Linuxallah

Linuxisteilla ja Islamilla alkaa selvästi olemaan, ainakin tällä palstalla, yhteisiä piirteitä.

Uskottavaa on että suurin osa tämän palstan "vakkareista" ajelee linuxilla palstan hengestä päätellen, jos kukaan kehtaa jotenkin arvostella linuxia niin heti on koko yhteisö kimpussa, suhde on noin 100:1. Muutama harva osaa antaa asiaatuntevia ja päteviä kommentteja, surullisen totta on että valtaosa näistä linuxisteista tuntuu olevan juuri näitä ksymin mainitsemia wannabe-ukkoja jotka ovat saaneet linukan häthätää pelittämään ja nyt KUKKOILEVAT täällä sillä pippeli piteni installoinnissa heti millin tai kaksi, tosin täysin ilman syytä sillä asennushan oli windowsia helpompi.

Tässä alkaa olemaan oikeasti koomisia, juuri niitä paljon mainittuja fanaattisia piirteitä, mitään negatiivista ei saisi tuoda esille sillä linux on xallah. Enpä taida enää uskaltaa pingviinin kuvaa piirtää tai edes äksää.

Henkilökohtaisesti en edes yritä väittää että windows olisi linuxia PAREMPI, väitän vain ettei Windows ole läheskään niin HUONO kuin mitä täällä parjataan. Itse en ainakaan ole törmännyt mainitsemiinne ongelmiin vaikka olen melkoisen läjän koneita rakennellut ja asennellut sekä tukenut. Jos tämän palstan porukasta rakennetaan jono sen mukaan kuinka monta konetta ja käyttistä on asentanut, olen kyllä keskikohdasta kärkeen päin, tahdon vain kuvastaa että praktiikkaa on, en elvistellä.

Sinänsä ärsyttää liiallinen linuxin ihanuuden tuuletus, puolet noista tuulettajista tuskin edes osaa asentaa grubia/liloa usb-palikalle meinaan että tietotaitoa ei ole mutta huutaa täytyy ilman pontta, heti kun asennus on onnistunut tullaan tänne meuhkaamaan. Jos nyt kaikki muistaisivat että eri käyttöjärjestelmissä on puolensa niin se olisi järkevää ja uskottavaa. Itse suhtaudun linuksiin positiivisella odotuksella ja opettelen hissukseen mutta toistaiseksi pää-käyttis on windows. Kuten olen jo maininnut, en saa oikeastaan mitään distroa toimimaan XFX GF6600 256Mt Pci-E näyttiksen kanssa joten jos nyt on niitä guruja niin tässä on sopiva paikka antaa neuvoja, muuten joudun tukeutumaan VMWareen jossa toki on hypebuntu, hypepclinuxos, slax, pcBSD yms. mutta eihän se aivan oikeata asenusta vastaa. Gentoo toimisi mutta asennuksessa on ollut ongelmia..

Toinen piirre mikä liittää teidät xallahiin on keskinäinen käkätyksenne.. jos win-haukuttava loppuu niin käytte toistenne kimppuun kuin rakkikoirat kilpailemalla distrojen paremmuudesta. Sehän on täysin naurettavaa ja epäsolidaarista..!!
Sama se kenen kintuille kusee, kunhan kusee JONKUN kintuille.

Kokeilkaapa pystyttekö tätä ajattelemaan kriittisesti vai tuleeko pyllystä paukku jo ensi metreillä? Itse maalaan sillä välin loppuun tämän maisemareliefin pingviinistä kun odottelen kivitetäänkö pärsereikä vai mitä..
531683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Kehut kovasti osaamistasi mutta kuitenkin väität että:

"...toistaiseksi pää-käyttis on windows."

Mihinkä se sun tietotaito tökkää kun viitsit kuitenkin sen kanssa tuhertaa? :)

Äänestä
  • >>Mihinkä se sun tietotaito tökkää kun viitsit kuitenkin sen kanssa tuhertaa?

    Totuus on se että oppirahat täytyy maksaa joka asiassa eikä käyttikset ole poikkeus. Omani olen luonnollisesti maksanut windowsin kanssa koska minulla ei ollut muuta tarjolla. Voi niitä öitä joita joskus vietin taistellessa 3.1 ja 95 kanssa, huhhuh vain.. siitä sitten jatkanut 98, 2k ja XP kanssa ja tässä ollaan. Linuxia olen vuosien mittaan tutkaillut mutta myöntääkää nyt jo hyvät ihmiset että esim. 5 v. taaksepäin tai ehkei sitäkään, asennus ja konffaus oli yhtä helvettiä, laitetuki surkea tai olematon. Kuinka kauan cd-buutti esim. on ollut? Ei montakaan vuotta.

    Kyse onkin nyt siitä että viitsinkö perheellisenä uhrata vähäistä aikaani linuxin opetteluun.. vastaus on kyllä koska uskon että se maksaa itsensä takaisin sillä muu säätäminen jota windowsissa on riittämiin, jää pois. Nyt kehitys on vain hidasta, esimerkiksi muksut ovat olleet viimeiset 4 viikkoa peräkanaa ja yhtäaikaa ja useampaan kertaan kipeänä, itse painan päiväduunia, toisinaan jopa kiireessä. Joten hidasta tämä oppiminen on eri syistä ja varsinkin nyt kun sattui alle rautaa joka ei linukassa pelitä.

    Meillä kuitenkin mukulat haluaa pelata 3D-räiskintää niin sitä ei pahemmin linuxille ole, Suseen pistin sentään kerran ET Wolfensteinin mutta vain omalle koneelle ja ihan hyvin se toimikin. Muksuille ei vaan muu kelpaa kuin 3D joten XP-voimistelua on tiedossa, muuten joutuis makselemaan cedegat enkä siinäkään näe mieltä. Windowsiin saa sentään mielettömästi demoja joilla pärjää hyvin pitkälle, nytkin poikien koneilla on BF2 demoja joilla voi pelata onlinessa "loputtomiin" sekä tietty ilmainen ja laadukas ET.

    Windows on mulle kuitenkin kaikinpuolin tutumpi jo harrastusohjelmoinnin vuoksi joten ymmärrän sen filosofiaa, olkoonkin sitten huonoa. Linux eri distroineen vaatii enemmän aikaa mutta.. kyllä mä yritän bashilla väkertää ja lueskelen man-sivuja kuten myös palstoja yms.

    Jos olis poikamies niin mitään probleemaa asian suhteen ei olisi.. nyt vaan on.

    Äänestä

  • Pärsereikä kirjoitti:

    >>Mihinkä se sun tietotaito tökkää kun viitsit kuitenkin sen kanssa tuhertaa?

    "myöntääkää nyt jo hyvät ihmiset että esim. 5 v. taaksepäin tai ehkei sitäkään, asennus ja konffaus oli yhtä helvettiä, laitetuki surkea tai olematon."

    - Milloin tuon on joku kieltänyt? Mitä väliä sillä on tänä päivänä?

    "Kyse onkin nyt siitä että viitsinkö perheellisenä uhrata vähäistä aikaani linuxin opetteluun.. Joten hidasta tämä oppiminen on eri syistä"

    - Säästäisit kummasti aikaa olemalla postaamatta tänne niin paljon joutavaa jorinaa. Tästäkin aiheesta olet postannut aika monta kertaa ja pitkältä ajalta.

    "Meillä kuitenkin mukulat haluaa pelata 3D-räiskintää niin sitä ei pahemmin linuxille ole,"

    Esim Quake 4 ei sitten ilmeisesti ole 3D räiskintä? :)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    >>Mitä väliä sillä on tänä päivänä?

    Paljonkin koska silloin windows jo buuttasi cd-levyltä kuten kehittynyt käyttöjärjestelmä mutta linuxille vielä paaksattiin jotain vitun korppua jne jne..

    Että pitäisi ymmärtää miksei se houkutellut faneja kehiin ja miksi mikkis sai etulyöntiä, ei ratkaiseva mutta merkittävä syy kotikäyttäjän kannalta.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    "Meillä kuitenkin mukulat haluaa pelata 3D-räiskintää niin sitä ei pahemmin linuxille ole,"

    Esim Quake 4 ei sitten ilmeisesti ole 3D räiskintä? :)

    onko se siis ilmainen ts. pelattava demo tai muuten maksuton?

    Äänestä

  • Pärsereikä kirjoitti:

    onko se siis ilmainen ts. pelattava demo tai muuten maksuton?

    kaupallinen se on. Ihan ku et muka tietäs.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    kaupallinen se on. Ihan ku et muka tietäs.

    ihan totta en tiä.. viimeksi pelannu Quakea vuonna -98 win 95:llä P120Mhz ;D en oo seurannu ko. pelin kehitystä

    Äänestä

  • Suurin osa tämän palstan käyttäjistä tuskin osaa tehdä järjestelmästään tietoturvallisen, ilman että tarvii käyttää palomuuria ja virustutkaa. Tai säätää tärkeimpiä asioita kuntoon rekisteristä, tai konffata servicejä ... tai mitään muutakaan hyödyllistä.

    Windows on oikeasti monimutkaisempi ja hienostuneempi järjestelmä kuin miltä se näyttää, uskokaa pois.

    Äänestä

  • ksym_ kirjoitti:

    Suurin osa tämän palstan käyttäjistä tuskin osaa tehdä järjestelmästään tietoturvallisen, ilman että tarvii käyttää palomuuria ja virustutkaa. Tai säätää tärkeimpiä asioita kuntoon rekisteristä, tai konffata servicejä ... tai mitään muutakaan hyödyllistä.

    Windows on oikeasti monimutkaisempi ja hienostuneempi järjestelmä kuin miltä se näyttää, uskokaa pois.

    sehän on windows, pilipalileluksi jo suunniteltukin.

    Kerros kysmi kun tiedät niin millä helv konstilla saan asennettua ohjelmat ilman että tarvii kirjautua kokoajan norm käyttäjästä ulos -> rootiks -> takas normikäyttäjäks? XPstä kyse ja alkaa mennä hermo, miten sen saa säädettyä niin että ohjelman voi asentaa normaalikäyttäjänä valeroottina? Se "run as" juttu ei ainakaan mulla toimi, koska ei anna kirjoittaa kaikkiin hakemistoihin vaikka pitäisi olla "root" oikeudet.
    Noiden käyttöoikeuksien kanssa saa tapella kokoajan, ei todellakaan toimi niin jouhevasti kuin unxin "su" komento.

    Äänestä

  • tottakai se on kirjoitti:

    >>tarvii kirjautua kokoajan norm käyttäjästä ulos -> rootiks -> takas normikäyttäjäks?

    Ei tarvi, voit vaihtaa käyttäjää joko "Käynnistä"-valikon kautta "Kirjaudu ulos" - "Vaihda Käyttäjää" jolloin kaikki sovellukset jää auki tai näppäimillä nopeammin win L joka heittää sut kirjautumisruutuun. Kieltämättä ei niin hyvä kuin linuxissa (F7/F8..)mutta mielestäni kohtuullinen.

    >>Se "run as" juttu ei ainakaan mulla toimi, koska ei anna kirjoittaa kaikkiin hakemistoihin vaikka pitäisi olla "root" oikeudet.

    Kokeile näin; kirjaudu root-tiliin ja mene windows-kansioon, valitse kansion asetuksista niin että "jokainen kansio avataan omaan ikkunaan". Sitten takaisin useriksi ja sieltä menet windows-kansioon ja lähetät explorer.exe (ei IE) pikakuvakkeena työpöydälle. Pikakuvakeen "ominaisuudet" ja "kohde" lisäät ennen olemassa olevaa tekstiä runas /user:[konenimi]\[rootnimi] ja OK (älä välitä tesktistä joka generoituu lisäksi). Nyt kun tuplaklikkaat explorerin kuvaketta niin pitäisi aueta komentoeditori joka kysyy root-salasanaa ja kun annat oikein niin resurssienhallinta aukeaa root-oikeuksin ja täältä voit asentaa ohjelmat root-oikeuksin tai esim. alustaa levyosion yms... itselläni homma siis toimii näin.

    Mutta kuten linuxissa, järkevintä on suorittaa isommat huoltotyöt ihan root-tililtä ettei mene pelkäksi salasanan hakkaamiseksi.

    Se mikä on windowsissa rasite on tämä REKISTERI. Juuri rekisteri vaatii sitä buuttia, windows lataa rekisteritiedot vain käynnistyessään ja ohjelmat jotka kirjoittavat tietojansa rekisteriin eivät ole täysin käytettävissä ennen uutta boottia ja rekisterin lataamista. Nyt kun touhuat rootina userin tililtä niin välillä käy niin ettei mikään varoita mutta ei myöskään toimi ennen boottia.

    toinen huono asia on paska-softat.. on erotetavissa erilaisia softia, ne jotka kuvittelevat olevansa root-ohjelmia ja ne jotka kysyvät kenen oikeuksilla/tilille asennutaan. Joskus voi tulla jotakin feilua jos asentaa poikkipuolisia ohjelmia käyttäjän tililtä rootina, siksi olen yleensä suorittanut ohjelmien asennuksen kuitenkin root-tililtä, selvyyden vuoksi. Käyttää niitä kuitenkin voi aivan mainiosti userin tililtä root-oikeuksilla "Suorita nimellä.." toimella, esim.peleistä ET ei kirjoita "hungusakea" kuin rootina ja VmWarekaan ei toimi kuin rootina.

    Kuten huomaatte, Windowsilla on vielä pitkä matka linuxin monenkäyttötapaan mutta jotakin on jo sentään saatu aikaan. Valitettavasti ihmiset muistelevat vähemmän kultaista win98-aikaa eivätkä tiedä kuinka paljon windows on kehittynyt ja mitä kaikkea on tehtävissä. Mutta sitä varten on ne "ohjeet" joita luetaan täsmälleen yhtä vähän kuin Man-sivuja hahhahh..

    Äänestä

  • tottakai se on kirjoitti:

    sehän on windows, pilipalileluksi jo suunniteltukin.

    Kerros kysmi kun tiedät niin millä helv konstilla saan asennettua ohjelmat ilman että tarvii kirjautua kokoajan norm käyttäjästä ulos -> rootiks -> takas normikäyttäjäks? XPstä kyse ja alkaa mennä hermo, miten sen saa säädettyä niin että ohjelman voi asentaa normaalikäyttäjänä valeroottina? Se "run as" juttu ei ainakaan mulla toimi, koska ei anna kirjoittaa kaikkiin hakemistoihin vaikka pitäisi olla "root" oikeudet.
    Noiden käyttöoikeuksien kanssa saa tapella kokoajan, ei todellakaan toimi niin jouhevasti kuin unxin "su" komento.

    >> millä helv konstilla saan asennettua ohjelmat
    >> ilman että tarvii kirjautua kokoajan norm
    >> käyttäjästä ulos -> rootiks -> takas
    >> normikäyttäjäks?

    Riippuu täysin asennettavasta ohjelmasta, toimiiko asentaminen tai edes ohjelman ajaminen ilman admin-oikeuksia vai ei. Tässä hieman omia kokemuksia asiasta ...

    Jotkin ohjelmistojen tuottajat ovat tehneet ohjelmansa niin järkevästi, että ne tallentavat asetuksensa HKEY_CURRENT_USER -hierarkian alle rekisteriin tai käyttäjän oman kotihakemiston alle. Tietääkseni $USER_HOME/Application Data -hierarkia vastaa Unixien $HOME/.ohjelman-asetukset -tyyliä. Ja kunnon ohjelmistot asennuksen yhteydessä kysyvät, että millä käyttäjällä ohjelma asennetaan.

    Monet ohjelmat kuitenkin olettavat, että asennuksen yhteydessä on admin-oikat käytössä. Tämä on ohjelmiston tekijöiden moka, tai kenties he vaativat admin oikeuksia asentaakseen lisenssiään vahtivan palvelun, tai aina käynnistyksen yhteydessä ajettavan skriptin, järjestelmään.

    Kannattaa suosia OpenSource ohjelmia Windowsissa, ne nimittäin hoitavat asennuksen ja ohjelmien ajamisen Unix-semantiikkojen mukaan niin, että käyttäjien oikeuksien erot otetaan huomioon.

    JA PITÄÄ HETI MAINITA:
    Suurin osa Windowsin peleistä vaatii admin oikat asentuakseen ja toimiakseen. Monet nettipelit asentelevat pelin lisenssiä valvovia rootkit-toteutuksia (kuten World of Warcraft), tai pelit käyttävät Win32:en tai DirectX:än sellaisia direct-hardware rajapintoja joita ei voi käyttää kuin adminina. Surullista mutta totta ;(

    Mutta käyttäjänä SINULLA on vara valita, mitä koneellesi asennat.

    >> Se "run as" juttu ei ainakaan mulla toimi,
    >> koska ei anna kirjoittaa kaikkiin hakemistoihin
    >> vaikka pitäisi olla "root" oikeudet.

    Muista käyttää sitä tyyliin:
    runas /profile /user:Administrator

    Tuo "/profile" -switch on erittäin tärkeä, koska se lataa Administratorin ympäristömuuttujat ja antaa kirjoitusoikeudet ainoastaan admin-oikilla muutettaviin rekisteriavaimiin.

    Silti, monet asennusohjelmat saattavat sekoilla, sillä "runas" ei millään tavalla peitä sitä varsinaista käyttäjää, jolla ohjelma ajetaan.

    Esim. HKEY_CURRENT_USER osoittaa yhä siihen käyttäjään, millä "runas" komento suoritettiin, koska registeriä ylläpitävä service ei ole millään tavalla tekemisissä "runas":in kanssa.

    Täten ohjelman ei pidä olettaa, että nykyinen käyttäjä olisi Administrator, vaan viitata rekisteriavaimiin absoluuttisilla poluilla, kuten Unixissakin pelataan pitkälti asennustilanteessa. Sama pätee hakemistopolkuihin ja tiedostoihin.

    Ongelmia on tosiaan, hyvin paljon se on niiden ohjelmien tekijöiden vika, sillä monesti olettavat liikaa siitä asennustilanteesta ... kirveelle olisi töitä ;)

    >> Noiden käyttöoikeuksien kanssa saa tapella
    >> kokoajan, ei todellakaan toimi niin jouhevasti
    >> kuin unxin "su" komento.

    Windowsin semantiikat ovat aina olleet single-user tyyliä. Multi-user tyylisen Windows ympäristön huomioonottaminen pitää tehdä ohjelmissa itsessään, edes "runas" ei tähän auta, se on tullut todettua monta kertaa :\

    runas käyttää oletuksena käynnistettävää profiilia joten sitä ei erikseen tarvi mainita .. ainoastaan ellei halua ladata profiilia niin pitää laittaa /noprofile tai jotain simmosta ..

    Äänestä

Haha! Tästä tulee vielä suosittu threadi ;D

Äänestä
  • ..että kyllä mulla hiukan on sellaista lööpin makua näissä jutuissa;D Kaikkea ei tarvi ottaa ihan tosissaan..

    Äänestä

Siis mitä oikein itket? Esität negatiivisia kommentteja ja niihin vastataan.

Jos et kestä vastauksia ole hiljaa.

Äänestä
  • ..mainio esimerkki teidän open source- vastauksistanne hahhah.. tää on juuri sitä itseään mitä mä tarkoitan. Negatiivisia kommentteja EI voi esittää koska muuten niihin VASTATAAN näin, asiaatuntevasti ja perustellusti. Ja tiedoksi että mä kutsunkin KAVERIN äidin apuun ja se painaa lähes 200kg joten tulee sulle tukala olo...

    Äänestä

  • Pärsereikä kirjoitti:

    ..mainio esimerkki teidän open source- vastauksistanne hahhah.. tää on juuri sitä itseään mitä mä tarkoitan. Negatiivisia kommentteja EI voi esittää koska muuten niihin VASTATAAN näin, asiaatuntevasti ja perustellusti. Ja tiedoksi että mä kutsunkin KAVERIN äidin apuun ja se painaa lähes 200kg joten tulee sulle tukala olo...

    Saahan niitä kommentteja esittää, mutta miksi valittaa siitä että saa vastauksia?

    Vai ihan tosissasiko olet sitä mieltä, että kaikkien pitää vain myötäillä juuri sinun mielipiteitäsi...

    Oieeee vetää turpaan kaikkia alle 500 kiloisia.

    Onko liikaa vaadittu että jos esittää jotakin kommentteja niin esittäisi myös muutaman perustelun? Ehkä onkin sillä typeryksien on vaikea kehittää mitään edes suhtkoht järkeviä perusteluja.

    >>Vai ihan tosissasiko olet sitä mieltä, että kaikkien pitää vain myötäillä juuri sinun mielipiteitäsi...

    Ei tietenkään, arvokkainta tietoa saa kun saa vastaväitteen mutta kyllä se voisi olla jotenkin perusteltu, pelkkää "mutsis oli.." on aika heikko esitys.

    >>Oieeee vetää turpaan kaikkia alle 500 kiloisia.

    Ja pyh mä luulen että kaverini mutsi pieraisee koko tyypin nurinniskoin katuojaan joten siitä tullee pelkkä inva-eeeeiioo.

    "Onko liikaa vaadittu että jos esittää jotakin kommentteja niin esittäisi myös muutaman perustelun?"

    - Tarkoitat varmaan persestelyn. Tai jos esität itse jotain hyviä perusteluja, saatat saada niihin vastauksenkin. siihen asti jäämme odottamaan.

    "Ja pyh mä luulen että kaverini mutsi pieraisee koko tyypin nurinniskoin katuojaan joten siitä tullee pelkkä inva-eeeeiioo. "

    - Oi ei.

    Äänestä

Minua ainakaan ei kiinnosta mikä käyttis on paras ja kuka sitä käyttää, minulle riittää se että olen itse tyytyväinen.

Sitä tuskin kukaan kieltää että Linux on 400x hauskempi kuin harmaa ja jäykkä Windows jossa rekisteröinnit ja rajoitetut ominaisuudet seuraavat toinen toistaan, mutta onhan se aina ihmisestä kiinni mitä haluaa koneellaan tehdä vai haluaako konetta ollenkaan.

Tuskinpa tällä palstalla on koskaan montaa pätevää ollutkaan, jo pelkkä "Suomi24 keskustelupalsta" nimen mainitseminen saa kylmät väreet järkevien ihmisten selkäpiihin. Muutamaan taitaa jäädä, jos niinkään moneen.

Jos haluat tietoa ilman että vastausten seassa on päänaukomista kysy neuvoa jakelun omalta keskustelufoorumilta, se on melkeinpä paras vaihtoehto. Tai sitten IRCistä mutta suhtaudu varauksella tiettyihin kanaviin, esimerkiksi sellaisiin joissa joutuu anelemaan saadakseen edes puhua.

Jos mielenkiintoa löytyy niin opiskele mahdollisimman paljon unix perusteita itse ja keskity yhteen jakeluun kerrallaan lukemalla sen ohjeita, niin sitten ongelman tullessa ei mene sormi suuhun.

Äänestä

Katsokaa nyt itseänne, ettekö tajua että mä älytän teitä tähän leikkiin syvemmälle ja itse tulette perässä kuin pässi narussa..

Tämähän on siis loputon suo, kyse on vain siitä kenen kantti kestää..

Äänestä
  • nauttia vielä hieman.. mitäs tää on.. Renault Cognacia jos tiedätte mitä seon, ja tutkia ketä jatkaa pohjalle asti hihhih..

    Äänestä

  • Pärsereikä kirjoitti:

    nauttia vielä hieman.. mitäs tää on.. Renault Cognacia jos tiedätte mitä seon, ja tutkia ketä jatkaa pohjalle asti hihhih..

    ....eivät saisi jatkaa sukuaan.

    Äänestä

  • hoh hoh vitsi kirjoitti:

    ....eivät saisi jatkaa sukuaan.

    kuulutko sä niihin vai? no sori.. kai teillä on mahdollisuus adoptoida pari apinaa?

    Äänestä

  • Pärsereikä kirjoitti:

    nauttia vielä hieman.. mitäs tää on.. Renault Cognacia jos tiedätte mitä seon, ja tutkia ketä jatkaa pohjalle asti hihhih..

    Renaultti on kusivettä. Alkossa on myynnissä vain pari hyvää merkkiä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Renaultti on kusivettä. Alkossa on myynnissä vain pari hyvää merkkiä.

    Tämäpä ei olekaan "alkosta" ja tiesitkö että konjakkeja kuten viskejäkin voidaan kypsyttää eri sadoista erinäisiä vuosimääriä.
    Manitakseni irkkuviskin "Jameson" jota tosi maistaja osaa arvostaa, saa joko 6 vuotiaana tai 12 vuotiaana ja niillä on vissi ero niin maussa kuin hinnassakin. Kaikki ei ole hype-tequilaa, kuten linuxlandiassa kuvitellaan.

    Heh, luulet varmaan olevasi ainoa Jamesonia juonut - sopii hyvin kuvaan. Taitaa olla sulla aika suuret luulot itsestäsi. Käy joskus jossain muuallakin kuin kotikulmillasi.

    Mä olen muuttanut elämäni aikana noin 30 kertaa ympäri suomen joten olen toki asustellut muuallakin kuin pellolla. Enhän minä itseäni ole maistajaksi kehunut mutta tunnen sellaisia henkilöitä jotka ymmärtävät..

    Äänestä

Olen aina pitänyt vilkkaan mielikuvituksen tuotteena sitkeästi eläviä väitteitä joiden mukaan mikkiksellä on forumeilla ammattitrolleja. Et anna paljonkaan muuta vaihtoehtoa kuin alkaa uskoa nuo todeksi.

Silloin tällöin heität jopa asiattomia letkautuksia microsoftista jotta uskottavuus säilyisi ja sitten kirjoitat tällaisen vuodatuksen.

Yrität esiintyä vaatimattomana perheenisänä kerätäksesi sympatiaa korostaen kuitenkin joka käänteessä pitkäaikaista kokemusta tietokoneista.

Tässä tuleekin sitten se paradoksi joka sai minut vakuuttuneeksi ammatillisesta trollauksestasi. On täysin todellisuudelle vierasta väittää että et tuollaisella ammattitaidolla olisi saanut Linuxia asennetuksi.

Toisekseen väität käyttäväsi pääasiallisesti windowsia. En ole koskaan nähnyt ketään joka tosissaan Linuxia kokeiltuaan olisi palannut windowsin surkeuteen.

Toivottavasti saat edes kunnon rahallisen korvauksen ja olet sen luontoinen että se korvaa menetetyn ihmisarvon.

Äänestä
  • Mutta meni ohi eikä uponnu.. saanhan minä linuxin asennettua normaalioloissa, siitä ei ole kyse, ainoa distro jonka asennus on epäonnistunut on tämä gentoo. Kysymys on nyt siitä että tämänhetkinen hardwareni ei tunnistu ja esim. X käynnistyy täysin mustaan ruutuun. Vaikkei sen ihmeempi näytönohjain olekaan niin jostakin syystä yksikään distro ei ole osaanut käyttää sitä (pl gentoo). Siksipä tyydyn nyt ajelemaan linukseja/unixia VmWaressa mutta eihän se tietenkään ole läheskään sama kuin puhdas linux-asennus.

    Muiden distrojen osalta asennuksessa ei sinänsä ole ollut mitään valittamista, nykyään se on jo helppoa entisaikoihin verrattuna. Aiemmin palasin aina takaisin windowsiin koska (minun mielestäni) kunnollista softaa oli vaikea löytää. Nykyään tilanne on parempi mutta onhan kaikki henkilökotainen matsku tietty winkussa ja sen siirtäminen kestäsi jonkin aikaa. Ensin mun täytyisi löytää se distro jota aion alkaa käyttämään ja siksi mulla on tuossa hyllyllä.. lasken..noin 30 CD/DVD:tä joissa on eri distroja. Kaikki olen asentanut ainakin kerran vanhoille kovoille ennenkuin tuli tämä nykyinen konekoonpano, jotkut useampaankin kertaan. Ajattelin että jos saisin out-of-box tarpeeksi lähelle sopivan niin ei tarvis niin paljon säätää.

    (siinä tuo pistepistepiste oli kyllä ihan oikeassa että täällä viettämälläni ajalla olisi jo päässyt aika pitkälle;D )

    >>En ole koskaan nähnyt ketään joka tosissaan Linuxia kokeiltuaan olisi palannut windowsin surkeuteen.
    Sä et ole ymmärtänyt mun "trollieni" ydintä, se on juuri se että ei windows ole läheskään niin surkea kuin täällä halutaan esittää. Tai olenko mä sitten sen verran kokenut kettu että olen sokeutunut winkun vaivoille, voihan sekin osittain olla syynä. Mutta harvoin mä mitään haittaohjelmia ajan tai levyä eheytän, vain tarpeen mukaan eikä mulla ole mitään merkillisiä vaivoja ollut vaan kone on pelittänyt hyvin, suorastaan ihanteellisesti. Ja vielä kun käytän yleensä vain paria ohjelmaa kerrallaan niin kone on paljon nopeampi kuin linuxit raskailla työpöydillä.

    Eilen paljastunut vika oli powerissa, syötti ylijännitettä 3,3 voltille ja nyt vaihdoin toisen tilalle niin EI KERRASSAAN MITÄÄN ongelmaa enää ole.

    >>Silloin tällöin heität jopa asiattomia letkautuksia microsoftista jotta uskottavuus säilyisi ja sitten kirjoitat tällaisen vuodatuksen.

    No mutta eihän maailma ole mustavalkoinen, sama asia voi näyttää eri yhteydessä hieman erilaiselta. Vaikken hyväksykkään mikkiksen isovelitoimintaa se ei mua toisaalta haittaa koska mulla ei ole salattavaa. Sitten kun taas ajattelee toisin niin onhan mikkiksen touhu ihan perseestä? Toisaalta kaupallisena yritksenä se yrittää palvella käyttäjiä eri tavalla kuin muut koska sen olemassaolo on kiinni asiakkaista. Ahneus taas on omaa luokkaansa.

    Äänestä

  • Pärsereikä kirjoitti:

    Mutta meni ohi eikä uponnu.. saanhan minä linuxin asennettua normaalioloissa, siitä ei ole kyse, ainoa distro jonka asennus on epäonnistunut on tämä gentoo. Kysymys on nyt siitä että tämänhetkinen hardwareni ei tunnistu ja esim. X käynnistyy täysin mustaan ruutuun. Vaikkei sen ihmeempi näytönohjain olekaan niin jostakin syystä yksikään distro ei ole osaanut käyttää sitä (pl gentoo). Siksipä tyydyn nyt ajelemaan linukseja/unixia VmWaressa mutta eihän se tietenkään ole läheskään sama kuin puhdas linux-asennus.

    Muiden distrojen osalta asennuksessa ei sinänsä ole ollut mitään valittamista, nykyään se on jo helppoa entisaikoihin verrattuna. Aiemmin palasin aina takaisin windowsiin koska (minun mielestäni) kunnollista softaa oli vaikea löytää. Nykyään tilanne on parempi mutta onhan kaikki henkilökotainen matsku tietty winkussa ja sen siirtäminen kestäsi jonkin aikaa. Ensin mun täytyisi löytää se distro jota aion alkaa käyttämään ja siksi mulla on tuossa hyllyllä.. lasken..noin 30 CD/DVD:tä joissa on eri distroja. Kaikki olen asentanut ainakin kerran vanhoille kovoille ennenkuin tuli tämä nykyinen konekoonpano, jotkut useampaankin kertaan. Ajattelin että jos saisin out-of-box tarpeeksi lähelle sopivan niin ei tarvis niin paljon säätää.

    (siinä tuo pistepistepiste oli kyllä ihan oikeassa että täällä viettämälläni ajalla olisi jo päässyt aika pitkälle;D )

    >>En ole koskaan nähnyt ketään joka tosissaan Linuxia kokeiltuaan olisi palannut windowsin surkeuteen.
    Sä et ole ymmärtänyt mun "trollieni" ydintä, se on juuri se että ei windows ole läheskään niin surkea kuin täällä halutaan esittää. Tai olenko mä sitten sen verran kokenut kettu että olen sokeutunut winkun vaivoille, voihan sekin osittain olla syynä. Mutta harvoin mä mitään haittaohjelmia ajan tai levyä eheytän, vain tarpeen mukaan eikä mulla ole mitään merkillisiä vaivoja ollut vaan kone on pelittänyt hyvin, suorastaan ihanteellisesti. Ja vielä kun käytän yleensä vain paria ohjelmaa kerrallaan niin kone on paljon nopeampi kuin linuxit raskailla työpöydillä.

    Eilen paljastunut vika oli powerissa, syötti ylijännitettä 3,3 voltille ja nyt vaihdoin toisen tilalle niin EI KERRASSAAN MITÄÄN ongelmaa enää ole.

    >>Silloin tällöin heität jopa asiattomia letkautuksia microsoftista jotta uskottavuus säilyisi ja sitten kirjoitat tällaisen vuodatuksen.

    No mutta eihän maailma ole mustavalkoinen, sama asia voi näyttää eri yhteydessä hieman erilaiselta. Vaikken hyväksykkään mikkiksen isovelitoimintaa se ei mua toisaalta haittaa koska mulla ei ole salattavaa. Sitten kun taas ajattelee toisin niin onhan mikkiksen touhu ihan perseestä? Toisaalta kaupallisena yritksenä se yrittää palvella käyttäjiä eri tavalla kuin muut koska sen olemassaolo on kiinni asiakkaista. Ahneus taas on omaa luokkaansa.

    Kylläpäs taisi osua ja upota.

    Taustasi perusteella yrität ujuttaa selviä valheita pitkien tarinointien sekaan kuten tämä:

    >...kone on paljon nopeampi kuin linuxit raskailla työpöydillä.

    Jos olisit oikeasti kokeillut Linuxia niin tietäisit itsekin että tuo ei pidä paikkaansa missään olosuhteissa. Päinvastoin samalla raudalla Linux on hieman nopeampi kuin XP kaikkein raskaimmillakin ja kevyillä kuten IceWM se on selvästi nopeampi kuin mikään windowseista.

    Äänestä

  • kiinni kirjoitti:

    Onko teillä huonosti konffattu Windows vai minulla huonosti konffattu KDE? Anyway, pystypuusta asennettuna KDE-työpöytä on selvästi hitaampi kuin XP. Valitan, sillä itsekin olisin suonut kunnian KDE:lle tai Gnomelle mutta näin vain ei ole..

    Voi olla että olen sikäli puolueellinen että mullahan ei wintoosassa käynnisty kuin muutama ohjelma alle, KDE:lle en tehnyt mitään eli kaikki käynnistyy joten siinä mielessä tämä ei ole reilu vertailu. Mutta olen kuitenkin rehellinen tässä.

    ja kuten taisin aiemmin mainita, on mielenkiintoni näitä kevyempiä ikkunamanagereita kohtaan herännyt kun huomasin että niistäkin saa kivan näköisiä tehosta tinkimättä.. kunhan vain maltan lukea manuskoita niin eiköhän siitä tehokäyttöä synny, ainakin esim. fluxboxissa näytti olevan runsaasti ominaisuuksia jos vain ottaa käyttöön, en nyt vielä ehtinyt kuin alustavasti vilkaisemaan mutta jatkan tutkumuksia.

    Äänestä

  • Pärsereikä kirjoitti:

    Onko teillä huonosti konffattu Windows vai minulla huonosti konffattu KDE? Anyway, pystypuusta asennettuna KDE-työpöytä on selvästi hitaampi kuin XP. Valitan, sillä itsekin olisin suonut kunnian KDE:lle tai Gnomelle mutta näin vain ei ole..

    Voi olla että olen sikäli puolueellinen että mullahan ei wintoosassa käynnisty kuin muutama ohjelma alle, KDE:lle en tehnyt mitään eli kaikki käynnistyy joten siinä mielessä tämä ei ole reilu vertailu. Mutta olen kuitenkin rehellinen tässä.

    >...itsekin olisin suonut kunnian KDE:lle tai Gnomelle...

    Huomatkaa konditionaali. Juuri näin kirjoittaa mikkiksen palkkatrolli.

    Älkää hyvät ihmiset uskoko tällaista jaskaa vaan kokeilkaa itse niin huomaatte mikä on tilanne oikeasti.

    Jonkun aikaa sitten uutisoitiin Microsoftin lisäävän mainosbudjettiaan 500:lla miljoonalla dollarilla. Valitettavasti tuo näkyy pieneltä osaltaan myös tällä palstalla kun seuraa viestien määrän kasvua.

    Eiköhän Microsoftillakin olisi löytynyt mitään parempaa kohdetta tuolle rahalle?-Tuotekehitys? :)

    Äänestä

  • otteet kirjoitti:

    Olet yleinen naurun aihe. Etkä saa palkkaa, edes tästä. Pitää myöntää että ahkera olet, kunhan vaan suuntaisit ahkeruutesi tuottavaan työhön.

    Varmasti mukavaahan se on sosiaaliturvan siivellä trollata, kun ei ole muutakaan tekemistä.

    Äänestä

  • ilmaiseksi trollaa? kirjoitti:

    Ja teen kyllä joka päivä tuottavaa työtä ja maksan veroni, joilla taas kustannetaan muutama Windows lisää julkishallinnolle.

    Sinun multinikin taas olisi parempi olla hiljaa kun et minua henkilökohtaisesti tunne.

    Äänestä

  • ilmaiseksi trollaa? kirjoitti:

    Olet yleinen naurun aihe. Etkä saa palkkaa, edes tästä. Pitää myöntää että ahkera olet, kunhan vaan suuntaisit ahkeruutesi tuottavaan työhön.

    Varmasti mukavaahan se on sosiaaliturvan siivellä trollata, kun ei ole muutakaan tekemistä.

    >...ahkeruutesi tuottavaan työhön.

    Aikanaan itse maksetusta YEL:stä tulee senverran käteistä että voi joskus ihan vaan harrastaa.

    >...sosiaaliturvan siivellä trollata,...

    Sen suhteen olen vieläkin vahvasti maksajan puolella verojen muodossa. Sieltä ne maksetaan äiskällesi sinunkin lapsilisät. Enkä ole mikään oieeeee.

    Äänestä

Puhut asiaa! Mua myös ihmetyttää nää fanaattiset räkänokat, jotka jaksaa vaahdota Linuxin ihanuudesta 24h vuorokaudessa. Linux on ihan ok käyttöjärjestelmä, mut tota fanaattisuutta ja jatkuvaa Microsoft vihaa ei voi ymmärtää.

Lopettakaa toi allah touhu, ei tommosta kukaan jaksa lukea. Uskokaas nyt setää, että karkoitatte tolla touhulla kaikki tavalliset ihmiset hyvin kauaksi Linuxin iloista.

Äänestä
  • Kyllähän tämä vähän taas ryntäilee hanskoista koko jutustelu, siinä lienet oikeassa. Toisaalta tämä on "sodat"palsta joten täällä saanee hieman tuulettaa ja ilakoida. Tarkoitus ei ole aiheuttaa haittaa linuxille mutta en myöskään voi hyväksyä tätä "mäsämösöwindows" -aivopesua jota täällä yritetään väkisin kaikille tänne erehtyneille tuputtaa.

    Äänestä

  • JOOO!!11!!!111

    Ainoot räkänokka peelot jotka saa haukkua muita ihan vapaasti on siis Windows pellet?? Jos et nyt ihan sokea ole, niin näet tällä sodat alueella niitä postauksia vaikka kuinka paljon missä nämä peelot haukkuu Linuxia tietämättä siitä yhtään mitään.

    Äänestä

Olet oikeassa.

Ensin hieman omaa taustaa:
Olen itse joutunut käyttämään Windowsia versiosta 3.0 lähtien (sitä ennen työskennellyt pelkästään MS-DOS:in varassa) ja siihen verrattuna nämä nykyiset 2000/XP (ja jopa W9x-sarja) ovat huomattava askel parempaan (helkutti pysyvät jopa kauemmin pystyssä kuin yhden päivän :D).

Vuonna 1998 tutustuin ensimmäistä kertaa Linuxiin (taisi olla muistaakseni Red Hat 4.2).
Samoihin aikoihin aloitin ohjelmoinnin opiskelun.
Se mikä Linuxissa silloin kiehtoi (ja kiehtoo yhä) oli/on sen vapaa, lähes anarkistinen ympäristö jossa saattoi kokeilla rajojaan ja koodaustaitojaan (Linux pyrkii olemaan mahdollisimman lähellä POSIX-standardia)

Sitten hieman asiaa tuosta uskonnollisesta hihhuli hengestä joka on valitettavan tiukassa osassa näistä aivopestyistä Linux lapsukaisista (lapsukaisella tarkoitan jokaista jälkeen v-76 syntynyttä)

Muutama asia sinun on kuitenkin hyvä tietää:

1) Torvalds ei ole millään tavalla sitoutunut RMS:än (ns. "kuningas" Richard Matthew Stallman)
ohjelmisto filosofiaan. Linus on sanonut haastattelussa että hän ei välitä FSF porukan politikoinnista jota Mr. Stallman ja hänen jenginsä (lue GNU/GPL-lisenssi fanaatikot joista osa on pääasiassa nykyisiä Linuxin käyttäjiä ja entisiä ex-Windows warettajia) harjoittaa.
Eli Linuxista puhuttaessa hänet voi täysin jättää tämän fanaattisuus aiheen ulkopuolelle.

2)
Tämän ns. Stalinismin...öööh...siis "Stallmaninismin" pääteesi on se että *KAIKKI* kaupallinen ohjelmistokehitys on pahasta!
Eli hänen mukaansa on okei että minun ja muiden ohjelmoijien tulisi tehdä ilmaiseksi ohjelmia typerille Wannabee-Kooderi-Windows-Warettaja-Winkujille.
(Pyydän tässä anteeksi suurimmalta osalta Microsoftin tuotteiden käyttäjiltä. Te kaikki ette tietenkään kuulu tuohon edellä mainittuun kategoriaan.)

Eli avoimen lähdekoodin maailmassa (Open Source) majailee pieni (mutta sitäkin äänekkäämpi) ryhmä ihmisiä jotka kuuluvat Stallmannin FSF-organisatioon ("Free" Software Foundation) ja jotka käyttäytyvät kuin shakaalit eivät vain suuria ohjelmistotaloja kohtaan vaan myös muita, yksittäisiä käyttäjiä, yrittäjiä ja ohjelmoijia kohtaan.
Syyksi riittää se että satut käyttämään taikka kehittämään kaupallista ohjelmistoa.
Eli jos olet ohjelmistoalan yksityisyrittäjä Suomessa ja yrität ansaita leipäsi niin voit olla varma että Stallmannin (ja hänen papistonsa) silmissä olet, jos et nyt itse perkele niin ainakin antikristus!
Huomaa myös että Stallmannille EI KELPAA se että ohjelman levitettäisiin jonkin muun Open Source lisenssin alaisuudessa vaan hänestä KAIKKIEN ohjelmien tulisi kuulua GPL-lisenssin alaisuuteen.
Eli tässä on kyseessä megalomaanisen, naimattoman , vanhan (52 vuotias), yliopistossa työskentelevän, ex-Lisp hakkeri hipin surkuhupaisa maailmanvalloitus yritys joka ei vieläkään, 15-vuoden jälkeen ole saanut OMAA GNU-käyttöjärjestelmäänsä valmiiksi.
Ja jos joku tulee puhumaan GNU/Linuxista niin voi työntää päänsä hanuriin.
Linus Torvalds omistaa Linux tavaramerkin eikä kukaan vanha haiseva hippi. (Stallman ei tehnyt pätkääkään töitä Linuxin-kernelin eteen. Eikä edes Glibc-kirjaston eteen. Päinvastoin, mokoma paskiainen yritti viedä koko projektin Ulrich Drepperiltä. Alla linkki, juttu löytyy aikalopusta)
http://sources.redhat.com/ml/libc-announce/2001/msg00000.html
Jos Stallman saisi päättää niin meillä olisi GNU/kahvinkeittimiä, GNU/lenkkitossuja, GNU/astianpesukoneita, etc...

Tämä ryhmä (Stallmanistit) on koko ongelman ydin.

Itse uskon että molemmat, sekä kaupallinen (esim. Windows) että avoin (esim. Linux, Mac, Solaris taikka BSD) voivat elää rinta-rinnan IT-maailmassa.
Uskon myös paitsi käyttäjän oikeuksiin niin myös OHJELMOIJAN (eli sen henkilön joka sen tuotteen teille teki) oikeuksiin !
Eli että ohjelmoijien kuuluu myös saada palkkaa !!!!
Näin ollen kuulun Raymondisteihin (Open Source liikkeen johtaja, Eric Raymon ja Stallmannin ex-kaveri).

Jos joskus käy niin että FSF:än syöpä leviää KOKO IT-maailmaan niin minä olen ensimmäisenä vaatimassa että esim. autoteollisuus alkaa jakaa Porcheja (taikka miksei Mersuja) jokaiselle maailman ihmiselle myöskin ilmaiseksi.

Katsokaas, Stallmannin paskaideologia on suunnattu vain ohjelmistotuotantoon eli siinä ei oteta kantaa esim. itse laitteisiin jotka olisivat täysin hyödyttömiä ilman koodaajien niille vääntämää softaa.
Eli hänen mukaansa on ok ettei ohjelmoijille tarvitse maksaa palkkaa ja nämä joutuvat vaihtamaan alaa mutta saman ideologian mukaan on myöskin ok että tietokoneiden myyjien ei tarvitse jakaa laitteitaan ilmaiseksi?
Miten muka softan myyminen eroaa vaikkapa lääkkeiden myymisestä (molemmissa tehdään jatkuvaa kehitystyötä ja jälkimmäisessä jopa useita, 10-15 vuotta) ?

Lopuksi kaikille älypäille (tämä siis tarkoitettu teille "rakkaat" GPL-fanaatikot jotka luette tätä) jotka taas rupeavat meuhkaamaan muka trollaamisesta:
Mitäpä jos tunkisitte ne AD&D kirjat perseisiinne ja käyttäisitte aikanne vaikkapa koodaamisen opetteluun.

Surullinen totuus kun on, kuten myös tämän keskustelun avaaja totesi, että TE (GPL-fanaatikot) ette tiedä vittuakaan ohjelmisto kehityksestä, ette Open Source maailmasta ettekä helvetti edes omasta ihannoimastanne lisenssistänne (vittu kannattaisiko joskus lukeakin se ja HIEMAN käyttää aivojaan) !?!?!

EOF

PS: ksym, you are the smart one.
Keep on hacking!

http://www.softpanorama.org/Copyright/License_classification/social_roots_of_GPL.shtml

Äänestä
  • >Samoihin aikoihin aloitin ohjelmoinnin opiskelun.

    Siis ohjelmoinnin ensiaskeleistasi on alle 10 vuotta aikaa ja kuitenkin esiinnyt täällä kuin suurikin asiantuntija. :)

    Ilman Gnu-yhteistyötä Torvaldsin Linux-kernel olisi vain harjoitustyö muiden joukossa. Yhteistyö on poikaa ja sillä on aikaansaatu tosissaan vaihtoehto monopoli-järjestelmälle.

    Se on osoittanut teknisen ylivoimansa ja nyt on vain käyttäjien järjenkäytöstä kiinni miten se yleistyy tavallisten, ei-ammattilaisten keskuudessa.

    Äänestä

  • Oli miten oli, kaikkien ohjelmistojen lähdekoodin TULEE olla vapaasti kaikkien saatavilla.

    Ei autojakaan ole pakko viedä korjattavaksi valmistajalle huikeiden palkkioiden saattelemana, vaan voit käyttää kaverisi omistamaa nyrkkipajaa jonka olet todennut merkkiliikettä laadukkaammaksi.

    Josko kuitenkin olisin sitä mieltä että ohjelmistopatentit OVAT hyvä ajatus.
    Niiden avulla ohjelmoijat ja ohjelmia tuottavat firmat saavat rahansa, MUTTA voivat silti luovuttaa lähdekoodin kaikkien käyttöön.

    Näin se pitäisi mennä, koska näin se menee software maailman ulkopuolellakin (tietokoneissa, autoissa, kodinkoneissa jne.) enkä näe mitään järkevää syytä miksi näin ei jo 2000 luvulla menetellä softan kanssa.

    Siis, kyllä softa-patenteille, ei suljetulle lähdekoodille.

    Äänestä

  • >Vuonna 1998 tutustuin ensimmäistä kertaa Linuxiin (taisi olla muistaakseni Red Hat 4.2).
    >Samoihin aikoihin aloitin ohjelmoinnin opiskelun."

    Wauu, eli hurjat vajaa 8 vuotta? Joko Helloworld onnistuu?

    Ihan vertailun vuoksi mä alotin ohjelmoinnin opettelemisen harrastuksena noin 1984 ja cirallisesti opiskelun 1992.

    Kukahan tässä onkaan se lapsukainen?

    Nii joo ja linuxista tää tulee.

    Äänestä

  • nyyhkis nyyhkis kirjoitti:

    Oli miten oli, kaikkien ohjelmistojen lähdekoodin TULEE olla vapaasti kaikkien saatavilla.

    Ei autojakaan ole pakko viedä korjattavaksi valmistajalle huikeiden palkkioiden saattelemana, vaan voit käyttää kaverisi omistamaa nyrkkipajaa jonka olet todennut merkkiliikettä laadukkaammaksi.

    Josko kuitenkin olisin sitä mieltä että ohjelmistopatentit OVAT hyvä ajatus.
    Niiden avulla ohjelmoijat ja ohjelmia tuottavat firmat saavat rahansa, MUTTA voivat silti luovuttaa lähdekoodin kaikkien käyttöön.

    Näin se pitäisi mennä, koska näin se menee software maailman ulkopuolellakin (tietokoneissa, autoissa, kodinkoneissa jne.) enkä näe mitään järkevää syytä miksi näin ei jo 2000 luvulla menetellä softan kanssa.

    Siis, kyllä softa-patenteille, ei suljetulle lähdekoodille.

    Hyödyttävät kuitenkin vain isoja firmoja joilla on oikeasti varaa ja resursseja valvoa patenttejaan.

    Äänestä

  • "Surullinen totuus kun on, kuten myös tämän keskustelun avaaja totesi, että TE (GPL-fanaatikot) ette tiedä vittuakaan ohjelmisto kehityksestä, ette Open Source maailmasta ettekä helvetti edes omasta ihannoimastanne lisenssistänne (vittu kannattaisiko joskus lukeakin se ja HIEMAN käyttää aivojaan) !?!?! "

    Musta kuulostaa ennemminkin että sä et tiedä vittuakaan siitä mitä puhut vaikka esität täällä jonkunlaista asiantuntijaa muka. Jo et ymmärrä asiaa mistä puhut on parempi että pidät turpasi ihan kiinni vaan.

    Äänestä

  • jak kirjoitti:

    Hyödyttävät kuitenkin vain isoja firmoja joilla on oikeasti varaa ja resursseja valvoa patenttejaan.

    Kai sen nyt saa jokainen ihan _itse_ päättää jakaako lähdekoodeja vai onko jakamatta.

    Äänestä

  • jak kirjoitti:

    Kai sen nyt saa jokainen ihan _itse_ päättää jakaako lähdekoodeja vai onko jakamatta.

    Tottakai, niin kauan kun kyseessä on oma koodi. Jos oma ohjelma perustuu jonkun muun avoimeen GPL-koodiin, niin sillon koodi on julkastava.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Tottakai, niin kauan kun kyseessä on oma koodi. Jos oma ohjelma perustuu jonkun muun avoimeen GPL-koodiin, niin sillon koodi on julkastava.

    Jos mukana tosiaan on GPL koodia. En vaan tajua tuollaisia 'kaiken lähdekoodin TULEE olla saatavilla' tyylisiä kommentteja :)

    Äänestä

  • jak kirjoitti:

    Jos mukana tosiaan on GPL koodia. En vaan tajua tuollaisia 'kaiken lähdekoodin TULEE olla saatavilla' tyylisiä kommentteja :)

    Toisaalta voi kysyä että miksi ei julkasta niitä sorsia? Jos siihen sorsien julkasemattomuuteen ei ole mitään pakottavaa syytä, kuten tarkotusta ansaita rahaa, niin sillon kannattaisi harkita koodin julkasua opensourcena.

    Avoimessa koodissa on paljon etuja. Esimerkiksi ohjelman sovittaminen kymmeniin eri linux jakeluihin on paljon helpompaa, jos sorsat on julkisia. Myöskin mahdolliset bukikorjaukset, tietoturvakorjaukset ja yhteensopivuusongelmien korjaukset on helpompia eikä jää vain yhden koodaajan vastuulle. Useimpiin linux jakeluihin ei myöskään oteta viralliseen jakeluun mukaan closed-source ohjelmia ihan jo ylläpito syistä.

    Monet alottelevat ohjelmoijat kuvittelevat, että jos he julkaisevat ohjelmansa, he jotenkin menettävät ohjelmansa. Ei se sitä tarkota, sinä olet se alkuperänen kooderi ja kunnia ohjelman luomisesta on sun, vaikka sitten julkasitkin sorsat.

    Linuxin menestys perustuu suurelta osin avoimuuteen ja yhteistyöhön ja opensourceajattelu on kiinteästi osa sitä. Avoimuus ja yhteistyö on suuri vahvuus jolla pystyy kilpailemaan käyttäjistä microsoftin tapaisen jättiläisen kanssa.

    Windowsmaailmassa asiat on toisin. Siellä tuntuu henkilökohtanen edun ja maineen tavottelu sekä silkka ahneus olevan tärkeämpää kuin yhteinen etu ja oman käyttiksen kehittäminen. Windowsissa yksinkertasimmatkin ohjelmat on monesti maksullisia. Tavallinen bedroom-kooderikin julkasee ohjelmansa ennemmin sharewarena kuin edes public domainina.

    Linux maailmassa on opensource yhteisö joka ristiriidoistaan huolimatta ajaa yhteistä etua. Windowspuolella vastaavaa ei ole, vaan kaikki ajaa lähinnä omaa etuaan.

    Tossa ehkä syy siihen miksi Windowskäytäjät näkee opensourcen ja linuxin jonain mörkönä, ajattelu tapa on ihan erilainen.

    Äänestä

  • Voi voi, kylläpä harmittaa kun et pääse rahastamaan vapaasti muiden koodilla.

    Käytäppä vaan kiltisti muun lisenssin alaista kamaa niin ei tarvitse täällä aina avautua. Vai vieläkö sinua aseella uhaten pakotetaan lainaamaan HyihyiGPL-kakkaa...

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Toisaalta voi kysyä että miksi ei julkasta niitä sorsia? Jos siihen sorsien julkasemattomuuteen ei ole mitään pakottavaa syytä, kuten tarkotusta ansaita rahaa, niin sillon kannattaisi harkita koodin julkasua opensourcena.

    Avoimessa koodissa on paljon etuja. Esimerkiksi ohjelman sovittaminen kymmeniin eri linux jakeluihin on paljon helpompaa, jos sorsat on julkisia. Myöskin mahdolliset bukikorjaukset, tietoturvakorjaukset ja yhteensopivuusongelmien korjaukset on helpompia eikä jää vain yhden koodaajan vastuulle. Useimpiin linux jakeluihin ei myöskään oteta viralliseen jakeluun mukaan closed-source ohjelmia ihan jo ylläpito syistä.

    Monet alottelevat ohjelmoijat kuvittelevat, että jos he julkaisevat ohjelmansa, he jotenkin menettävät ohjelmansa. Ei se sitä tarkota, sinä olet se alkuperänen kooderi ja kunnia ohjelman luomisesta on sun, vaikka sitten julkasitkin sorsat.

    Linuxin menestys perustuu suurelta osin avoimuuteen ja yhteistyöhön ja opensourceajattelu on kiinteästi osa sitä. Avoimuus ja yhteistyö on suuri vahvuus jolla pystyy kilpailemaan käyttäjistä microsoftin tapaisen jättiläisen kanssa.

    Windowsmaailmassa asiat on toisin. Siellä tuntuu henkilökohtanen edun ja maineen tavottelu sekä silkka ahneus olevan tärkeämpää kuin yhteinen etu ja oman käyttiksen kehittäminen. Windowsissa yksinkertasimmatkin ohjelmat on monesti maksullisia. Tavallinen bedroom-kooderikin julkasee ohjelmansa ennemmin sharewarena kuin edes public domainina.

    Linux maailmassa on opensource yhteisö joka ristiriidoistaan huolimatta ajaa yhteistä etua. Windowspuolella vastaavaa ei ole, vaan kaikki ajaa lähinnä omaa etuaan.

    Tossa ehkä syy siihen miksi Windowskäytäjät näkee opensourcen ja linuxin jonain mörkönä, ajattelu tapa on ihan erilainen.

    Opensourcen etuihin voidaan lisätä myös eräs jutu. Useimmilla kotikoodereilla varmankin on tavallinen PC. Mutta kun maailmassa on muitakin tietokonealustoja kuin se x86 kone. Jos alkuperäsellä ohjelmoijalla ei ole mahdollisuutta portata ohjelmaansa muille alustoille, niin joku muu voi sen tehdä. Jos ohjelma on opensourcea, joku muu voi hakea koodin, portata sen uudelle alustalle ja testata että se myös toimii. Tuota on aika hankala tehdä closed source ohjelmien kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pärsereikä kirjoitti:

Linuxisteilla ja Islamilla alkaa selvästi olemaan, ainakin tällä palstalla, yhteisiä piirteitä.

Uskottavaa on että suurin osa tämän palstan "vakkareista" ajelee linuxilla palstan hengestä päätellen, jos kukaan kehtaa jotenkin arvostella linuxia niin heti on koko yhteisö kimpussa, suhde on noin 100:1. Muutama harva osaa antaa asiaatuntevia ja päteviä kommentteja, surullisen totta on että valtaosa näistä linuxisteista tuntuu olevan juuri näitä ksymin mainitsemia wannabe-ukkoja jotka ovat saaneet linukan häthätää pelittämään ja nyt KUKKOILEVAT täällä sillä pippeli piteni installoinnissa heti millin tai kaksi, tosin täysin ilman syytä sillä asennushan oli windowsia helpompi.

Tässä alkaa olemaan oikeasti koomisia, juuri niitä paljon mainittuja fanaattisia piirteitä, mitään negatiivista ei saisi tuoda esille sillä linux on xallah. Enpä taida enää uskaltaa pingviinin kuvaa piirtää tai edes äksää.

Henkilökohtaisesti en edes yritä väittää että windows olisi linuxia PAREMPI, väitän vain ettei Windows ole läheskään niin HUONO kuin mitä täällä parjataan. Itse en ainakaan ole törmännyt mainitsemiinne ongelmiin vaikka olen melkoisen läjän koneita rakennellut ja asennellut sekä tukenut. Jos tämän palstan porukasta rakennetaan jono sen mukaan kuinka monta konetta ja käyttistä on asentanut, olen kyllä keskikohdasta kärkeen päin, tahdon vain kuvastaa että praktiikkaa on, en elvistellä.

Sinänsä ärsyttää liiallinen linuxin ihanuuden tuuletus, puolet noista tuulettajista tuskin edes osaa asentaa grubia/liloa usb-palikalle meinaan että tietotaitoa ei ole mutta huutaa täytyy ilman pontta, heti kun asennus on onnistunut tullaan tänne meuhkaamaan. Jos nyt kaikki muistaisivat että eri käyttöjärjestelmissä on puolensa niin se olisi järkevää ja uskottavaa. Itse suhtaudun linuksiin positiivisella odotuksella ja opettelen hissukseen mutta toistaiseksi pää-käyttis on windows. Kuten olen jo maininnut, en saa oikeastaan mitään distroa toimimaan XFX GF6600 256Mt Pci-E näyttiksen kanssa joten jos nyt on niitä guruja niin tässä on sopiva paikka antaa neuvoja, muuten joudun tukeutumaan VMWareen jossa toki on hypebuntu, hypepclinuxos, slax, pcBSD yms. mutta eihän se aivan oikeata asenusta vastaa. Gentoo toimisi mutta asennuksessa on ollut ongelmia..

Toinen piirre mikä liittää teidät xallahiin on keskinäinen käkätyksenne.. jos win-haukuttava loppuu niin käytte toistenne kimppuun kuin rakkikoirat kilpailemalla distrojen paremmuudesta. Sehän on täysin naurettavaa ja epäsolidaarista..!!
Sama se kenen kintuille kusee, kunhan kusee JONKUN kintuille.

Kokeilkaapa pystyttekö tätä ajattelemaan kriittisesti vai tuleeko pyllystä paukku jo ensi metreillä? Itse maalaan sillä välin loppuun tämän maisemareliefin pingviinistä kun odottelen kivitetäänkö pärsereikä vai mitä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu