Olen kauan ihmetellyt sitä, että kupista aina puhutaan ainoana ekologisena kuukautissuojavaihtoehtona, eikä oteta huomioon, että on tyttöjä/naisia, jotka eivät halua sisäistä kuukautissuojaa käyttää, niin miksei sitten kupin rinnalla mainita myös kestositeitä?
Kestositeet
Ihmettelevä
5706
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä minä ainakin olen yleensä maininnut myös kestositeet (en tosin muista milloin olisin ekologisena vaihtoehtona kehunut kumpaakaan) kupin yhteydessä. Nuorten keskuudessa on vaan meneillään hirveä kuppibuumi ja nuoruuden innoittamana hehkutuskin sitä luokkaa, jolloin oma uusi löytö tietenkin on se paras ja ainoa vaihtoehto.
olen ainakin pari-kolme kertaa maininnut myös kestositeet. Itse siis kupin käyttäjä.
Luulen, että nuoret tytöt käyttävät mieluummin kuppia. Sen hankintahinta on edullisempi kuin siteiden ja lisäksi puhdistaminen on helppoa. Huomaamattomuus on myös tärkeä asia.
Olen itse käyttänyt kuppia jo pari vuotta, mutta kestositeisiin tutustuin vasta hiljattain pikkuhousunsuojien kautta. En käyttänyt ennen kuppia juurikaan siteitä, joten ajatus kestositeestä oli minulle paljon vaikeampi.
Niin juurikin. Jos vihaa siteitä ylipäätänsä (ja on monia syitä miksi moni ei tykkää siteistä) niin aika vaikea lähteä kehumaan kestositeitä..
Vaikea varmaan kehua sellaista mitä ei ole kokeillut. Kestositeet on ihan eri luokkaa kertakäyttöisten kanssa, mutta kuten kili sanoi, ennakkoluulot on vahvassa.