Tuntuu että tällä palstalla valtaosa aikoo leikkauttaa silmänsä näkökorjaukset laserisysteemillä (lasik, prk jne). Olen miettinyt myös samaa, itsellä vahvuus -10 luokkaa. Googletin ja löysin paljon sivustoja, joilla oli leikattujen kokemuksia, ja aika monella oli näköön tullutkin ongelmia leikkauksen jälkeen. Yleistä on pimeä/hämäränäön heikkeneminen, haloilmiöt, silmien kuivuminen ja valonarkuus, joka on monilla jäänyt pysyväksi. Ja suuremmissa vahvuuksissa etenkin näkö on ajan oloon sitten heikentýnyt siten että on joutunut hommaamaan taas lasit, vaikkakin aimepaa heikommat.
Olen käynyt viimeisten vuosien ajan useiden silmälasiliikkeistä riippumattomien silmälääkäreiden vastaanotolla, ja kukaan heistä ei ole suositellut leikkauksen tekemistä minulle.
Nykylinsseillä (korkea taitekerroin) ja sopivilla sankamalleilla saadaan aivan riittävä kompromissi opisten ja ulkonäöllisten ominaisuuksien suhteen vielä tässäkin vahvuudessa, tyydyn siihen. Pystyn ajamaan edelleen autoa, harrastamaan ja tekemään työtä, joten en ota riskiä laseroperaation tai silmän sisäisen piilolinssin osalta. Piilolinssejäkään en enää oikein voi käyttää silmien kuivumisen vuoksi, ja muutenkin niiden kanssa lärääminen on raivostuttavaa ja aikaavievää.
Eli: tyydyn osaani rillipäänä, se riittää, en ota riskiä. Jokainen voi tehdä miten haluaa, mutta muistuttaisin vielä leikkausten riskeistä suhteessa hyötyyn!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin, eipä sinne leikkaukseen ole pakko mennä. Ja tuo laserointi sotkee muutenkin evoluutiota ja valioyksilöiden suvunjatkumista, koska naiset eivät enää erota kuka on pullonpohjainen luuseri ja kuka ei. Leikatuille pitäisi tatuoida otsaan ko. operaatiota koskeva teksti, että vain kauniit ja tarkkanäköiset yksilöt kohtaisivat.
Hyppikkää suohon luuserit!!!