joka ei lapsistaan välitä? Jos isä näkee lapsiaan kerran tai pari vuodessa, niin lapsethan on vieraantuneet hänestä, ettei isä sana ole oikein.
Hän on lähes vieras, joka käy kylässä, eikä osaa enää jutella lasten kanssa, tai osaa tehdä enää mitään. Ei teidä heidän asioistaan mitään, eikä lapset välitä.
Minusta isä sanaa käytetään ihmisestä joka on läheinen ja joka välittää.
Etunimellä kutsuminen taitaa olla lähinnä.
Hän on lähes vieras, joka käy kylässä, eikä osaa enää jutella lasten kanssa, tai osaa tehdä enää mitään. Ei teidä heidän asioistaan mitään, eikä lapset välitä.
Minusta isä sanaa käytetään ihmisestä joka on läheinen ja joka välittää.
Etunimellä kutsuminen taitaa olla lähinnä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Isä muuksi muutu tapaa sitten vaikka harvoin.
Ei niitä isovanhempiakaan moni tapaa edes kerran vuodessakaa ja pysyvät ukkeina ja mummoina..
Isä on isä ja äiti on äiti, ovatpa olosuhteet mitkä tahansa. Veri on vettä sakeampaa..ja veriside, sukulaisuus..sen merkitys on tärkeä ja voi tulla esiin myöhemmin..se välittäminenkin.. Tosin monissa ehjissäkin perheissä on "muotia" puhutella etunimellä vanhempia. Voi valita.
Miten olis, jos sitä sanois kuitenkin isäksi. Oli hän sitten lasten kans tekemisissä tai ei. Isä se on siltikin lapsilleen, vaikka ne ei siitä välittäiskään.
Tässäpä pieni esimerkki:
Ystäväni vanhemmat erosivat kun olimme jotain yläasteikäisiä. Lapsia oli perheessä muitakin, nuorin ei ollut vielä edes koulussa. Isä on alkoholisti ja tapasi lapsiaan silloin kun huvitti (jos ollenkaan). No nythän noi lapset on jo kaikki aikusia. En ole kuitenkaan kuullut heidän puhuvan isästään millään muulla nimellä kuin sillä luojan luomalla. Niin ja olenpa kuullut että silloin kun tämä nuorin oli vielä ala-asteikäinen niin tekipä isälle isänpäiväkortin, vaik ei ollut moneen vuoteen nähnykkään. Ei ne kukaan isästään sen kummemmin välitä, mut isäksi sanovat silti.
Tietenkin jos teillä on helpompi kutsua häntä etunimellään niin voihan sen tehdä niinkin. Ei vaan pidä sitten ketään vierasta miestä alkaa kutsumaan isäksi.
isäksi, kun puhut hänestä lapsiesi kanssa. Isähän heille on ja aina tulee olemaan. Sinä et pysty etkä saa määritellä miten lapsesi isäänsä suhtautuvat, etkä sinä pysty arvottamaan heidän suhdettaan tulevaisuudessa. Joten anna lastesi isälle se arvo mikä kuuluu, se ei ole sinulta pois.
Jos sen sijaan mietit millä nimellä itse kutsut miestä joka on lastesi isä, niin siihen ei voi kukaan antaa vastausta. Monet puhuvat termillä "se yks", tai sukunimellä jne. loitontavalla nimityksellä, mutta se vain aikuisten kesken. Pitää vaan muistaa ettei lapsille tarjoile sitä nimitystä vaan puhuu heidän isästään isänä.
Tekee vaan itselleen isomman sotkun pienestä asiasta. Itse puhun lasteni isästä, harvoin käytän muuta nimeä, sillä muuta merkitystä hänellä minulle ei ole.
olla tekemisissä,
tavata usemminkin.
Et voi tietää.
Joskus jo pelkkä tieto isän olemssaolosta,
isästä,
voi olla lapselle "seinä"
johon nojata.
käsittelemään täällä kotona 9v. tyttäreni kanssa. Hän on sitä mieltä, että voisin kuulemma "hankkia" miehen ja mennä naimisiin jotta hänelläkin olisi isä.
Olen yrittänyt selittää, että hänellä on isä vaikka eivät tapaakaan, johon lapsi vastaa, että ei oo sama asia vaan hänkin haluaa sellaisen isän joka on kotona....
Kyllä välillä tuntuu todella turhauttavalta "puolustaa" sellaista isää joka ei koskaan vaivaudu lapseen yhteyttä ottamaan ja siltin on valitettavasti se ainut isä.
Tiedän, ettei oo helppoa, mutta uskon että isä tässä häviää, kun ei nää miten ihana tytär hänellä on, joka tuo iloa joka ikiseen päivääni.
vaikka joskus vanhemmat heitä aliarvioikin ja aika rajusti. Ei todellakaan ole sama asia vieras mies ja isä, isä joka on kotona ja isä jota näkee silloin tällöin.
Vaikka vanhemmat sanookin, ettäkyllä lapsi totuu ja unohtaa, niin sehän on vain vanhempien toiveissa että lapsi unohtaa. Mutta kukaan ei usko millainen kaipuu ja ikävä lapsella sisällään on.
Ei ole yksi ja kaksi kertaa kun he salassa itkee tai kateselvat valokuvia, mutta ei kehtaa tunnustaa, että olispa mulla edelleen isä. Suurta rohkeutta tarvitsee lapsi, joka hampaat irvessä vakuuttaa, että kyllä minä pärjään ilman isääkin.
Mutta tarvitseeko lapsen pärjätä, tai tarviiko hänen vakuuttaa?
Kyllä lapsi saa surra ja itkeä vaikka 15 vuotiaana isää, hänellä on oikeus. Ei tarvitse olla vahvempi kuin on, ei kenenkään takia.
Aikuiset jotka lapsen kaipuun on aiheuttanut, ovat velvollisia ymmärtämään ja auttamaan. Mutta onko heistä siihen, he miettivät vain omaa tilaansa, miten selvitä.
Kukaan ei selviä yksin, ei edes lapsi. Jos isä lapsensa jättää, olisi hänen syytä olla lapsen elämässä siltikin mukana tai sitten unohtaa aivan kokonaan. Sekin on helpompi lapsen kestää ja ymmärtää, kuin se että isä tulee kerran kuussa tai kahdessa. Ei se ole enää isälapsi suhde, vaan täysin vieras!
allekirjoita kaikkea tuota kirjoittamaasi vaikka siinä jotain perää olikin...
Minä en ainakaan aliarvio lastani ja ymmärrän täysin lapseni tunteman kaipuun. Sen kuitenkin tiedän ettei meillä salassa asiaa tarvitse puida ja yleensä siitä yhdessä sitten keskustelemme. Aika kärjistetysti sanottu, että aikuiset jotka ovat lapsen kaipuun aiheuttanut... tässä tapauksessa se myös ymmärtääkseni alkuperäisessä, on sen kaipuun aiheuttanut yksi henkilö, biolooginen isä ja vaikka äitinä paljon pyrin antamaan lapselleni, siihen en valitettavasti pysty että väkisin sen isän sieltä hänen elämäänsä raahaisin.
Mutta tärkeimpänä pidän, jo oman elämäni kokemuksella, ei isä lapselle ole aina se jota bioloogisuus sitoo, vaan isä lapselle on se joka kasvattaa, rakastaa ja on läsnä. Siihen ei aina välttämättä sitä bioloogisuutta tarvita.
aina isä. Lapsen biologinen isä, eikä siitä muuksi muutu, vaikka miten harvoin näkisivät. Tyttäreni isä näkee lastaan sen n. 2 krt. vuodessa, isä hän on siltikin ja lapsi kutsuu häntä isäksi. Ja heillä on hyvät välit, huolimatta harvoista kerroista, joina näkevät toisiaan. En kiellä lapseltani isää, vaikka kaikki ei mennytkään niin kuin olisin halunnut. Eri asia olisi, jos olisi ollut väkivaltaa tai muun laista lapsen hyväksikäyttöä mukana. Sellaista "miestä", joka harrastaa hyväksikäyttöä tai väkivaltaa missään muodossa tuskin lapsikaan haluaisi isäksi kutsua. Vaikka sekin olisi ikävä kyllä tosiasia. Yksin olen kantanut tämän vastuuni, isä sen kuin huvitellut (kirjaimellisesti) maailmalla. Siltikään en jaksa olla katkera. Itse olen joutunut paljosta luopumaan. Hyvin paljosta. Mutta menköön näin...!
Tällä aloittajalla on siellä kotona jo "uusi isä", jota hän toivoisi lasten kutsuvan isäksi. Sitten tämä äiti voisi pyyhkäistä lasten oikean isän lopullisesti heidän elämästään ja he eläisivät "uuden isän" kanssa onnellisina elämänsä loppuun asti.
Aloittaja hakee "hyväksyntää" aikeilleen, että lasten isä lempataan "ulos" ja lapset alkavat kutsua vierasta isäksi..tosi sairasta ja en voisi kuvitella unissakaan muuta isää lapselle kuin se todellinen isä.Vaikka eivät tapaisi kuin kerran kahdessa vuodessa.. Veri on vettä sakeampaa..
Tulevaisuudessa lapsi ymmärtää kyllä...
Vai että ymmärtää kyllä?
Ymmärtää mitä? Hylkäämisen?
niin paljon isättömiä on äitien tahdosta... Tehdään mukula ihan omien halujen tyydyttämiseksi ja ennen kaikkea rahan takia. Helppo pysyäkin työttämänä, kun uutta lasta tarpeen tullen peliin, isältä kysymättä. Elareita kyllä kysytään, kun fyrkat loppuu. Voi niitä reppanoita isättömiä -ei lasten vika, vaan niiden omahyväisten yh-äitien.
miestä?? Eikö silloin vastuu ole 50-50? Ja pysyy, vaikka mies ei lapsistansa välittäisikään!
Kerro toki kaikki ne tapahtumat, jotka ovat johtaneet nykytilanteeseen. Kuinka paljon olet tehnyt työtä sen eteen, tapaamiset ovat tulleet mahdottomiksi? Kuinkan paljon olet manipuloinut lapsiasi tässä asiassa? jne?
älkööt vaivauko kirjoittelemaan tänne! Ei voisi läpinäkyvämpi olla sinunkaan tarinasi .
Hakeutudu terapiaan.
:-)
...
ottamatta?