Rähisiä

Omistan 4-vuotiaan narttu dalmatialaisen. Ongelma on, että se rähisee ulkona muille koirille. Kun koira pääsee koirapuistoon tapaamaan muita koiria, ei ongelmaa ole, mutta hihnassa se rähisee kuin hullu. Tiedän, että kaikkien koirien ei pidä pitää kaikista muista koirista, mutta alkaa olla rasittavaa mennä koiran kanssa ulos, koska aina kun toinen koira tulee vastaan, dalmikseni menee maahan ja hyökkää koiran kimppuun kun se on kohdalla. Se ei tottele lainkaan käskyjä, vaikka minulla olisi mitä nameja kädessä.

Onko mitään keinoa, jolla saisin pidettyä koiran aisoissa? Kaikenlaisia pantojakin on kokeiltu, eikä niistä ole ollut suurta apua. Haluaisin opettaa koiran olemaan piittaamatta muista koirista. Onko se mahdollista ja kuinka sen voisi opettaa koiralle?
14959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kaikenlaista olet kokeillut jo (pantoja, namuja, maahanmenoa), mutta tulosta ei synny. Todennäköisesti perusluonteeltaan säyseä dalmatialaisesi on aika ihmisessään, mitä siltä odotetaan. Siksi ammattiauttajan apu on nyt tarpeen. Hän voi kartoittaa tilanteen, tarkkailla mitä sinä teet ulkoilutilanteissa (kiristätkö hihnaa etukäteen "vaaran merkiksi" kun muita koiria tulee vastaa, kiihdytätkö askeleita, alatko hokea Ei, annatko palkkion selvästi liian myöhään tai mitä teet). Hän voi myös kartoittaa mitä et tee, vaikka pitäisi. Vika on harvoin koirassa, vaan koira tulkitsee ihmisen pieniäkin merkkejä väärin (esim. pitää komentojasi sinun pelon osoituksena) ja liian useat ihmisen antamat käskyt, merkit ja vaihtelevat reagointitavat saavat koiran levottomaksi ja varmuuden vuoksi ärhentelemään.

Äänestä

Valitettavasti en osaa neuvoo, itse kysyin mun koirakoulun koirankouluttajalta, mitä asialle voi tehdä mut se sano että on liian monimutkanen juttu alkaa sitä siinä selittään ja siihen tarvis ihan yksityistunnin. No, sitä mä ainakin haluun koittaa. Voithan sä kysyä jos sun lähelläs on joku koirankouluttaja, joka vois auttaa. :) Toivottavasti ongelma katoaa. Ja muuten, koiras ei rähise koirapuistossa, koska se ei uskalla, vaan tarvii sut tarpeeks lähelle, jotta voi ns. "kovistella". Hihnassa se on helpompaa, mut jos koira ois vapaana kun toinen koira tulis vastaan ja olisit jonkun matkan päässä niin ei varmaan alkais rähiseen, vaan tulis sun luo heti paikalla ja vasta sun oltua paikalla pitäs meteliä toiselle koiralle. :)

Äänestä

meillä sakemannin kanssa. ollaan koirakoulussa ja toivomme koulutuksen auttavan...vielä ei ole ongelma kadonnut mut edelleen treenataan...eli koirakouluun vaan!!

Äänestä

kuin kouluttajiakin. Itse kokeilin alkuunsa koiran tiukkaa komentamista ja jatkuvaa hallussa pitoa niin, että se ei päässyt aloittamaan rähjäämistä. Se oli kuitenkin koko ajan "valmiina" räyhääämään, ja odotti tilaisuutta eli mun herpaantumista (mainittakoon, että ei räyhää siksi, että olisi aggressiivinen). Toiselta kasvattajalta sain sitten ihan päinvastaisen vinkin, että koiran huomio pitää vaan kiinnittää itseensä kun tilanne tulee kohdalle. Nyt ollaan jonkin aikaa kävelty solmunaru tms. lelu matkassa. Kun toinen koira tulee vastaan, heiluttelen tms. niin kauan sitä kapulaa koiran lähellä, että saalisvietti iskee päälle. Kun koira sitten roikkuu kapulassa ja taistelee siitä, se ei näe ohikulkevaa koiraa ja sen voi palkita. Toimii ainakin meillä ja varmaan sen kapulan käyttöä voi alkaa pikkuhiljaa vähentämään.

Äänestä

Tähänkin ongelmaan auttavat Fennellin kirjojen ohjeet. Käy siis lainaamassa kirjastosta Jan Fennellin kirjat Kuuntelen koiraani ja Koulutan koirani. Kyse on johtajuusongelmasta. Voin kertoa, että kahdessa viikossa meidän rähjä koira lopetti rähjäämisen toisille koirille. Suosittelen lämpimästi, kirjoista on apua, jos noudatat ohjeita.

Äänestä
  • Ite olen NIIN kyllästynyt tähän muoti-ilmiöön, johtajuusongelmaan. Ei se ole mikään -keleen johtajuusongelma, jos on joku ongelma koiran kanssa! Koirat on erilaisia. Piste. Toiselle jonkin asian oppiminen on vaikeampaan kuin toiselle. NÄkisitte OIKEITA johtajuusongelmia, niin ette vinkuisi täällä.

    Todella kyllästynyt johtaja.

    Äänestä

  • old_profile_14566 kirjoitti:

    Ite olen NIIN kyllästynyt tähän muoti-ilmiöön, johtajuusongelmaan. Ei se ole mikään -keleen johtajuusongelma, jos on joku ongelma koiran kanssa! Koirat on erilaisia. Piste. Toiselle jonkin asian oppiminen on vaikeampaan kuin toiselle. NÄkisitte OIKEITA johtajuusongelmia, niin ette vinkuisi täällä.

    Todella kyllästynyt johtaja.

    koiran omistaja joka luulee olevansa pomo. Tottakai koirat ovat erilaisi ja oppivat eri tahdissa, mutta eihän tässä siintä olekkaan kysymys!!!! Lueppas itse kirjat ja mieti asiaa ennenkuin älähdät!

    niin "järkeviä" koulutus ohjeita niin kuin olis jo oikein monen vuoden kokemus vaikka koiriesi iästä päätellen ei ole. Ja neuvot myös semmoisia joilla oikeesti on kokemusta ja tietoa ja jotka ihan aikuisten oikeesti tietävät mikä on ongelmakoira ja mitä sen hyväksi voi tehdä. Kehoittaisin ensin hankkimaan omakohtaista kokemusta ennenkuin muita alkaa neuvomaan.

    Äänestä

  • saa aina kirjoitti:

    Ainakaan minun ei tarvitse huudahdella tääällä ilman nimimerkkiä, vaan osaan seistä mielipiteideni takana. Lisäksi mainittakoon, että kukaan täällä tuskin tietää, kuinka mones koirapariskunta minulla / perheelläni on menossa ja kuinka paljon minulla /meillä on kokemusta erilaisista harrasteista koiran kanssa.

    Mainittakoon vielä, että tämähän on KESKUSTELUPALSTA, jossa jokainen voi esittää kait MIELIPITEENSÄ. Samaa mieltä ei tarvi olla, mutta se, että voi asiansa perustella ja niiden takana seisoa, mieluiten vielä käyttäytyä kypsästi, on jo mun mielestä aika paljon. Ainakin tällä palstalla, jopa harvinaistakin.

    Ei siis todellakaan ole ensimmäinen koira/koirat kysymyksessä. Aina löytyy viisaampia, vanhempia ja kokeneempia. Kysyvä ei tieltä eksy ja kokemattomallakin voi olla asiaan sanottavansa.

    Tähän sinun tyyliisi kirjoittaa vain ihminen, joka on epäonnistunut, kateellinen, väsynyt, pahantuulinen tai jotain muuta. Pahoitteluni. Koitahan parantua.

    Äänestä

  • sanoo yleensä kirjoitti:

    koiran omistaja joka luulee olevansa pomo. Tottakai koirat ovat erilaisi ja oppivat eri tahdissa, mutta eihän tässä siintä olekkaan kysymys!!!! Lueppas itse kirjat ja mieti asiaa ennenkuin älähdät!

    Olet ihan oikeassa, ihan vilpittömästi luulen olevani pomo meidän talossa. Ukko parkakin on jatkuvasti nyrkin ja hellan välissä. ! =)

    Äänestä

  • old_profile_14566 kirjoitti:

    Ite olen NIIN kyllästynyt tähän muoti-ilmiöön, johtajuusongelmaan. Ei se ole mikään -keleen johtajuusongelma, jos on joku ongelma koiran kanssa! Koirat on erilaisia. Piste. Toiselle jonkin asian oppiminen on vaikeampaan kuin toiselle. NÄkisitte OIKEITA johtajuusongelmia, niin ette vinkuisi täällä.

    Todella kyllästynyt johtaja.

    Näinhän se on.
    Lapset ovat keksineet ongelmilleen hienon termin, tai oikeastaan termejä: eroahdistus, johtajuusongelma.. Seuraavaksi aletaan varmaan puhua masennuksesta. Huoh. Jos ihmiset vaivautuisivat kouluttamaan eläimensä, ei tarvitsisi etsiä syytä niiden häiriökäyttäytymiselle.

    Äänestä

Kiitos vinkeistä. Pitääkin ruveta katselemaan koirakouluja kesäksi. Voisin myös kokeilla koulutusta jonkin lelun kanssa. Katsotaan miten käy. :)

Ärsyttävintä tässä kuitenkin on, että ihmiset pitävät koiraani kummallisena, kun se ei ole yhtä "hellyyttävä", kuin niissä dalmatialaiselokuvissa. :D

Äänestä

Sama ongelma meillä.

Koira on suuri, tanskandoggi, ja rähisee lenkillä lähes poikkeuksetta kaikille vastaantuleville tai kauempanakin käveleville koirille. Haukkumisen ja yleisen riehumisen lisäksi koira heiluttaa häntäänsä eikä varsinaisesti murise tai näytä hampaitaan.

Ongelma hoitui aiemmin kun käveltiin koiran kanssa ohi vastaatulijoista, koira penkan puolella ja minä koiran ja toisten koiraihmisten välissä kadun puolella. Hihna vaan lyhyelle ja tiukka ote.

Nyt kuitenkin ongelma on pahempi, sillä koira iskee jarrut päälle, riehuu pitkin katua ja ojia eikä suostu liikkumaan mihinkään suuntaan, ei eteen eikä taakse. Lähes 70 kilon painoisen koiran kanssa se ei ole mikään pieni ongelma, vaikka tottakai sen aivan väkisin liikkeelle saa, mutta tämä ei tee varmasti hyvää koiralle itselleen.

Tilanteen mentyä ohi koira yleensä jatkaa hetken tuhahteluaan ja lenkki saa jatkua, mutta silloin tällöin erityisen kovan riehumissession jälkeen jää möykkäämään menijöiden peräänkin, eikä mikään komento tahdo purra, ei istumaan käskeminen tai mikään muukaan.

Kaikki erikoispannat on kokeiltu, namit mukana lenkillä, ja tuon "johtajuusongelma" -ohjeen säännöt pätevät kyllä perheessä (koira ei mene ovista ensimmäisenä eikä pomota muutenkaan). On myös turha ehdottaa koiran huomion kiinnittämistä itseen, sillä koira ei näe tai kuule mitään muuta kuin vastaantulevan toisen koiran kohtaamistilanteessa. Lelut, juttelu, keksit tms. eivät kiinnosta koiraa.

Olisiko kellään enää uusia vihjeitä mistä lähteä ongelmaa purkamaan? Kiitos jo etukäteen :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Hävettää kirjoitti:

Omistan 4-vuotiaan narttu dalmatialaisen. Ongelma on, että se rähisee ulkona muille koirille. Kun koira pääsee koirapuistoon tapaamaan muita koiria, ei ongelmaa ole, mutta hihnassa se rähisee kuin hullu. Tiedän, että kaikkien koirien ei pidä pitää kaikista muista koirista, mutta alkaa olla rasittavaa mennä koiran kanssa ulos, koska aina kun toinen koira tulee vastaan, dalmikseni menee maahan ja hyökkää koiran kimppuun kun se on kohdalla. Se ei tottele lainkaan käskyjä, vaikka minulla olisi mitä nameja kädessä.

Onko mitään keinoa, jolla saisin pidettyä koiran aisoissa? Kaikenlaisia pantojakin on kokeiltu, eikä niistä ole ollut suurta apua. Haluaisin opettaa koiran olemaan piittaamatta muista koirista. Onko se mahdollista ja kuinka sen voisi opettaa koiralle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu