Viikko sitten palattiin Goasta ja taas odottelen ensi vuoden reissua kovasti. Kyllä jää tuo Goa sydämeen tiukasti. Mutta asiaan... Oltiin taas ystäväperheemme luona syömässä ja ihmeteltiin samaa kuin viime vuonna. He tarjoilivat meille ensin ruuat ja söivät itse vasta meidän lähdettyä. Onko tässä takana jokin maan yleinen tapa? Meidän piti kysellä tätä siellä, mutta pääsi unohtumaan kun oli niin paljon tekemistä.
Ruokailu
Tepa
3794
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin, mitä me olemme käyneet syömässä paikallisien tuttaviemme luona, niin kyllä he ainakin ovat aina samaan aikaan syöneet kanssamme.
Yleensa hinduperheissa ruokailet miesten kanssa ja perheen naiset tarjoilevat ruoan. Nykyisin perheet myos syovat yhdessa mutta perinteisiin kuuluu, etta miehelle ja viereille tarjotaan ruoka ensin.
itselläni on intialainen aviopuoliso joten voisi sanoa että olen melkoisen usein ruokaillut intialaisessa perheessä vieraana. aluksi tätä tapaa ihmettelin kovasti ja se hieman ärsyttikin, sai tuntemaan itsensä jonkunlaiseksi "nähtävyydeksi"... puolisoni kuitenkin selitti minulle että se on kohteliaisuuskysymys intiassa. vieraille tarjotaan ensin ja ns.paremmat päältä ja itse syödään mitä jäljelle jää. tällä tapaa he kunnioittavat vieraitaan.