Mitä olette yleensä puhuneet asioistanne esim. anopillenne tai muille lähellä oleville ihmisille? Oletteko avoimesti kertoneet lapsettomuudestanne, vai miten olette vastanneet vauvauteluihin? Varsinkin kun ikääkin jo on, huolestuneita kysymyksiä satelee vähän joka suunnalta.
Yleisin kysymys on: joko odotat(te) vauvaa?
Se on mennyt siihen melkein JOKA kerta nykyään asiaa sivutaan tai siitä vihjaillaan. Ei aina tiedä, mitä niihin vastaisi ja se ahdistaa.
Voisin ehkä kertoa rehellisesti, miksei vauvaa ole kuulunut, mutta en luota että tieto sitten välttämättä pysyisi pelkästään asianomaisilla.
Toisekseen, miksi näin henkilökohtaisesta asiasta täytyisi kertoa? Vinkkejä ja mielipiteitä kaivataan.
Yleisin kysymys on: joko odotat(te) vauvaa?
Se on mennyt siihen melkein JOKA kerta nykyään asiaa sivutaan tai siitä vihjaillaan. Ei aina tiedä, mitä niihin vastaisi ja se ahdistaa.
Voisin ehkä kertoa rehellisesti, miksei vauvaa ole kuulunut, mutta en luota että tieto sitten välttämättä pysyisi pelkästään asianomaisilla.
Toisekseen, miksi näin henkilökohtaisesta asiasta täytyisi kertoa? Vinkkejä ja mielipiteitä kaivataan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
kertonut joillekin ihan avoimesti, mutta en todellakaan kaikille.
Mä olen "luovinut" noitten vastausten kanssa tyyliin "ehtiihän sitä vielä", "ei se aina ole niin helppoa", "eipä oo näkyny"... riippuen siitä kuka kysyy ja millä "tyylillä" voi vastata. ja välillä ihan sulavasti jättänyt kyselen huomiotta ja vaihtanut puheenaihetta.
kuten sanoit niin tää on niin henk.koht. aihe ettei siitä oo pakko kelleen mitään kertoa.
Itse sain aikanaan neuvon että kerro avoimesti niin kyselyt lakkaa. joo joo... ihan varmaan niin. Yhdenkin kaverin kohdalla kun kerroin niin nyt meiän tapaamisissa pitäs aina vaan jaksaa puhua hoidoista ja meidän "projektista". SItten tältä tulee lohdutukseks että "Hyvää kannattaa odottaa, vai mitä". Ihan kun mun elämässä ei olis kuitenki muutakin mistä vois puhua.
niin, meillä mun äiti tietää asiasta, mutta miehen suvun kanssa ei olla puhuttu sanaakaan. siellä kun on lastenlapsia n.20 niin voitte uskoa mitä meiltä odotetaan. Siellä mulla on käytössä just tää välttelyt ja ylimalkaset vastaukset. Jotekin siellä suunnalla on joku "juttu" joka estää puhumasta.
On otettu käyttöön alusta saakka tuo avoin kertominen. Heti kun on alkanut vaikuttaa siltä ettei lapsia luomusti tule on kerrottu vanhemmille, sisaruksille ja serkuille. Osa näistä sukulaisista on varsinaisia tietotoimistoja joten tieto on levinnyt siitä sitten (toivottavasti) myös laajemmalle. Tällä on vältytty ainakin meillä sillä ettei kukaan ole udellut meidän vauvasuunnitelmistamme. Varsinaisiin tutkimuksiin mennessä kerroimme menostamme ja samoin tutkimusten tulokset. Olemme tehneet sen päätöksen ettemme lähde hoitoihin ja tämäkin on nyt "kaikkien" tiedossa. Meillä ei monikaan ole sen kummemmin ole ollut kiinnostunut tutkimusten, syiden tms yksityskohdista vaan useimmille on oma kertomuksemme riittänyt. Jos joku on halunnut kysellä lisää niin ok. Asia saattaa tavalla tai toisella koskettaa niin monia, että olen näihin extrakysymyksiin suhtautunut sillä tavalla kuin kysyjällä olisi oma lehmä ojassa. Kysyjällä voi itsellään olla sama tilanne, mutta hän ei siitä vain halua (vielä) kertoa.
.. meillä on nyttemmin kerrottu lapsettomuudesta lähipiirille, mutta pari ekaa vuotta tyydyimme sanomaan, että "aina ei saa sitä mitä tahtoo". Tämä osoittautui oivaksi keinoksi sulkea kysyjien suut. Juuri yksikään ei tuon kommentin jälkeen halunnut tehdä ns. tarkentavaa kysymystä, koska ko. tokaisu sisältää viittauksen siitä, ettei vastaus ehka olekaan miellyttävä. Eli hyvin toimi suiden tukkijana! Kokeilkaa tekin :-)!
ja ihan vieras ihminenkin saattaa kysyä miksi meillä ei ole lapsia, vastaan tähän että kun niitä ei voi tilata postimyynnistä ja siihen loppuu utelut. Lähisuku tietää tilanteesta mutta varsinkin tätini luulee että hoidoista saadaan aina lapsia ja kun on jo vanhahko ihminen niin sen päätä ei käännetä. Yritän ollakin puhumatta asioista hänen kuullen. Ja joskus häiden jälkeen kun utelijoita oli paljon sanoin nauraen että kerron sulle sitten ihan ensimmäiseksi kun alan odottamaan, loppui utelut kun huomasivivat että v.....lin asiasta että mitä se sulle kuuluu tyyliin.
se yksi syy miksi en kaikille kerro. eli kun ihmiset ei tiedä hoidoista mitään niin oletetaan, että kun nyt yhdesti käyt hoidoissa niin sitten se lapsi on tulossa 9kk:n päästä. ja tää ei ole mikään vanhojen ihmisten yksinoikeus, vaan ihan mun kaveripiirissäkin olen monille selittänyt ettei monetkaan hoito kerrat vielä takaa lapsen saantia.
Tähän selittelyyn mä olen väsynyt. En enää jaksa kaikille kertoa alusta asti, että miksi, miten ja mitä sitten. Kun joka kerta aloittaa kertomisen alusta niin itse ainakin koen hyvin voimakkaana sen surun joka alkutaipaleella oli. Nyt tosta surusta on jo päässyt hieman yli tai sen on tavallaan "etäännyttänyt" itsestään.
Olen siis päättänyt kertoa hoidoista valikoidusti ihan jo itseni takia, ettei aina tarvitse repäistä sitä haavaa auki. lisäksi kun aika monen ihmisen suhtautuminen on sitten kertomisen jälkeen muuttunut, niin sitä haluaa pitää elämässään vielä joitakin "normaaleja" ihmissuhteita ilman voivotteluja ja teennäsisä kannustuksia joita olen saanut osakseni.
Meidän tilanteesta ei tiedä kukaan. ei vanhemmat, ei sukulaiset, ei ystävät. en halua ketään voivottelemaan meidän tilannetta
uteluita kuitenkin satelee mutta aina niihin tulee vastattua jotain kielteistä esim. ei ole vauvan aika vielä tms. ja totuushan se on ettei vauvan ole ainakaan virlä meille kun hoidot eivät ole tuottaneet tulosta!
Me teimme heti linjauksen, että asiasta ei kenellekään kerrota. Avioliiton alkuaikoina appeni painosti meitä lapsen hankintaan, vaikka itse emme halunneet. Se tuntui jo pahalle silloin, kun lapsettomuudesta emme tienneet. Nyttemmin appi loukkaa kerta toisemme jälkeen meitä neuvoillaan, käskyillään ja kysymyksillään. Tilanne on onneksi rauhottumaan päin, kun olemme hyvin selvästi ilmottaneet, ettemme ole kiinnotuneet lasten hankinnasta. Minulla on yksi ystävä, jolle puran asian suhteen luottamuksella sydäntäni ja tämä riittää. Jos kaikille kertoisi, jatkuva voivotteluja kysely lisäisi vain stressiä.
Takana eka IVF-hoito, joka meni lääketieteellisesti katsoen loistavasti. Ensimmäistä kertaa elämässä on sellainen olo, että nyt tärppäsi. Appi on loukannut niin pahasti kommenteillaan, että mieheni perheelle ei kerrota raskaudesta ennen kuin he itse sen huomaavat.
Meillä hiukan sama juttu, mutta anopin kanssa. Anoppi saa tietää todennäköisesti tasan viimeisempien joukossa sillon, kun itse huomaa.
Meilläkin niitä loukkauksia ja uteluita yms. inhottavia kommentteja on tullut jo siinä vaihessa, kun emme tienneet lapsettomuudesta. Niistähän voisi vaikka kirjoittaa kirjan. Tätä on nyt jatkunut yli 7 vuotta...
IVF viikolla 18.
Kerroimme viime kesänä tilanteestamme lähimmille ihmisille, mikä käsittää siis sekä omani että mieheni äitin ja siskon. Tuolloin yritystä oli takana 1,5 vuotta. Mieheni olisi ehkä halunnut pitää asian vielä salassa, mutta itse en jaksanut enää ainaista kyselyä ja sanatonta ihmettelyä, miksi elämme yhä kaksin. Nyttemmin, kun varsinaiset hoidot on aloitettu, olen myös ahdistunut kaikkein eniten siitä, että ihmiset kuvittelevat ja odottavat hoitojen tuottavan tulosta. Uskoa onnistumiseen on tietenkin hyvä olla jonkin verran, mutta siinä kuitenkin ylittyy raja, kun aletaan laskea, milloin vauva syntyisi!! Itse olen yrittänyt sanoa kaikille, että oma suhtautumiseni on lähinnä pessimististä enkä odota mitään positiivisia tuloksia, sillä olen huomannut, että omalla kohdallani tuo on paras suojautumiskeino niiltä ainaisilta pettymyksiltä. Toisaalta onhan se ymmärrettävää, ettei ihmiset, jotka eivät itse ole mitään tällaista joutuneet kokemaan, voi ymmärtää sitä, miten hankalaa raskautuminen voikaan loppupeleissä olla...
Minä en kärsi lapsettomuudesta, mutta silti kyllä anoppiehdokkaat ovat kyselleet lapsien hankkimisesta, mikä on ahdistavaa. Sama se varmaan, onko lapsettomuus oma päätös vai epätoivottu asia.
Suhteeni loppui juuri, mutta meilläkin aina miehen puolen sukujuhlissa yleisin kysymys oli, että joko niitä pienokaisia on tulossa. Yleensä vaan kiertelin, että "no ei vielä" vaikka tiedän, että oikea vastaus olisi ollu "ei ikinä". Mutta sehän vasta mummeleita kauhistuttaa, jos nainen ei halua lapsia, joten aina välttelin kysymystä.
Minusta noin henkilökohtaiseen kysymykseen ei tarvitsekaan vastata. On mielestäni aika röyhkeää kysellä uudelleen ja uudelleen vauvauutisista, en tajua miksi parien vanhemmat ja sukulaiset sitä tekevät. Jättäisivät nuoremman polven rauhaan. Varsinkin kun ikinä ei tiedä, mistä lapsettomuus johtuu - omasta valinnasta vai lapsensaantiongelmista. Joten pitäisivät turpansa kiinni.
Minusta sinun ei tarvitse kertoa, miksi vauvaa ei ole kuulunut. Sinuna sanoisin vain suoraan, että asia on henkilökohtainen, ja että kyselyt saisivat loppua tähän paikkaan. Se on ihan reilua heitä kohtaan. Kyllä reilusti saa sanoa jos kyselyt ja vihjailu haittaavat.
kun esitetään noita vauvakysymyksiä. Itse olen vastannut että enpä tiedä, ei niitä vauvoja niin vaan aina kaikille tulekaan, että tulee jos on tullakseen. Siihen on kyselyt hiljentyneet.
Sain anopin vihat niskoilleni, kun kyllästyin jatkuvaan kyselyyn (Ihan oikeasti joka ikinen päivä!!!) ja tuumasin mielestäni ihan asiallisesti tyyliin "sovitaanko, että toi lapsiasia on meidän kahden välinen juttu ja jos on jotain kerrottavaa, sinulle kerrotaan kyllä sitten?" Silloin en vielä edes tiennyt, että meillä on lapsettomuusongelmia.
No kyselyt loppuivat hetkeksi siihen. Kuulin vain yhteisiltä tutuiltamme, kuinka Anoppi oli suureen ääneen julistanut, että miniä on häntä loukannut ja ollut töykeä! Anoppi oli ollut raivosta soikeana ja tuumannut, että tästä lapsiasiasta hän ei puhu enää ikinä!
No toisin kävi, taas siitä jauhettiin moneen kertaan...
Jokunen aika sitten selvisi, että lapsettomuus johtuu miehestäni. Sanoin miehelleni, että jos haluaa voi kertoa anopille, minä en puhu siitä mitään. No kertoihan se. Anopin suu sulkeutui taas... Mutta kuinkakohan pitkäksi aikaa?
Meillä on ainakin selvä linja: kenellekään ei olla kerrottu, että vauva saa tulla, kun on tullakseen! Yritystä on tosin takana vasta alle vuosi, joten emme ole vielä hankalasti lapsettomia. Jos lapsettomuus jatkuu mahdollisista hoidoista huolimatta, niin sitten saatan kertoa ainakin vanhemmilleni.
Anoppia ei ole, mutta äitini joskus kyselee, että "jokos teillekin jo tulisi...". Lähipiiri kyllä tietää, että eräs sairauteni saattaa vaikeuttaa raskautumista, joten utelut ovat melko vähissä. Olen sanonut joillekin suoraan, että voi olla jopa mahdotonta tulla raskaaksi, vaikka tiedän, ettei tämä sairaus hoidettuna lastenhankkimista estäkään.
Mutta satunnaisiin uteluihin vastaamme yleensä vain, että "ei ole tilauksessa" tai muuta ympäripyöreää. Kuten sanoit, kyse on henkilökohtaisesta asiasta, josta ei ole pakko kertoa kenellekään, jos ei halua.