Tukkanuottaa ja

Miten olette selvinneet päiväkodin kanssa jos on tullut erimielisyyksiä kasvatuksellisissa asioissa?

Minulla on nyt sellainen tilanne, että olen (tietysti) omasta mielestäni oikeassa, ja päiväkodin käytäntö vähintäänkin kyseenalainen. Se koskee kaikkia lapsia, ei vain omaani, mutta en ole varma tietävätkö muut vanhemmat siitä. Olemme uusia asiakkaita.

Hoitajien käytös on muuttunut kylmäkiskoiseksi, vaikka olen keskustellut aiheesta luottamuksellisesti johtajan kanssa. Johtajan puheet ovat olleet eoäjohdonmukaisia ja todellista tilannetta vääristeleviä. Siksi halusin, että hän kertoisi oman näkökulmansa kirjallisesti ja omalla allekirjoituksellaan. Ajattelin että se pistäisi hänet oikeasti miettimään onko kaikki ihan mallillaan ja päivänvalon kestävää. Sitä hän ei ole suostunut kuitenkaan tekemään.

En haluaisi rettelöidä tai olla huonoissa väleissä, en viedä asiaa ylemmille tahoille (mitä ne edes olisivat?), mutta nyt alkaa tuntua siltä, että saatan pian suuttua tosissani.
71017
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En tiedä mistä asiassasi on kyse, mutta omien kokemusteni perusteella sinun pitäisi käsitellä asiaa avoimemmin - sanoit, että olet jutellut asiasta johtajan kanssa luottamuksellisesti.
Jos olet sitä luottamuksellisuutta pyytänyt, samalla olet sitonut johtajan kädet hoitaa asiaa, koska kasvatukselliset asiat päiväkodissa perustuvat yhteisöllisiin arvoihin ja toimintaan.
Johtajahan ei voi tehdä tavoille ja käytännöille mitään keskustelematta niistä henkilökunnan kanssa, tarkoitan tällä sitä että mikään ei muutu jos asiaa ei voida käsitellä ja siinä ei paljon suuttuminen auta.
Eli itse ainakin pyytäisin keskustelua lasteni ryhmän henkilökunnan kanssa ja jos kerran "vääryys" koskee mielestäsi myös muita lapsia pyydä johtaja tähän keskusteluun mukaan... sitä kautta saat varmasti paljon kehittävämmän ja eteenpäinvievemmän keinon asian hoitamiseksi.
Keskustelussa voitte pohtia mm. voisiko kyseisestä asiasta puhua vanhempainillassa eri näkökulmien saamiseksi.

Äänestä
  • Se luottamuksellisuus oli ehkä osittain huono juttu. Olisin halunnut säilyttää anonymiteettini lapsen hoitajien suhteen. Olin ehkä ylivarovainen, mutta joskus "hankala" vanhempi voi vaikuttaa hoitajien suhtautumiseen lapseen. Tästä nimenomaisesta asiasta johtaja olisi helposti voinut keskustella henkilöllisyyttäni mainitsematta, jos olisi halunnut.

    Asiasta tosiaan olisi paras jutella muuidenkin vanhempien kanssa. Ehkä heillä on toisenlainen näkemys siihen.

    Äänestä

  • hyvä juttu kirjoitti:

    Se luottamuksellisuus oli ehkä osittain huono juttu. Olisin halunnut säilyttää anonymiteettini lapsen hoitajien suhteen. Olin ehkä ylivarovainen, mutta joskus "hankala" vanhempi voi vaikuttaa hoitajien suhtautumiseen lapseen. Tästä nimenomaisesta asiasta johtaja olisi helposti voinut keskustella henkilöllisyyttäni mainitsematta, jos olisi halunnut.

    Asiasta tosiaan olisi paras jutella muuidenkin vanhempien kanssa. Ehkä heillä on toisenlainen näkemys siihen.

    tietää, osais ottaa opiksi :)

    Äänestä

  • hoitukkainen kirjoitti:

    tietää, osais ottaa opiksi :)

    Kerron vaikka jonkin ajan kuluttua kun tilanne on vähän selkiytynyt ja toivottavasti parhain päin.

    Äänestä

Sinulle on sama tilanne, kuin minulla.Lastani pidettiin adhdnä ja pyydettiin viemään psykologille.Hoitajat keksivät juuri ne viat mitä adhd lapsessa on.Nyt sitten selvisi, että lapsessani ei ole vikaa.
Yritän vaihtaa päiväkotia.Muuhun en pysty.Päiväkodissa tapahtunut vaikka mitä ja hoitaajiin en luota enää.Valitusta olen tehnyt suuntaan jos toiseen.mistään ei apua heru.Hoitajat saavat kohdella lapsia miten huvittaa...

Äänestä
  • tommonen.

    Äänestä

  • että saat tukea ja apua. Ja juu ei ole mitään ongelmaa. Ei varmaan!, mutta minkä taakseen jättää...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäluottamusta kirjoitti:

Miten olette selvinneet päiväkodin kanssa jos on tullut erimielisyyksiä kasvatuksellisissa asioissa?

Minulla on nyt sellainen tilanne, että olen (tietysti) omasta mielestäni oikeassa, ja päiväkodin käytäntö vähintäänkin kyseenalainen. Se koskee kaikkia lapsia, ei vain omaani, mutta en ole varma tietävätkö muut vanhemmat siitä. Olemme uusia asiakkaita.

Hoitajien käytös on muuttunut kylmäkiskoiseksi, vaikka olen keskustellut aiheesta luottamuksellisesti johtajan kanssa. Johtajan puheet ovat olleet eoäjohdonmukaisia ja todellista tilannetta vääristeleviä. Siksi halusin, että hän kertoisi oman näkökulmansa kirjallisesti ja omalla allekirjoituksellaan. Ajattelin että se pistäisi hänet oikeasti miettimään onko kaikki ihan mallillaan ja päivänvalon kestävää. Sitä hän ei ole suostunut kuitenkaan tekemään.

En haluaisi rettelöidä tai olla huonoissa väleissä, en viedä asiaa ylemmille tahoille (mitä ne edes olisivat?), mutta nyt alkaa tuntua siltä, että saatan pian suuttua tosissani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu