Perustuslain vastaistako?

Onko nykyinen tuloihin perustuva sakotusjärjestelmä oikeasti perustuslain tai sen hengen mukainen? Käsittääkseni perustuslaki sanoo,ettei ihmisiä saa asettaa eriarvoiseen asemaan uskonnon, rodun, mielipiteen, ammatin yms. perusteella. Mielestäni ihmisten jakaminen tulojen perusteella on selkeästi perustuslain vastaista. Tulot riippuvat suoraan ihmisen ammatista. Eli, tässä rangaistaan ihmistä, joka on sattunut valitsemaan itselleen "väärän" ammatin. Vai saako rikas murtovaras enemmän linnaa kuin köyhä?
17698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Riippuvatko tulot siitä, mikä on henkilön ammatti?

Onko kaikilla kirvesmiehillä samansuuruiset tulot? Voiko jollakin taksikuskilla olla isommat tulot kuin toisella? Tienaako osa-aikainen kaupan kassa saman verran kuin kokopäiväinen kassamyyjä? Voiko huippuasianajaja ansaita enemmän kuin vastavalmistunut lakimies?

Tulot eivät riipu suoraan ihmisen ammatista, kuten Jukkaxxx asian näkee. Esimerkiksi työtön varatuomari tienaa todennäköisesti vähemmän kuin virassa oleva konstaapeli.

Jos esimerkiksi Nokian Jorma Ollila selviäisi ylinopeuksista päiväsakkojen sijasta 115 euron sakolla, voisi hän ajaa aina ylinopeutta. Kyseessä kun on pikkuraha hänen tuloihin verrattuna.

Tämä keskustelu ei oikeastaan kuulu Poliisi-keskusteluun, koska poliisi ei voi vaikuttaa sakotusjärjestelmään tai perustuslakiin.

Äänestä

Ehkä olin huolimaton sanavalinnoissani. Sen sijaan, että tulot suoraan riippuisivat ammatista, ne riippuvat sosiaalisesta statuksesta. Ei kai senkään perusteella voi eriarvoistaa ihmisiä. Ymmärrän roolisi lain ja sen noudattamisen puolestapuhujana. Emme voi silti ajatella, että laki olisi aina itseisarvollisesti "oikein". On selvää, että Ollilan tuloilla tulisi ajettua useimmin ylinopeutta, jos sakot eivät riippuisi tuloista.
Entä sitten, sehän ei ole PERUSONGELMA, vaan se,
onko järjestelmämme perustuslain vastainen.

Äänestä
  • ole.

    Äänestä

Eikö rangaistuksen tarkoitus ole antaa rikoksesta teon vakavuutta vastaava rangaistus ja näin ennalta estää rikoksen syntymistä?.

Mielestäni nykyinen sakotusjärjestelmä on juuri oikeudenmukainen. Se paljonko sakon rahamäärä on ei ole tärkeintä, vaan rangaistuksen vaikutus rikoksen tekijään.

Jos Nokian toimitusjohtaja tai vastaavasti tukien varassa elävä yksinhuoltajaäiti saisi molemmat 300 euron rangaistuksen, niin olisi se mielestäni hyvinkin epäoikeudenmukaista. Nokian toimitusjohtajalle 300 euroa ei merkitse mitään, mutta yksinhuoltajaäidin muutenkin tiukka talous olisi heti vaikeuksissa.

Äänestä
  • Tunteella ei pidä lakia arvioida. Tässä ei sinänsä ole edes kysymys siitä, onko nykyinen järjestelmä oikeudenmukainen, VAAN siitä, onko
    se perustuslain hengen mukainen. En viitsisi tätä
    enää kolmatta kertaa selittää, joten ymärtäkää lukemanne paremmin tästä eteenpäin.

    Äänestä

...niitä, joille laki antaa vain oikeuksia. Oletko tietoinen, että kirjoitettua lakia tulisi noudattaa. Ethän sinä joudu tekemisiin virkavallan kanssa, jos et riko lakia.

Ja miten mielestäsi tämä sakotusjärjestelmä on epäoikeudenmukainen. Jokainen ihminen saa samasta teosta saman verran päiväsakkoja. Eikö se systeemi silloin ole tasa-arvoinen.

Äänestä
  • Kyseessä ei ole ollenkaan siitä. Otin perustuslakiriippuvuuden esiin siksi, että mielestäni sakotusjärjestelmä on perustuslain vastainen. Perustuslaki taas on muun lainsäädännön yläpuolella. Tilanne tässä on samanlainen kuin, jos esim. perustuslaki kieltäsi hirttämisen rangaistuskeinona, mutta tieliikennelaki taasen käskisi hirttää lainrikkojat. Kysymys ei siis ole rahan määrästä, vaan ristiriidasta kahden lain välillä. Kyse on rangaistuksen juridisen perusteen kestävyydestä.

    Äänestä

  • jukkaxxx kirjoitti:

    Kyseessä ei ole ollenkaan siitä. Otin perustuslakiriippuvuuden esiin siksi, että mielestäni sakotusjärjestelmä on perustuslain vastainen. Perustuslaki taas on muun lainsäädännön yläpuolella. Tilanne tässä on samanlainen kuin, jos esim. perustuslaki kieltäsi hirttämisen rangaistuskeinona, mutta tieliikennelaki taasen käskisi hirttää lainrikkojat. Kysymys ei siis ole rahan määrästä, vaan ristiriidasta kahden lain välillä. Kyse on rangaistuksen juridisen perusteen kestävyydestä.

    mutta teon vakavuutta mitataan päiväsakkojen lukumäärällä ja se on kaikille sama. Päiväsakon rahamäärä taas riippuu henkilön tuloista ja on sekin prosentuaalisesti sama kaikille. Lopputulos-> oikeudenmukaisempaa järjestelmää ei voisi olla.

    Äänestä

  • //Ethän sinä joudu tekemisiin virkavallan kanssa, jos et riko lakia.//

    Väärä päätelmä. Kyllä virkavallan kanssa voi joutua tekemisiin (jopa "napit vastakkain"), vaikka ei rikkoisikaan lakia. Virkavaltakin (poliisi) voi olla väärässä tai erehtyä - jopa lain tulkinnassa.

    Äänestä

  • sanoja! kirjoitti:

    mutta teon vakavuutta mitataan päiväsakkojen lukumäärällä ja se on kaikille sama. Päiväsakon rahamäärä taas riippuu henkilön tuloista ja on sekin prosentuaalisesti sama kaikille. Lopputulos-> oikeudenmukaisempaa järjestelmää ei voisi olla.

    Onnistuit juuri vaihtamaan aihetta. Mutta, itse asiassa en ole kertaakaan ottanut kantaa siihen, onko päiväsakkojärjestelmä oikein vai ei. Olen koko ajan peräänkuuluttanut mielipiteitä siitä, onko nykyinen järjestelmä perustuslain vastainen. Jos kuitenkin kaipaat mielipidettäni siitä, onko 30 000 euron sakko kohtuullinen maalaisjärjen mukaisesti ajatellen kohtalaisesta ylinopeudesta, vastaan, ei ole.
    Toki poliisina sinun kuuluu olla lojaali työnantajallesi, mutta ei kai se tarkoita, että työnantajasi olisi aina oikeassa. Kaiken perimmäinen motiivi tässäkin asiassa on kuitenkin raha. Sen tietää jo siitäkin, että ajosuoritteeseen mitattuna Suomi on maailman 3:nneksi turvallisin maa (European Transport Safety Council 2004 /TM/s.124). Silti autoilijoita syyllistetään aina vain lisää.

    Mielestäsi siis olisi oikeudenmukaista että joku miljonääri saisi turpaan lyömisestä 600 euroa sakkoa. Tämä sakko on kärpäsen kusi tämän miljonäärin tuloissä ja hän voi nauraa paskaista naurua ja jatkaa turpaanlyömistä. Ja vastaavasti peruspäivärahalla oleva tulee olemaan totaalisesti kusessa 600 euron sakon vuoksi. Tämäkö on mielestäsi oikein. Nythän se asema vasta vaikuttaakin...

    Äänestä

  • sakkoja kirjoitti:

    Olet sikäli oikeassa, että kyllähän rangaistuksen vaikutus on kiinni rahasumman koosta. Mutta nykykäytännön mukaiset rangaistusvaatimukset, jotka nousevat kymmeniintuhansiin tai vain tuhansiinkin euroihin ovat todellakin kohtuuttomia. Nyt pitäisi kunkin miettiä, onko esim. 30 km/h ylinopeus tosiaankin niin vakava rikos, että oikeasti vakavammat rikokset jäävät niiden varjoon. Tässä tuntuu, että esim. raiskaus on vähemmän tuomittava rikos kuin ylinopeus.

    Siinä olen kanssasi täysin samaa mieltä että pahoipitelyt ja vaikkapa raiskaukset ovat rangaistuksiltaan itkettävän ja naurettavan rajoilla suhteutettuna liikennerikkomuksiin. Näin nyt vain on suuret viisaat päättäneet... mistä lie johtuu.

    Mutta jos joku tienaa vaikkapa 2000€/kk ja saa sakkoa 2000€, eli kuukausi ansionsa verran niin miksi 40000€/kk tienaavan ei pitäisi "kärsiä" suhteessa yhtä paljon? Se ei todellakaan ole reilua että rikkas saisi sen 2000€ sakkoa ja naureskellen jatkaa rellestystä kun makselee pullarahojen kokoisia sakkoja.

    Äänestä

  • i. Keturi kirjoitti:

    //Ethän sinä joudu tekemisiin virkavallan kanssa, jos et riko lakia.//

    Väärä päätelmä. Kyllä virkavallan kanssa voi joutua tekemisiin (jopa "napit vastakkain"), vaikka ei rikkoisikaan lakia. Virkavaltakin (poliisi) voi olla väärässä tai erehtyä - jopa lain tulkinnassa.

    tämä onkin oma kokemukseni. Elelen ihmisiksi ja virkavallalla ei ole ollut syytä puuttua menemisiini. Kokemusta on myös tien päällä liikkumisesta parhaimmillaan 60 000 km/vuosi, enkä ole kertaakaan joutunut poliisin toimenpiteiden kohteeksi.

    Tottakai on mahdollista, että esim poliisikin tekee virheitä työssään. Mutta alkuperäiseen viestiin vielä mietin, että mitä perustuslain kohtaa nyt sitten on rikottu?

    Äänestä

  • sakkoja kirjoitti:

    Siinä olen kanssasi täysin samaa mieltä että pahoipitelyt ja vaikkapa raiskaukset ovat rangaistuksiltaan itkettävän ja naurettavan rajoilla suhteutettuna liikennerikkomuksiin. Näin nyt vain on suuret viisaat päättäneet... mistä lie johtuu.

    Mutta jos joku tienaa vaikkapa 2000€/kk ja saa sakkoa 2000€, eli kuukausi ansionsa verran niin miksi 40000€/kk tienaavan ei pitäisi "kärsiä" suhteessa yhtä paljon? Se ei todellakaan ole reilua että rikkas saisi sen 2000€ sakkoa ja naureskellen jatkaa rellestystä kun makselee pullarahojen kokoisia sakkoja.

    TV maksaa kaupassa esim. 2000 e. Sinun mielestäsi rikkaan pitäisi maksaa samasta TV:stä 200 000 e. Oletko vakavissasi, vai kuulutko niihin pirun kateellisten ihmisten joukkoon. Entä ruoka ja asuminen. Sinun periaatteella Suomessa olisi vain persaukisia pultsareita.

    No voi vittu. Kyse on rangaistuksesta eikä mistään vitun viihde-elektroniikasta. Ihminen ostaa sellaisen auton tai television mihin on varaa, mutta jos hölmöilee ja tulee sapiskaa pitää vitsan iskun kirpaista yhtä paljon. Ja jos kyse on rahasta niin sen pitää aiheuttaa yhtä paljon päänvaivaa.

    Mistä helvetistä sinä tuon idean vetäisit??

    Mitä tekemistä asumisella on rangaistuksen kanssa??

    Jos ihminen on kouluttautunut ja tienaa hyvin niin ostakoon kaikkea mihin rahat riittää. Mutta jos tulee penalttia niin sen pitää tuntua samalta kuin köyhältä.

    Ja lopuksi.. olen aivan vitun kateellinen kaikille joilla on 40" plasma-tv

    Äänestä

Köyhä ja rikas saavat samasta rikkomuksesta tismalleen yhtä paljon päiväsakkoja. Jos sakot muunnetaan vankeudeksi, istuvat kumpikin yhtä pitkään. Mikäli haluaa ostaa itsensä vapaaksi ( maksaa sakon ), niin silloinkin täytyy rangaistuksen kirpaista yhtä paljon. Ts. köyhä maksaa esim. 10% tuloistaa ja rikas myös.
Tässä sakkoasiassa tasa-arvo toteutuu esimerkillisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jukkaxxx kirjoitti:

Onko nykyinen tuloihin perustuva sakotusjärjestelmä oikeasti perustuslain tai sen hengen mukainen? Käsittääkseni perustuslaki sanoo,ettei ihmisiä saa asettaa eriarvoiseen asemaan uskonnon, rodun, mielipiteen, ammatin yms. perusteella. Mielestäni ihmisten jakaminen tulojen perusteella on selkeästi perustuslain vastaista. Tulot riippuvat suoraan ihmisen ammatista. Eli, tässä rangaistaan ihmistä, joka on sattunut valitsemaan itselleen "väärän" ammatin. Vai saako rikas murtovaras enemmän linnaa kuin köyhä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu