one

Orivesi. 17-vuotias nuorukainen puukotti samanikäisen toverinsa kuoliaaksi lauantain vastaisena yönä Orivedellä itäisellä Pirkanmaalla. Poliisin mukaan hän on kuulusteluissa tunnustanut tekonsa, jota tutkitaan tappona.
Tutkintaa johtava komisario Ossi Kaario kertoo, että puukotus sattui aamuyöllä Oriveden Hirsilässä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa. Huoneistossa oli koolla kuusi 17–18-vuotiasta paikkakuntalaista nuorta sekä noin 40-vuotias mies, joka oli liittynyt kotibileiden jatkoseuraan lähinnä oluen toivossa.
Aamuyöllä syntynyt sanaharkka johti siihen, että yksi nuorista löi toista teräaseella vatsaan. Paikalla olleet hälyttivät ambulanssin, mutta puukotettu menehtyi nopeasti eikä häntä pystytty elvyttämään.
Kaikki seurueen jäsenet olivat Kaarion mukaan 1–2 promillen humalassa. Osa nuorista on aiemmin ollut poliisin kanssa tekemisissä, useimmat eivät.
2582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

TAAS YKSI ALKOHOLINORJA JUOPPO ANARKISTI VÄHEMMÄN...

TAPUTAPU....

Äänestä
  • nuija,tai ammu itses,olet aivan turha paskanjauhaja,
    sitten olis yksi idiootti vähemmän taputapu.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jone74 kirjoitti:

Orivesi. 17-vuotias nuorukainen puukotti samanikäisen toverinsa kuoliaaksi lauantain vastaisena yönä Orivedellä itäisellä Pirkanmaalla. Poliisin mukaan hän on kuulusteluissa tunnustanut tekonsa, jota tutkitaan tappona.
Tutkintaa johtava komisario Ossi Kaario kertoo, että puukotus sattui aamuyöllä Oriveden Hirsilässä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa. Huoneistossa oli koolla kuusi 17–18-vuotiasta paikkakuntalaista nuorta sekä noin 40-vuotias mies, joka oli liittynyt kotibileiden jatkoseuraan lähinnä oluen toivossa.
Aamuyöllä syntynyt sanaharkka johti siihen, että yksi nuorista löi toista teräaseella vatsaan. Paikalla olleet hälyttivät ambulanssin, mutta puukotettu menehtyi nopeasti eikä häntä pystytty elvyttämään.
Kaikki seurueen jäsenet olivat Kaarion mukaan 1–2 promillen humalassa. Osa nuorista on aiemmin ollut poliisin kanssa tekemisissä, useimmat eivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu