Istuimme kaverini kanssa iltaa lähiöpubissa. Alkuillan hiljainen meininki sopi meille hyvin; olimme vain pelailemassa biljardia, eikä kummallakaan ollut suurempaa tarvetta etsiä naisseuraa juuri nyt. Pian paikalle tuli kuitenkin kaksi mukavan näköistä tyttöä, jotka jäivät baaritiskille istumaan. Kaverini, Pekka, lähti hakemaan meille molemmille oluita, enkä kuullut, mitä han puhui, mutta pian kaikki tulivat pöytäämme istumaan. "Moi!", tytöt tervehtivät ja esittelivät itsensä Marianneksi ja Anna-Kaisaksi. "Tämä Pekka lupasi opettaa meille biljardia," Marianne aloitti, "meillä kun meinaa aina mennä tuo keppi reikään ja pallot jää ulkopuolelle, eikä päinvastoin." Taisin nauraa aika hämmentyneesti ronskia avausrepliikkiä ja vilkuilin Pekan reaktiota. Pekka nauroi: "Onhan se sekin ihan mukavaa, mutta taitaa olla kokonaan eri urheilulaji."
Pelailimme biljardia ja jutellessa tytöt osoittautuivat ihan mukaviksi: Marianne oli aika ronski puheissaan ja heitteli suht' suorasukaisia vihjeitä kaikenlaisista kepeistä ja rei'istä, Anna-Kaisa oli hiljaisempi, mutta hänkin naureskeli Mariannen ja Pekan rivoille jutuille reippaasti.
"Meinaatteko lähteä mihinkään illemmalla?", Pekka kysäisi tytöiltä. "Kai sitä johonkin, mutta mun täytyy ainakin käydä kotona suihkussa ja vaihtaa vaatteet", Anna-Kaisa vastasi. "Onhan tässä kaikki urheiltu, mennään meille ja pistetään sauna lämpiämään. Käydään hakemassa muutamat saunakaljat kaupasta matkalla", Marianne innostui. Juttu oli jo pitkään alkanut vaikuttaa suoranaiselta esileikiltä. Huomasin Pekan ja Marianne vilkuilleen toisiaan sillä silmällä jo pitempään ja koetin varovasti seurailla Anna-Kaisan reaktioita. "Emmä tiiä." Anna-Kaisa yritteli, mutta Marianne ei antanut periksi. "Käyt vain hakemassa kamppees kotoas ja tuut sitten mun luo. Jätkät voi noutaa kaljat, mulla on kyllä pyyhkeitä niille." "No okei, mut mä sanon jo nyt, että mitään yhteissaunoja on turha edes suunnitella." "No, eihän tässä nut mitään sellasta", Pekka kiirehti vakuuttamaan ja vilkaisi samalla hymyilevää Mariannea. Ajattelin ettei Anna-Kaisa ollutkaan mikään varma hoito, mutta lähdin innolla mukaan, ettei Pekan kuvio Mariannen suhteen kuivuisi.
Haimme kaupasta reilut säkit ja menimme Mariannen asunnolle. Istuimme olohuoneeseen katselemaan televisiota, Marianne kävi laittamassa saunan päälle ja toi sitten kaikille oluet. Juttelimme niitä näitä, kun Anna-Kaisa tuli: "Mennäänkö me tytöt vaikka ensin niin ehditään sitten vähän laittautua?" Tytöt lähtivät saunaan ja me jäimme Pekan kanssa juomaan kaljaa. Katselin kirjahyllyä ja vilkaisin sattumalta muutaman kirjan taakse ja tein yllättävän löydön: "Hei kato, täällähän on pornofilmejä, taisit iskeä melkoisen muijan." Pekka tuli katsomaan: "No, niinpä näkyy. Mutta eiköhän toi Anna-Kaisakin tosta lämpene kun saa vähän kaljaa." Katselimme koteloita ja filmit ei todellakaan olleet mitään pehmokamaa. Kuvista päätellen niissä oli rankemman puoleisia erikoisuuksia: Ryhmää, B-rappua, piiskaa, pissaa ja nyrkkiä. Kuulimme kolinaa saunan pukuhuoneesta ja sujautimme filmit takaisin hyllyyn ja kirjat eteen, ja olimme katsovinamme TV:tä. "Nyt on poikien vuoro, siellon puhtaat pyyhkeet penkillä", Marianne sanoi ja otti itselleen jääkaapista olutta. Menimme pukuhuoneeseen, mutta palasin kohta hakemaan unohtuneet oluet. Silloin kuulin pettymyksekseni Anna-Kaisan puhuvan puhelimessa: "...mä oon täällä Mariannella, mutta mä lähen jus tuleen. Tavataan tunnin päästä."
Kerroin kuulemastani Pekalle, joka pelkäsi jo koko homman kuivuvan, mutta sanoin jääväni vielä vähäksi aikaa kaljoittelemaan ja häipyväni, kun tilanne alkaa olla kypsä. Saunoimme aikamme ja olimme pukuhuoneessa, kun Marianne tuli tuomaan lisää saunaoluita: "Anna-Kaisan piti lähtee johonkin, mutta voidaan kai me juoda noi kaljat kolmestaankin." "Joo, totta kai!", Pekka kiirehti. Mariannella oli vieläkin vain pyyhe ympärillään, vaikka saunomisesta oli jo aikaa, hän oli kai kuivaillut tukkaansa. kumartuessaan laskemaan pulloja penkille hänen pyyhe putosi. "Oho, meinas tippua" Marianne kumartui turhia kiirehtimättä poimimaan pyhkeen. Paljas, kiinteä takamus ja reisien välistä pilkistävä tuhero saivat kaluni jäykistymään hetkessä ja koetin korjailla pyyhkeen asentoa peitelläkseni stondista. Marianne istui meidän väliin, nosti pyyhkeen vain syliinsä ja avasi kaljan. Pienet pystyt rinnat jäivät meidän ihasteltavaksemme ja huomasin Pekankin vaihtelevan asentoaan levottomasti.
Arvelin, ettei Marianne tullut vahingossa esittelmään sulojaan ja päätin kokeilla vähän kepillä jäätä. Nojasin reilusti taaksepäin, että pyyhe pullistui kovan kaluni kohdalta selvästi. Marianne tarttui vihjeeseni heti: "Teillä jätkillä tuo pyyhe taitaa pysyä paremmmin päällä kun on iso naula mihin ripustaa. Näytäpä minullekin miten se toimii." Marianne työnsi kätensä pyyhkeen alle ja tarttui suoraan kiinni kaluun. "Oho, Täällähän on kokonainen vaatetanko." Nauroimme kaikki ja avasin pyyhkeen kokonaan. Marianne puristi kaluani ja veteli esinahkaa hitaasti edestakaisin, sitten hän kumartui ja alkoi nuolla kullin vartta ja näykki välillä huulilla pusseja. Kieli kutitteli terskaa, joka pian upposi kokonaan kuumaan suuhun. Tilanteen yllättävästä käänteestä toivuttuani aloin nauttia Mariannen mahtavasta suikista. Välillä hän otti kalun syvälle suuhun, imi sitten lujasti terskaa, toisinaan kutitteli vain kielellä kuin härnätäkseen, kunnes taas imaisi koko kullin suuhunsa. Toisella kädellä hän runkkasi kullin vartta välillä hitain kevyin vedoin, välillä rajuimmin nykäyksin samalla kun toinen käsi pelasi palleilla. Meininki oli niin huimaa, ettei kestänyt kauaakaan, kun aloin tuntea orgasmin olevan lähellä: "Ooh, kohta tulee, kohta tulee", voihkin. Marianne nappasi kalun suustaan ja kiusoitteli: "Eipäs hätäillä." Hetken tunsin jo laukeavani, mutta sain pidäteltyä lastia.
Olin melkein unohtanut Pekan, joka istui Mariannen vieressä ja runkkasi hiljalleen isoa kaluaan. Marianne kääntyi Pekkaan päin ja tarrasi kiinni: "Maistetaanpa vähän tätä toistakin." Marianne laskeutui polvilleen Pekan eteen ja alkoi villin imutuksen, josta olin itsekin päässyt nauttimaan. Menin Mariannen taakse ja aloin hieroa pyöreitä pakaroita, jotka heilahtelivat edessäni. Märkä vittu kiilteli punaisena avonaisten reisien välissä. Kosketin sitä varovasti ja liu'uttelin kättä vaossa. Työnsin hitaasti sormen liukkaaseen reikään ja aloin runkata tiukkaa pillua hitaasti. Marianne ynähteli ja alkoi nytkytellä persettään sormeni tahdissa. Kumarruin ja maistoin vitun suolaista makua. Ensin liikuttelin kieltäni vaossa, sitten kutitin kielen kärjellä paisunutta klitorista. Tämä sai Mariannen vatkaamaan persettään kiivaammin ja huohottamaan: "Pane, pane!" Kutittelin sormella varovasti ja sanoin: "Kukas tässä nyt oikein hätäilee?" Marianne levitti toisella kädellään persettään ja huohotti kovempaa: "Saatana, nussi hyt heti. Pane." Ohjasin mulkkuni vitulle ja painoin kerralla pohjaan.
Tarrasin vatkaavaan perseeseen kiinni ja aloin työnnellä rajusti. Marianne vuoroin ynisi Pekan kulli suussaan, vuoroin hoki: "Pane, pane!" Läpsäytin kiinteitä pakaroita kämmennellä ja Mariannen voihkiminen sai minut kiihdyttämään tahtia. Annoin avokämmenellä vauhtia ja läiskäyttelin villisti nytkyttävää persettä. Pekka tarrasi Mariannen tukkaan ja huohotti: "Ime, Ime. Vittu nyt tulee! Saatana, nyt tulee!" Mariannen tukahtuneesta muminasta päätellen Pekka laukesi hänen suuhun. Itsekin tunsin, että äsken odottelemaan jäänyt orgasmi tulisi entistä kovempana. Vedin kullin ulos ja annoin spermasuihkun lentää läimäyttelystäni punertaville pakaroille. Värisin ja huohotin. Hieroin vielä sykkivällä kullilla spermaa peppuvakoon ja liukkaaseeen pilluun. Marianne kääntyi selälleen. Hänen kasvoillaan valui Pekan spermaa. "Olipa saatana kyyti", Marianne nauroi, nousi ja otti kaljapullosta huikan, purskutteli ja sylkäisi sen lavuaariin. Nauroimme Pekan kanssa ja ilmeisesti hänkään ei jaksanut sanoa mitään osuvaa.
Istuimme myhäillen ja kaljaa juoden. Marianne lähti sitten suihkuun pesemään päällensä roiskahtaneita tahroja. Ihailimme Pekan kansssa hänen hoikkaa vartaloaan, kun hän hieroi saippuaa itseensä. "Mitä te siellä tuijotatte? Pesulle sieltä. Minun suuhun on turha tarjota spermaista kullia." Vilkaisimme Pekan kanssa toisiamme. Eikö homma ollutkaan vielä ohi? Menimme Marianne seuraksi suihkuun. Hieroimme häntä joka puolelta liukkain, saippuaisin käsin. Koskettelin pyöreitä rintoja ja puristelin nännejä, jotka jäykistyivät sormien välissä. Pekka hieroi peppua ja Mariannen levitettyä jalkojaan liukui Pekan käsi niiden väliin. Suihkusta valuva vesi virkisti ja huuhtoi hien ja sperman ihoiltamme. Tunsin kuinka kaluni alkoi heräillä jälleen.
Marianne sulki suihkun ja johdatti meidät makuuhuoneeseensa ja kuiskasi: "Sitokaa mut ja tehkää jotain rajua." Hätkähdin. Vaikka olin monesti kuvitellut vaikka mitä, en ollut koskaan tehnyt mitään tällaista, mutta Marianne taisi tietää mitä halusi. Hän avasi lipaston laatikon ja heittäytyi sängylle selälleen. Laatikosta paljastui kokonainen arsenaali jos jonkinlaista kamaa: Pitkiäpehmeitä köysiä, jotka oli ilmeisesti tarkoitettu sitomiseen, pari hieromasauvaa, piiska ym. Kaiken käyttötarkoituksia en pystynyt heti edes kuvittelemaan.
Pekka ojensi minulle pari köyttä ja sidoin Mariannen kädet kiinni sängyn päätyyn. Pekka kiinnitti pari narua povitaipeisiin, kiristi ja solmi myös ne kiinni päätyyn. Kun sidoin vielä Marianne silmät, näky oli rankka: Tyttö makasi avuttomana edessämme, voisimme tehdä hänelle mitä vain. En vain tiennyt miten pitkälle voisimme mennä.
Kumarruin herkullisesti esillä olevan pillun eteen. Kosketin varovasti vakoa ja tunsin kuinka se oli kiimasta liukas; sormeni luisti helposti syvälle sisään. Hieroin klitorista ja imaisin sen sitten huulien väliin. Imin ja kutittelin sitä kielellä, samalla kun työntelin kahta sormea edestakaisin tiukassa reiässä. Runsas mehu valui vakoa pitkin alas ja hieroin sitä peräaukon ympärille. Painoin sitten sormea aukkoon, joka puristui tiukasti sormeni ympärille. Pekka seurasi sivusta hidasta hyväilyäni, otti sitten laatikosta pullon kirkasta voidetta ja valutti sitä kädelleni. Öljystä liukas sormi liukui nyt helposti tiukkaan aukkoon ja työntelin etu- ja keskisormea pillussa ja nimetöntä pepussa.
Marianne ynisi hiljaa ja koetti liikehtiä, mutta tiukalle sidotut köydet pitivät hänet paikoillaan. Pekka toi kookkaan tekokalun ja voiteli sen liukasteella. Tein hänelle tilaa ja hän alkoi työntää kalua pilluun. Ensin se näytti aivan liian suurelta, mutta muutaman varovaisen liikkeen jälkeen se upposi lähes kokonaan voihkivan Mariannen sisään. Pekka väänsi kalun päässä olevasta kytkimestä ja sauva alkoi väristä. Menin suutelemaan Mariannea ja hieroin samalla voiteen liukastamilla käsilläni hänen rintojaan. Pekka kiihdytti sauvalla runkkaamista, puristelin kovia nännejä ja Marianne vääntelehti minkä voi ja alkoi huutaa: "Vittu, vittu. Ei, vittu, Aa, Aah!" Pekka hidasti tahtia pitkiksi syviksi työnniksi ja välillä kosketti värisevällä sauvalla klitorista, jolloin Marianne aina kirkaisi ja tärisi kuin sähköiskusta. Nousin sängystä ja menin laatikolle. Löysin pienen sauvan, jonka arvelin olevan tarkoitettu peppuun. Kostutuin sen liukasteella ja annoin sen Pekalle. Pekka piti isoa sauvaa yhä pillussa, kokeili sitten varovasti pienemmällä anusta. Marianne värähti, mutta rentoutui sitten. Katselin sivusta rivoa näkyä: Pekka liu'utti sauvan syvälle anaaliin ja alkoi työnnellä molempia hitaasti edestakaisin. Tiukka aukko näytti avautuvan ja sauva luisti reiässä helposti. Näky oli niin raju, että tuntui etten enää voi odottaa. Nousin sängylle ja työnsin Mariannen kyljelleen. Pekka teki tilaa, kun otin anaalisauvan pois ja aloin työntää kulliani tiukkaan aukkoon.
Vaikka anaali oli voiteesta liukas en mahtunut sisään. Marianne voihki: "Ei, ei kovaa. Ei." Otin Pekan ojentaman liukuvoiteen ja pursotin sitä ja hieroin sitä mulkulle. Nyt liukas kulli painui hitaasti kireään reikään. Otin toisella kädellä pillussa olevasta sauvasta kiinni ja aloin runkata sillä. Tunsin sen liikkeet ja värinän kalussani. Työntelin yhä kiihtyvällä tahdilla, Marianne alkoi jo huutaa melkein suoraa huutoa, mutta Pekka tukahdutti sen työntämällä tyynyä suun eteen. Tiukka anaali puristi kulliani kovaa ja muutenkin tilanteen kiihottavuus sai minut laukeamaan. Pian tunsin kuinka sperma purkautui syvälle perseeseen. Marianne uikutti ja vääntelehti, kun vedin liukkaan kyrvän ulos reiästä. Otin myös ison tekokalun pois pillusta. "Nyt on mun vuoro", Pekka hieroi liukastetta mulkkuunsa ja asettui Mariannen taakse. Iso kalu painui helposti liukkaaseen ja avonaiseen anaaliin. Toisella kädellään Pekka hieroi pillua ja välillä työnsi sormiaan sen sisään. Katselin kuinka Pekka yritti työntää neljää sormea sisään, mutta vittu vaikutti liian tiukalta. "Anna sitä voidetta", Pekka pyysi. Puristin tuubista suoraan kädelle ja Pekka alkoi työntää rasvaista kättään sisään. Marianne nytkytti persettään ja voihki: "Ei vittu, eih. Saatana, vittu!" Parin edestakaisen liikkeen jälkeen Pekan käsi luiskahti kokonaan pillun sisään, jolloin Marianne huusi: "Ei vittu, aah, saatanaa." Käsi kokonaa vitussa Pekka pani rajuin liikkein Mariannen persettä. Kohta Pekka alkoi huohottaa rajusti ja antoi lastin purkautua. Katselin kuinka sperma pursui anaalista jokaisella työnnöllä. Pekka makasi huohottaen selällään: "Vittu, että oli pano. Saatana, tällaista en oo ennen kokeillu." Availin sängyn päätyyn sidotut solmut ja vapautin avuttoman näköisen Mariannen irvokkaasta asennosta. Marianne makasi selällään ja mutisi hiljaa: "Ihanaa, te olitte ihania."
Jonkin aikaa makoiltuamme nousimme. marianne käveli varovasti sa valitteli, tosin naureskellen: "Vittu, nyt ei voi varmaan istua viikkoon." "Sori, oltiinko me vähän turhan rajuja?" "No, aika rankkaa oli, mutta mä voin lopettaa istumisen vaikka kokonaan, jos lupaatte mulle ton saman joskus uudestaan."
Kokoonnuimme myöhemmin useinkin rajuihin leikkeihimme, joista ei mitakaan erikoisuuksia puuttunut. Jutut monipuolistuivat vielä kun saimme houkuteltua mukaan Anna-Kaisan, joka osoittautui myös melkoiseksi kaveriksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.