Pysäytettiin

BYF-942 -maijalla yöllä ajellut poliisipari pysäytti minut ja vaativat nähdä henkkarit, kun olin KÄVELEMÄSSÄ kotiin. Sanoivat että PUTKAAN voi joutua mikäli ei ASENNE parane, kun en tahtonut alkuun näyttää papereitani. Ilmoittivat toki 3 MINUUTIN jälkeen että etsivät jotakuta kriminaalia, mutta onko heillä OIKEUS tuollaiseen pysäyttämiseen??? Soitin tapauksen jälkeen HÄTÄKESKUKSEEN tiedot tapauksesta kun ei kai sitä nyt prkl kriminaali pysyttele näkyvillä jos on kävelemässä kotiin??
372840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

oikeus henkilötietojen tarkistamiseen keneltä vain.

Äänestä

ja niiltä pitäis ottaa luulot ja munat pois, etteivät lisääntyis.

Äänestä

POLIISILAKI
2 luku
Toimivaltuussäännökset
10 §
Henkilöllisyyden selvittäminen
Poliisimiehellä on yksittäisen tehtävän suorittamiseksi oikeus saada jokaiselta tiedot tämän nimestä, henkilötunnuksesta tai sen puuttuessa syntymäajasta ja kansalaisuudesta sekä paikasta, josta hän on tavoitettavissa.

Poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni henkilö, joka kieltäytyy antamasta 1 momentissa tarkoitettuja tietoja tai antaa siinä tarkoitetuista seikoista todennäköisesti virheellisen tiedon. Kiinni otettu on päästettävä vapaaksi heti, kun tarvittavat tiedot on saatu, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua kiinniottamisesta.

Tuo yksittäinen virkatehtävä tässä tapuksessa oli sen kriminaalin etsintä. Olisit näyttänyt sen henkkarin niin matka olisi jatkunut 10 sekunnin kuluttua.

Äänestä
  • Pitää paikkaansa, mutta ei siitä poliisikaan saa täysiä pisteitä jos suoraan vaatii henkkareita nähtäväksi ja uhkailee koppihoidolla, jos papereita ei löydy.

    Suomessa kun ei onneksi ole mitään pakkoa kantaa henkkareita mukanaan.

    Äänestä

  • Henkilöllä on myös oikeus tietää ennen häneen kohdistuvia virkatoimia mistä häntä epäillään. Missään ei ole säädetty että henkilöllä pitäsi olla mukanaan joku henkilöllisyyden todentava todistus. Toki henkilötiedot täytyy antaa poliisille vaadittaessa.

    Äänestä

  • Alpo Stasi kirjoitti:

    Henkilöllä on myös oikeus tietää ennen häneen kohdistuvia virkatoimia mistä häntä epäillään. Missään ei ole säädetty että henkilöllä pitäsi olla mukanaan joku henkilöllisyyden todentava todistus. Toki henkilötiedot täytyy antaa poliisille vaadittaessa.

    Koska kyseessä ei ilmeisestikään ollut todella kiireellinen tehtävä, olisi poliisimiehen tullut pyydettäessä esittää pyyntönsä kirjallisena ja vielä perusteltuna. Lisättäköön vielä, että mikäli olisi ollut kiireellinen kiinniotto ym. tilanne, olisi tämä kirjallinen selvitys tullut antaa heti tilanteen rauhoituttua.

    Että ei siitä ketään siltä seisomalta niin vain putkaan viedä. Edellyttäen tietysti, että kohdehenkilö käyttäytyy itse kohtuullisen rauhallisesti.

    Äänestä

  • nippeli kirjoitti:

    MIhin lakiin perustuu se, että poliisin suorittaessa virkatehtävää ja kysyessä henkilön henkilötietoja, poliisin pitäisi antaa määräyksestä kirjallinen todistus? Jos löydät tällaiseen menettelyyn määräävän lakipykälän niin kirjoita ihmeessä se tänne, koska itsekin haluaisin tietää milloin laki on näin määrännyt? Sen sijaan poliisilaki 10§ antaa poliisille oikeuden selvittää jokaisen henkilötiedot ja ottaa kiinni henkilö,joka ei tietoja anna. Kirjallisesta määräyksestä ei mainita sanaakaan.

    Äänestä

  • meikämanne kirjoitti:

    En nyt ehdi kaivamaan pykälää, mutta kaikkea hallintotoimintaa koskevat hallintomenettelyn yleiset periaatteet ja niihin kuuluu se, että kaikki viranomaisen julkista valtaa käyttävät toimenpiteet on pyydettäessä perusteltava kirjallisesti.

    Kiireellisissä tapauksissa kirjallista tietoa ei tarvitse antaa tapahtuma hetkellä, mutta välittömästi sen jälkeen on toimenpiteen perusteet selvitettävä ja vaadittaessa nimenomaan kirjallisesti.

    Siis mitä on tehty ja millä perusteella.

    Tässä tapauksessa selvitys menisi lyhyesti näin: "Pyydetty henkilöä X ilmoittamaan henkilöllisyytensä. Perustuen poliisilain X pykälään. Toimenpiteen tarkoituksena etsityn henkilön löytäminen."

    Ei pidä yksioikoisesti tuijottaa pelkkää poliisilakia. Lait muodostavat kokonaisuuden ja poliisikin joutuu noudattamaan kaikkea lainsäädäntöä.

    Nyt olet kyllä lukenut muutaman opuksen liikaa tai jotain.. Miksi kaikesta helposta on tehtävä niin älyttömän vaikeaa?

    Äänestä

  • Rölli kirjoitti:

    Nyt olet kyllä lukenut muutaman opuksen liikaa tai jotain.. Miksi kaikesta helposta on tehtävä niin älyttömän vaikeaa?

    Laitapa faktaa kehiin tai jatka onnellisena elämääsi, koska eihän poliisi mitään väärää voi tehdä. Ne kun tuntevat lain..

    Äänestä

  • nippeli kirjoitti:

    Laitapa faktaa kehiin tai jatka onnellisena elämääsi, koska eihän poliisi mitään väärää voi tehdä. Ne kun tuntevat lain..

    "Hallintomenettelyllä tarkoitetaan tässä laissa hallintoasian käsittelyä viranomaisessa, ei kuitenkaan hallintolainkäyttöä. Hallintomenettelyä ei ole esitutkinta rikosasiassa, poliisitutkinta eikä ulosotto. (7.4.1995/506)" lainaus hallintomenettelylaista. Eiköhän tämä päätä tämän keskustelun taas. Jos poliisimies kysyy henkilötietojasi, ei se ole hallintoasian käsittelyä viranomaisessa, vaan paremminkin poliisitutkintaa (myöhemmässä vaiheessa esitutkintaa.) Eli poliisin EI tarvitse perustella kirjallisesti miksi tietoja haluaa.piste.

    Kyllä Alpo alkaa selvästi väsymään, kun kirjoittelee, että jokaisella on oikeus tietää mistä häntä epäillään.
    Eihän ketjun alkuun laittajaa vielä epäilty mistään, kun henkilötietoja kysyttiin. Kun tehdään esitutkintaa ja aloitetaan kuulustelu, niin tällöin syylliseksi epäillyn asema tietysti kerrotaan ja rikos mistä epäillään.
    Rikospaikalla kun on muitakin kuin pelkkiä epäiltyjä. On todistajia, asianomistajia ja heilläkin on velvollisuus kertoa poliisille henkilötietonsa, kun poliisi niitä virkatoimessaan tiedustelee.

    Äänestä

  • meikämanne kirjoitti:

    "Hallintomenettelyllä tarkoitetaan tässä laissa hallintoasian käsittelyä viranomaisessa, ei kuitenkaan hallintolainkäyttöä. Hallintomenettelyä ei ole esitutkinta rikosasiassa, poliisitutkinta eikä ulosotto. (7.4.1995/506)" lainaus hallintomenettelylaista. Eiköhän tämä päätä tämän keskustelun taas. Jos poliisimies kysyy henkilötietojasi, ei se ole hallintoasian käsittelyä viranomaisessa, vaan paremminkin poliisitutkintaa (myöhemmässä vaiheessa esitutkintaa.) Eli poliisin EI tarvitse perustella kirjallisesti miksi tietoja haluaa.piste.

    Tuskinpa tuo lainattu teksti faktaa oli, sillä hallintomenettelylaki on kumottu aika päivää sitten. Etsipä meikämanne hallintolaista, löytyisikö sieltä vastaavaa säännöstä. Itse en nyt viitsi niin paljon vaivautua.

    Äänestä

  • I. Keturi kirjoitti:

    Etsi samalla käsiisi vaikkapa Poliisioikeus -niminen tiiliskivi.

    Sieltä tavaamalla kyllä selviää, että poliisilla on velvollisuus perustella kaikki toimenpiteensä. Ja tämä perusteluvelvollisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että tarpeen vaatiessa myös kirjallisessa muodossa.

    Hallintomenettelylaki ja nykyinen hallintolaki ovat sisällöltään lähes (ja hengeltään) täysin samanlaiset. Jos hiukankin osaa lakitekstiä tulkita tietää, ettei tarvita kummoistakaan panostusta voidakseen laista löytää sen olennaisen jota sieltä etsii. Mutta jotta voisin jälleen opettaa sinua näissä asioissa, kehoitan ottamaan itse sen hallintolain esiin. Pienenä vihjeenä kuitenkin; katso lain 2§ ja 4§ 1mom.

    Äänestä

  • olemassa! kirjoitti:

    mahtaa mennä poliisien työ vaikeaksi, kun pitävät ratsiaa tiellä ja minä vaadin kansalaisena kirjalliset perustelut miksi pitävät ratsiaa siinä paikassa. Kun taas ovat viikonloppuna suorittamassa virkatehtävää ja valvomassa kaupungilla nuorisoa, vaadin toki siitäkin perustelut.Kirjallisena. Entäs sitten tappelun yllättäessä? Poliisit menevät tappeluun väliin, ottavat kiinni pahimman pukarin; no minäpä menen vaatimaan perusteluja ja oikein kirjallisena tuosta toimenpiteestä vaikken edes tunne kiinniotettua. P.s. Sitä kyseistä teosta täytyy osata lukea.

    Et sinä siitä voi perusteluita vaatia, jotta miksi ovat juuri sinun käyttämällä tielläsi pitämässä ratsiaa.

    Mutta siitä voit pyytää perustelut, miksi sinut pysäytettiin. Ja ne perustelut eivät pitkät ole. Perusteena lienee tieliikennelain ja poliisilain pykälät, jotka oikeuttavat liikennettä valvovan viranomaisen pysäyttämään tiellä kulkijat.

    Miksi pitää tehdä niin jumalattoman vaikeaa? Jos joku pysäytetty haluaa kirjalliset perustelut, niin eipä muuta kuin maili osoite ylös ja kamarille päästyään lyhyt viestä. Siinä se.

    Johan sanoin, etten nyt ko. tilanteessa viitsinyt ruveta asiaa voimassa olevasta laista (hallintolaista) tarkistamaan. Ohjasin sinut itse tarkistamaan asian. Kysymys ei ollut siitä, onko hallintolaissa mahdollisesti säädetty asiasta samaan tapaan kuin hallintomenettelylaissa. Kysymys oli vain ja ainoastaan siitä, että sinä näköjään elät menneisyydessä, kun vetoat ajat sitten kumottuun hallintomenettelylakiin.

    Toivottavasti otit tästä opiksesi sen verran, että tarkistat vastaisuudessa, perustuuko mielipiteesi voimassa olevaan lakiin, ettei käy, kuten nyt. Päivitäpä lakitietoutesi, manne hyvä!

    //P.s. Sitä kyseistä teosta täytyy osata lukea.//

    Lukemisen osaaminen ei riitä. Kyllä täälläkin kirjoittavilla (kuten meikämannella) luku- ja kirjoitustaito on. Vaaditaan lisäksi luetun ymmärtämisen taitoa. Sitä ei likikään kaikilla täällä ole. Valitettavasti.

    Äänestä

  • I. Keturi kirjoitti:

    Johan sanoin, etten nyt ko. tilanteessa viitsinyt ruveta asiaa voimassa olevasta laista (hallintolaista) tarkistamaan. Ohjasin sinut itse tarkistamaan asian. Kysymys ei ollut siitä, onko hallintolaissa mahdollisesti säädetty asiasta samaan tapaan kuin hallintomenettelylaissa. Kysymys oli vain ja ainoastaan siitä, että sinä näköjään elät menneisyydessä, kun vetoat ajat sitten kumottuun hallintomenettelylakiin.

    Toivottavasti otit tästä opiksesi sen verran, että tarkistat vastaisuudessa, perustuuko mielipiteesi voimassa olevaan lakiin, ettei käy, kuten nyt. Päivitäpä lakitietoutesi, manne hyvä!

    ...jo hetken, että kanssasi voi käydä hieman enemmän asiaan kuuluvaa keskustelua kuin monien muiden täällä olevien kanssa, mutta erehdyin. Otti näköjään itsetunnollesi kun joku toinen opastaa sinua lakiin liittyvissä asioissa. Ja en muuten ole manne, en poliisi, enkä lakimies. Mutta etpä taida olla teksteistäsi päätellen itsekään.

    En arvannut sinua noin herkkähipiäiseksi! Koit ilmeisesti "mannen" loukkaavaksi, vaikka se on osa nimimerkkiäsi. Oletko siis vapaamielisenä esiintyvä (piilo)rasisti? - Mitä epäasiallisuuteen tulee, niin vilkaisepa peiliin!

    ..tarkoitusperäsi loukata tuolla maan mainiolla "manne" letkautuksellasi. Et kai muuten olisi tuohon osannut tarttuakaan. Onneksi kaikki täällä ei ole yhtä huonolla maulla varustettuja.

    Äänestä

  • nippeli kirjoitti:

    Et sinä siitä voi perusteluita vaatia, jotta miksi ovat juuri sinun käyttämällä tielläsi pitämässä ratsiaa.

    Mutta siitä voit pyytää perustelut, miksi sinut pysäytettiin. Ja ne perustelut eivät pitkät ole. Perusteena lienee tieliikennelain ja poliisilain pykälät, jotka oikeuttavat liikennettä valvovan viranomaisen pysäyttämään tiellä kulkijat.

    Miksi pitää tehdä niin jumalattoman vaikeaa? Jos joku pysäytetty haluaa kirjalliset perustelut, niin eipä muuta kuin maili osoite ylös ja kamarille päästyään lyhyt viestä. Siinä se.

    ..kun poliisin ei tarvitse perustella sitä kirjallisesti. Miksi ihmeessä poliisi tekisi ylimääräistä työtä vain siksi, että kansalainen haluaa lapsellisesti vaatia jotain jota poliisin ei ole velvollisuutta antaa. Entä jos Ruotsin laivalta tulevat 200 autoilijaa jotka usein satamassa puhallutetaan, vaatisivat kirjallisena puhallutuksen perustelut?? Mistä saadaan lisää poliiseja, jotka paikkaisivat hälytystehtävien hoitamista sillä aikaa, kun puhalluttaneet poliisit kirjaisivat "perusteluja"?

    Äänestä

  • meikämanne kirjoitti:

    ..tarkoitusperäsi loukata tuolla maan mainiolla "manne" letkautuksellasi. Et kai muuten olisi tuohon osannut tarttuakaan. Onneksi kaikki täällä ei ole yhtä huonolla maulla varustettuja.

    Se nyt oli ihan sinun ikioma tulkintasi asiasta. Olen lyhennellyt muidenkin pitkiä nimimerkkejä. Eipä esim. Beagle Boy ole kertonut loukkaantuneensa, vaikka puhuttelen häntä usein Beaglena.

    Äänestä

  • meikämanne kirjoitti:

    ..kun poliisin ei tarvitse perustella sitä kirjallisesti. Miksi ihmeessä poliisi tekisi ylimääräistä työtä vain siksi, että kansalainen haluaa lapsellisesti vaatia jotain jota poliisin ei ole velvollisuutta antaa. Entä jos Ruotsin laivalta tulevat 200 autoilijaa jotka usein satamassa puhallutetaan, vaatisivat kirjallisena puhallutuksen perustelut?? Mistä saadaan lisää poliiseja, jotka paikkaisivat hälytystehtävien hoitamista sillä aikaa, kun puhalluttaneet poliisit kirjaisivat "perusteluja"?

    ei puhalleta,ei ole pakko,mistä löytyy 200 poliisi partiota viemään kaikki verikokeeseen,johan ne ruuhkautuu kaikki terveyskeskukset satamakaupungeissa,ja jää tähdellistä hoitoa tarviivat hunningolle.kohta lääkärit sanovat:elekää tuoko selviä ihmisiä verikokeeseen.

