Tämä on luultavasti hieman tuntemattomampi tarina, mutta tämäkin on oikeasti tapahtunut:
Alabama,USA 1960-luku:
Koulubussi kuljetti normaalina aamuna 25 oppilasta kohti heidän kouluaan. Satoi kaatamalla ja näkyvyys oli olematon. Bussi kaartoi tasoristeykseen, jossa ei ollut liikennevaloja. Koska näkyvyys oli huono, kuski ei nähnyt tulevaa junaa, vaan bussi jäi sen alle. 25 lasta ja kuski kuolivat. Samalla, kun bussi törmäsi junaan, sade loppui ja pilvien lomasta paljastui nouseva aamuaurinko.
Sama paikka noin 30 vuotta myöhemmin:
Eräs perhe oli ajamassa pitkin pientä tietä kohti kotia. Yhtäkkiä auton moottori sammui, ja auto jäi tielle. Se pysähtyi samaan tasoristeykseen, jossa oli nyt liikenevalot. Perheen isä kirosi, nousi autosta ja oli juuri alkamassa työntää autoa, kun auto yhtäkkiä lähti kulkemaan itsestään ylämäkeen! Koko perhe pelästyi. Tuosta hetkestä lähtien monet tuhannet kävivät kokeilemassa samaa asiaa: pysäyttivät auton tasoristeykseen, sammuttivat moottorin ja katsoivat. Ja tulos oli kaikilla sama: auto lähti kulkemaan itsestään ylämäkeen. Huhuttiin, että bussiturman lapset eivät halunneet kenellekkään tapahtuvan samaa kuin heille, vaan työnsivät auton pois risteyksestä. Kerran eräs mies pisti talkkia autonsa takaosaan, ja koki järkytyksen: talkkiin oli ilmestynyt pieniä sormenjälkiä. Eräs skeptikko kuitenkin syvästi epäili tätä tarinaa, ja lähti itse kokeilemaan asiaa. Hän sammutti auton, ja kuinka ollakkaan, se lähti itsestään kulkemaan ylämäkeä. Hän oli myös pistänyt talkkia auton takaosaan. Mitään sormenjälkiä ei ollut ilmestynyt. Hän soitti ystävälleen, joka oli maanmittari. Kuinka ollakkaan, se olikin alamäkeä eikä ylämäkeä. Tien reunustat olivat vain saaneet näyttämään siltä, että autot olisivat kulkeneet ylämäkeen. Tämä ei kuitenkaan riittänyt skeptikolle (ja hyvä niin) vaan hän halusi romuttaa koko tarinan pystyyn. Niimpä hän meni poliisilaitokselle, ja kuinka ollakkaan, sieltä selvisi, ettei mitään junaturmaa ollutkaan tapahtunut koskaan koko osavaltiossa. Mutta vielä olivat ne sormenjäljet.
Kun hän haastatteli ihmisiä, niin eräs poliisi myönsi, että hän oli huvittanut itseään painelemalla sormenjälkiä ja sitten katsonut vierestä ja nauranut kun ihmiset ovat että: "Täällähän kummittelee!" Koko tarina oli siis täysin hatusta vedetty, ja silti 30 vuotta kukaan ei osannut epäillä mitään eikä tarkistanut tarinan aitoutta. Kaikki ilman minkäänlaisia epäilyjä uskoivat lapsenuskossa kummitteluun. Ja samaa tehdään täällä palstalla. Ei minkäännäköisiä epäilyjä siitä, että tarina olisi keksitty vaan heti ollaan että: " Juu minun siskon ystävän sulhasen pojan tyttöystävän isoäidin setä on kokenut saman!" Niin että tuossa se nyt oli.
Alabama,USA 1960-luku:
Koulubussi kuljetti normaalina aamuna 25 oppilasta kohti heidän kouluaan. Satoi kaatamalla ja näkyvyys oli olematon. Bussi kaartoi tasoristeykseen, jossa ei ollut liikennevaloja. Koska näkyvyys oli huono, kuski ei nähnyt tulevaa junaa, vaan bussi jäi sen alle. 25 lasta ja kuski kuolivat. Samalla, kun bussi törmäsi junaan, sade loppui ja pilvien lomasta paljastui nouseva aamuaurinko.
Sama paikka noin 30 vuotta myöhemmin:
Eräs perhe oli ajamassa pitkin pientä tietä kohti kotia. Yhtäkkiä auton moottori sammui, ja auto jäi tielle. Se pysähtyi samaan tasoristeykseen, jossa oli nyt liikenevalot. Perheen isä kirosi, nousi autosta ja oli juuri alkamassa työntää autoa, kun auto yhtäkkiä lähti kulkemaan itsestään ylämäkeen! Koko perhe pelästyi. Tuosta hetkestä lähtien monet tuhannet kävivät kokeilemassa samaa asiaa: pysäyttivät auton tasoristeykseen, sammuttivat moottorin ja katsoivat. Ja tulos oli kaikilla sama: auto lähti kulkemaan itsestään ylämäkeen. Huhuttiin, että bussiturman lapset eivät halunneet kenellekkään tapahtuvan samaa kuin heille, vaan työnsivät auton pois risteyksestä. Kerran eräs mies pisti talkkia autonsa takaosaan, ja koki järkytyksen: talkkiin oli ilmestynyt pieniä sormenjälkiä. Eräs skeptikko kuitenkin syvästi epäili tätä tarinaa, ja lähti itse kokeilemaan asiaa. Hän sammutti auton, ja kuinka ollakkaan, se lähti itsestään kulkemaan ylämäkeä. Hän oli myös pistänyt talkkia auton takaosaan. Mitään sormenjälkiä ei ollut ilmestynyt. Hän soitti ystävälleen, joka oli maanmittari. Kuinka ollakkaan, se olikin alamäkeä eikä ylämäkeä. Tien reunustat olivat vain saaneet näyttämään siltä, että autot olisivat kulkeneet ylämäkeen. Tämä ei kuitenkaan riittänyt skeptikolle (ja hyvä niin) vaan hän halusi romuttaa koko tarinan pystyyn. Niimpä hän meni poliisilaitokselle, ja kuinka ollakkaan, sieltä selvisi, ettei mitään junaturmaa ollutkaan tapahtunut koskaan koko osavaltiossa. Mutta vielä olivat ne sormenjäljet.
Kun hän haastatteli ihmisiä, niin eräs poliisi myönsi, että hän oli huvittanut itseään painelemalla sormenjälkiä ja sitten katsonut vierestä ja nauranut kun ihmiset ovat että: "Täällähän kummittelee!" Koko tarina oli siis täysin hatusta vedetty, ja silti 30 vuotta kukaan ei osannut epäillä mitään eikä tarkistanut tarinan aitoutta. Kaikki ilman minkäänlaisia epäilyjä uskoivat lapsenuskossa kummitteluun. Ja samaa tehdään täällä palstalla. Ei minkäännäköisiä epäilyjä siitä, että tarina olisi keksitty vaan heti ollaan että: " Juu minun siskon ystävän sulhasen pojan tyttöystävän isoäidin setä on kokenut saman!" Niin että tuossa se nyt oli.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Vaikka pidän skeptisyyttä hyvänä asenteena, niin silti sanoisin, että ihmisillä on taipumus kieltää sellaiset asiat, joita he eivät ymmärrä, jotka tekevät heidät levottomiksi tai jotka ovat jotenkin epämiellyttäviä ja vaikkapa uhkana heidän itsetunnolleen, jopa itseltään.
He eivät siis usko aistejaan tai avoimesti kieltävät toisenkin kokeman: "Mitään sellaista ei ole tapahtunut", he sanovat. Siinä on taustalla ajattelu, että jos jotakin ei myönnetä todeksi, sitä ei ole tapahtunutkaan.
Tuo Alabamasta haettu esimerkki on suomalaiselle kovin etäinen. Jos 40 vuotta sitten on tapahtunut jokin paha onnettomuus, niin kyllä se elää paikallisten ihmiten ja koko yhteiskunnan muistissa pitkään, onhan siitä kerrottu tiedotusvälineissä. Tulee mieleen Bodomjärven murhamysteeri meillä.
On hyvin helppoa pilailla semmoisten ilmiöiden kustannuksella, jotka eivät näköjään noudata tunnettuja luonnonlakeja, ja jos pikkakunnalla elää vahvana legenda, että jollakin paikalla kummittelee - totta tai ei, niin ihmetellä vain täytyy sitä talkkijuttua ja poliisia, jolla luulisi virkansa puolesta olevan muutakin tekemistä.
Olisi parempi kertoa pohdittavaksi tarinoita omasta elinympäristöstämme ja oman kulttuurimme piiristä, koska meillä on enemmän välineitä ymmärtää, mistä on kysymys. Joku Alabama on jo itsessään niin outo ympäristö, että siellähän voi odottaa tapahtuvan mitä hyvänsä - jo siksi, että nimikin on niin omituinen.
Kaikki myös tunnemme taikureiden taianomaiset kyvyt, jotka perustuvat tietotaitoon ja harjaannukseen.
....ihan tavallinen osavaltio USA:ssa, ei siellä mitään sen erityisempää ole. Tuollaistahan tapahtuu koko ajan täällä Suomessakin. Esim. nuo kummittelupaikat joista kerrotaan täällä. En voi uskoa että joku itseasiassa käy niissä. Ja kummitustarinoihin uskotaan aivan liian helposti. Esim. jossain kylässä Saksassa väitettiin kummittelevan. Kun kaikki pikkukylän asukkaat haastateltiin, niin kaikki tunsivat jonkun, joka oli nähnyt kummituksen, mutta kukaan ei itse ollut nähnyt sellaista. Siis toisin sanoen kaikki olivat kertoneet toisilleen pelkkää huuhaata ja sitten kaikki olivat uskoneet toistensa tarinat. En minä pelkää kummituksia tai yritä kieltää mitään pelkästään sen takia että se on niin pelottavaa enkä halua sen olevan totta. Ja vaikka haluaisinkin, niin tietäisin, että se ei ole totta. Tälläkin palstalla aika harvoin sanotaan, että minä itsekin olen kokenut jotain vastaavaa, vaan kaikki sanovat että tuntevat jonkun, jolle on tapahtunut jotain vastaavaa. Jos henkimaailma on olemassa, se pitäisi havaita paljon helpommin. Jos kerta henget ovat niin levottomia ja haluavat näyttää itsensä ihmisille, niin miksi me skeptikot emme ole nähneet koskaan mitään henkeä tai kummitusta. Jos kerta henget haluavat saada itsensä tietoisuuteen, niin minunkaltaiseni skeptikoiden luulisi olevan ensimmäinen, joka näkee kummituksen. Täällä moni uskoo kummituksiin ja on nähnyt semmoisen, mutta miksi kummitukset käyttäisivät aikaansa niihin, jotka uskovat kummituksiin kuin niihin, jotka eivät usko niihin. Saattaa tuo teksti kuulostaa monimutkaiselta, mutta toivon että ymmärrätte, mitä tarkoitan. Ja mikä on kummitusten tarkoitus? Jos kerta kaikki ovat nähneet sellaisen mutta eivät ole ikinä nähneet sen tekevän mitään kummoisempaa tai sanovan/tekevän ihmisille jotain. Vaeltelevatko ne vain huvin vuoksi ympäriinsä. Ja jos joku edesmennyt haluaa jättää hyvästit niin miksi ne sitten kummittelisivat niin että pelkkää kolinaa ja pauketta kuuluu, sen sijaan että näyttäytyisivät ja sanoisivat jotain? Ja miksi vain tietyt ihmiset näkevät kummituksia ja kokevat jotain sen kaltaista? Jos esim. jostain kuuluu pauketta tai kolinaa, niin eikö se ole mitä todennäköisimmin jokin luonnollisesta asiasta johtuva ääni eikä kummitus? Ja miksi aina kartanoissa ja muissa yleensä kaupallisissa paikoissa tuntuu olevan niin paljon kummituksia? Haiskahtaa asiakkaiden houkuttelemiselta ja ilmaisen mainonnan havittelemiselta. Ja miksi ihmiset tuntuvat olevan yksin tai ystävien tai läheisten kanssa kun kummittelua tapahtuu? Eivätkö kummitukset suostu ilmestymään paikoissa, jossa olisi paljon ihmisiä jotka eivät tunne toisiaan? Ja miksi vain yksi ihminen näkee kummituksen? Paljon kysymyksiä ja aukkoja, jotka vain todistavat sitä, että kummituksia ei ole olemassa. Ei ole yhtään todistetta kummittelun puolesta, ja tuhansia todisteita kummittelua vastaan.Kun yksi sanoo, niin kaikki uskovat. Niinhän se tuntuu menevän. Kukaan ei koskaan tunnu epäilevän mitään, annetaan vain olla ja uskotaan. Ja onko kellään järkeviä perusteita sille, että uskoo kummituksiin? Siihen ei luokitella että "olen nähnyt kummituksen" tai "olen kuullut kummallisia ääniä" tai "ystäväni näytti minulle kuvan". Minun skeptisyydelleni on järkevät perustat, kuten se, etten ole vielä nähnyt yhtään uskottavaa todistetta tai muuta vastaavaa. Jos te väitätte, että kummituksia on olemassa, niin te saatte todistaa, että niitä on olemassa. Niinkuin oikeudessa, jos joku syyttää jotain, senm on todistettava, että syytetty on syyllinen. Koska ei vielä missään tieteellisissä olosuhteissa ole pystytty osoittamaan kummittelua, sitä ei vielä virallisesti eikä tieteellisesti ole olemassa. Jos saan vastauksia noihin kysymyksiin, olen tyytyväinen. Jos saan haukkuja siitä että romutan toisten uskoa, en ole.
Minulla on oma kokemus kummittelusta, tapaus, jota en ole vieläkään osannut selittää, vaikka aikaa on kulunut paljon.
Olin nuori virkanainen ja matkustin kollegani kanssa Saksassa. Se oli viikon kestänyt lomamatka.
Viimeisenä iltana yövyimme Hampurissa pienessä hotellissa. Menimme nukkumaan lähellä puolta yötä. Ystäväni näytti nukahtavan heti ja väsynyt olin minäkin, mutta istuin valveilla.
Ilmapiiri pimeässä huoneessa muuttui jotenkin painostavaksi. Minulle tuli voimakas tunne siitä, että pienessä huoneessa oli joku, joku näkymätön. Ajattelin kummitusta.
Katselin pimeää huonetta ja mietin tilannetta. Katseeni osui suureen, raskaaseen barokkivaatekaappiin, joka seisoi pimeässä varjomaisena lähellä sänkyäni.
"Jos tuo vaatekaappi nyt kolahtaa, saan varmaan sydänhalvauksen", ajattelin kuin mielessäni leikitellen. Samassa silmänräpäyksessä vaatekaappi rämähti kovaa, aivan kuin joku olisi olisi lukenut ajatukseni ja kaikin voimin lyönyt siihen.
Sydänhalvausta en sentään saanut, mutta olin aivan kauhun jähmettämä. Meni pitkä tovi, ennen kuin sain käteni toimimaan sen verran, että kykenin sytyttämään yölampun.
Siinä sitten rauhoittelin itseäni ja luin kaikki rukoukset, mitä muistin, Isä meitä ja Herran siunausta moneen kertaan, ennen kuin aloin pikkuhiljaa rauhoittua. Oven alta näkyi valoviiru hotellin käytävään ja kuulin, miten ihmisiä palaili puhuen ja nauraen kaupungilta iltaansa viettämästä. Sammutin valon ja kävin nukkumaan. Näyttihän kaverinikin olevan sikeässä unessa.
Aamulla heräilimme samoihin aikoihin.
- "Mikä se oli se kova kolahdus yöllä?" hän kysyi ja kertoi kuulleensa sen unensa läpi.
Tätä tarinaa en viitsinyt nuorempana kovin monelle kertoa. Minulle on sanottu, että minulla on kuulema päästä viirannut, kun olen tuommoista kokenut. Kaverini kanssa olen joskus muistellut tätä kokemusta. Hänkin muistaa tapauksen hyvin - eikä ole keksinyt sille selitystä.
Sinä nyt oletat, että kukaan skeptikko ei ole kokenut kummia, mutta se ei pidä paikkaansa. On paljon tarinoita skeptikoista joista tulee uskovia kun kokevat jotain - ja turha nyt jankata, että ne tarinat ovat keksittyjä, kun sitä ei voi todistaa. Mutta yhden tositarinan voin antaa - nimittäin oman kokemukseni.
Olin vielä viime vuonna harras skeptikko. Olin kullut näitä tyypillisiä "tuttavani kerran..."-tarinoita, tosin muutaman suoraan lähteestäkin. En kuitenkaan uskonut niihin. Mielikuvitusta ja yhteensattumia.
Joulukuussa vietin kuitenkin viikon Norjassa tuttavani luona. Hän asui suhteellisen pienessä mökissä pienessä kylässä n. 3 tuntia Oslosta pohjoiseen. (Fagernäs on paikan nimi.) Kylä oli valtatien varrella, mutta missään ei ollut mitään katulamppuja tms. Tuppukylä siis.
Meidän oli tarkoitus viettää viikko lomaillen, mutta yllättäen viikon lähenemässä loppuaan ystäväni joutui lähtemään naapurikylän (isompi paikka) sairaalaan, jossa siis oli töissä. Hän lähti aamulla ja palasi seuraavana iltana vasta, joten vietin siis kaksi päivää ja yhden yön yksin talossa.
Päivä meni hyvin, kunnes n. iltaneljän maissa alkoi olla pimeää (vuorien takia aurinko laski aikaisin). Sytytin kaikki valot sisällä (en aaveita karkottaakseni, vaan koska nuorena naisena en mielelläni istu yksin pimeässä talossa, joka kutsuu varkaita) ja istuin katsomaan televisiota olohuoneeseen.
Torkahdin uutisia katsellessa ja heräsin kymmenen maissa siihen, että väliovi sulkeutui (se on yleensä päivisin auki, mutta ystäväni sulkee sen auringon laskiessa lämmön vuoksi, itse olin unohtanut sen auki.). Luulin ystäväni tulleen kotiin ajoissa, mutta kukaan ei tullutkaan pitemmälle. Kävin katsomassa josko joku yllätysvieras olisi tullut visiitille, mutta ei siellä ketään ollut. Väliovi oli kuitenkin kiinni. Avasin sen ja kokeilin ulko-ovea - lukossa. Suljin välioven ja palasin olkkariin.
Vetoa minä epäilin, vaikka sitä ovea täytyykin työntää ja nostaa jotta se menisi kokonaan kiinni. Mutta puu elää, se olisi hyvinkin saattanut vain napsahtaa paikalleen.
Sen jälkeen päätin painua pehkuihin, sammutin television sekä valot olkkarista, ja kun olin sulkemassa olohuoneen ovea, huoneen perältä kuului kuin joku oli asettunut siellä olevalle vanhalle sohvalle. Puu natisi painavasti, mutta mitään ei näkynyt, ei edes painaumia patjassa. Siinä vaiheessa alkoi skeptikkokin pelätä.
Kuitenkin - kuten varmaan itse skeptikkona tiedät - olin saletti, että jollain tämän kaiken selittää. Menin nukkumaan, panin MP3-soittimen päälle ja kuulokkeet päähän. Vierähti n. 20 minuuttia kun kuulin musiikin läpi hengähdyksen. Nykäisin kuulokkeet korvistani ja kuuntelin. Sama ääni uudestaan. Ja uudestaan. Kuin joku olisin hengittänyt syvään ja hitaasti ja pitkiä henkäyksiä. Ponnahdin pystyyn, laitoin lukuvalon päälle... ääni jatkui pari kertaa, se tuli vastakkaisesta kulmasta jossa oli kirjoituspöytä ja sen päällä tietokone. Kone oli täysin poissa päältä, ääni ei tullut siitä. Huokailu loppui kuitenkin pian sen jälkeen kun sytytin valot.
Istuin paskanjäykkänä sängyllä monta minuuttia, kunnes uskalsin lopulta hiipparoida oven viereen sytyttämään kattovalon. Istuin loppuyön sängyllä, kunnes nukahdin joskus aamukuudelta. Nukuin kuitenkin huonosti, sillä keittiöstä kuului kolauksia. En missään nimessä mennyt katsomaan mistä oli kyse, vaikka näköjään se tuntuu kauhuleffoissa olevan standardikäytäntö.
Kun heräsin, talo kuitenkin oli hiljainen. Puin pikaisesti, uskaltauduin vessaan aamupesulle (en suihkuun!) ja livahdin ulos pakkaseen. Kävelin koko päivän, palasin vasta kun ulkona oli pilkkopimeää. Palasin rättiväsyneenä sisään huomatakseni, että olohuoneessa oli lamppu päällä sohvan vieressä! En varmasti ollut jättänyt sitä päälle, sillä vieraana ollessani olen lähes pakkomielteinen siitä, että olen hyvä vieras. Sähköä ei tuhlata. Juoksin ulos ja jäin postilaatikoille odottamaan ystäväni paluuta, kyyläten tiukasti talon ikkunoita ja ovea.
Ystäväni palasi parin tunnin päästä ja näin heti hänen kasvoistaan, että hän tiesi tasan miksi seisoin ulkona pimeässä 25:n asteen pakkasessa. Olin väsynyt, nälkäinen ja vihainen, ja vasta päästyämme sisään tivasin ystävältäni, että onko hän koskaan kokenut kummia talossa.
Ystäväni sulki tiukasti välioven ja totesi (melko nolona), että paikassa tosiaan kummittelee, yksinä päivinä enemmän kuin toisina. Väliovesta kaikki yleensä alkaa, ja senpä vuoksi ystäni aina sulkeekin sen pimeän tullen (vai lämmönsäästöä!). Se tuntuu ehkäisevän kummittelua, aivan kuin se oven itsestään sulkeutuminen olisi joku alkuaskel, jota ilman mitään muutakaan ei (yleensä) tapahdu.
Minulle hän ei ollut koskaan kertonut kummittelusta, sillä tiesi kuinka jämäkkä skeptikko olin. Hän ei myöskään ollut vannottanut minua sulkemaan väliovea, sillä oli ajatellut, että jos unohdan sen auki, kenties koen jotain mikä muuttaa mieleni.
No näin voisi sanoa. Nukuin viimeisen yön ystäväni vieressä ja lähdin takaisin kotiin iloisena ainakin siitä, ettei tarvinnut viettää enää yhtään yötä tuossa kyöpelinluolassa.
Ystävänikin sai lopulta tarpeekseen kummittelusta ja muutti uudempaan rivitaloasuntoon.
Mitään tietoa kummituksen henkilöllisyydestä ei ole, tosin voisin ehkä yrittää patistaa ystävääni kyselemään talon vuokraajalta.
---
Voisin yrittää vastatkin pariin kysymykseesi.
"Jos kerta henget haluavat saada itsensä tietoisuuteen, niin minunkaltaiseni skeptikoiden luulisi olevan ensimmäinen, joka näkee kummituksen."
Harvemmin kummitukset tietyille henkilöille näyttäytyvät. Yleensä ne kummittelevat tietyissä paikoissa tiettyinä aikoina, eivätkä välttämättä mitenkään säännöllisesti.
Toisekseen, kuka tietää, kenties kummituksen yrittävät saada kaikkien huomion tasavertaisesti. Todennäköistä on, että skeptikoilla vain on paksumpi "yliluonnollinen" nahka kuin muilla. Jotkut yksinkertaisesti ovat herkempiä kun toiset, ja olisi loogista, että skeptikot ovat itse tehneet itsestään epäherkkiä.
"Ja jos joku edesmennyt haluaa jättää hyvästit niin miksi ne sitten kummittelisivat niin että pelkkää kolinaa ja pauketta kuuluu, sen sijaan että näyttäytyisivät ja sanoisivat jotain?"
On hyvä muistaa, että nämä "ukki jätti hyvästit"-jutut ovat vain omaisten tulkintaa. Itse en usko sellaiseen vaan olen sitä mieltä, että kummittelevat sukulaiset ovat vain jättäneet osan energiaansa mekastamaan johonkin tuttuun paikkaan. Kummittelu olisi siis kenties jonkun tutun asian toistamista, eikä mitenkään tietoista, tarkoituksellista "oleskelua".
"Ja miksi aina kartanoissa ja muissa yleensä kaupallisissa paikoissa tuntuu olevan niin paljon kummituksia?"
Kartanot ja vanhat talot siksi, että niillä on pitkä historia ja pitävät paljon ihmiskohtaloita sisällään. En ymmärrä mitä tarkoitat kaupallisilla paikoilla. Tarkoitatko museoita ja hotelleja joissa kummittelee? Museot ja eritoten hotellit myöskin ovat kokeneet monia aikakausia, ihmiskohtaloita ja onnettomuuksia, ja ovat siis oikeita kummitussuonia. Enkä henkilökohtaisesti näe siinä mitään väärää, että niillä yritetään mainostaa ja parantaa kassatuloja, sillä vaikka kummitushuhut olisivat keksittyjä, se antaa paikalle tietyn säväyksen.
"Ja miksi ihmiset tuntuvat olevan yksin tai ystävien tai läheisten kanssa kun kummittelua tapahtuu?"
Yksin ja läheisten kanssa ollessa on usein rauhallisempi ja ennen kaikkea tiiviimpi tunnelma. Ja ihmisten huomiokyky on parempi kun on vähemmän häiriötekijöitä. Minusta on outoa kuvitella kummitus joka kummittelee kesken ihmisten kauppareissun.
Kuitenkin haluan huomauttaa, että on useita kertomuksia kaupoista ja kouluista ynm. joissa kummittelee, ja joita on ollut todistamassa toisilleen vieraat ihmiset.
"Ja miksi vain yksi ihminen näkee kummituksen?"
Tähän tavallaan vastasinkin jo ylempänä. Eli toiset ovat herkempiä kuin toiset. Tämän vuoksi useampi ihminen saattaa olla samaan aikaan jossain, mutta vain yksi heistä näkee tai kokee jotain. Yleensä kuitenkin esineiden siirtymiset ja äänet ovat kaikkien havaittavissa.
"Koska ei vielä missään tieteellisissä olosuhteissa ole pystytty osoittamaan kummittelua, sitä ei vielä virallisesti eikä tieteellisesti ole olemassa."
Ystävä hyvä. Jos tiede ei sitä voi todistaa, se ei tarkoita, etteikö sitä olisi olemassa. Vaikka kuka tietää, ehkä tulevaisuudessa keksimme keinon, jolla aaveita voi nähdä. Jokin uusi väreilyasteikko, uusi valoaste... Et kai väitä, että nyt ihminen on keksinyt kaiken mitä keksittävissä on? Ajattelepa alkemiaa, joka oli täysin hukassa ennen kuin alkuaineasteikko keksittiin. Tai entäpä atomit? Ja DNA.
Eli et voi sanoa, "ai, no et voi todistaa tuota tieteellisesti, joten sitä ei ole", varsinkaan kun niin moni ihminen on kokenut jotain. On yksinkertaisesti naiivia väittää, että kaikki ne miljoonat kummituskertomukset maailmassa ovat kaikki keksittyjä.
Kuitenkin sen myönnän, että on totta, että jutut paisuvat ja tyhmyys aiheuttaa väärinkäsityksiä. On kasoittain tarinoita, jotka voidaan romuttaa. En kiellä tätä. Mutta edelleen, tämä ei koskea kaikkia.
Kokemuksia on-monia, halusin tai en.
Kokemuksesi näyttää olevan tyypillinen kertomus, joka saattaa ollakkin totta mutta puhtaasti mielikuvituksen tai luonnollisen asian tuotetta. Et nimittäin nähnyt mitään! Puutaloissa voi, niinkuin sanoitkin, puu elää, jolloin ovi voi ihan itsestään napsahtaa paikoilleen. Henkäykset saattoivat olla ilmavirtausta joka kulkee jostain josta puolestaan tulee "henkäys"ääniä. Puu narahtelee aina, siitä minullakin on kokemusta. Kolistelu saattoi tulla muualtakin kuin keittiöstä, esim. jostain eläimestä talon seinällä tai katolla. Yleensä äänet on ihan helppo selittää luonnollisesti, toisin kuin että olisit nähnyt jotain. Ja tuolla kaupallisella tarkoitan, että kummituksilla yritetään houkutella asiakkaita. Esim. vanhassa kartanossa Englannissa sanottiin kummittelevan, asiakasmäärä kasvoi 600%. Ja moni ihminen kokikin siellä kummia, näki kummituksia yms. Sitten paljastuikin, että nämä "kummittelut" oli järjestettyjä juttuja. Niinkuin sanoin, jos jotain ei voida tieteellisin keinoin osoittaa, sitä EI VIRALLISESTI OLE OLEMASSA.
Hotellihuoneen kaappi ei itsekseen paukahda yöllä ja niin kovaäänisesti, että yöpyjä kerrassaan säikähtää, kuten yläpuolella kerroin. Myös kaverini kuuli unensa läpi paukahduksen ja ihmetteli sitä minulle aamulla, niin ettei se voinut mikään kuuloharhakaan olla.
Ihmisellä on muitakin aisteja, joilla hän kokee ja havannoi ympäristöään. Näköaisti on vain yksi niistä. Vaikka se näyttääkin sinulle olevan se ainoa aisti, jolla on merkitystä.
Mutta sama se: sinun ei tarvitse tällaisia tarinoita uskoa. Elä sinä vain omaa skeptikon elämääsi ja ole uskoosi tyytyväinen. Kaikenlaiset kummittelutapaukset ovat kuitenkin aika harvinaisia.
Heikki Tikkala on tutkinut suomalaisia kummituksia, poltergesteja, ja julkaissut niistä kirjan "Olevaisen yöpuoli", joka löytyy netistä. Siinä esimerkiksi tarina Ylöjärven Martinin pirusta, joka oli mellastanut tammikuussa 1885, aiheutti oikein oikeudenkäynnin kaikkine selvityksineen. (Skeptikkoja oli näet silloinkin).
Koska kysymys on yliopistollisesta opinnäytteestä, hän pohdiskelee kummituksia myös tieteen näkökulmasta kirjan lopussa. Tässä linkki hänen pohdintoihinsa:
http://web.archive.org/web/20000304094647/personal.inet.fi/tiede/poltergeist/polter10.htm
Jos sinulla ei ole itselläsi mitään mystisiä kokemuksia, on aika turhauttavaa kertoa omistaan sinulle. Minusta Norjan Fagernäsin mökistä kerrottu tarina on erinomainen ja luin sen kiinnostuneena.
Mutta skeptisyys on minusta aivan hyvä elämänasenne. Siis jalat maassa. Jos et voi jotakin uskoa, niin älä usko. Se, että et usko jonkun toisen kokemaa todeksi, ei mitätöi sitä kokijalle.
Miksi muuten olet tällä sivulla lueskelemassa näitä juttuja ja uhraamassa aikaasi tällaiseen? Kun voisit käyttää aikasi toisinkin.
Jos kuvittelet olevasi täällä jonkinlainen skeptisyyden lähettiläs, se on turhaa:
Ihminen, joka on kokenut jotakin mystistä, aitoa kummittelua tai vaikkapa minun laillani nähnyt oman isänsä edessään samalla hetkellä, kun tämä on kuollut satojen kilometrien päässä toisella puolella Suomea, mistä tapahtuneesta tuli vahvistus seuraavana päivänä, on kokemastaan niin vaikuttunut, että jonkun skeptikon puheet tuntuvat kovin heppoisilta oman kokemuksen rinnalla.
...viitsisit katsoa palstaa, niin huomaat viestin jonka minä olen kirjoittanut ja siinä kerron omat "yliluonnolliset" kokemukset. Hotellissa voi kaappi paukahtaa jo siksi, että siellä on paljon ihmisiä ja viereisessä huoneessa joku vaikka kolautti seinää niin, että kuulosti siltä että kaappi oisi paukahtanut. Tällä sivustolla luen ja liikun, koska minusta on hauska lukea näitä juttuja. Olen aina pitänyt kummitusjutuista ja kauhutarinoista, vaikka en niihin uskokkaan. Tuo Tikkalahan tässä on aikaansa tuhlannut. Ei noilla tutkimuksilla päästä ojaan eikä allikkoon, ne ovat vain teorioita. Niinkuin on minunkin "ei kummituksia ole olemassa"-teoria, mutta se teoria on oikea kunnes jokin onnistuu esittämään teorian joka kumoaa minun ja aika monen muun teorian. Ja tietenkin sen teorian pitää olla tieteellisesti todistettavissa ja järkevä. jos nyt jokin on mielestään oikeasti kokenut kummittelua niin sitten hän on. En minä häntä voi "käännyttää" epäuskoon kummituksia kohtaan. En pidä itseäni minään "skeptisyyden lähettiläänä." Minusta kaikkeen pitää suhtautua epäillen, sillä tässä maailmassa ei voi tietää, kuka puhuu totta ja kuka ei. Siis kaikkeen, ei vain kummitteluun. Ja tottakai sekin on mahdollista, että kummittelu ei ole yliluonnollista vaan luonnollista. Tosin tuo on epätodennäköistä sillä jos kummitus ei ole ainetta eikä energiaa niin silloin sitä ei ole olemassa. Ja aineen ja energian pystyy havaitsemaan tieteellisesti ja mittareilla. Jos joku uskoo kummituksiin, niin ei kai siitä haittaa ole, jos ei uskon anna hallita elämää. Joku tuolla jossain viestissään tällä palstalla sanoi että skeptikot pitäisi nylkeä. Minusta tuo on hieman kummallinen lausahdus nimittäin en minä ainakaan menisi sanomaan että kummituksiin uskovat pitäisi nylkeä. Ja joku sanoi että kummituksia on havaittu mittareilla. No se on kyllä niin fiktiota kuin olla ja voi. Silloin kummituksia olisi virallisesti olemassa. No tuossa taas vastauksia ja mahdollisia selityksiä kokemaasi,
Else.
"Skeptikko581" syrjäyttää kokonaisuuden, mikä saa minut kokemaan, ettei hän ole ymmärtänyt koko sitä tilannetta, jossa aikoinani olin. Tuntematta niitä olosuhteita hänellä on pokkaa ladella kaikenlaisia naiviuksia, jotka eivät tosiaan selitä mitään - paitsi ehkä paikkaavat hänen omaa maailmaankuvaansa uhkaavaa säröä.
Toisaalta "skeptikko581" on tyypillinen lajissaan: niinhän ihmiset yleensä reagoivat, myös tiedeyhteisössä, kuten tutkija Heikki Tikkala on tekstissään kuvannut.
Mitä tulee kaapin paukahdukseen, siis kovaääniseen rämähdykseen välittömästi samalla sekunnilla, kun olin ehtinyt ajatella (leikitellen), että saisin sydänhalvauksen, jos kaappi kolahtaisi, oli kyllä aika outo kokemus. Ja sitä ennen se suorastaan ahdistavaksi kokemani tunnelma, että huoneessa oli joku.
Ainoa järkevältä - tai melkein oikealta - tuntunut selitys tapahtuneelle, löysin kerran erästä C.G.Jungin ajattelua ja elämää ja syvyyspsykologiaa käsitelleestä kirjasta, jossa S. Freud oli tämän tunnetun psykiatrin vierana. Molemmat pelästyivät kirjan mukaan kovasti samanlaista ilmiötä, jota Jung nimitti myöhemmin "ulkoistamiseksi". Minä en ole vain koskaan myöhemmin onnistunut "ulkoistamaan" mitään, vaan se kokemus hampurilaisessa pikkuhotellissa oli ainoa laatuaan.
Se joka ylipäänsä puhuu täällä vastenmielisesti toisen "nylkemisestä", ei ole henkisesti aivan tasapainossa itsensä kanssa, vaikka hän luultavasti haluaakin ilmaista vain vihaisuuttaan. Kyllä eri mieltä olemista pitää sietää, vaikka olisi kysymyksessä itselle miten tärkeä tai rakas asia hyvänsä. Kuten kummitukset.
Eri mieltä oleminen ei mitenkään mitätöi yksityisesti koettua ilmiötä, vaan se on nähtävä yrityksenä käsitellä sitä ja nähdä se oikeassa valossa ja jopa löytää sille etäännyttämällä jokin oikea teoria.
Jos jostakin ei ole omaa kokemusta, se jää uskonasiaksi. Enkä tiedä ainuttakaan syytä, miksi kummituksiin pitäisi uskoa.
Minä ainakaan en tarvitse kummitususkoa. Omat oudot kokemuksetkin voin hyvin jättää omaan arvoonsa.
Olen samaa mieltä, se nylkykomentti meni liiallisuuksiin. Mutta kai sinä ymmärrät, että menee useammalta hermot, kun yksin tyyppi (sinä, tässä tapauksessa) käy vastaamassa jokatoiseen viestiin "sattumaa, ei kummituksia olekaan" tmv. Se on lähinnä ärsyttävää, joten antaisit olla.
"mutta se teoria on oikea kunnes jokin onnistuu esittämään teorian joka kumoaa minun ja aika monen muun teorian."
No ohhoh. Vai on se teoria oikea? Se teoria on ehkä oikea *sinulle*, mutta et voi väittää sitä universaaliksi faktaksi, varsinkaan kun olet vielä myöntänyt, että se on teoria.
"jos kummitus ei ole ainetta eikä energiaa niin silloin sitä ei ole olemassa. Ja aineen ja energian pystyy havaitsemaan tieteellisesti ja mittareilla."
Öööö. Tuliko koskaan mieleen, että se saattaisi olla jotain energiaa, joka aaltoilee tasolla, jota ihminen ei ole vielä "keksinyt"? Tai että se on jotain tuntematonta ainetta? Ja kerrohan, millä musta materia esim. mitataan?
Käyttäydyt taas ihan kuin olisi mahdotonta, että tulevaisuudessa keksittäisiin jotain, millä aaveiden olemassaolo todistettaisiin. Usko jo, ihminen ei ole vielä keksinyt läheskään kaikkiea.
Sen ohjelman nimi oli ufoa. Mäkin muistan sen jakson vallan hyvin. Ja eihän sitä tiedä, että mikä/mitkä voimat sitä autoa sitten liikutti? Mut kummituksia on olemassa. Ja PISTE!!!!!!
.....olenko minä väittänyt sitä "universaaliksi faktaksi." En. Olen koko ajan sanonut että tällä hetkellä kummituksia ei ole virallisesti olemassa niinkuin ei avaruusolentoja tai dinosauruksia. En ole sanonut että "on 100% varmaa että kummituksia ei ole olemassa" sillä ei se ole varmaa. Ja niin kuin sanoin, teoriani pitää paikkansa. Kyllähän Einsteinin suhteellisuusteoria on voimassa, mutta ei se tarkoita, etteikö joku pystyisi kumoamaan sitä esittämällä paremman teorian. Aaveisiin on uskottu jo tuhansia vuosia mutta ei vieläkään pystytä keksimään miten niiden olemassaolo voitaisiin todistaa. Esim. siihen, että ihminen pystyisi rakentamaan lentävän moottorilla toimivan koneen uskottiin noin 20 vuotta ja sitten semmoinen keksittiin. Aaveita saattaa olla olemassa, mutta tällä hetkellä minä enkä moni muukaan usko siihen. Joku sanoi että kummituksia on olemassa ja PISTE. Ok, miten vain haluat. bAaveiden olemassaolo on yhtä vaikea juttu kuin Jumalan olemassaolo. jotkut uskovat, jotkut eivät, mutta on mahdoton sanoa kumpi on oikeassa. Jumalan olemassaolon saa tietää vasta kun on kuollut, ehkä niin myös aaveiden. Nämä kysymykset ovat niin monimutkaisia, että niihin tuskin pystytään koskaan saamaan vastausta.
Mene sitten muualle, täällä jengi uskoo ja haluaa jakaa juttujaan, EI tarvita TODISTELIJAA... eikö näille skeptikko tärkeilijöille saataisi omaa palstaa!
Suomi24:n keskustelupalstalla tiede/skeptikot näytetään keskustelevan kaikenlaista, ns. "huuhaasta" alkaen.
Kyllä täälläkin kritiikin ääntä tarvitaan esittämään poikkeavia näkökulmia.
Ainahan voi jättää kriittiset puheenvuorot lukematta. Turha niistä on pillastua.
Kumma, kun olen lukenut lähes samanlaisen tarinan jossa päähenkilönä oli mies. Tarinassa mies oli sängyssä hämärässä ja vaatekaappi pamahti. Siinäkin ihmisiä palasi juhlimasta ja kaveri oli kuullut myös pamauksen unen läpi. Liekö sitten sama kummitus tullut sinunkin luo vai kopioitko jutun.
Lähtökohta tässä kai on, että täällä ja "siellä" toimii eri luonnonlait tai mv. ei kai elämisellä ja kuolemisella olisi muuten mitään eroakaan. Siksi skeptikon kysymykset ovat turhia. Ja kummitteluun jos mihin ei ole mikään pakko uskoa. Niin ja mitä puheisiin tulee kaupallisissa kohteissa kummitus on hyväksi, yksityisissä ei...
Tuo samainen juttu tuli televisiosta, täysini identtinen juttu, ja siinä oli kyllä jyrkkä ylämäki, ja siinkäkin kokeiltiin talkkia ja kuinka ollakaan ilmestyi lasten kämmenten jälkiä. Mene muualle skeptikko todisteluinesi, ja anna ihmisten täällä kertoilla omia juttujaan, ja saada vähän jännitystä iltoihin, oli ne totta tai ei, pääasia että saa vähän jännitystä ja väristyksiä. Ärsyttää tuollaiset kaltaisesi paskantärkeät pellet, joiden pitää todistaa joka helvetin asia, ja viilata joka hiton pilkkua. Itse muuten näin tuon ohjelman, ja no voihan televisioon väärentää mitä tahansa mutta naisreportteri oli ihmeissään kun auto lähti jyrkkää mäkeä ylös ja pysähtyi vasta sen päällä. LOPETA TOI TODISTELUS... anna toisten tarinoida täällä rauhassa!
Katoin kanssa saman ohjelman taisi tulla subilta muistaakseni rajatapaus tai jotain sinne päin.Kyllä se on ihan jyrkkäylämäki sen kiskon jälkeen onpa siitä netissäkin juttua.Empä tiedä onko kyseessä olleet kummitukset vaiko maapallon mengneettikentä joka niitä autoja liikutti itseuskon jälkimmäiseen,mutta eihän sitä koskaan tiedä
myöskin katsonut sen samaisen ohjelman tv:stä, mutta olen katsonut myös sellaisen ohjelman, josta aloittaja kertoi. Poliisit, maanmittaajat, kaikki. Ja en siis ole skeptikko, vaan luen usein tätä palstaa, ja uskon ettei kaikkea voi selittää. Mutta tämä tapaus on selvitetty. Hieno legenda tosin..
Mun kaveri sai kokea karvaasti että aaveita on olemassa. Se meni nukkumaan tarkastettuaan että koira ja sen pikkuveljet nukku,koska sen vanhemmat oli elokuvissa. No kaikki nukku kun se meni huoneeseensa... Kohta tv meni päälle ja se luonnollisesti luuli että veljet melusivat. Se meni olkkarii mut siellä ei ollu ketään. Vihaisena ja väsyneenä se juoksi veljiensä huoneeseen, mutta veljet nukku. Hengittikin rauhallisesti eikä sydän hakannu. Se meni huoneeseensa ja hengähti. Juuri ennen kun se ehti mennä nukkumaan keittiöstä alkoi kuulua hirveetä melua. Se juoksi sinne, mutta kun hän sammutti valot kelistelu ja muu tavaroiden paiskiminenn loppui kuin seinään. Huonessa ei ollut ristin sielua... Mutta keittiö oli kuin ydinpommin jäljiltä. No se siivosi ja meni uudelleen nukkumaan. Juuri kuin se olisi saanut unen päästä kinni alkoi pieno soittaa surullista klassista musiikkia hiljaa. Se meni hiipien olouoneeseen ja kurkkasi reunen yli. Huone oli tyhjä mutta pieno soitti itsekseen tuota melodiaa. Koskettimet tanssivat ja pehmeässä jakkarassa oli painauma. Se meni penkin luo ja kosketti penkkiä. Se oli jäässä. Umpijäässä. Pienonsoitto lakkasi kun se laittoi kätensä koskettimille. No se kansi kyllä läimähti sen näpeille aika ikävästi. Kääntyessään se näki komean keskiaikaisesti pukeutuneen miehen. Mies kuiskasi sille ettei olut kuollut ennen kun se katosi. Siitä asti mun kaveri on soittanut pakkomielteisesti pienoa...(Kaverin koira ei muuten olisi yltänyt minnekkään se on nääs mäyriksen pentu...)ja ikävä kylla se on totta...
Minun täytyy myös sanoa että jotain ulkopuolista elämää täällä on meidän lisäksi. Asuin n. 4 vuotta sitten klaukkalassa vanhassa omakotitalossa mieheni kanssa. meillä oli silloin esikoisemme n. puoli vuotias poika. Ystäväni oli oman saman ikäisen lapsen kanssa meillä koko viikonlopun koska meidän puolisomme olivat lähteneet hakemaan kyseisten ystäviemme muuttokuormaa oulusta muuttaakseen helsinkiin/klaukkalaan. Oli lauantai ja olimme saanut lapset nukkumaan. Kävimme pihasaunassa joka meillä oli (koko talo on nyt vuonna 2007-2008 saanut purkutuomion koska kunta rakentaa siihen kerrostaloja) saunomas ystäväni kanssa. Otimme muutaman oluen ja menimme taloon sisälle. Ikävä kyllä kumpikin meistä tupakoi joten menimme pienen korttipelin jälkeen portaille tupakkalle ulos. Juttelimme niitä näitä ja yhtäkkiä näin siellä pihasaunan ikkunassa selvän valkoisen vilahduksen. Oli jo pimeä yö ja valon vilke se ei voinut olla. Sanoin ystävälleni mitä näin ja hän ei uskonut- jatkoimme juttelua mutta ei kulunut hetkeäkään kun hän näki saman näyn ja kun juttelimme asiasta kyseessä oli sama ikkuna.Eikä siinä kaikki- samassa talossa asuimme n. 2 vuotta. Rakennettu joskus vuonna 48. Erittäin vanha klaukkalan keskellä (Ne ketkä ovat asuneet klaukkalassa tietävät sen vanhan vaalean punaisen talon siinä uuden kirkon vieressä). Näin yksi yö äitiyslomalla ollessani unta että kaksi nuorta naista oli tapettu kyseisen talon kellariin ja piilotettu ne sinne seinien väliin. Aamulla heräsin kauhistuneena. (koskaan en uskaltanut mennä sinne kellariin....) Sitten yksi aamu minun äitini soittaa minulle aamulla n. 07.25 (Hän ei koskaan soita niin aikaisin ellei jotain ole sattunut) En jaksanut vastata koska olin koko yön valvonut pojan takia koska hän oli ollut kipeänä. Joten en vastannut, ajattelin että soitan takaisin kun herään. Samassa kuulin kuinka meidän piha portaat kävellään ylös (olohuoneessa oli tuolloin lasivitriini jossa viinilasit tärisi aina kun meille tuli vieraita jotka käveli kyseiset portaat....)ja oveen koputetaan. Menen alakertaan ja avaan oven. Kukaan ei ole siellä siihen aikaan eikä ketään näy missään. Samassa kun menen takaisin nukkuun ylös äitini soittaa uudelleen minulle johon vastaan.Hän kertoo että hänen siskonsa eli minun tätini on kuollut... Tästä päätellen en epäile hetkeäkään etteikö se olisi ollut minun tätini joka kävi oveamme koputtamassa. Ja tähän taloon liittyy paljon muutakin. Olemme mieheni kanssa kuullut useasti siinä asuessamme outoja ääniä talon alakerrasta. Samoin on kuullut asukkaat jotka muuttivat siihen meidän jälkeen, Siskoni perheineen ja sen jälkeen ystävämme perheineen.
Tämän jälkeen olen todella uskonut että jotain muutakin elämässä on kuin vain me ihmiset....
Yliluonnollisena pidetään asiaa, mitä ihminen ei ole vielä ymmärtänyt luonnosta. On helppoa olla skeptinen ja pois sulkea asiat joita ei itse ymmärrä. On helppoa kieltää asiat, mitkä vaikuttavat vieraalta ja nykykehityksen valossa täysin mahdottomalta. (kuvitelkaahan jos vaikka 80 vuotta sitten oltaisiin puhutta kuuhun matkaamisesta tai satelliittikanavista. Kaveriahan oltaisiin pidetty täysin pöpinä!)
Yhteiskunta kehittyy. Tieto lisääntyy ja me ihmiset opimme ymmärtämään ympäröivää maailmaamme paremmin. En väitä ettäkö Suomi24n haamutarinat olisivat tosia, sillä monenlaisia taapertajia ja kalannarraajia mahtuu maailmaan, mutta uskon vahvasti luonnon osaan, jota me emme vielä tunne. Olkoonkin se sitten mitä onkaan, mutta tällä hetkellä me tunnemme sen yliluonollisena, emmekä osaa selittää sitä. Terve skeptisyys on tietty aina hyvästä, mutta ylimieliseksi ei kannata alkaa ryhtyä. Monet puhuvat fysiikan ja loogisuuden puolesta, mutta voimmeko väittää, että me tunnemme nämä tieteenalat tarpeeksi hyvin? Emme. Emme vielä. Ajan kanssa haamut, yliluonnollisuus, selittämättömät asiat taatusti valkenevat ja tulevaisuuden polvet voivat yhdessä elää tasapainoista elämää näiden kanssa. (Pohtien tietty silloisia uusia "yliluonnollisuuksia".)
Se minkä me nyt tunnemme vieraana ja vaarallisena, saattaa jo huomenna olla täysin tuttua ja turvallista. Meidän täytyy olla vain avoimia ja pitää silmät ja korvat tarkkoina.