Esitutkintalaissa on säädetty, että poliisikuulustelussa epäilyllä on oikeus käyttää kuulusteluavustajaa. Entä suppeassa esitutkinassa tien päällä ? Joskus saataa epäilyllä olla autossa matkustajana henkilö,joka täyttäää avustajan kriteerit. Ongelma saattaa kyllä syntyä, jos poliisi nimeää autossa olleen matkustajan mahdolliseksi todistajaksi, jolloin hän ei todistajan asemastaan johtuen voi toimia epäillyn avustajana suppeassa esitutkinassa ja muutenkaan.
Supppea esitutkinta
tienkäyttäjä
3551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suppea tutkinta eroaa "normaalista" esitutkinnasta nimenomaan siinä, että tiettyjä määrämuotoja ei tarvitse noudattaa. Yksi sellainen on avustajan käyttöoikeus, eli sellaista ei voi suppeassa esitutkinnasta käyttää.
Epäillyn avustajana voi toimia oikeusoppinut henkilö, eikä kuka tahansa vieressä istuja. Vieressä istuva henkilö on lähtökohtaisesti tapauksen todistaja.
ja jos pilkkua viilataan, niin kyseessä on kuulustelutodistaja, jolla ei ole "puhevaltaa" tilanteessa. Avustaja voidaan määrätä/ottaa mukaan, mutta ei kai ylinopeussakkoa kirjoitellessa sentään. Tosiaan suppea esitutkinta on suppeampi kuin normaali...
Kuulusteluavustaja ja kuulustelutodistaja ovat aivan eri asia.