Isosaari

Imoder

Vaikka nyt laitoin pari huumoripitoista viestiä tuonne aikaisemmin, niin tämä on vähän "vakavampi". Onko kelläkään muulle tuttu Hollolan kunnassa oleva Isosaari, jossa kuuluu kaikenlaisia outoja ääniä ja näkyy valopalloja ym. Aika karmiva paikka keskellä yötä. Varsinkin "muuntajan risteys". Kerran pysähdyin siihen autolla, niin rupesi mittarit ja ajotietokone sekoilemaan, kyseessä tosin oli ranskalainen auto joten ei olisi mikään ihme vaikka kyseessä olisi ihan tavallinen sähkövikakin. Poistuimme autosta katselemaan kaverin kanssa metsässä olevaa valoa, joka oli siellä ajasta päätellen ainakin minuutin ajan, sellainen punertavan keltainen valo. Hetken päästä valo sammui ja kuului karmea ulvonta. Syöksyttiin autoon, joka oli pistänyt keskuslukituksen "itsestään" kiinni, onneksi oli avain mukana. Eihän se patonkinmaan sähköihme ihan suosiolla startannut, mutta lujaa vauhtia pois ajettiin. Samassa paikassa on sattunut toisenkin kerran samalla autolla liikenteessä ollessa outoja, sehän tietysti sammui keskelle tietä, ja vähän ajan päästä saatiin taas käyntiin. Takaa lähestyi 4 pyöreää auton ? valoa aika kovaa vauhtia, ehdittiin sentään pois alta, ja kaverini katsoi taaksepäin ja näki valkoisen 60-70 luvun auton nokan, kun ehdimme pois Isosaarentieltä, valot katosivat ja myöskin auto. Sen jälkeen emme ole pimeällä siellä käyneet.

Sitten vielä lisäksi, kuka osaa sanoa minkälaista ääntä supikoira pitää, koska näitä pörröisiä kavereita näyttää kulkevan tuolla paikassa tien viertäpitkin aika usein.

28

9160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hui!

      Missä päin hollolaa on isosaari? karjusaaren lähellä? Olisi kiva tietää ettei vahingossa eksy sinne päin. Olen kuullut samantapaisen jutun tapahtuneen asikkalassa, siitä taisi olla jossain juorulehdessäkin juttua. ( n. 10 vuotta sitten )

      • Imoder

        Isosaareen pääsee kun lähtee Lahdesta Asikkalaan päin, Kukkilan Spar-marketin jälkeen on mäki jonka alla on vasemmalle viitta jossa lukee "Kukkila 1" muistaakseni, sen tien päähän kun ajaa niin pääsee Isosaareen, siellä asuu tietääkseni aika varakkaita ihmisiä.
        Isosaaressa Pähkinäkukkulantien päässä on mielenkiintoinen tontti, sitä ympäröi aidat ja portissa lukee muistaakseni mm. Varokaa koiraa, Kameravalvonta, ym. lisäksi Tontin vieressä on koulujen läheltä tuttu "Lapsia liikenteessä" liikennemerkki, onko sitten tien pässä kenties päiväkoti tai jotain vastaavaa, en tiedä. Voisi vaikka joskus mennä päivänvalolla käväsemään siellä vielä.

      • hui!
        Imoder kirjoitti:

        Kiitos tiedosta. Vääksyn suunnasta olen joskus ajanut kukkilantien kautta karjusaareen, pitääkin varoa eksymästä isosaaren...

    • cara

      Supikoira itkee kuin lapsi.

      mökillä olen monesti säikähtänyt "itkua", mutta isä kertoi sen olevan supi.

      ja saattaa myös ulvoa, ihmismäisesti.

      • Imoder

        Voi siis hieman selventää asiaa, mutta jotain oudon tuntuista tuossa paikassa silti on, se ääntely siis luultavimmin on ollut supikoira, koska niitä on siellä näkynyt.

        Mutta, esimerkiksi se katoava auto, sille en ole vielä keksinyt selitystä.

        Samoin Citroënin mittarien, ja ajotietokoneen sekoaminen. Pitäisiköhän mennä nykyisellä, Japanilaisvalmisteisella kulkuneuvollani kyseiseen paikkaan, ja katsoa miten se siellä käyttäytyy.

        Totta, sillä alueella on paljon supikoiria ja kettujakin...ainakin siitä päätellen miten paljon niitä jää auton alle,
        mutta ei ne sitikan mittareita säikytä.
        Tosin ne sitikat taitaa sen temppuilun?

      • Imoder
        hui! kirjoitti:

        Totta, sillä alueella on paljon supikoiria ja kettujakin...ainakin siitä päätellen miten paljon niitä jää auton alle,
        mutta ei ne sitikan mittareita säikytä.
        Tosin ne sitikat taitaa sen temppuilun?

        Totta, sähköviat olikin suurin syy minkä takia vaihdoin sitikan Nissaniin, nyt on ollu paljon parempi auto. Joskus jos töiltäni ehdin, niin voisin tosiaan taas käydä siellä ja vaikka katsella ihan vaan ympärilleen.

    • Ritari XIII

      Isosaaressa on asustellut aikoja sitten yhteisö. Heimo kalasti ja metsästi seudulla. Myös heimon vainajia on haudattu saareen. Niin, siihen aikaan se oli saari. Siellä on myös taisteltu verisesti vihulaisia vastaan. Näiden sotien vaikutus tuntuu yhä tässä päivässä häilyvänä energiana. Saaressa on myöskin ollut jokin pyhä paikka, jonka energian voiman voi aistia. Paikasta on joitain kiviä näkyvillä, jos osaa oikein katsoa.

      • hui!

        Jos tuo on totta, ei mikään ihme jos paikassa saa
        outoja tuntemuksia. En vain sattumoisin ole kuullut tuosta historiasta vaikka lähiseudulla olen ikäni asunut. Mielenkiintoista...

    • ghostbastards

      mun vaatekomerossa asuu näkymätön aave. 50€ hinnalla voi tulla kattomaan. mutta vaan pari minsaa ettei se häiriinny.

    • o.OO.o

      :O

    • Isosaarelainen

      Itse asun Isosaaressa kohta kuudennetta vuotta. En ole itse pannut merkille näitä asioita "pelottavina", mutta tämän keskustelun luettuani voin hyvin samaistua noihin autojen katoiluihin yms. Ja olen siihen itselleni ujuttanut selitystä että ne ovat vaan kääntyneet enkä ole huomannut... Muuntajanluona en itse ole huomannut minkäänlaista epäinhimillistä toimintaa, en myöskään metsässä illan pimennossa lenkillä käydessä, mutten ole kyllä tarkemmin sinne katsonutkaan. Aijon olla valppaampi ja ilmoittaa jos huomaan samaistuvani enemmänkin!

    • faktoja !

      Vainoharhaiset! Ei siellä kummittele, hyvä että edes asukkaita on! Olen itse asunut isosaaressa jo parin vuoden ajan enkä ole koskaan vastaavaan törmännyt!! Noihin tilanteisiin taitaa joutua vain taikauskoiset, jotka kuvittelee liikaa...

      Isosaaressa ei ole päiväkotia tai muutakaan yleistä toimintaa, se on vain päästään vinksahtaneiden pohattojen asuttama saari, jolla jokainen on omalla tontillaan suurimman osan ajasta.

      Talo jolla on portissa "varokaa koiria"- kyltti ja tallentava videovalvonta, omistavat oikeasti useamman koiran ja kaksi hevosta. Eikä isosaaressa tuo tallentava kameravalvonta ole mitenkään ennen kuulumatonta, meilläkin kuten lähes kaikilla siellä sellainen on...

      • redtailfox

        Höh. Supikoira ei suinkaan itke kuin pieni lapsi. Sen kutsuhuuto kaverilleen on vieno "viu, viu", mutta useimmiten sen ääntely on kovaa rääkymistä "krääääh, krääh", joka todella voi kuulostaa karmaisevalta. Supikoira rääkyy yleensä kun se on uhattuna jonkun toisen eläimen takia tai sitten kiimataistoissaan toisten supikoirien kanssa.

    • Isosaari

      Ollaan oltu nyt 2 viikkoa Isosaaressa. Ei näkemäsi ja kokemasi asiat ihan kuvittelua ole. Noo ensinnäkin jo vuosien kokemuksella tiedän että supin ääni kuulostaa tosiaan hätääntyneen pienen lapsen huudolta. Outoa on ollut että meidän kännyjen akut tyhjenee aivan itsestään vaikka ei puhuta puhelimessa. Tätä ei ole ennen tapahtunut ja tässä ei ole mitään järkeä. Ensin on 100 prossaa akkua ja kohta puhelin vilkuttaa punaista merkkivaloa...ja kaikilla 4:llä sama juttu.

    • Karmea

      Käytiin kyläilemässä Isosaaressa ja mukana meidän perheen koira. Eipä tullut kovin pitkä kyläily kun koiramme käytös oli ihan sekopäistä. Se tuijotti jatkuvasti ylös katon suuntaan, vinkui ja meni matalana milloin mihinkin piiloon. Mennessämme takaisin autoon se rauhoitti heti. Eipä tosiaan tule ikävä kyseiseen paikkaan. Siellä täytyy olla jokin huono karma tms.

    • JOL

      Hei olen elänyt Hollolan isosaaressa koko lapsuuteni ja olen samaistunut paikkaan henkisesti.
      Paikka on todella mielenkiintoinen kun lapsesta lähtien on siihen tutustunut henkisesti ja jättänyt paljon vaikutteita.
      1. Autonvalot seuraavat. Veljeni tuli eräänä kesäyönä autolla kesämökillemme ja kertoi, että sillalta lähtien häntä seurasi kahdet valot, eivätkä ne olleet autonvaloja. Ihmettelin juttua lapsena.
      2. Valo-orbit. Sisaren mies kertoi että hän on nähnyt usein valo-orbeja tiellä ja saunan katolla.
      3. Kauheat naurut. Olen viettänyt kaikki kesät saaressa ja äidin kuolemailtana metsästä kuului häijyä naurua, jollaista en ole koskaan siellä kuullut.
      4. Esineiden liikkuminen. Yhtenä yönä Fiat autoomme oli murtauduttu ja kaikenlaisia esineitä autoradion nupit oli heitetty metsään, löytyivät seuraavana kesänä.
      5. Keltaisen tienviitan hajottaminen. Tein keltaisen tienviitan tielle ja kohta se oli paiskattu rikkinäisenä puhelinpylvästä vasten.
      6. Kävin autolla syksyllä hoitamassa asuntoa. Kun tulin tontille johtavalle tienristeykselle oli siihen asennettu keskelle tietä jätkänkynttilä.
      7. Kaatumisen estäminen. Äitini oli kaatumassa portaikossa ja kun katui hän sanoi että kädet tarttuivat häneen ja estivät loukkaantumisen.
      8. Pankkikorttien siirtyminen kummiin paikkoihin kuten huoneisiin joissa ei oltu käyty.
      9. Pihlajan sisässä ollut sahanterä. Elämän pihlajan sisältä terveestä puusta löysin kokonaisen ruostuneen pokasahan terän.
      10. yms

    • Anonyymi

      Paljon aikaa lapsena tuolla viettänyt enkä kyllä ole ikinä havainnut mitään ihmeellistä, eikä ole muutkaan tuttuni moisesta kertoneet. Tavallinen kaunis saari sanon minä :D

    • Anonyymi

      Olen viettänyt lapsuudestani asti kesät Kiviniemessä, josta näkee Isosaareen. Luulin pitkään, että olin lapsena vain kuvitellut näkeväni erikoisia valoja Isosaaren yllä. Mutta tänä keväänä ja viime syksynä kun illat olivat vielä pimeitä, olen nähnyt oranssina kajastavia valoja saaren yllä. Valot loistivat puunlatvuston korkeudessa. En pysty keksimään näille valoille mitään selitystä, en ole nähnyt vastaavia muualla. En ole koskaan käynyt Isosaaressa, joten erikoisista äänistä en osaa sanoa. Jotain hyvin outoa siellä joka tapauksessa tapahtuu.

    • Anonyymi

      Tulin etsimään tietoa Oikotiellä myynnissä olevasta Pähkinäkukkulan kiinteistöstä. Kukahan siinä on aiemmin asunut? Nuo usean todistamat oudot tapahtumat saavat kyllä ihokarvat pystyyn. Saattaa olla etten sittenkään sijoittaisi lottovoittorahoja tuohon. Kohteen hinta muuten on liikkunut jännästi: lähtenyt 6-7miljoonasta, ollut 4M (löysin lehtijutun parin vuoden takaa) ja tällä hetkellä 5.5M eli hinta on myyntiä odotellessa noussut.

      • Anonyymi

        1. Omistaja ja rakennuttaja Oli Asko firman Johtaja Tammivuori, ollut yksityisasuntona ja jossain vaiheessa firman koulutustilana, Myyty Renor oy:n eli Askon entisiä kiinteistöjä hallinnoivana omistajana yhtiön aikana noin 1,2 miljoonan hintapyynnillä pois. Eli noin miljoona euroa on maksanut alkuperäiskuntoisena 60-luvun tasakattotalona. Isot remontit tehty ja lisääkin rakennettu, omistaja Venäläinen tai Ukrainalainen, joku energiayhtiön johtaja / vaimo yllätys yllätys. Siitä ei ole tietoa onko Askon omistuksen jälkee ollut , ennen Venäläistä montakin omistajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen verran on vielä kerrottava omakohtaisena kokemuksena viime keväänä kävimme veljeni kanssa kääntymässä Tuossa muuntajan risteyksessä. Siinähän on Sellainen tienviitta jossa nimiä eri puolilla "saarta" asuvista asukkaista. No veljeni otti kännykällä kuvaa tuosta
        viitasta ja useammankin. Jotenkin oudosti kuvia ei sitten jälkikäteen enää löytynytkään
        kännykästä vaikka siellä niiden piti olla muistikortilla....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1. Omistaja ja rakennuttaja Oli Asko firman Johtaja Tammivuori, ollut yksityisasuntona ja jossain vaiheessa firman koulutustilana, Myyty Renor oy:n eli Askon entisiä kiinteistöjä hallinnoivana omistajana yhtiön aikana noin 1,2 miljoonan hintapyynnillä pois. Eli noin miljoona euroa on maksanut alkuperäiskuntoisena 60-luvun tasakattotalona. Isot remontit tehty ja lisääkin rakennettu, omistaja Venäläinen tai Ukrainalainen, joku energiayhtiön johtaja / vaimo yllätys yllätys. Siitä ei ole tietoa onko Askon omistuksen jälkee ollut , ennen Venäläistä montakin omistajaa.

        Ei kai Tammivuori omistanut pähkinäkukkulan taloa? Tammivuori asui Isossa saaressa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai Tammivuori omistanut pähkinäkukkulan taloa? Tammivuori asui Isossa saaressa.

        Pähkinäkukkula on Isosaaressa....

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Pähkinäkukkula 174 myynnissä näköjään joo. Mites se Vuohisaaren niemen kärki, kuuluuko se kauppaan. Google mapsissa kun zoomaa, siellähän on jonkun talo ja joku sauna ihan kärjessä. Ajaako ne sitten sun sillan ja maiden lävitse sinne jos ostat sen? Eli nämä rakennukset:

        https://www.google.com/maps/place/Pähkinäkukkula,+15270+Hollola,+Finland/@61.0672077,25.6238398,167m

        Oikotien myynti-ilmoituksessa lukee: "omalla noin 20,85 ha rantakiinteistöllä, johon kuuluu myös oma erillinen havumetsäinen saari (Vuohisaari)"

        Eli siinä väitetään että koko saari olisi sitten oma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pähkinäkukkula 174 myynnissä näköjään joo. Mites se Vuohisaaren niemen kärki, kuuluuko se kauppaan. Google mapsissa kun zoomaa, siellähän on jonkun talo ja joku sauna ihan kärjessä. Ajaako ne sitten sun sillan ja maiden lävitse sinne jos ostat sen? Eli nämä rakennukset:

        https://www.google.com/maps/place/Pähkinäkukkula, 15270 Hollola, Finland/@61.0672077,25.6238398,167m

        Oikotien myynti-ilmoituksessa lukee: "omalla noin 20,85 ha rantakiinteistöllä, johon kuuluu myös oma erillinen havumetsäinen saari (Vuohisaari)"

        Eli siinä väitetään että koko saari olisi sitten oma.

        Ei se oo oikeesti oma. Alieenit omistaa. Yöllä on syytä varautua peräsuolikokeisiin.

    • Anonyymi

      Mitenniin muka ranskalinen auto ton selittää häh!? Mulla mittarit sekoilee noilla kohdin Mersussa ja Tojotassa! Tojossa myös polttoaineen syöttö pykii. Mesessä ei ole sitä ongelmaa koska W124-korinen diisseli mekaanisella pumpulla. Sitä ei kiinnosta mitkään ufojen indusoimat sähkökatkokset lukuunottamatta valojen pimennystä. Ufoja vastaan varustauduin asentamalla keulatähden paikalle myrskylyhdyn.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5770
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3657
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      224
      1875
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1762
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1212
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1167
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      284
      939
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      937
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      877
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe