mikä on ollut ensimmäinen "koiraharrastus" jossa olette olleet ensimmäisen koiran kanssa? ajattelin että mistä olisi järkevää aloittaa jos otan ensimmäisen koiran ja haluan sen kanssa jotain harrastaa ( näyttely, toko, agility tms.)
mikä harrastus
ensimmäisenä
5293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tokon penturyhmässä aloitin pennun ollessa noin 4 kk. Sitten siirryimme noin 1-vuotiaan koiran kanssa myös agility harjoitteluun.
aina ollut näyttely harrastus. Ekana ja vimppana, muuta ei ole mahtunut väliin.
En muista kumpi oli eka näyttely vai agility.
Agility jäi koiran selkävaivojen vuoks mut näyttely pysy.
Minä kävin kyllä ihan ekaksi toko-ryhmässä. Siitä ehkä on eniten käytännön hyötyä kuitenkin. Koira oppii uutta, itse oppii uutta koiran koulutuksesta, ja koiran ja isännän välinen kommunikaatio ja kunnioitus paranee.
Mutta voihan sitä mennä yhtäaikaa moneenkin, jos into riittää!
ja sitten agilitya
(ei sopinut meille tosin..koirani villiintyi vain ja meni iloisena ympyrää parin esteen jälkeen ja itsekään en innostunut kun joutui aina tiukasti komentamaan suraavaan ja seuraavaan esteelle..ei ollut minun laji en pitänyt siitä ja tuskin meen seuraavankaan kanssa sitä..se on liian kilpailuhenkistä minulle)
Sitten jatkettiin jatkotokolla ja se oli laji joka sopi meille. Niin siis foxilleni kk ja mulle. :)
Ja hakuharjoituksia ..pelastuskoiratoiminta on alkanut kiinnostamaan myös ...ehkä sitten seuraavan kanssa...meidän veteraanille(pian 11v) riittää kuitenkin silloin tällöin tokoilu ja makupalojen etsintä mielen virkistykseksi. :)