Murrosikä?

Hulda

Onko teidän basuilla tullut murrosikää ja jos on, niin miten se ilmeni?

Minun urokseni täytti joulun alla 3-vuotta ja viime syksy oli aivan mahdotonta aikaa. Tuntui, että kaikki (siis aivan kaikki hihnassa kävelystä lähtien) piti opetella uudelleen. Samoihin aikoihin testattiin myös kuka on koira-laumamme pomo. Aina kun minä olin läsnä ei ollut ongelmia, mutta kun poistuin huoneesta, niin basenjini alkoi taas rettelöimään. Siis kyseenalaisti vanhemman koiran aseman. Nyt on onneksi taas helpottanut, mutta oli oikeasti niin vaikea syksy, että piti tiukkaan harkita onko uuden kodin etsintä edessä..

Hauskaa kesän odotusta kaikille!

7

2699

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Basenjonomi

      Ensimmäinen urosbasenjini on pian (14.5) nelivuotias ja nyt alkaa helpottaa. Perhana (anteeksi): kymmenkiloinen poju haastoi 90-kiloisen raavaan, vaari-ikäisen miehenkin!

      Mutta samaan aikaan se oli (ja on) myös hirmuisen hellyydenkipeä...

      Pojun täti on sentään säilyttänyt asemansa kaikki nämä vuodet.

      • Hulda

        Eli jatkoa voi odotella..?

        On vain niin vaikeaa, kun tappeluiden sattuessa basenji-poikani ei pelkää käyttää hampaitaan toista koiraani vastaan. Vielä ei ole ollut tilannetta, että olisin joutunut käyttämään kumpaakaan paikattavana, mutta kuinka kauan hyvä tuurini jatkuu..?
        Ja kesällä olisi tulossa vielä uusi pentu taloon. Sinällään en usko, että sen kanssa olisi muuten ongelmia (pentuhan alistuu vanhemmille koirille), mutta entä jos pieni rääpäle jää toisten jalkoihin.

        Nyt siis on ollut melko rauhallista, mutta syksyllähän ne hormonit jyllää..

      • Hulda kirjoitti:

        "Murrosikäinen?" kolmevuotias eli siis taatusti aikuinen basenjisi on uros. Mitähän rotua ja sukupuolta se vanhempi koira sitten on?

        Ja mitähän sukupuolta ja rotua sitten taas se uusi tuleva pentu?? Jalkoihin jäämistä on turha pelätä pennun suhteen, mutta mutta..

        Onko teillä suunniteltu pitkällä tähtäimellä tätä lauman harmoniaa...?

        Itse olen iänvanha käyttökoira- eli lähinnä dobberi-ihminen. Sen olen tähän ikään mennessä oppinut kantapään kautta, että kahta dobermann-urosta on ihan turha yrittää asuttaa saman katon alla sovussa. Ongelmat alkavat viimeistään, kun nuorempi täyttää sen ensimmäisen ikävuotensa. Ja kyse ei senjälkeen ole pikkuhaavojen tuottamisesta, vaan se on tappo tai ei mitään.

        Siksi olin hieman samaa mieltä näiden basulien kanssa: ei kannata ottaa kahta urosta samaan taloon. Vaan pitemmän linjan basenjistit sanovat toisin: basenjien kyseessä ollen pahin yhdistelmä olisi kaksi toisiinsa sopimatonta narttua, jos siis sillätavoin huono tuuri sattuisi käymään.

        Ota nyt tästä sitten selvä: itse kuitenkin olen sitä mieltä, että narttujen kanssa tullaan kyllä aina toimeen isossakin laumassa, kunhan ovat toisiinsa tutustuneet (nuorimman) pienestä pitäen.

        Uroksilla taas, jos on kovin vahva tuo oman reviirin puolustamisjuttu ja 'minun oma emäntä'-juttu, niin ongelmia saattaa syntyä rodusta riippumatta. Tai siis jos rotu on kovin reviiritietoinen kuten juuri basenji, akita, dobberi, snautseri, ja mitä niitä nyt onkaan muunlaisia kuin kultainen noutaja ja villakoira...

        Vaan Hulda hyvä: se on taatusti tosi, että basenji ei pelkää käyttää hampaitaan toista koiraa vastaan. Se käy surutta minkä vaan rodun kimppuun, joka yhtään asettuu osoittamaan omaa mieltään basenjin polulle. Tai edes näköpiiriin.

        Omat kauheimmat kauhunhetkeni koin viime talvena, kun äänistä päätellen kuvittelin oman (aidasta karanneen) urokseni käyneen huskyvaljakon kimppuun.

        Voit varmaan kuvitella, miten nopeasti viisitoista alkukantaista vetokoiraa vetokuumina käydessään repivät riekaleiksi yhden uhoavan alkukantaisen pikkubasuli-ukon?

        Onneksi oli kyseessä väärä hälytys.

        Asiaan: Jatkoa varmaan kyllä seuraa...

      • Hulda
        tiinamuori kirjoitti:

        Toinen koirani on kääpiösnautseri uros, kuten myös tuleva pentu. Käppänät eivät yleensä ole mitään kauheita machoilijoita (poikkeuksiakin on) ja elämä toisten urosten kanssa sujuu ihan hyvin. Kun olin ottamassa basenjia, yleisen mielipiteen mukaan ongelmia ei ollut odotettavissa, koska pojilla on kuitenkin 3-vuotta ikäeroakin. Kyselin kyllä paljon ennen pennun ottamista, mutta eihän kukaan voi kaikkea etukäteen tietää.

        Kyllä, lauman harmoniaa on mietitty pitkään ja hartaasti (nyt ja aiemmin).
        Hyvinä hetkinä sitä taas tuudittautuu siihen, ettei mitään pahaa voi ikinä sattua ja että jospa kaikki välit on nyt selvitetty. Mutta sitten tulee taas tappelu, esimerkiksi eilen kun pojat juoksivat irti metsässä. Leikki muuttui yhtäkkiä tosimatsiksi.

        Taitaa olla edessä basenjistani luopuminen.. Tai ainakin pitää harkita tiukkaan otanko sittenkään pentua, auttaisiko poikien leikkaukset yms. Ja jos luopuminen on ratkaisuni, mistä löytyisi tarpeeksi hyvä koti kullalleni?

        Vaikeat ajat taitavat olla edessä, mutta pitää ottaa järki käteen ja yrittää tehdä ratkaisu joka on paras molemmille koirille.

        Minunkin basenjieni ensimmäinen koiratuttavuus (meidän oman dobberin lisäksi siis) oli tyttäreni kääpiösnautseri, joka tyttäreni saatua vauvan, asui käytännössä täällä meillä "mummilassa".

        Tyttären oma koti kun oli hankalasti toisessa kerroksessa, ja olisi aina pitänyt pukea vauvakin ulos, kun lähtee koiraa vähän käyttämään ulkona.

        No anyways, pointti on, että oma ensimmäinen basenjini oli narttu, samoin kuin tämä käppänäkin: ja niillä oli juuri samanlaisia, omista koiristasi kuvaamia keskinäisiä hankaluuksia. Tämä nuori basenjihan pomotti käppänän maton alle, vaikka käppänä oli sillä hetkellä jo 8 vee, ja basulineiti vasta alle vuoden.

        Sitä vain sitten myöhemmin jäin miettimään: mahdoinko puuttua heidän keskinäiseen valtataisteluunsa tarpeeksi vahvalla kädellä, vai kävikö niin, että ikäänkuin vain "katsoin sivusta" ja äimistelin, että onpas siinä meillä tomera pikkytypy, kun laittaa puolivuotiaana kuriin täysin aikuisen itsensä kokoisen ja painavammankin nartun!

        Minun olisi ehkä pitänyt olla enemmän pomona laumassa, ja määrätä, että käppänään ei saa koskea. Myöhemmin olen nimittäin huomannut, että vaikka nämä basulit ovatkin kovin omapäisiä ja omnarvon tuntoisia, niin kyllä ne kovin vahvasti kunnioittavat ihmisen sanaa, ja oppivat nopeasti. Tottelemaankin...

        Pitää vain uskaltaa olla tarpeeksi jyrkkä, ja sanella säännöt.

        Vaan jos teillä rauha säilyy silloin, kun olet itse läsnä, niin silloinhan näyttäisi, että säännöt ovat menneet perille koirien kaaliin.

        Jotenkin nyt pitäisi saada toinen noista koirista selvästi alempaan asemaan laumassa: en uskalla ottaa kantaa siihen, kumpi pitäisi käskeä syrjemmälle, silloin kun molemmat hakevat emännän hyväksyntää. Kumpi on se, joka ei saa nukkua emännä sängyssä... Kumpi kukee emännän jäljessä ovesta ulos, jos toinen saa -ainakin joskus- kulkea edeltä. Näillä keinoin tulisi koirille osoittaa, kumpi on hierarkiassa ylempänä. Yleensähän nuorempi on alempana, ja jos luonteet ovat samantapaiset, kuten varmaan tässäkin tapauksessa, niin nuoremman on tyydyttävä noukkimaan muruja.

        Vaan jos se nuorempi on basenji, niin saattaa olla hankalaa ja työn takana. Älä nyt kuitenkaan kovin hätäisiä johtopäätöksiä tee, ja hetikohta vie koiraa -kumpaakaan -ainakaan lopetettavaksi.

        Voisitko harkita uuden pennun sukupuolta uudestaan? Narttu nimittäin voisi tasoittaa tilannetta. Varsinkin, jos käyttäisit toisen -vanhemman- uroksista kastroinnissa ennen sitä.

        Tästä viestistä tuli tuumailuja, ei ratkaisuja.

        Vaan kun tarpeeksi tuumailee, niin kyllä se ratkaisukin sieltä alkaa löytyä!

        Tsemppiä teille,
        Toivottaa Muoriska

      • ***

        Aika hurjalta kuulostaa ehdotus ottaa kahden uroksen seuraksi vielä narttu. Siinä sitten vasta lirissä on, kun narttu pistää poikien pään pyörälle ja molemmat tappelevat morsiosta...

      • *** kirjoitti:

        luettuani, en kyllä hoksannut, että kuka ja missä olosuhteissa on ehdottanut moista? Ja ratkaisuksi mihin?? Aika vanha keskusteluketju, pätkii ... Piip Piip

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      49
      1135
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      795
    3. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      715
    4. 68
      712
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      668
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      605
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      575
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      530
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      498
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      480
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      462
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      459
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      453
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      424
    16. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      417
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      13
      400
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      33
      398
    19. Kaikki pilattu

      Paluuta normaaliin ei ole. Kiitos ja hyvästi.
      Ikävä
      30
      385
    20. Oot kyl liian vanha!

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      30
      372
    Aihe