Metsävähennys

Pikkutila ostettu 1977 pinta-alaverotuksen aikaan.
Metsää oli noin 2ha tukkipuustoa. Silloin ei luultu aiheelliseksi laittaa metsänarvoa kauppakirjaan, kun vero meni pinta-alan mukaan.
Veron vaihtumisen aikaan vaihdoin heti myyntiverotuksen piiriin.
Nyt kuusikko vetellee viimmeisiään ja pitäisi panna lihoiksi, mutta kuinka voi metsävähennyksen käyttää, kun siitä ei silloin ollut tarvetta eritellä?
Puistahan maksettiin riihikuivaa rahaa ja nyt menisi myös sijoitetusta pääomasta 28% veroa?
Kuinka voisi kiertää aiheetonta veroa?
5807
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vain sellaisesta metsästä, jonka metsänomistaja on hankkinut vastikkeellisesti (osto, vaihto) 1.1.1993 tai sen jälkeen.

Äänestä

Puunmyyntitulosta maksetaan ihan normaali pääomatulon vero eikä se ole millään tavalla aiheeton. Myyt sitä tuottoa jota olet kolmekymmentä vuotta kasvattanut. Panet lihoiksi, kuten sanot. Tuotosta niitä veroja maksaa täällä itse kukin.

Äänestä
  • Metsähän on koko ajan harventunut luonnollista tietä.
    Silloin kun ostettiin oli metsässä kuutioita suunnilleen saman verran ja nyt arvioitte, että on ihan oikein, että myös sijoitetusta pääomasta maksetaan veroa?
    Kyllä minä yskän ymmärrän, että kasvusta pitää maksaa, mutta että sijoitetusta pääomasta.
    Jos osakkeen omistaja myisi osakkeita ja joutuisi maksamaan koko summasta veroa, hyväksyisitten senkin!!
    Tai jos pankkitalletusta nostaessa menisi pääomastakin veroa, olisiko myös tallettajat tyytyväisiä?

    Äänestä

  • Ostetuista kirjoitti:

    Metsähän on koko ajan harventunut luonnollista tietä.
    Silloin kun ostettiin oli metsässä kuutioita suunnilleen saman verran ja nyt arvioitte, että on ihan oikein, että myös sijoitetusta pääomasta maksetaan veroa?
    Kyllä minä yskän ymmärrän, että kasvusta pitää maksaa, mutta että sijoitetusta pääomasta.
    Jos osakkeen omistaja myisi osakkeita ja joutuisi maksamaan koko summasta veroa, hyväksyisitten senkin!!
    Tai jos pankkitalletusta nostaessa menisi pääomastakin veroa, olisiko myös tallettajat tyytyväisiä?

    Tulevaa veroa voi pienentää huomioimalla kaikki metsätalouden aiheuttamat kulut ja kirjaamalla ne veroilmoitukseen (mh-maksut, vakuutukset, puukaupoista aiheutuneet kulut, uudistuskustannukset jne.). Lisäksi voit tehdä menovarauksen esim. tulevia uudistuskuluja silmällä pitäen.

    Äänestä

  • verokarhu kirjoitti:

    Lainattu:>Lisäksi voit tehdä menovarauksen esim. tulevia uudistuskuluja silmällä pitäen. <

    Tuo oli hyvä neuvo, koska seuraavaan hakkuuseen voi mennä vuosikymmen ja kulut voisi jäädä vähentämättä..
    Kiitos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuinka se tehdään kirjoitti:

Pikkutila ostettu 1977 pinta-alaverotuksen aikaan.
Metsää oli noin 2ha tukkipuustoa. Silloin ei luultu aiheelliseksi laittaa metsänarvoa kauppakirjaan, kun vero meni pinta-alan mukaan.
Veron vaihtumisen aikaan vaihdoin heti myyntiverotuksen piiriin.
Nyt kuusikko vetellee viimmeisiään ja pitäisi panna lihoiksi, mutta kuinka voi metsävähennyksen käyttää, kun siitä ei silloin ollut tarvetta eritellä?
Puistahan maksettiin riihikuivaa rahaa ja nyt menisi myös sijoitetusta pääomasta 28% veroa?
Kuinka voisi kiertää aiheetonta veroa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu