Yllätys yllätys! Minut laitettiin tänään vanhemman vartijan oppiin opettelemaan kerrosvartijan töitä sivusta seuraamalla ilman päätäntävaltaa. Opettajaksi määrättiin vartija Blimatkomäki, joka on ehkä talon suurin vasikkavartija, vielä kielitaidoton sellainen. Minun mielestä tämä vartiopäällikön siirto oli täyttä Kaaporasismia. Ei järjen häivää; inho oli molemminpuolista.
Aamulla "Blimppi" (hän ei tykkää yhtään antamastani lempinimestä, siksi käytänkin sitä) määräsi minut ottamaan virtsanäytteen vangilta (tappo 7 vuotta), joka oli lähdössä lomille. Menin ottamaan virtsanäytettä osaston vessaan. Vangilla oli suuria vaikeuksia antaa näytettä. Avasin vesihanan, suhisin suullani ja kokeilin kaikkia keinoja, että virtsa tulisi. Mutta ei sitten millään. Lopulta tajusin hakea itsellenikin näytepurkin ja menin vangin viereen pissalle. Opin kikan siviilipalveluksessa, jossa työskentelin amanuenssin apulaisena. Amanuenssillakin oli virtsaamisvaikeuksia, joten pissasimme ristiin museon vessassa ja se helpotti amanuenssin ongelmaa.
Minähän voitin kisan 6-0, pissasin purkin reunojaan myöten täyteen ja rykäisin päälle miehekkäästi. Vangin purkki oli edellen tyhjä. Vanki tuskaili hetken, mörensi ääntään ja sanoi: " Nyt sitten käytetään sinun näytettä." Enhän minä voinut panna tappomiehelle vastaan, joten kiikutin virtsanäytteen "Blimpille", jonka kanssa menimme tutkimaan sitä. Laitoin kumihanskat käteeni, avasin purkin kantta, kun se jotenkin vain luiskahti käsissäni ja suurin osa ureasta roiskahti "Blimpin" kasvoille, kravatille ja kauluspaidalle. Tilanne näytti siltä, kuin olisin tahallani tehnyt tempun. Räjähdin paniikinomaiseen, punaposkiseen kikatushekotukseen. Ellen olisi tuntenut itseäni niin hyvin, olisin tuominnut teon tahalliseksi (olihan se). "Blimppi" passitti minut pois huoneesta raivoten ihan käsittämätöntä kirosanalitaniaa ylleni. Päätin poistua mukisematta. Hieman nauratti tilanne.
Testituloksen varmistuttua B-mäki tuli luokseni ja kertoi, että näyte oli positiivinen. Siitä oli löytynyt rauhoittavia lääkkeitä. Hetkinen, ajattelin. Kuka on tunkenut minuun rauhoittavia? Pääni surrasi ja mietin loppuviikon tapahtumia elokuvatrailerin tapaan. Lopulta hoksasin, että siinä oli syy, miksi olin niin rauhallinen esim. rundivartijana: nimipäiväkahviin oli joku vartija ujuttanut rauhoittavia. "NE SIAT!"
Blimatkomäki meni kerrokselle kertomaan vangille, että lomat on peruttu positiivisen näytteen vuoksi. Vanki oli ihan sikaraivona. Se huusi ja meukkasi ja heitteli tavaroita käytävällä. Onneksi B-mäki sai vangin rauhoitettua, sillä minusta ei olisi siihen ollut. Toisaalta eihän vanki voi minuakaan syyttää positiivisesta testistä, sillä itse hän asian näin päätti.
Lopuksi kysyisin muutamaa asiaa: Ensiksi, onko käytökseni ylimielisiä vartijoita kohtaan hyväksyttävissä vai pitäisikö minun höllätä hieman? Toiseksi, eikö rauhoittavat lääkkeet vaikuta psyykeseen sillä tavalla, että menetän oman identiteettini, enkä toimi omien suojauspelkojeni mukaan? Ja vielä kolmanneksi, eikö vangeille voisi edellisiltana antaa näytepurkin selliin, niin hän voisi rauhassa antaa näytteen ilman uteliaan vartijan kyttäystä?
Kiitos asiallisista vastauksista ja varokaahan liikkumista vaikka järven jäällä. Jää voi pettää, joten pitäkäähän pilliä ja naskaleita varalta mukana.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Juttuja?Ihan mielettömän hyviä:)
Ei Kaapo näitä mistään keksi vaan ne ovat hänen värikästä tosi elämää. Kenelläkään ei voisi olla noin hyvää mielikuvistusta ja fakta tietoa vankilan arjesta muuta kuin suomen PARHAIMMALLA vartijalla,-eli KAAPOLLA! Heti kun valitaan vuoden vartija niin pidän huolen että Kaapo voittaa kisan 10-0 ! Vaikka sitten joutuisin käyttämään fyysisiä ja/tai henkisiä voimakeinoja.
KAAPO ON KINGI!
KAAPO ON KUNKKU!
VMP ON MULKKU!
Kaikki jutut joita olen kertonut, on tapahtunut minulle oikeasti. Jutuissa on keksittyä vain ja ainoastaan sekä osastojen että henkilöiden nimet (turvallisuussyistä, kantelun ja tunnistamiseni pelossa). Joten eiköhän olisi aika lopettaa kokemuksieni paikkaansapitämisen epäilyt.
Kaikki muu voi olla totta, mut ei kukaan oo niin urpo et kaatais kusitestiä. huh huh
sä sanot...
oot hauska satusetä
Mietithän tilannetta toiselta kantilta. Kyllähän minua jännitti tilanteessa, mutta tilaisuus tekee varkaan, kuten sanotaan. B-mäki kertoi valheita minusta, pitihän se kuitata. Ja onni tässä asiassa on se, että B-mäki tuskin osaa käyttää nettiä ja teon tahallisuus tuskin tulee hänen tietoonsa. Voihan testit kaatua vahingossakin, jos vaikka jännittää komeaa auktoriteettia tms.
kaapo on koko suomi24:sen paras tyyppi
No saa kyllä olla tosi komee auktoriteetti, että niin pääsis käymään.
näitä juttuja. Pitää olla aika idiootti joka ei huomaa että "Kaapon" jutut ovat 100% läpänheittoa, hauskoja tarinoita, jotka eivät millään tavalla todelliseen vankilamaailmaan.
"Kaapolla" on varmaankin joku kaveri töissä vankilassa, koska hän tuntee vankilatermejä yllättävän paljon eli jotain hajua hänellä arjesta muurien sisällä on.
Voihan "Kaapo" tietysti olla entinen vartija joka on saanut lopputilin syystä tai toisesta. Tuskin hän kumminkaan tällä hetkellä työskentelee vankilassa koska olisi aika sairasta haukkua ja aliarvioida omaa duuniaan tuolla tavalla.
Eli: älkää nyt hyvät ihmiset uskoko "Kaapon" juttuja todeksi hetkeäkään, ne ovat jonkun työttömän luuserin ajantappamiseksi kirjoittamia, sinänsä hauskoja tarinoita....
Ootko ite niin hönö ettet muka ota näitä todesta. HALOO!!! Ei kai Kaapo nyt meille valehtelisi päivistään.
Olen usein kertonut, että kivitaloissa tapahtuu kovia asioita, mitä te avolaitoksen vartijat ette ymmärrä. Minulla ei pahemmin ole kavereita vankilassa, koska kollegat välttelevät minua jonkin takia. Enkä ole edes saanut potkuja, vielä. Olenhan käynyt jo tänä keväänä kirjallisissa kokeissa ja kovasti odotan kutsua haastatteluun ja sen jälkeen kuntokokeeseen, jos hyvin käy. Lopuksi, en minä aliarvioi ja hauku omaa työtäni, vaan kerron teille mitä kivitalossa tapahtuu...omien kokemusteni kautta. Mutta hyvää keväänodotusta sinullekin, toivottavasti edes pääsisit kesätöihin avolaitokseen...
..vain ymmärrä kaikkea, mutta meitähän se ei haittaa. -KAAPO 1%-
paskaa, Oisit oikeis hommis saanu kenkää aika päiviä sitten. Jutuistas päätellen, et uskaltais mennä tattias esitteleen kelleen tappomiehelle. Isäs on tainnu lusia joskus saunareissun, niin kerrot niistä jutuista keksityt versiot. Oot onneton paska. Ja vittu kukaan vartia paa toiselle lääkkeitä kahviin, vittu herää elämään.
Niin, valitettavasti Kaapo ja M. Rohl ovat oikeita vartijoita... roolit vain on menneet sekaisin... Mutta täysiä paskoja molemmat! ylimielisiä ja itsekeskeisiä sikapamppuja! Korkeasti koulutettuja mutta eivät pärjäisi enään akateemisessa maailmassa. Se vain on tosi!!!!
Ihan viimevuoden hörhöjä liikkeellä. Mistä sait tuomion?? Arvaan kyllä että olit oikeasti syytön, mutta ärrältä hyppäsi sinun taskuun maksamakkaraa ja piimää.
Ei muutakun lisää piriä.