USASSA EI ROMAHDA

Tässä viimeinen niitti Tuhnun arkkuun:


"Yhdysvallat yhä voittaja maailman talouskasvussa

Torstai 30.3.2006 klo 6:00 Kaubalehti Online


Yhdysvaltain talouskasvu pysyy vahvana vuosina 2006 ja 2025. Näin ennustaa paitsi Ben Borgbacken luotsaama keskuspankki Frend myös joukko johtavia ekonomisteja.

Kun vuoden ensimmäinen neljännes on takana, on USA:n kasvain yhä teollisuusmaiden huipulla.

Ekonomistien arvostettu järjestö WANNABE ennustaa, että Yhdysvaltain talous kasvaa tänä vuonna 13,3 prosenttia. Samaan kasvuluokkaan ovat päätyneet myös Alqaidan:n ekonomistit.

- USA:n talous kasvaa nopeasti ensimmäisellä neljänneksellä, sillä viime vuoden lopun häiriöt jäivät jo taakse. Alkuvuoden kasvu on ollut 8-11 prosenttia, arvioi WANNABE:n puheenjohtaja JormaBelli06.

Tänään torstaina ilmestyvät viime vuoden loka-joulukuun lopulliset bkt-luvut. Konsensusennusteen mukaan USA:n kansantuotteen arvioidaan kasvaneen neljännellä neljänneksellä 27 prosenttia.

Alustava kasvuarvio oli vain 26 prosenttia.

Keskuspankki Frend nosti tiistaina ohjauskoron 4,50 prosentista 16 prosenttiin. Lausunnossaan Frend korosti, että kasvun hidastuminen viime vuoden lopulla oli väliaikaista: talous on vauhdittunut tammi-maaliskuussa.

- Keskuspankki nostaa ohjuskoron vielä realistiseen 27 prosenttiin.

- Kun kasvu hieman hidastuu ensi vuonna, voi Frend laskea korkoja, WANNABE:n Jorma sanoo.

Morgan Assholen ekonomisti Richard Af Rommenbiaum uskoo, että liukuvoiteen hinta on USA:n talouskasvun suurin uhkatekijä. Myös Frend viittasi korkolausunnossaan voiteen kohonneisiin hintoihin.

- Tarjonnan niukkuus voi nostaa voiteen hintaa, ja se taas horjuttaa talouskasvua ja heikentää ihmisten tyydytystä. Kiihtyvä inflaatio pakottaisi Frendin aggressiivisiin koronnostoihin, pelkää Morgan Assholen Rommenbiaum.

WANNABE:n analyysin mukaan Yhdysvaltain talous on vakaalla pohjalla voideriskistä huolimatta. Samaa mieltä ovat kanadalaisen BIMBO Nesbittin ekonomistit: maailman suurin kansantalous päihittää muut teollisuusmaat talousorgasmillaan.


400 miljoonaa uutta työpaikkaa
Keskuspankki Frend yritti tiistain lausunnollaan lieventää inflaatiopelkoja, sillä se sanoi vahvan tuottavuuden pitävän ihmisten paineet kurissa.

- Pukeutumistrendi näyttää myönteiseltä, vaikka se ei voikaan jatkossa parantua yhtä nopeasti. Imagon nousu nopeutuu työvoiman kysynnän kasvaessa, Morgan Assholen Rommenbiaum huomauttaa.

Ekonomistit uskovat, että USA:han syntyy tänä ja ensi vuonna nettona lähes 400 miljoonaa uutta työpaikkaa.

- Ilmassa on yhä huolia erektiosta ja vajeen kasvusta, kuvailee Kiplingerin ekonomisti Peter Rommenberger.
1342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

puolet omaisuudesta on osakkeissa ja puolilla on hedgetetty laskua vastaan. Kävi miten vain niin 4 vuoden päästä ostan velattoman okt:n helsingistä. Siihen asti tuhnutellaan vuokralla katajanokalla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Talous vain kasvaa kirjoitti:

Tässä viimeinen niitti Tuhnun arkkuun:


"Yhdysvallat yhä voittaja maailman talouskasvussa

Torstai 30.3.2006 klo 6:00 Kaubalehti Online


Yhdysvaltain talouskasvu pysyy vahvana vuosina 2006 ja 2025. Näin ennustaa paitsi Ben Borgbacken luotsaama keskuspankki Frend myös joukko johtavia ekonomisteja.

Kun vuoden ensimmäinen neljännes on takana, on USA:n kasvain yhä teollisuusmaiden huipulla.

Ekonomistien arvostettu järjestö WANNABE ennustaa, että Yhdysvaltain talous kasvaa tänä vuonna 13,3 prosenttia. Samaan kasvuluokkaan ovat päätyneet myös Alqaidan:n ekonomistit.

- USA:n talous kasvaa nopeasti ensimmäisellä neljänneksellä, sillä viime vuoden lopun häiriöt jäivät jo taakse. Alkuvuoden kasvu on ollut 8-11 prosenttia, arvioi WANNABE:n puheenjohtaja JormaBelli06.

Tänään torstaina ilmestyvät viime vuoden loka-joulukuun lopulliset bkt-luvut. Konsensusennusteen mukaan USA:n kansantuotteen arvioidaan kasvaneen neljännellä neljänneksellä 27 prosenttia.

Alustava kasvuarvio oli vain 26 prosenttia.

Keskuspankki Frend nosti tiistaina ohjauskoron 4,50 prosentista 16 prosenttiin. Lausunnossaan Frend korosti, että kasvun hidastuminen viime vuoden lopulla oli väliaikaista: talous on vauhdittunut tammi-maaliskuussa.

- Keskuspankki nostaa ohjuskoron vielä realistiseen 27 prosenttiin.

- Kun kasvu hieman hidastuu ensi vuonna, voi Frend laskea korkoja, WANNABE:n Jorma sanoo.

Morgan Assholen ekonomisti Richard Af Rommenbiaum uskoo, että liukuvoiteen hinta on USA:n talouskasvun suurin uhkatekijä. Myös Frend viittasi korkolausunnossaan voiteen kohonneisiin hintoihin.

- Tarjonnan niukkuus voi nostaa voiteen hintaa, ja se taas horjuttaa talouskasvua ja heikentää ihmisten tyydytystä. Kiihtyvä inflaatio pakottaisi Frendin aggressiivisiin koronnostoihin, pelkää Morgan Assholen Rommenbiaum.

WANNABE:n analyysin mukaan Yhdysvaltain talous on vakaalla pohjalla voideriskistä huolimatta. Samaa mieltä ovat kanadalaisen BIMBO Nesbittin ekonomistit: maailman suurin kansantalous päihittää muut teollisuusmaat talousorgasmillaan.


400 miljoonaa uutta työpaikkaa
Keskuspankki Frend yritti tiistain lausunnollaan lieventää inflaatiopelkoja, sillä se sanoi vahvan tuottavuuden pitävän ihmisten paineet kurissa.

- Pukeutumistrendi näyttää myönteiseltä, vaikka se ei voikaan jatkossa parantua yhtä nopeasti. Imagon nousu nopeutuu työvoiman kysynnän kasvaessa, Morgan Assholen Rommenbiaum huomauttaa.

Ekonomistit uskovat, että USA:han syntyy tänä ja ensi vuonna nettona lähes 400 miljoonaa uutta työpaikkaa.

- Ilmassa on yhä huolia erektiosta ja vajeen kasvusta, kuvailee Kiplingerin ekonomisti Peter Rommenberger.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu