Miehesystävälläni on kaksi kouluikäistä lasta.Emme asu yhdessä.Olemme olleet yhdessä pari vuotta.Lapset ovat lähes aina isänsä luona kun olen heillä.meillä on aika vähän kahdenkeskeistä aikaa.
Tunnen oloni aika ajoin ulkopuoliseksi ,en tiedä mikä roolini on perheessä.Olen puhunut miehelle asiasta,mutta asia ei ole selvennyt puhumalla,koska tilanne on hänellekin uusi.En rakasta mieheni lapsia,vaikka välitän heistä kyllä ja tulen hyvin toimeen heidän kanssaan.Haluaisin kuulla mitä ongelmia ja mietteitä on muilla vastaavassa tilanteessa olevilla naisilla,joilla ei itsellään ole lapsia?tunnen itseni yksinäiseksi,kun en saa vertaistuksea ystäväpiiristäni..
Tunnen oloni aika ajoin ulkopuoliseksi ,en tiedä mikä roolini on perheessä.Olen puhunut miehelle asiasta,mutta asia ei ole selvennyt puhumalla,koska tilanne on hänellekin uusi.En rakasta mieheni lapsia,vaikka välitän heistä kyllä ja tulen hyvin toimeen heidän kanssaan.Haluaisin kuulla mitä ongelmia ja mietteitä on muilla vastaavassa tilanteessa olevilla naisilla,joilla ei itsellään ole lapsia?tunnen itseni yksinäiseksi,kun en saa vertaistuksea ystäväpiiristäni..
Vastaukset 6
Vanhimmat
se jatkuu ja vaikeammaksi muutuu muista että aina lapset on ykkönen ja heidän äidin aika taulut.
Tuli mieleen, että miksi olet yhdessä tämän miehen kanssa? Etkö rakastakaan häntä sellaisena kuin hän on - eli "pakettiin" kuuluvat lapsetkin - vai mikä mättää?
On tainnut tulla moni muukin jossain aiemmissa keskusteluissa todenneeksi, mutta aikuinen on se, jolla on valta valita. Siis sinä ja tämä mies voitte valita, hänen lapsensa eivät niinkään. Miten olisi, jos yrittäisit itse järjestää niin, että teillä olisi enemmän yhteistä aikaa silloin, kun lapset eivät ole hänen luonaan? Nythän sanot, että "Lapset ovat lähes aina isänsä luona kun olen heillä". Eli oletteko sinä ja tämä mies valmiita joustamaan omista jutuistanne niin, ettei teidän suhteellisen tuore juttunne (pari vuotta) aiheuta, että lasten pitäisi joustaa aikuisten hyväksi? Voi olla, että et tästä kommentistani erityisesti pidä, kun vertaistukea kaipasit, mutta näkökulma se on tämäkin.
Meillä yhteisen ajan ongelma ratkaistiin sopimalla säännölliset tapaamisajat (joista aluksi täytyi pitää kiinni tiukasti, ennen kuin asia meni perille). Nyt meillä on joka toinen viikonloppu aikaa olla vain kahdestaan! Se on suuri ilo meille molemmille.
www.stresscode.fi/forums/supli
Löydät paljon meitä lapsettomia äitipuolia.
..voin sanoa, että lapsettomana osapuolena olin vain ja ainoastaan helpottunut, kun tein päätökseni ja päätin antaa kengänkuvan takapuoleen ex-kumppanilleni, jolla on kymmenvuotias tytär. Omat syyllisyyden/ulkopuolisuuden tunteeni ovat historiaa eikä enää tarvitse tuntea olevansa sijalla 5. tai sitä alempana omassa elämässään, eikä enää myöskään tarvitse yrittää miellyttää kaiken muun miellyttämisen ohella myös kumppanin ex-vaimoa tai ex-sukua tai heidän ex-perheensä ex-ystäviä tai ravata kaiken aikaa kaikenlaisilla parisuhde yms. terapeuteilla kun suhde ei toimi.
Pitäkööt elämänsä, minä pidän omani :o). Piste.
Päätin, etten koskaan enää aio vakavissani tapailla tms. tms. ainuttakaan miestä, jolla on lapsia entisistä suhteistaan, parisuhteet ovat jo muutenkin tarpeeksi kimurantteja, jottei niihin enää tarvita kymmentä muuta ihmistä sotkemaan ja sähläämään saatikka kertomaan miten omaa elämäämme pitää elää.
Kivaa kevättä Sinulle! Ja kannattanee varmaankin muistaa, että huonolle parisuhteelle on aina olemassa vaihtoehtoja.
Hei lueppa samalta palstalta kekusteluni miehellä lapsi. nm. välillä ahdistaa. Et ole todellakaan yksin tilanteessa, jos tunnet jotain samoja tuntemuksia olisi kiva kuulla komentteja.