minimalistinen Linux-surffilauta?

Miksei Linuxista ole tarjolla minimalistista vain surffailuun tarkoitettua distroa? Pienin löytämäni on Damn Small Linux, ja sekin on 50 megaa. Vähemmällä pitäisi pärjätä.

Tavoitteeksi voisi ottaa vaikkapa sen, että koko paketti olisi muutaman megan kokoinen ja systeemi pyörisi sujuvasti 486:ssa 4 megan keskusmuistilla ilman swappaamista. Ei epärealistinen tavoite, kun graafisia työpöytiä on nähty jo parikymmentä vuotta.

Varsinaista työpöytää tai edes ikkunamanageria ei välttämättä tarvitsisi ollenkaan: pelkkä selain voisi riittää. X-Windows voitaisiin karsia todella pieneksi tai korvata jollain kevyemmällä systeemillä, jotta selaimen grafiikka saataisiin kuntoon. Järjestelmän rakenne selkeäksi ja apuohjelmat nippuun busybox-tyyliin. Parhaassa tapauksessa vielä systeemin voisi sijoitta FAT/NTFS-osion sisään yhtenä tiedostona ja käynnistää levykkeeltä kokeilutarkoituksiin.

Nykyään on paljon käyttötarkoituksia, joihin riittäisi tosiaankin pelkkä selain (nettikioskit, kirjastot). Räätälöity Linux kovennetulla tietoturvalla voisi olla moneenkin paikkaan tarpeen.
131178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

koska nykyiset eivät miellytä, niin voithan sinä koodata sellaisen itsekin! :-D
Ja pienimmät, tosin EIVÄT netin selaamiseen sopivat mahtuvat 1.44M korpulle...

Äänestä
  • ...jos ohjeita kaipaat, saat yhden jolla pärjää kaikissa tilanteissa: RTFM.

    Äänestä

Tuollaisen nyt voi sutaista mistä jakelusta vaan. Kyse on vain siitä että kuka ottaa ohjasnyörit käsiinsä ja alkaa tekemään bisnestä idealla.

Äänestä
  • Saat sen kuulostamaan kovin helpolta. Epäilen suuresti, että nykyisistä jakeluista yksikään taipuu kovin pieneen tilaan.

    En oikein viitsisi perehtyä Linuxiin pohjamutia myöten. Ajattelin vain heittää idean, että kun Linux-yhteisössä kaikenlaista (turhempaakin?) tehdään, niin miksei tällaista.

    Äänestä

Eiköhän noita tule kohta pilvin pimein kännykköinä, pieninä kannettavina jne siis linuxiin pohjautuvia.
Mutta miksi niin yksinkertainen laite erikseen millä ei sitten mitään muuta voi tehdä?? Toinen laite sitten tekstinkäsittelyyn, kolmas tulostukseen, neljäs musiikinkuunteluun jne. Onks tossa mitään järkee ????

Äänestä
  • Kirjastot ja nettikioskit jo mainitsin. Mutta myös kotikoneessa tuollainen systeemi voisi olla hyödyllinen sikäli, että tietoturva voitaisiin laittaa ihan eri tavalla kuntoon kuin nykyisissä isoissa järjestelmissä (Windows, Linux ja muut).

    Mitä yksinkertaisempi systeemi, sitä vähemmän vikoja sinne mahtuu.

    Kotikäytössä surffilauta-mini-Linux ei tietenkään olisi tarkoitettu ainoaksi käyttöjärjestelmäksi. Rinnalla olisi jokin "oikea" käyttöjärjestelmä. Voisi käynnistää pelkän surffilaudan, jos arvelee, että käyttää konetta vain surffaamiseen sillä kertaa. Ainakin itselläni näin on useimmiten: tarvitsen muita ohjelmia vain harvoin, ja yleensä tiedän sen etukäteen.

    Äänestä

  • miksi ei kirjoitti:

    Kirjastot ja nettikioskit jo mainitsin. Mutta myös kotikoneessa tuollainen systeemi voisi olla hyödyllinen sikäli, että tietoturva voitaisiin laittaa ihan eri tavalla kuntoon kuin nykyisissä isoissa järjestelmissä (Windows, Linux ja muut).

    Mitä yksinkertaisempi systeemi, sitä vähemmän vikoja sinne mahtuu.

    Kotikäytössä surffilauta-mini-Linux ei tietenkään olisi tarkoitettu ainoaksi käyttöjärjestelmäksi. Rinnalla olisi jokin "oikea" käyttöjärjestelmä. Voisi käynnistää pelkän surffilaudan, jos arvelee, että käyttää konetta vain surffaamiseen sillä kertaa. Ainakin itselläni näin on useimmiten: tarvitsen muita ohjelmia vain harvoin, ja yleensä tiedän sen etukäteen.

    Toisella koneella tekee, jos sinulla on kuitenkin "oikea" kone, Laita vaikka Puppy linux mini CDlle niin siinä sinulla on valmis lompakkoon mahtuva surffilinux, juuri muuhun noista miniversioista ei olekkaan.

    Äänestä

  • sillä kirjoitti:

    Kato sillä voi surffailla vaikka uutissivuilla...

    Äänestä

4MB???? Mistä näitä riittää? 486-koneet ovat jo ongelmajätettä, kun Pentium-koneitakin saa väliin ilmaiseksi. Montakos kuvaa meinasit siihen 4MB muistiin mahduttaa? Ehkä jakeluiden puuttumiseen on juuri se syy, että nykyisten www-sivujen käsittely vaatii moninkertaisesti muistia kuin 15 vuotta sitten.

Dillo lienee graafisista selaimista keveimpiä, ilman javaa ja scriptejä toki. Kdrive taas minimalistinen X-palvelin. Vaikka parempi ehkä alkaa itse koodaamaan sitä selainpuolta...

Äänestä
  • links unohtui, tietääkseni sekin osaan rendata grafiikkaa konsolissa sopivilla kirjastoilla!?
    Enemmän tietävät korjatkoon...

    Äänestä

  • djmosse kirjoitti:

    links unohtui, tietääkseni sekin osaan rendata grafiikkaa konsolissa sopivilla kirjastoilla!?
    Enemmän tietävät korjatkoon...

    http://links.sourceforge.net/
    Mainio simppeli selain - omine puutteineen...

    Äänestä

  • Myönnän, että 486 ja 4 megaa on liian tiukka vaatimus. Olisin voinut miettiä asian vähän tarkemmin.

    Silti minua harmittaa, että tietoturva-pointti näyttää menneen kokonaan ohi. Onhan kuitenkin selvää, että muutamaan megaan mahtuu paljon vähemmän ohjelmointivirheitä (=> tietoturva-aukkoja?) kuin muutamaan sataan megatavuun. Samoin vanhempaa rautaa on pölyttymässä, ja sille voisi olla jotain käyttöä - olkoonkin, että 486/4M on varmaankin liian tiukka vaatimus.

    Kovennetulla tietoturvalla varustettu surffailualusta olisi mielestäni tarpeen, ja muutkin kuin minä saattaisivat sitä kaivata.

    Tuo Firefox Live-CD voi olla aika lähellä sitä, mitä hain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miksi ei kirjoitti:

Miksei Linuxista ole tarjolla minimalistista vain surffailuun tarkoitettua distroa? Pienin löytämäni on Damn Small Linux, ja sekin on 50 megaa. Vähemmällä pitäisi pärjätä.

Tavoitteeksi voisi ottaa vaikkapa sen, että koko paketti olisi muutaman megan kokoinen ja systeemi pyörisi sujuvasti 486:ssa 4 megan keskusmuistilla ilman swappaamista. Ei epärealistinen tavoite, kun graafisia työpöytiä on nähty jo parikymmentä vuotta.

Varsinaista työpöytää tai edes ikkunamanageria ei välttämättä tarvitsisi ollenkaan: pelkkä selain voisi riittää. X-Windows voitaisiin karsia todella pieneksi tai korvata jollain kevyemmällä systeemillä, jotta selaimen grafiikka saataisiin kuntoon. Järjestelmän rakenne selkeäksi ja apuohjelmat nippuun busybox-tyyliin. Parhaassa tapauksessa vielä systeemin voisi sijoitta FAT/NTFS-osion sisään yhtenä tiedostona ja käynnistää levykkeeltä kokeilutarkoituksiin.

Nykyään on paljon käyttötarkoituksia, joihin riittäisi tosiaankin pelkkä selain (nettikioskit, kirjastot). Räätälöity Linux kovennetulla tietoturvalla voisi olla moneenkin paikkaan tarpeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu