Suolaahan ei suositella annettavan pienelle, mutta meiän pojalla 11 kk on kauhea pureskelun tarve kun hampaita alkaa olla suussa jo pitkä rivi. Voisikohan antaa vaikka palan ruis tai näkkileipää mutusteltavaksi?
Milloin leipää?
anni
2487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä mielestäni tuon ikäiselle voi antaa tavallista leipää. Siinähän tosin on jonkinverran suolaa, mutta monethan syöttävät lapsilleen ns. tavallista ruokaa jo puolen vuoden kieppeillä. Jos haluat antaa suolatonta leipää niin tee itse vaikka leipäkoneella. Toimiiko pureskelun tarpeeseen purulelut?
puruleluja on pureskeltu ahkerasti siitä asti kun ensimmäiset hampaat olivat tuloillaan ja auttavatkin ikenien kutinaan, mutta poika järsii mielellään esim. kurkun tai banaanin paloja, niin siksi mietin että mites sen leivän kanssa... Leipäkonetta emme omista, mutta pystyyhän sitä leipää tietysti itse ilman konettakin tekemään.