    Äänestä

  • [email protected] kirjoitti:

    ei puhalleta,ei ole pakko,mistä löytyy 200 poliisi partiota viemään kaikki verikokeeseen,johan ne ruuhkautuu kaikki terveyskeskukset satamakaupungeissa,ja jää tähdellistä hoitoa tarviivat hunningolle.kohta lääkärit sanovat:elekää tuoko selviä ihmisiä verikokeeseen.

    ..verikokeesta vaikka henkilö olisikin selvä, mutta muuten olit oikeassa. Jos kaikki laivalta tulevat autoilijat päättäisivät olla puhaltamatta, olisi poliisin keinot käytetty. Onko tämä sitten oikeusvaltion mukaista ja liikenneturvallisuutta edistävää toimintaa, onkin ihan toinen juttu. Mutta sama pätee kaikkeen massa käyttäytymiseen. Jos kaupungilla olevat sadat nuoret päättäisivät tehdä jotain lainvastaista, ei sille kukaan mitään voisi. Laki on tämä ja joskus tämä tulee vielä kaikkien kansalaisten kasvoille oikeasti.

    Äänestä

Soitit häkeen? Mitäpä tuumasivat siellä?

Äänestä

No onhan tuo kuitenkin epäkohteliasta käytöstä poliiseilta.Miksi epäiltyä pitää kohdella kuin rikollista??

Äänestä
  • Syytä oli ehkä minussakin. Tuntui vain niin vaikealta kertoa nimeä kytille. Halusin kokeille. Aion kyllä kirjoittaa oikeusapumiehelle. Otan ehkä asianajajan. Työttömänä saan sen ilmaiseksi yhteiskunnan tuella.

    Äänestä

  • yksipyöräilijä kirjoitti:

    Syytä oli ehkä minussakin. Tuntui vain niin vaikealta kertoa nimeä kytille. Halusin kokeille. Aion kyllä kirjoittaa oikeusapumiehelle. Otan ehkä asianajajan. Työttömänä saan sen ilmaiseksi yhteiskunnan tuella.

    tästä. :-D. Osaltani asia jää tähän. Voisivat silti sanoa heti mitä tutkimusta ovat tekemässä. Olivat toki virka-asussa, minkä johdosta saatoin jäädä paikalle puhumaan asiasta. Siiviliasuisia jos olisivat olleet, olisi kenties yrittänyt hanakammin lähteä menemään, kun ei sitä aina tiedä kuka on poliisi ja kuka ei.

    Äänestä

  • yksipyöräilijä kirjoitti:

    Syytä oli ehkä minussakin. Tuntui vain niin vaikealta kertoa nimeä kytille. Halusin kokeille. Aion kyllä kirjoittaa oikeusapumiehelle. Otan ehkä asianajajan. Työttömänä saan sen ilmaiseksi yhteiskunnan tuella.

    Kun kerran niin harmittelet, että joku on esiintynyt nimimerkilläsi, niin esiinny toki itse sillä. Vai eikö provo olisi siten onnistunut?

    Äänestä

... aloittajan kaltaiset tyypit. Ei poliisi kansalaisia huvikseen pysäyttele vaan virkatoimen johdosta.

Oletko ajatellut kääntää jutun toisinpäin: Olisit itse joutunut rikoksen uhriksi ja poliisit yrittäisivät auttaa Sinua ja etsiä tekijää. Silloin apu varmasti kelpaisi.
Sinunlaisiasi itsekkäitä ja itseriittoisia tyyppejä tapaa työssä onneksi harvoin.

Uskomatonta, että työllistit vielä hätäkeskusta puhelullasi... Kyllä meitä on moneen junaan.

Äänestä
  • No, minua harmitti se että palatessani hiprakassa kotiin 10 metriä ennen kotipihaa tuolla lailla pysäytetään.

    On minulla ollut poliisille joskus oikeaakin asiaa, kun joku nuori kolmikko
    (en tiedä jäivätkö kiinni) lähti seuraamaan minua ja iskivät katuun. Onneksi oli ohikulkijoita, joista joku kaivoi kännykkää taskustaan nähtyään tapahtuman. Tästä soitin kyllä. Ja olen ilmoittanut (ohikulkijana) vastaavasta päähän lyönnistä täälläpäin.

    En moiti kyseisiä poliiseja, olen pahoillani jos tästä on saanut sellaisen kuvan. He tekivät työtään lain mukaisesti. Minua ei ole aiemmin hiprakassa pysäytetty, jos se nyt joku puolustus käytökselleni on...

    Olihan minussakin vikaa, kun en heti alkuun tajunnut kysyä mistä epäillään. Sitten kun asia selvisi, olin mielestäni avulias. Hätäkeskukseen soitto oli kyllä kait liioittelua, enkä kyllä enää muista "järjen"juoksuani siinä kohtaa.

    Äänestä

  • yksipyöräilijä kirjoitti:

    No, minua harmitti se että palatessani hiprakassa kotiin 10 metriä ennen kotipihaa tuolla lailla pysäytetään.

    Onneksi olkoon!

    Olette päässeet poliisin kirjoihin hankalana miehenä. Siitä koituu pelkkää p*skaa tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • päivystävä komisario kirjoitti:

    Onneksi olkoon!

    Olette päässeet poliisin kirjoihin hankalana miehenä. Siitä koituu pelkkää p*skaa tulevaisuudessa.

    Nyt en taida ihan uskoa nimimerkkiä oikeaksi :-/.

    Äänestä

  • yksipyöräilijä kirjoitti:

    No, minua harmitti se että palatessani hiprakassa kotiin 10 metriä ennen kotipihaa tuolla lailla pysäytetään.

    On minulla ollut poliisille joskus oikeaakin asiaa, kun joku nuori kolmikko
    (en tiedä jäivätkö kiinni) lähti seuraamaan minua ja iskivät katuun. Onneksi oli ohikulkijoita, joista joku kaivoi kännykkää taskustaan nähtyään tapahtuman. Tästä soitin kyllä. Ja olen ilmoittanut (ohikulkijana) vastaavasta päähän lyönnistä täälläpäin.

    En moiti kyseisiä poliiseja, olen pahoillani jos tästä on saanut sellaisen kuvan. He tekivät työtään lain mukaisesti. Minua ei ole aiemmin hiprakassa pysäytetty, jos se nyt joku puolustus käytökselleni on...

    Olihan minussakin vikaa, kun en heti alkuun tajunnut kysyä mistä epäillään. Sitten kun asia selvisi, olin mielestäni avulias. Hätäkeskukseen soitto oli kyllä kait liioittelua, enkä kyllä enää muista "järjen"juoksuani siinä kohtaa.

    Tiesi tämä jo 30 vuotta sitten:

    "Ja jos myöhään tulet kotiin iltakaljoiltas
    niin et varmaankaan voi välttyä mustalta maijalta

    Syynä on poliisi, paskajalat kadun valtasi
    ei ihmiset oo turvassa, sillä poliisi pamputtaa"

    Äänestä

  • yksipyöräilijä kirjoitti:

    Nyt en taida ihan uskoa nimimerkkiä oikeaksi :-/.

    Mitä pienempi paikkakunta, niin sitä paremmin poliisi tuntee porukat. Jos joku on paska tyyppi, niin tietysti poliisit tästä kertovat toinen toisilleen ja se kyllä jää muistiin ja muistetaan vaikka näin. Kolleega kysyy, että annanko huomautuksen vai mitä teen. Vastaus kuuluu, älä hitossa huomauta paskaa, anna sakko.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksipyöräilijä kirjoitti:

BYF-942 -maijalla yöllä ajellut poliisipari pysäytti minut ja vaativat nähdä henkkarit, kun olin KÄVELEMÄSSÄ kotiin. Sanoivat että PUTKAAN voi joutua mikäli ei ASENNE parane, kun en tahtonut alkuun näyttää papereitani. Ilmoittivat toki 3 MINUUTIN jälkeen että etsivät jotakuta kriminaalia, mutta onko heillä OIKEUS tuollaiseen pysäyttämiseen??? Soitin tapauksen jälkeen HÄTÄKESKUKSEEN tiedot tapauksesta kun ei kai sitä nyt prkl kriminaali pysyttele näkyvillä jos on kävelemässä kotiin??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu