, että jos ottaisi koiran jossa on puolet tai 3/4 sakemannia. Veljen koira on puoliksi sakemanni, puoliksi ajokoira, mutta puolustaa tarkasti omistajaa, jos huomaa todellisen vaaran. Ei sen puoleen, tuo nykyinen ilmottaa hyvin tarkasti kun auto tulee pihaan, ja monet ovat sitä säikkyneet kun se haukkuu ja murisee vieraille. Mutta jos joku lenkillä kävisi minuun kiinni, koira juoksisi varmasti karkuun. Se haukkuu pelkoansa ja tulee minun selän taakse piiloon kun joku asia tosissaan pelottaa.
Eipä kuulostanut tuo arki ihan helpolta :) Menen vielä syksyllä ammattikorkeakouluun, joten taitaa koiranhankinta siirtyä. Mutta hyvä tietää tulevaisuuden varalle, koska jossain vaiheessa se kamu taitaa tulla..
.. ei ne allergiat sentään maata kaada siinä vaiheessa, kun on selvinnyt, mille koiruli on allerginen. Monestihan allergia ilmenee ihottumana, hilseenä, korvien töhnäisyytenä, silmien rähmimisenä...
Lonkkakuvauksiinhan koira viedään siinä vuoden ikäisenä. Pennusta et voi tietää, minkälaiset lonkat tulee kun kasvaa. Tän takia niitä vanhempien papereita kannattais tuijotella. Paperittomia harvemmin on kuvattu ja emän lonkat voi olla vaikka E:t. Yhtä mahdollista on kuitenkin ihan ite hajottaa ne koiransa lonkat, jolloin kyse ei olekaan perinnöllisyydestä. Liikaa liian rankkaa reeniä liian varhain ja pam. Näitäkin tapauksia on ihan tarpeeksi.
Sekarotuiset on kivoja jne, mutta ainahan on se riski, että ottaa sitten huonot ominaisuudet /sairaustaipumukset jne. molemmista vanhemmista. Metsästysviettinen saksanpaimenkoira ei kuulosta mun korvaan oikein kivalta, mutta.. makunsa kullakin. Ja se, että sakun ostaa ei todellakaan automaattisesti tarkoita, että se osaisi sua puolustaa. Olenpa nähnyt hyvin suojelukokeessakin menestyneen koiran, joka ei taatusti osaisi tehdä mitään jos joku iltasella emoon kävisi kiinni. Koiria on niin monen luontoisia ja kovin vahvasti viettivoimaista ei nyt ehkä kannata ihan heti ottaa...
Meillä on kotona oikea enkeli, mutta kyllä se riittää ihan kivasti, kun se haukkuu kun joku tulee. Ei tule vieras sisälle, kun koira on korvat pystyssä haukkuen kattomassa, kuka tulee.
Harkintaa paljon ja rotuakin kannattaa miettiä kovasti. Palkitseva tää saku on kaikinpuolin ja varmaan yks koulutettavimpia koiria, mutta vaatii vastapainoksi tosiaankin _paljon_ aikaa ja aktiviteetteja. Sellaista kerran päivässä puolen tunnin lenkki -koiraa siitä ei tule ikinä.
Se, mitä haittaa dysplasiasta koiralle on riippuu ihan siitä, kuinka vakava se lonkkavika on. Kun lonkat kerran kuvauttaa ja niiden tilan tietää, voi sitten "pitää niitä kunnossa", vaikkeivät ihan priimat olisikaan. Esim. raskaat vetämiset pois lonkkavikaiselta. Ja kyllähän sakun pitää hoikka olla etenkin kasvuvaiheessa. Ei ole kaunista katsottavaa lihava koira, vaikka tervelonkkainen olisikin. Tuollaisena peruslenkkikaverina pärjää vähän huonommillakin lonkilla varmasti.
Olemme pitäneet jo pitkään kahta narttucavalieriä, oikeastaan kolmas pari menossa. ja hyvin menee. Kuitenkin kaikki mainintasi hierarkiasta ja toisiltaan oppimisesta ja muusta ovat täyttä totta. Koirammehan ovat pieniä pehmeäluonteisia, mutta jos meillä olisi kaksi shäferiä, en enää olisi yhtä varma kahden koiran ratkaisusta. Olimme myös joutua tähän kahden koiran loukkuun. Se saatiin ratkaistua kuitenkin siten että vanhemman kuollessa, emme ostaneetkaan tilalle pentua vaan parivuotiaan nartun ja nyt koiriemme ikäero on niin pieni että on mahdollista luopua koirista, kun se luonnollinen aika tulee että kenenkään tai minkään ei tarvitse tuntea liikaa turhaa tuskaa.
Pari juttua tuli mieleen:
Lenkkiturva ei ole todellakaan mikään motiivi valita roduksi saksanpaimenkoiraa. Saku on palvelus- ja työkoira, valinta on tehtävä tuon mukaan ja todellakin tiedettävä mitä moisen omistaminen tarkoittaa. Piste. Hörhöt karkottavaksi lenkkikaveriksi sopii mikä tahansa yli polven korkuinen karvaturri.
Jokaisella jalostetulla rodulla on omat vaivansa. Käyttölinjainen rekattu sakupentu on yhtä turvallinen valinta kuin mikä tahansa muukin rotukoira, jos vähän katsoo, keneltä kasvattajalta sen hakee. Koira sairastuu siinä missä ihminenkin ja moista on turha edes yrittää lähteä ennustamaan.
Sakua koulutettavampaa koiraa ei juuri ole. Jos ongelmia tulee, on vika yleensä kouluttajassa, ei koulutettavassa. Pätee ihan jokaiseen koiraan.
Kaikki koirat pitää kouluttaa. Ei vain isot. Vastaantulevia räkyttäviä ja hihnassaan tempovia pikkupiskejä seuranneena voisin sanoa, että erityisesti niiden pienten rotujen omistajat tuntuvat ajattelevan, ettei sitä tarvitse kouluttaa kun se on niin pieni. Käsittämätöntä.
Koira tarvitsee koulutusta koko elämänsä ajan eikä koskaan tule vaihetta, jossa se olisi tarpeeksi koulutettu. Tämä pitää ymmärtää nimenomaan myös koiran itsensä kannalta, ei vain kouluttajan ja elinympäristön kannalta.
Koiran ei pidä rakastaa jokaista vastaantulevaa elävää olentoa. Vain omaa laumaansa. Näitä 'kaikkien kavereita' saa jatkuvasti hätistellä pois jaloista, eikä mene perille vaikka sanois, että älä päästä lähelle, tässä on koulutus käynnissä. Mun koirani rakastaa vain niitä ihmisiä&eläimiä, joita mä sallin ja silloin kun mä sallin.
Mahdollisesti tulevat ongelmat tulevien lapsien ja koirien välillä riippuvat vain ja ainoastaan sinusta. Koirat tottuvat lapsiin ja lapset koiriin. Kysymys on siitä, kuinka sinä kasvattajana ja kouluttajana tilanteen hoidat.
Perheesi voimavaroista sinun lienee turha täällä palstalla kysellä. Itsehän tilanteesi parhaiten tiedät?
Lapsen allergiasta yleensä seuraa koirista luopuminen. Sen lisäksi pääsääntöisesti uusitaan kämpästä kaikki tekstiilit matoista ja sohvista alkaen ja kämppä desinfioidaan. Kokemus löytyy ja halpaa ja tuskatonta se ei ole. Tuotakaan vaan ei pysty ennakoimaan mitenkään.
Aika raakileelta vaikuttaa ajatuksesi toisesta koirasta. Suosittelen, että unohdat ainakin siihen saakka, kunnes tiedät, miksi sen haluat. Ja senkin jälkeen mietit sataan kertaan uudestaan, onko valintasi palveluskoira. Erityisesti sakemannin huono maine ummikoiden silmissä johtuu suurelta osin siitä, että rotuvalinta on tehty väärin perustein ja sitten hanskat putoo käsistä, kun arki alkaa ja when the shit hits the fan. Vaikka sakemanni sopeutuukin loistavasti perheoloihin ja elää sosiaalisena ihmisten keskellä, se ei missään nimessä ole leikkikaveri, lenkkiturva eikä seurakoira.
Kirjoitinko jossain vaiheessa että päästän koirani kaikkien vastaan tulevien koirien luokse? Nimenomaan en. Koulutus onkin hieman hankalaa kun muut tuovat koiransa lähelle. Enkä ole myöskään sanonut että jos ottaisin pienen koiran, niin en sitä kouluttaisi. En vain aio ottaa pientä koiraa, koska en pidä pienistä koirista.
Sanoinko että lopetan aiemman koiran koulutuksen siihen paikkaan kun saan toisen? En tietenkään.
Mitähän koirarotua sitten mahtaisit suositella, jos saku ei ole hyvä? Käyn mielelläni tokossa ja agilityssä. En halua koiraa joka on ylienerginen (esim. bordercollieilla taitaa olla siihen taipumusta) hössöttäjä. Pentunahan ne kaikki ovat, mutta kaverin pitäisi aikuisena hieman rauhoittua.
> Kirjoitinko jossain vaiheessa että päästän
> koirani kaikkien vastaan tulevien koirien
> luokse?
Et. Miksi kysyt? Tosin sanoit, että koirasi tykkää kaikista karvaisista olennoista, joten potentiaalia koirassasi moiseen käyttäytymiseen on, koska näihin kaikkien rakastajiin törmää aika usein lenkillä. Sinusta koiran omistajana en sanonut tämän suhteen mitään.
> Koulutus onkin hieman hankalaa kun muut tuovat
> koiransa lähelle.
Kielto on toiminut omalla kohdallani. Tarvittaessa sitten tiukkasävyisempikin.
> Enkä ole myöskään sanonut että jos ottaisin
> pienen koiran, niin en sitä kouluttaisi.
Et niin. Mikä on pointtisi?
> Sanoinko että lopetan aiemman koiran
> koulutuksen siihen paikkaan kun saan toisen?
Kerroit, että nykyinen, noin vuoden ikäinen koirasi on on 'varsin hyvä koirakansalainen', eikä lisää koulutusta mielestäsi tarvita. Tuota rohkenen epäillä ja mainitsin asiasta etenkin sen vuoksi, että jos aiot sakemannia toiseksi koiraksi ja kuvittelet että se, tai ylipäänsä mikään koira on vuoden ikäisenä 'valmis' ja kouluttamisen voi jättää. Suosittelen muuttamaan käsitystäsi tämän ainakin tämän osalta.
> Mitähän koirarotua sitten mahtaisit suositella,
> jos saku ei ole hyvä?
Saku on hyvä minulle ja muista en osaa sanoa mitään. Oma valinta oli loppuun asti mietitty ja perusteltu ja jonkin verran kokemusta omaavana suosittelen vain ihmisiä ottamaan selvää asioista, etenkin omista tarkoitusperistään ja mielihaluistaan. Kuten sanoin, sakemanni ei ole seurakoira eikä leikkikaveri, se on jotain ihan muuta, eikä sille riitä tunnin parin kusilenkki iltaisin töiden jälkeen. Sakemanni tarvitsee töitä, tekemistä kropalle ja aivoille. Seurakoiraksi sopivia rotuja on pilvin pimein, eivät vaan mua kiinnosta.
Älä ole herkkänahkainen ja heti kavahda puolustuskannalle. Kysyit mielipiteitä ja multa sait yhden. Edelleenkin olen sitä mieltä, että tuskin olet miettinyt asiaa loppuun saakka, etenkin kun paremmasta puoliskostasi kuvailemasi perusteella ei juuri apuja ole.
Minun mielestäni alkuperäinen oli hyvin fiksu kun mietti asioita noinkin paljon etukäteen, vaikka uutta koiraa ei olekkaan välttämättä tulossa pitkään aikaan!!
Meillä on sama tilanne, eli olemme hankkimassa toista koiraa 9 kuukautisen koiramme kaveriksi. Eikä se mielestäni ole mitenkään maailmaa värisyttävä tapahtuma! jos rakastaa koiria, ja haluaa elää koirien kanssa ja on kokemusta niistä, koiran ottaminen on aivan normaali, tavallinen asia.
Meille pentu tulee luultavasti kesällä, ja teemme kaiken pennun kanssa niin hyvin kuin vain osaamme. Emme ole koira-ammattilaisia, vaan tavallisia ihmisiä, joilla on muutakin elämää kuin koirat. Tarkoituksena ei ole kouluttaa tai "valmistaa" maailman tottelevaisinta ja mestaria kaikessa- koiraa, vaan koiramme ovat meidän perheen jäseniä ja koulutettu niin, että niiden kanssa pärjää hyvin kaikissa tilanteissa.
Koirat palstalla on mielestäni liikaa tärkeileviä ihmisiä, joilla on suuri tarve kertoa asiat negatiiviseen sävyyn....
Kaikille koira rakkaille ihanaa kevättä ja tulevaa kesää!! :))
Oletan, että tekstissäsi viittaat muhun, kun kerran vastauksena samassa ketjussa näkyy.
Ihmetyttää kummasti miten herkkänahkaisilla ihmisillä on taito kääntää tavallinen mielipide negatiivikseksi ja kritiikilliseksi tärkeilyksi jos tekstiin ei sisälly naminamia ja selkään taputtelua? On se nyt kumma jos joku erehtyy sanomaan 'minä tiedän että...' ja ko. lause sattuu olemaan omaa näkemystä vastaan, niin sitten kitistään ja puolustellaan. Oon kyllä huomannut, että me koiraihmiset ollaan fanaattisuudessamme ja sisäsiittoisuudessamme parhaassa tapauksessa pahimmasta päästä, etenkin jos omaan rekkuun ollaan kajoamassa, mutta aina vaan jaksaa hämmästyttää.
On hyvä, että asioista kysellään ja otetaan selvää, sitä tässä kai kukaan ei ole kiistänyt. Alkuperäinen kysyjä oli mielestäni miettimässä väärää rotuvalintaa ja oman mielipiteeni kerroin omasta kokemuksestani. Jos sillä ei kysyjään ole mitään vaikutusta, niin se on sitten voivoi. En tiedä, minkä rotuisia koiria sinulla on eikä paljon kiinnostakaan, oletan että ei palveluskoiria kuitenkaan. Jos noilla kertomillasi ajatuksilla pärjäät rekkujesi kanssa niin sehän on sitte ihqdaa ja jipiijipii. Itse en ole ammattilainen todellakaan, eikä tässä olla mestareita tekemässä. Se vaan nyt on niin, että koiran rotu vaan tässä omassa tapauksessani määrittelee hyvin pitkälle sen, millainen elämä sille tulee tarjota ja tätä ei kaikki palveluskoiran omistajat vaan tajua. Opin tie kestää loppuun saakka, niin koiralla kuin omistajallakin. Jos ei ole nöyryyttä ottaa neuvoja ja kokemuksia vastaan ja suodattaa niistä se itselle tärkeä tieto, niin minkä sille sitten mahtaa?
Paljon sanoit asiaa, mutta muutamasta asiasta on pakko kommentoida.
"Koiran ei pidä rakastaa jokaista vastaantulevaa elävää olentoa. Vain omaa laumaansa."
Olen samaa mieltä. Ikävä kyllä näin ei vaan aina ole.
"Näitä 'kaikkien kavereita' saa jatkuvasti hätistellä pois jaloista, eikä mene perille vaikka sanois, että älä päästä lähelle, tässä on koulutus käynnissä."
Olen samaa mieltä. Vaikka omistankin koiran, joka on kaikkien kaveri, niin en todellakaan laske sitä vieraiden koirien/ihmisten luokse.
"Mun koirani rakastaa vain niitä ihmisiä&eläimiä, joita mä sallin ja silloin kun mä sallin."
Joo, kivakiva ja kuulostaa hienolta. Onkohan koskaan käynyt mielessäsi, että jokaisessa rodussa on niitä läählääh-kaikkien kaveri-koiria ja sitten niitä, jotka syttyvät vain omasta perheestään. Oman perhe -painotteinen koira on helpompi koulutettava. Kaikkien kaveruutta taas ei pysty sitkeälläkään koulutksella kokonaan koirasta kitkemään. Se on vähän niinkuin, että oikein sosiaalisesta ihmisestä pakotettaisiin epäsosiaalista.
Muistetaan lisäksi, että se kaikkien kaveri koira on kuitenkin taatusti kivempi kuin se tosi aggressiivinen.
> Joo, kivakiva ja kuulostaa hienolta.
Eikö?
> Onkohan koskaan käynyt mielessäsi, että
> jokaisessa rodussa on niitä läählääh-kaikkien
> kaveri-koiria ja sitten niitä, jotka syttyvät
> vain omasta perheestään. Oman perhe -
> painotteinen koira on helpompi koulutettava.
> Kaikkien kaveruutta taas ei pysty sitkeälläkään
> koulutksella kokonaan koirasta kitkemään. Se on
> vähän niinkuin, että oikein sosiaalisesta
> ihmisestä pakotettaisiin epäsosiaalista.
En tiedä ymmärsitköhän oikein. En tarkoittanut, että koirasta pitää kouluttaa epäsosiaalinen ja että siltä pitäisi evätä mahdollisuus kanssakäymiseen toisten koirien&ihmisten kanssa. Tarkoitin sitä, että koira ymmärtää että siihen tarvitaan lupa ja se lupa tulee lauman johtajalta. Siis esmi: koiran pitää olla hallinnassa eikä riekkua hihnaa vasten jos tulee 'kavereita' vastaan. Lupa kanssakäymiseen annetaan erikseen, jos tilanne on sopiva. Jos lupaa ei tule, niin koira kävelee vieressä ohi. Tämä siis kunnianhimoinen ja haastava tavoite. Ei se aina mee ihan kuin leffoissa, mutta on mahdollista. Kaveruutta siis en halua lähteä kitkemään, jos kerran koiraa on pennusta asti sosiaalistettu ja totutettu jos jonkinlaisiin eläviin.
Kiitos pienestä tuesta. Olen itsekin sitä mieltä, että en voi ihan toivoton tapaus olla, kun sentään mietin asioita ennen toisen koiran ottoa. Toiset eivät pohdi ongelmakohtia ollenkaan. Ottavat vain koiran ja sitten huomaavat kun arki ei oikein suju.
On hienoa,että kyselet ;O)...
Minäkin neuvoisin vielä harkitsemaan...
Kannattaisi ehkä edetä vaihe vaiheelta,ensin vähän odottaa mikä eka koirasta tulee isona.Tuokin on vielä aika nuori.Tuo,että haukkuu ja murisee vieraille on myös sellainen asia,jota itse en pidä hyvänä. Jos siihen ottaa hyvinkin vahtimisviettisen rodun kaveriksi,niin se ottaa mallia helposti vanhemmasta ja silloin voi tulla ongelmia.
Kannattaisi nyt myös miettiä tarkoin sitä tulevaa eli jos paljon tulee uutta ja koska.Eli katsoisi miten asiat lähtee rullaamaan ja miten itse jaksaa.Varsinkin jos lapsi tulee kuvioihin,niin koville se voi ottaa hoitaa muksu ja vielä kaksi koiraa,joista toinen on pentu. Varsinkaan jos miehestä ei ole mitään apua...
Kaksi koiraa on ihan mukava,kun se toimii.Aina se ei toimi ja varsinkin se pari eka vuotta on haastavaa,kun joutuu sitä töitä tekemään tavallaan kahden koiran kanssa ( ulkoilut erikseen paljon pentuaikana ym.)
Ja kuten aina muistutan,jos sen vahtimisviettisen koiran haluaa ( rodun),niin sitä hommaa tulee vielä enemmän.Ne kun ei ole yleensä muutenkaan kaikkein helpompia.
Myös kannattaa tarkoin miettiä rotua,pystyykö tarjoamaan sille riittävästi oikeaa toimintaa ja tyydytttää elämää.Sakemanni ei ole minunkaan mielestäni paras vaihtoehto,jos vähänkään miettii onko koiralle paljon aikaa tyydyttää sen aktiivisuutta.
Ja Tsubulan kanssa olen ihan samaa mieltä siitä, että "rotu määrittelee paljon..."
On paljon rotuja mistä valita.Kannattaa ottaa tarkoin selvää.Suuri osa ongelmista yhä kuitenkin johtuu siitä,että on valittu väärä rotu,joka ei ole ollutkaan itselle ja omaan elämän tilanteeseen paras...