täältä kivoja pienoismalleja auto harrastajille

1:18

13

9872

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tilannut

      /asioinut tuolla? Miten kauppa toimii; toimitusajat, onko kaikkia sivuilla olevia malleja heti saatavilla, voiko asioida englanniksi...?

      • snoopy72

        En ole tuon ensimmäisen viestin kirjoittaja, mutta vastaan kuitenkin. Itse olen tilannut kyseisestä liikkeestä jo monen vuoden ajan useita kertoja vuodessa kaikkea kivaa itselleni ja kavereille. Hinnat ovat todella kohtuullisia kotimaiseen tarjontaan verrattuna ja valikoima kuin toiselta planeetalta. Postikulut Suomeen toimitettuina vielä järjen rajoissa ( 16 Eur per paketti ), joten välttämättä yhtä mallia varten ei tilausta kannata laittaa vetämään, mutta useampi auto samaan tilaukseen pudottaa jo noita laskennallisia postikuluja kummasti. Itselläni ei ole ollut yhtään murheita ko. liikkeen kanssa, vaan tilattu tavara on aina tullut sovitusti ja ajallaan. Toimitusaika on 1-2 viikkoa, joulun alla saattaa olla pidempikin ihan ymmärrettävistä syistä.

        Ymmärtävät ja vastaavat myös englanniksi, mikäli tarvetta ilmenee. Samoin tilauksen pystyy tekemään englanniksi. Auttavasta saksantaidosta on kyllä hyötyä nettikatalogia selaillessa, kun eivät ihan kaikkea ainä käännä englanniksi.

        Tämä ei sitten ole mikään mainospuffi, vaan tyytyväisen asiakkaan vastaus kysymykseesi. Jos tarvitset vielä lisää vastauksia johonkin asiaan, niin kysy vaan.

      • kiitos
        snoopy72 kirjoitti:

        kommentista! Vaikuttaa siis ihan varteenotettavalta kaupalta. Laitan nimen muistiin. Saksalaiset ilmeisesti osaavat weppikaupan, olen käyttänyt www.conrad.de kauppaa ja se toimii myös kuten kuvailit. Postimaksu tosin on 20 euroo, mutta paketti voi olla sitten suurempikin...

      • öööö
        snoopy72 kirjoitti:

        En ole tuon ensimmäisen viestin kirjoittaja, mutta vastaan kuitenkin. Itse olen tilannut kyseisestä liikkeestä jo monen vuoden ajan useita kertoja vuodessa kaikkea kivaa itselleni ja kavereille. Hinnat ovat todella kohtuullisia kotimaiseen tarjontaan verrattuna ja valikoima kuin toiselta planeetalta. Postikulut Suomeen toimitettuina vielä järjen rajoissa ( 16 Eur per paketti ), joten välttämättä yhtä mallia varten ei tilausta kannata laittaa vetämään, mutta useampi auto samaan tilaukseen pudottaa jo noita laskennallisia postikuluja kummasti. Itselläni ei ole ollut yhtään murheita ko. liikkeen kanssa, vaan tilattu tavara on aina tullut sovitusti ja ajallaan. Toimitusaika on 1-2 viikkoa, joulun alla saattaa olla pidempikin ihan ymmärrettävistä syistä.

        Ymmärtävät ja vastaavat myös englanniksi, mikäli tarvetta ilmenee. Samoin tilauksen pystyy tekemään englanniksi. Auttavasta saksantaidosta on kyllä hyötyä nettikatalogia selaillessa, kun eivät ihan kaikkea ainä käännä englanniksi.

        Tämä ei sitten ole mikään mainospuffi, vaan tyytyväisen asiakkaan vastaus kysymykseesi. Jos tarvitset vielä lisää vastauksia johonkin asiaan, niin kysy vaan.

        Lisätäänkö tilaukseen joitain muita kuluja, kuin nuo 16 euron postikulut,(tullausmaksuja, tms.)? Tuleeko tuohon kuuteentoista euroon päälle vielä Suomen Postin postikuluja, vai tuleeko paketti perille asti noilla kuluilla?
        Miten tuo tilaaminen käytännössä hoituu, kun en ole ennen ulkomailta tilannut. Maksu välineenä käy ilmeisesti Visa? Syötetäänkö kortin numero johonkin sivulla olevaan kenttään, vai kuinka maksu hoituu?

        Kiitos jos joku viitsi vastailla näinkin tyhmiin kysymyksiin.

      • snoopy72
        öööö kirjoitti:

        "Lisätäänkö tilaukseen joitain muita kuluja, kuin nuo 16 euron postikulut,(tullausmaksuja, tms.)? Tuleeko tuohon kuuteentoista euroon päälle vielä Suomen Postin postikuluja, vai tuleeko paketti perille asti noilla kuluilla?"

        Ei lisätä mitään muita kuluja, 16 euroa ovat siis toimituskulut kaikkinensa Suomeen. Paketin saa itse noutaa lähimmästä postin toimipisteestä.

        "Miten tuo tilaaminen käytännössä hoituu, kun en ole ennen ulkomailta tilannut. Maksu välineenä käy ilmeisesti Visa? Syötetäänkö kortin numero johonkin sivulla olevaan kenttään, vai kuinka maksu hoituu?"

        Juuri noinhan se menee, eli valittuasi maksutavaksi "credit card" tulee eteesi nuo kentät, joihin kortin numero syötetään. Visa vinkuu varmasti, onhan se suosittu kortti.

        "Kiitos jos joku viitsi vastailla näinkin tyhmiin kysymyksiin."

        Eivät ole tyhmiä, kunpa sitä olisi itsekin aikoinaan älynnyt kysyä. Olisin välttänyt tappelua yhden vähemmän hyvän nettikaupan kanssa. Tälläisen firman kanssa sain vääntää muutaman sähköpostin ja karhukirjeen tiimoilta : http://www.automodellhaus.de/

        Tuolta en tilaa enää mitään, niillä oli tapana laskuttaa koko tilaus ja lähettää vain osa. Tykkäsivät jälkitoimituksista, tulee vain hintoihinsa jos toimituskulut peritäänkin tilauksesta 2-3 otteeseen. En suosittele kokeilemaan automodellhausin palveluja.

        No nyt kun kerran joku tänne viitsii vastailla, niin täytyy esittää pari uutta kysymystä. Kiitos vaan kovasti edellisistä vastauksista.
        Oletko/ oletteko ostaneet ikinä Minichampsin valmistamia pienoismalleja? Ovatko hinta-laatusuhteeltaan sellaisia, että kannattaisi Saksasta asti tilata? Ajattelin tilata tuolta Modelcarworldistä seuraavalla nimellä myytävän mallin: "Scania LB 141 S, Zugmaschine". Omasta mielestäni näyttää ainakin ihan siedettävältä, mutta kun oma pienoismallien keräily harrastukseni on sen verran alkuvaiheessa, niin ajattelin kysäistä, mitä mieltä muut ovat?

        Oma keräilyharrastukseni keskittyy pääasiassa 1:18 kokoisiin automalleihin, joten niitä voin kommentoida. Laatu on valmismallien parhaimmasta päästä ainakin noista suht. koht inhimillisen hintaisista, mutta ei mielestäni sittenkään ihan tasapainossa hinnan kanssa. Muutama selvästi halvempi valmistaja pääsee melkein samaan, mitä yksityiskohtiin, maalaukseen ja osien keskinäisiin sovituksiin tulee. Minichampseja olen ostanut lähinnä, mikäli kiinnostavia malleja on löytynyt "sonderpreise"-osastolta, alennuksesta siis. Saksassa nuo ovat selvästi Suomea halvempia, ilmeisesti Suomeen tuotavat mallit kullataan tai hinta kerrotaan muuten vaan kahdella;-)

      • 1:18
        öööö kirjoitti:

        No nyt kun kerran joku tänne viitsii vastailla, niin täytyy esittää pari uutta kysymystä. Kiitos vaan kovasti edellisistä vastauksista.
        Oletko/ oletteko ostaneet ikinä Minichampsin valmistamia pienoismalleja? Ovatko hinta-laatusuhteeltaan sellaisia, että kannattaisi Saksasta asti tilata? Ajattelin tilata tuolta Modelcarworldistä seuraavalla nimellä myytävän mallin: "Scania LB 141 S, Zugmaschine". Omasta mielestäni näyttää ainakin ihan siedettävältä, mutta kun oma pienoismallien keräily harrastukseni on sen verran alkuvaiheessa, niin ajattelin kysäistä, mitä mieltä muut ovat?

        olen huomannut tilatessani että Minichamps tekee todella hyvää jälkeä pienoismalleissaan.
        tilaan itse vain 1:18 metallimalleja ja yksi suosikeistani on juuri Minichamps.
        Muita suosikkejani on Revell ja Sunstar..
        Buragollakin hyviä malleja, mutta muiden mallien rinnalla Buragon 1:18 mallit näyttävät suuremmille.. joka ei miellytä silmää.

    • 1:18

      joo olen itse tilannut täältä pienoismalleja ja todellakin postimaksu oli 16 euroa... ei muita kustannuksia.
      maksu piti hoitaa etukäteen pankkikortilla ja tuote tuli kotiini reilussa viikossa.
      olen ollut tyytyväinen palveluun ja nyt yritys laittaa minulle säännöllisesti tarjouksistaan sähköpostia ja tilauksen mukana seurasi 2 kpl kataloogeja joista saa malleja katsella!

    • 1:18

      voit vertailla hieman eri valmistajia http://modelcarworld.de/ sivulla kun menet sieltä valikkoon..... Katalog ja sieltä sitten.... Modell-Hersteller siellon eri valmistajien autokuvat... ja koonkin saa itse valita mikä kiinostaa.

    • 1:18
      • snoopy72

        Eiköhän tuo joku päivä onnistu. Ennen noista oli valmis lista tietsikalla, mutta aikoinani vaihdoin konetta ja unohdin koko tiedoston, joten nopea copy/paste ei nyt onnistu. Onhan noita kertynyt muutama kaapillinen...

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1230
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1147
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1115
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      965
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      918
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      854
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      734
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      682
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      662
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      540
    13. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      132
      528
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      505
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      490
    17. 43
      477
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      42
      468
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      456
    20. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      85
      444
    Aihe