...on vihdoinkin täällä.=D
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
"Onko tämä nyt tällä selvä? Mitä?! Ette kai te nyt niin isoa summaa... Ei mulla ole rahaa!"
Marski painoi korvansa seinää vasten ja kuunteli.
Hän ei erottanut kuin äidin äänen, joka nousi kaikkien muiden äänten ylle kovana ja nopea-tempoisena. Arvatenkin siellä olivat nyt ne poliisit. Poliisit vaatimassa selvitystä ikkunan rikkomisesta!
Marski punnersi vaivalloisesti ylös sängystään ja hyppäsi löysiin verkkareihin. Yö-paita sai jäädä päälle. Muutama metri ovelle tuntui kestävän ikuisuuden. Kun tuli hiljaista, hän avasi nopeasti oven ja kurkisti ulos.
"Marski!" Äiti huudahti ja tönäisi hänet takaisin huoneeseen.
"Nukkumaan siitä!"
Mari-Annika älähti jotain sekavaa hämmästyneenä, mutta tajusikin pian että poliisien sijasta kynnysmatolla seisoikin vain joku kaikenkarvainen pikkulasten ryhmä joka keräsi rahaa luokkaretkeä varten myymällä paperilappuja -arpoja.
Marski potkaisi sänkyään kaikilla voimillaan. Ilostako? Kyllä.
Alakerran Pirkko-rouva kopautti luudalla kattoa.
No, tyttö mietti maatessaan sängyssään -joskushan
hän joutuisi vastaamaan teoistaan.
Voi hyvä Luoja kun kadutti... Mutta toisaalta kaikki oli vain äidin vikaa yksinomaan? Eikö ollutkin? Hänhän oli pakottanut Marskin lähtemään aamuyöllä etsimään! Ehkä Markus olisi voinut hoitaa asian vähän aikuismaisemmin, mutta sillä hetkellä kun Marski oli herännyt -viideltä aamulla -hän oli ymmärtänyt, ettei ollut aikaa hukattavana. Äidillä oli epilepsia -sehän olisi voinut saada vaikka kohtauksen! Tai paleltua kuoliaaksi... Marskia puistatti.
Pois tuollaiset ajatukset! Nyt hän nukkuisi univelat pois -nukahtaisi näkemään taas uudestaan ja uudestaan toistuvia painajaisia särkyneestä baarin ikkunasta...
Jenna nyökkäsi kuin olisi ymmärtänytkin. Hän nyökkäili ja antoi "ymmärrän"-sanan kiepahtaa ulos montakin kertaa.
Opettaja Leinonen oli hyvin lähellä ja hänen kostea, kahvinhajuinen hengityksensä leijaili ilmassa. Jenna ei yksinkertaisesti voinut ymmärtää miksi HÄN itse joutui vaikeuksiin, kun Marskilla oli jotain pielessä. Tai ei nyt ihan vaikeuksiin, mutta kuulusteluihin ainakin.
”Et sattuisi tietämään missä Mari-Annika Korhonen oli viime yönä?”
”En mä ollut sen kanssa…”
”Sepäs hyvä. No, Mari-Annika ei nyt kuitenkaan ole koulussa ja rehtori epäilee, että eilisen tapahtumilla on jotain tekemistä asian kanssa…”
”Anteeksi nyt, mutta mä en todellakaan tiedä mistä sä puhut!” Jenna kääntyi kannoillaan ja huomasi että monet silmäparit kääntyivät katsomaan häntä.
”Ettei olisi neidillä nyt oma lehmä ojassa?” Leinonen päästi kasvoilleen imelän ilmeen. Se oli se kuuluisin.
”Miksi sä aina tuut tenttaan multa asioista, joita Marski on tehnyt?! En mä ihan tosi tiedä! Anna mun mennä –mulla alkaa tunti!”
Jenna loi kädellään ilmaa ja lähti myrtynyt ilme kasvoillaan kohti luokkahuonettaan.
”Missä sä olit?” Hänen pulpettikaverinsa Niina kohottautui hiukan ylemmäs tuolistaan, mutta opettaja pyysi häntä keskittymään tuntiin.
”Keskustelkaa te tytöt vaikka välitunnilla sitten lisää. Tunnit käytetään vain ja ainoastaan opiskeluun. Onko selvä?”
Niina virnisti ja nyökkäsi. Jenna tuhahti vain. Hän kiskaisi repustaan biologian kirjat. Vihkostaan hän repäisi keski-aukeaman ja alkoi kirjoitella siihen aikansa kuluksi pientä runoa. Siitä tulikin hyvin kaunis:
Surullinen katseesi kohdistuu minuun
Kyyneleet tanssivat silmiesi reunoilla
Ne ovat kuin tähdet mustassa ikuisuudessa
-ne saavat minut itkemään…
Runon alle hän vielä lisäsi suurin kirjaimin: ”tämä runo ei koske minun elämääni”. Vaikka mistäs hän sen tiesi. Harvoin hän kyllä itki mutta jos kirjoitti runon, eikö se yleensä omasta päästä tullut.
Ehkä se oli omistettu Aleksille. Aleksilla oli ihanat silmät… mutta ne eivät itkeneet. Ne olivat täynnä rakkautta ja tahdonvoimaa.
”Jenna!” Tyttö kuuli äkkiä opettajan tiukan äänen aivan vierestään.
”Mikä tuo lappu on edessäsi?”
”Se on… se on… se on runo.” Kädet tuntuivat hikoilevan ja kynä tipahti pöydälle käsistä.
Niina mulkaisi omahyväisen näköisenä Jennaa.
”Katso ettei toistu.” Hän muodosti sanat huulilleen kun opettaja poistui samaa lausetta tavaillen takaisin piirtoheittimen luo.
”Noniin. Osaako kukaan selittää, mitä tarkoittaa populaatio?”
Käsiä nousi eturivissä –tuskin tässä enää Jennaa tarvittaisiin. Hän sujautti kirjansa huomaamattomasti takaisin reppuun ja otti rennon asennon tuolilla. Jenna oli aivan varma, että saisi sillä keinolla tunnin kulumaan mukavammin… Ja kun hän astuisi luokasta ulos
-Aleksi odottaisi jo häntä.
"Oliko kiva koulupäivä?" Äiti tuli eteisessä vastaan. Jenna selitti jotain epämääräistä Marskista ja opettaja Leinosesta.
Äiti ei kommentoinut asiaa, nyökkäili vain. Sitten hän palasi takaisin keittiöön pullataikinan kimppuun. PAH –eikö muka ketään kiinnostanut Jennan elämä? Se seisoi kyllä jaloillaan, mutta tuuli puhalsi. Se oli Marskin vika! Jenna heitti takin naulakkoon. Äh… miksi hän stressaantui huomattavasti pienistäkin asioista?! Tilannetta painoi vielä sekin, että Marskin puhelin ei vastannut.
Ehkä se ei halunnut, tai sitten se ei vaan tapansa mukaan jaksanut… tai sitten sille oli sattunut jotain. Olikohan kyse hankaluuksista? Miksei se ollut koulussa?
Jenna kiskaisi jääkaapin oven auki.
”Mutsi!”
”Minä olen sinun ÄITISI –meillä ei slangailla.” Äiti kurkisti oviaukosta.
”Etsitkö syötävää?”
”Kyllä, mutsi.” Jenna murahti ihan vain ärsyttääkseen.
”Ota eilistä sillisalaattia.” Nainen totesi yllättävän rauhallisesti ja kääntyi mennäkseen.
Tyttö katsoi inhoten pakasterasiassa hyllyvää, vetistä salaattia. Se ei näyttänyt järin houkuttelevalta.
”ÄITI hei… musta tuntuu, että tää on mennyt vanhaksi…”
”Onko sulla purkkaa perseessä?” Marski kysyi hitaasti ja tuijotti tiukasti konstaapelia silmiin.
”Anteeksi kuinka?!”
”Onko sulla purkkaa perseessä kun sä jauhat paskaa?”
Konstaapeli pongahti ylös tuolistaan ja löi nyrkillään pöytää.
”Kuulehan nyt nuori neiti! Täällä MINÄ olen pomo, sinä puhut vain jos MINÄ KÄSKEN!”
Mikä tiukkis.
”Te ette voi liikutella mun suuta ja MÄ sieltä päästän äänen jos haluun.”
Marski nojautui taaksepäin tuolissaan ja älähti mielenosoituksellisesti.
Konstaapeli oli hetken hiljaa kunnes sen silmissä välähti uudelleen,
”Mari-Annika Keränen –miksi sinä teit sen?”
”Niin minkä muka?”
”Rikoit baarin ikkunan!”
”Mä en oo rikkonu mitään!”
Oli pakko valehdella. Mitä muutakaan hän voisi tehdä?
Viereisessä huoneessa istuva Maire Keränen pyyhkäisi sekaiset hiuksensa silmiltään ja nosti lehtikorista lehden. Me Naiset ei oikein sopinut kuvaan. Maire ei edes tuntenut itseään naiseksi enää. Poliisit olivat pitäneet sellaisen saarnan liiasta alkoholin käytöstä että…
Se tosin olin aivan Veikon vika kun oli mennyt kuolemaan ja jättänyt lapset äitinsä taakaksi!
Markuskin saisi jo lentää pian pesästä.
On sillä Jennankin perheellä helpompaa kun on ainoa lapsi. Nainen murahti matalalla äänellä ja keskittyi lehteen. Kuulusteluhuoneesta kuului
vaimeaa puhetta ja välillä Marskin kimakoita vastalauseita. Hyvä tyttö se toisaalta oli -piti aina puolensa. Oikeastaan Marskin kasvatus oli onnistunut hyvänpuoleisesti.
Siitä tulisi vielä jotain suurta!
Ovi aukeni raolleen ja konstaapeli kurkisti sen raosta.
"Maire Keränen, olisi asiaa teille."
Maire nousi ja seurasi poliisia Marskin luo.
"Mitä mieltä sä äiti oot siitä, että mä olen tehnyt väärin?" Tyttö toisti hitaasti ja hänen takeltelevasta puhe-tyylistään huomasi että konstaapeli oli laittanut sanat hänen suuhunsa.
"Et sä ole tehnyt mitään väärää."
"Niin -rikkonut vain baarin ikkunan!"
Maire säpsähti. Taisi Marski sittenkin olla tosissaan! Hänen poskelleen oli vierähtänyt pieni kyynel, joka todellakin oli harvinainen näky.
"Mä maksan sen pirun ikkunan!" Nainen sanoi äkkiä ja etsi laukustaan setelin jonka läimäisi konstaapelin käteen.
"Ala tulla, Marski!"
He tarttuivat nopeasti toisiaan kädestä ja lähtivät yhdessä juoksemaan poliisilaitokselta.
Kukaan ei lähtenyt heidän peräänsä. Ne antoivat heidän mennä. Kukaan ei ampunut jalkaan niinkuin TV-sarjoissa. Marski halasi äitiään -kerrankin hänestä oli hyötyä! Hän taisi välittää sittenkin?
Tästälähtien Mari-Annika aloittaisi uuden elämän.
Tästä päivästä lähtien hän olisi aivan uusi ihminen!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Siinä se... =) KOMMENTTEJA KIITOS!
7 saattaa sitten olla muuten päätösjakso.=/
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
"Onko tämä nyt tällä selvä? Mitä?! Ette kai te nyt niin isoa summaa... Ei mulla ole rahaa!"
Marski painoi korvansa seinää vasten ja kuunteli.
Hän ei erottanut kuin äidin äänen, joka nousi kaikkien muiden äänten ylle kovana ja nopea-tempoisena. Arvatenkin siellä olivat nyt ne poliisit. Poliisit vaatimassa selvitystä ikkunan rikkomisesta!
Marski punnersi vaivalloisesti ylös sängystään ja hyppäsi löysiin verkkareihin. Yö-paita sai jäädä päälle. Muutama metri ovelle tuntui kestävän ikuisuuden. Kun tuli hiljaista, hän avasi nopeasti oven ja kurkisti ulos.
"Marski!" Äiti huudahti ja tönäisi hänet takaisin huoneeseen.
"Nukkumaan siitä!"
Mari-Annika älähti jotain sekavaa hämmästyneenä, mutta tajusikin pian että poliisien sijasta kynnysmatolla seisoikin vain joku kaikenkarvainen pikkulasten ryhmä joka keräsi rahaa luokkaretkeä varten myymällä paperilappuja -arpoja.
Marski potkaisi sänkyään kaikilla voimillaan. Ilostako? Kyllä.
Alakerran Pirkko-rouva kopautti luudalla kattoa.
No, tyttö mietti maatessaan sängyssään -joskushan
hän joutuisi vastaamaan teoistaan.
Voi hyvä Luoja kun kadutti... Mutta toisaalta kaikki oli vain äidin vikaa yksinomaan? Eikö ollutkin? Hänhän oli pakottanut Marskin lähtemään aamuyöllä etsimään! Ehkä Markus olisi voinut hoitaa asian vähän aikuismaisemmin, mutta sillä hetkellä kun Marski oli herännyt -viideltä aamulla -hän oli ymmärtänyt, ettei ollut aikaa hukattavana. Äidillä oli epilepsia -sehän olisi voinut saada vaikka kohtauksen! Tai paleltua kuoliaaksi... Marskia puistatti.
Pois tuollaiset ajatukset! Nyt hän nukkuisi univelat pois -nukahtaisi näkemään taas uudestaan ja uudestaan toistuvia painajaisia särkyneestä baarin ikkunasta...
Jenna nyökkäsi kuin olisi ymmärtänytkin. Hän nyökkäili ja antoi "ymmärrän"-sanan kiepahtaa ulos montakin kertaa.
Opettaja Leinonen oli hyvin lähellä ja hänen kostea, kahvinhajuinen hengityksensä leijaili ilmassa. Jenna ei yksinkertaisesti voinut ymmärtää miksi HÄN itse joutui vaikeuksiin, kun Marskilla oli jotain pielessä. Tai ei nyt ihan vaikeuksiin, mutta kuulusteluihin ainakin.
”Et sattuisi tietämään missä Mari-Annika Korhonen oli viime yönä?”
”En mä ollut sen kanssa…”
”Sepäs hyvä. No, Mari-Annika ei nyt kuitenkaan ole koulussa ja rehtori epäilee, että eilisen tapahtumilla on jotain tekemistä asian kanssa…”
”Anteeksi nyt, mutta mä en todellakaan tiedä mistä sä puhut!” Jenna kääntyi kannoillaan ja huomasi että monet silmäparit kääntyivät katsomaan häntä.
”Ettei olisi neidillä nyt oma lehmä ojassa?” Leinonen päästi kasvoilleen imelän ilmeen. Se oli se kuuluisin.
”Miksi sä aina tuut tenttaan multa asioista, joita Marski on tehnyt?! En mä ihan tosi tiedä! Anna mun mennä –mulla alkaa tunti!”
Jenna loi kädellään ilmaa ja lähti myrtynyt ilme kasvoillaan kohti luokkahuonettaan.
”Missä sä olit?” Hänen pulpettikaverinsa Niina kohottautui hiukan ylemmäs tuolistaan, mutta opettaja pyysi häntä keskittymään tuntiin.
”Keskustelkaa te tytöt vaikka välitunnilla sitten lisää. Tunnit käytetään vain ja ainoastaan opiskeluun. Onko selvä?”
Niina virnisti ja nyökkäsi. Jenna tuhahti vain. Hän kiskaisi repustaan biologian kirjat. Vihkostaan hän repäisi keski-aukeaman ja alkoi kirjoitella siihen aikansa kuluksi pientä runoa. Siitä tulikin hyvin kaunis:
Surullinen katseesi kohdistuu minuun
Kyyneleet tanssivat silmiesi reunoilla
Ne ovat kuin tähdet mustassa ikuisuudessa
-ne saavat minut itkemään…
Runon alle hän vielä lisäsi suurin kirjaimin: ”tämä runo ei koske minun elämääni”. Vaikka mistäs hän sen tiesi. Harvoin hän kyllä itki mutta jos kirjoitti runon, eikö se yleensä omasta päästä tullut.
Ehkä se oli omistettu Aleksille. Aleksilla oli ihanat silmät… mutta ne eivät itkeneet. Ne olivat täynnä rakkautta ja tahdonvoimaa.
”Jenna!” Tyttö kuuli äkkiä opettajan tiukan äänen aivan vierestään.
”Mikä tuo lappu on edessäsi?”
”Se on… se on… se on runo.” Kädet tuntuivat hikoilevan ja kynä tipahti pöydälle käsistä.
Niina mulkaisi omahyväisen näköisenä Jennaa.
”Katso ettei toistu.” Hän muodosti sanat huulilleen kun opettaja poistui samaa lausetta tavaillen takaisin piirtoheittimen luo.
”Noniin. Osaako kukaan selittää, mitä tarkoittaa populaatio?”
Käsiä nousi eturivissä –tuskin tässä enää Jennaa tarvittaisiin. Hän sujautti kirjansa huomaamattomasti takaisin reppuun ja otti rennon asennon tuolilla. Jenna oli aivan varma, että saisi sillä keinolla tunnin kulumaan mukavammin… Ja kun hän astuisi luokasta ulos
-Aleksi odottaisi jo häntä.
"Oliko kiva koulupäivä?" Äiti tuli eteisessä vastaan. Jenna selitti jotain epämääräistä Marskista ja opettaja Leinosesta.
Äiti ei kommentoinut asiaa, nyökkäili vain. Sitten hän palasi takaisin keittiöön pullataikinan kimppuun. PAH –eikö muka ketään kiinnostanut Jennan elämä? Se seisoi kyllä jaloillaan, mutta tuuli puhalsi. Se oli Marskin vika! Jenna heitti takin naulakkoon. Äh… miksi hän stressaantui huomattavasti pienistäkin asioista?! Tilannetta painoi vielä sekin, että Marskin puhelin ei vastannut.
Ehkä se ei halunnut, tai sitten se ei vaan tapansa mukaan jaksanut… tai sitten sille oli sattunut jotain. Olikohan kyse hankaluuksista? Miksei se ollut koulussa?
Jenna kiskaisi jääkaapin oven auki.
”Mutsi!”
”Minä olen sinun ÄITISI –meillä ei slangailla.” Äiti kurkisti oviaukosta.
”Etsitkö syötävää?”
”Kyllä, mutsi.” Jenna murahti ihan vain ärsyttääkseen.
”Ota eilistä sillisalaattia.” Nainen totesi yllättävän rauhallisesti ja kääntyi mennäkseen.
Tyttö katsoi inhoten pakasterasiassa hyllyvää, vetistä salaattia. Se ei näyttänyt järin houkuttelevalta.
”ÄITI hei… musta tuntuu, että tää on mennyt vanhaksi…”
”Onko sulla purkkaa perseessä?” Marski kysyi hitaasti ja tuijotti tiukasti konstaapelia silmiin.
”Anteeksi kuinka?!”
”Onko sulla purkkaa perseessä kun sä jauhat paskaa?”
Konstaapeli pongahti ylös tuolistaan ja löi nyrkillään pöytää.
”Kuulehan nyt nuori neiti! Täällä MINÄ olen pomo, sinä puhut vain jos MINÄ KÄSKEN!”
Mikä tiukkis.
”Te ette voi liikutella mun suuta ja MÄ sieltä päästän äänen jos haluun.”
Marski nojautui taaksepäin tuolissaan ja älähti mielenosoituksellisesti.
Konstaapeli oli hetken hiljaa kunnes sen silmissä välähti uudelleen,
”Mari-Annika Keränen –miksi sinä teit sen?”
”Niin minkä muka?”
”Rikoit baarin ikkunan!”
”Mä en oo rikkonu mitään!”
Oli pakko valehdella. Mitä muutakaan hän voisi tehdä?
Viereisessä huoneessa istuva Maire Keränen pyyhkäisi sekaiset hiuksensa silmiltään ja nosti lehtikorista lehden. Me Naiset ei oikein sopinut kuvaan. Maire ei edes tuntenut itseään naiseksi enää. Poliisit olivat pitäneet sellaisen saarnan liiasta alkoholin käytöstä että…
Se tosin olin aivan Veikon vika kun oli mennyt kuolemaan ja jättänyt lapset äitinsä taakaksi!
Markuskin saisi jo lentää pian pesästä.
On sillä Jennankin perheellä helpompaa kun on ainoa lapsi. Nainen murahti matalalla äänellä ja keskittyi lehteen. Kuulusteluhuoneesta kuului
vaimeaa puhetta ja välillä Marskin kimakoita vastalauseita. Hyvä tyttö se toisaalta oli -piti aina puolensa. Oikeastaan Marskin kasvatus oli onnistunut hyvänpuoleisesti.
Siitä tulisi vielä jotain suurta!
Ovi aukeni raolleen ja konstaapeli kurkisti sen raosta.
"Maire Keränen, olisi asiaa teille."
Maire nousi ja seurasi poliisia Marskin luo.
"Mitä mieltä sä äiti oot siitä, että mä olen tehnyt väärin?" Tyttö toisti hitaasti ja hänen takeltelevasta puhe-tyylistään huomasi että konstaapeli oli laittanut sanat hänen suuhunsa.
"Et sä ole tehnyt mitään väärää."
"Niin -rikkonut vain baarin ikkunan!"
Maire säpsähti. Taisi Marski sittenkin olla tosissaan! Hänen poskelleen oli vierähtänyt pieni kyynel, joka todellakin oli harvinainen näky.
"Mä maksan sen pirun ikkunan!" Nainen sanoi äkkiä ja etsi laukustaan setelin jonka läimäisi konstaapelin käteen.
"Ala tulla, Marski!"
He tarttuivat nopeasti toisiaan kädestä ja lähtivät yhdessä juoksemaan poliisilaitokselta.
Kukaan ei lähtenyt heidän peräänsä. Ne antoivat heidän mennä. Kukaan ei ampunut jalkaan niinkuin TV-sarjoissa. Marski halasi äitiään -kerrankin hänestä oli hyötyä! Hän taisi välittää sittenkin?
Tästälähtien Mari-Annika aloittaisi uuden elämän.
Tästä päivästä lähtien hän olisi aivan uusi ihminen!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Siinä se... =) KOMMENTTEJA KIITOS!
7 saattaa sitten olla muuten päätösjakso.=/
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jatka ihmeessä!!
ne vielä saa loppua, keksi joku uus asia siihen, tai sitten aloitat uuden novelli. Loistava oli!
Pelkään vain, että jos niitä osia tulee yli 7 niin alkaa maistua juttu puulta.. xD
No, yrittää saa aina. =)
Katson miten lähtee luistamaan...
voi sä kirj. aina uuden jutun;)
Yksi pieni huomautus. Miinuksia tuohon mun
novelliin tulee kyllä siitä, että välillä puhun
VAHINGOSSA Maire ja Mari-Annika KERÄSESTÄ, kun taas aikaisemmin sukunimi on ollut KORHONEN.
No, antakee anteeksi!=D
ei se haittaa...mä en ees huomannu et sukunimi vaihtelee.....=)
jee vihdoinki tää tuli.....mä oon odottanu tätä....=)...ihan hyvä varmaa päättää siihe seiskaan tai kasiin...riippuu miten tarina etenee viäl...=)
Niin no... pitää varmaan laittaa jonnekin ylös TARKAT tiedot kaikista mun novelleissa esiintyvistä ihmisistä.=D Niin tietää sitten kun ne laittaa tänne...
ou jee...!!! =)
toi oli siis tosi fantastic!!!!!! :)
mä en kerennykkään ekax tällä kertaa!!! =(
noh, mut ei se haittaa *wirn* =)!!!!!
ethän sä ny tohon voi lopettaa, ko ethän sä tästä muuten saa kirjaa tekemälläkään...!! (nii joo, jos sä et oo aikonukkaan tehä täst kirjaa..!!!???=) *heh heh* =D
mutta ei se ny näi voi päättyy, vai voiko sittekki??!!!.... noo, se jääköön kai arvoitukseksi...!! kirjottele sinä leijonaseni kaikessa rauhassa, ni me täällä vartomme sitä seuraavaa jaksoo..sitä loppuhuipennusta??!!!??!!? ;)
eix je??!! =) =)
nii ja sit kun oot lopettanu tän novelliskun, ni sit sä alotakki jo seuraavan, vai mitä?????!!!!
(yritä sinäki leijona saaha se angie jatkaan sitä mahtavaa ja fantastista kertakaikkiaan upeaa tarinaa nimeltään "kahvila ja ravintola", tai jotai sinnepäin!!! =) jookosta!!?? )
((joo, ja sitte vielä tiedoks, että ei, mulla ei ole täällä ainuttakaan novellia...=) yx meinas olla, mut tuli sitte toisiin ajatuksiin, kun paikka oliki remontissa.... =D ))
(((jaa-a, kuinkahan monta asiaa mä viel kertosin teille, vai kertoisinko enää yhtään mitään???!!! ;)))
Joo!!!Jatka...:)Sulla on ainakin mielikuvitusta!!!!:)
Jatkan jatkan!...ja kirja muuten olisi hyvä idis, kiitusta Tulitikkutytölle.:D
Olen mä kerran yhden novellin lähettänyt kustantajalle! Palaute oli hyvä, mutta kaikki tyssäsi siihen,että nove oli liian LYHYT!!!!=(
mä siis oon jutellut tulevaisuuden kirjoittajan kanssa!!;)
*naureskelee*