Pimeässä on jotain alkukantaisen pelottavaa. Ihminen, tietoinen ajattelija, jumalan käden työ tai evoluution huipentuma, ei kai hänellä voi olla vaistoja? Näköaisti hallitsee meitä niin, että sen puuttumisessa on jotain aavemaista.
Tyttö, lapsi vaikka iältään jo aikuinen, oli kotonaan vierailulla. Hän sai vanhan huoneensa ja nukkui siellä omaan tapaansa: yövalo päällä (eiväthän aikuiset pelkää pimeää!) sekä ovi raollaan, jos kissat haluaisivat kulkea ovesta. Tyttö heräsi yöllä ja näki oven raottuvan hitaasti. Sisään astui mustaviittainen hahmo, jolla oli luurangon kasvot ja luurangon kädet ja pituutta yli kaksi metriä. Normaali ihminen olisi kai säikähtänyt tätä ilmestystä, mutta tyttö ajatteli: tämä on unta. Katsotaan mitä tapahtuu.
Hahmo jäi seisomaan ovelle metrin päähän tytön kasvoista, ja tyttö näki tämän aivan yhtä selväpiirteisesti kuin olisi ollut hereillä. Keskiaikainen kuoleman symboli oli vaiti ja otti viittansa taskusta pergamentin, seisoi paikallaan minuutteja osoittaen tekstiä kohti tytön kasvoja. Siinä luki suurilla kirjaimilla: JULISTUS. sekä vanhanaikaisilla kaunokirjaimilla: N.N., syntynyt x.x.19xx. Lisäksi siinä oli toinen päivämäärä: 24.12. 200x. Tuo päivä oli jo mennyttä, nyt oli ylihuominen. Pergamentissa oli vielä lukemat: verenpaine 162/112, pulssi 106. Lukemat olivat todellisia, isoäiti oli ne toissapäivänä mitannut. Hahmo poistui huoneesta sulkien oven perässään, jättäen sen samalla tavalla raolleen kuten ennenkin, jos kissat haluaisivat kulkea siitä.
Nyt tyttö oli ja täysin valveenkaltaisessa tilassa. Hän nousi istumaan sängyllä ja mietti: vai tällainen ilmestys tällä kertaa. Hetken kuluttua hän lähti huoneestaan, käveli keittiöön ja etsi jääkaapista jotain syötävää. Loppuyön hän nukkui heräämättä uudelleen. Huomispäivänä tapaus tuntui jo shokeeraavalta, kuoleman uhka seurasi jollain tavalla varjostaen tulevaa uudenvuoden viettoa.
Toinen aika, toinen paikka…tyttö sai eteensä pöydälle viivan valkoista jauhoa ja nuuskasi sen. Vielä toisen, kolmannen, yliannostuksen. Tavallisesti hän tunsi omista fysiologisista reaktioistaan, milloin oli ottanut sopivasti. Tällä kertaa hänen aistinsa olivat niin turtuneet, että usea vuorokausi meni kuin usvassa. Rintaan pistää, sydäntä särkee, verenpaine heittelee ylös alas.. ”Ai ottanut aineita? Tässä Diapamia ja menkää kotiin, älkää häiritkö meidän työtämme.”
Ystävä soittaa vanhemmille ja äiti noutaa tytön. Tämä viettää lapsuudenkodissaan seuraavan viikon, ja perheenjäsenet ovat niin loukkaantuneita elämällä leikkimisestä, ettei kukaan puhu hänelle sanaakaan. Vain valo on päällä öisin, koska hän pelkää pimeää, ja ovi raollaan, jos kissat haluaisivat kulkea siitä.
Tyttö, lapsi vaikka iältään jo aikuinen, oli kotonaan vierailulla. Hän sai vanhan huoneensa ja nukkui siellä omaan tapaansa: yövalo päällä (eiväthän aikuiset pelkää pimeää!) sekä ovi raollaan, jos kissat haluaisivat kulkea ovesta. Tyttö heräsi yöllä ja näki oven raottuvan hitaasti. Sisään astui mustaviittainen hahmo, jolla oli luurangon kasvot ja luurangon kädet ja pituutta yli kaksi metriä. Normaali ihminen olisi kai säikähtänyt tätä ilmestystä, mutta tyttö ajatteli: tämä on unta. Katsotaan mitä tapahtuu.
Hahmo jäi seisomaan ovelle metrin päähän tytön kasvoista, ja tyttö näki tämän aivan yhtä selväpiirteisesti kuin olisi ollut hereillä. Keskiaikainen kuoleman symboli oli vaiti ja otti viittansa taskusta pergamentin, seisoi paikallaan minuutteja osoittaen tekstiä kohti tytön kasvoja. Siinä luki suurilla kirjaimilla: JULISTUS. sekä vanhanaikaisilla kaunokirjaimilla: N.N., syntynyt x.x.19xx. Lisäksi siinä oli toinen päivämäärä: 24.12. 200x. Tuo päivä oli jo mennyttä, nyt oli ylihuominen. Pergamentissa oli vielä lukemat: verenpaine 162/112, pulssi 106. Lukemat olivat todellisia, isoäiti oli ne toissapäivänä mitannut. Hahmo poistui huoneesta sulkien oven perässään, jättäen sen samalla tavalla raolleen kuten ennenkin, jos kissat haluaisivat kulkea siitä.
Nyt tyttö oli ja täysin valveenkaltaisessa tilassa. Hän nousi istumaan sängyllä ja mietti: vai tällainen ilmestys tällä kertaa. Hetken kuluttua hän lähti huoneestaan, käveli keittiöön ja etsi jääkaapista jotain syötävää. Loppuyön hän nukkui heräämättä uudelleen. Huomispäivänä tapaus tuntui jo shokeeraavalta, kuoleman uhka seurasi jollain tavalla varjostaen tulevaa uudenvuoden viettoa.
Toinen aika, toinen paikka…tyttö sai eteensä pöydälle viivan valkoista jauhoa ja nuuskasi sen. Vielä toisen, kolmannen, yliannostuksen. Tavallisesti hän tunsi omista fysiologisista reaktioistaan, milloin oli ottanut sopivasti. Tällä kertaa hänen aistinsa olivat niin turtuneet, että usea vuorokausi meni kuin usvassa. Rintaan pistää, sydäntä särkee, verenpaine heittelee ylös alas.. ”Ai ottanut aineita? Tässä Diapamia ja menkää kotiin, älkää häiritkö meidän työtämme.”
Ystävä soittaa vanhemmille ja äiti noutaa tytön. Tämä viettää lapsuudenkodissaan seuraavan viikon, ja perheenjäsenet ovat niin loukkaantuneita elämällä leikkimisestä, ettei kukaan puhu hänelle sanaakaan. Vain valo on päällä öisin, koska hän pelkää pimeää, ja ovi raollaan, jos kissat haluaisivat kulkea siitä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.