Passi

Eräs aamu löysin taskustani passin. Ensimmäisenä ajattelin että sen täytyy olla väärennetty kun se oli samaan aikaan niin tutun mutta samaan aikaan niin vieraan oloinen. Epäilin myös pitkään kuka sen oli taskuuni pistänyt, koska en tunnistanut passin kuvaa, enkä nimeä. Ehdin jopa soittamaan poliisille, mutta kun kellon viisarit olivat madelleet muutaman tunnin eteen päin, huomasin krapuloissani että kyseinen passi josta olin jo ehtinyt tehdä ilmoituksen kuuluikin minulle. Ja pian tämän jälkeen löysin pöydältä yli sadan euron laskun eräästä hotellista. Ja kaikki tämä vaiva ja epäileminen vain yhden hotelliyön takia, en osaa näemmä annostella omia juomiani. Tästä lähtien juon pelkkiä energiajuomia, se on ainoa ratkaisu jos meinaan vielä joskus matkustaa edes Ruotsin laivalla ja viettää seesteistä elämää..
0119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


nimetön kirjoitti:

Eräs aamu löysin taskustani passin. Ensimmäisenä ajattelin että sen täytyy olla väärennetty kun se oli samaan aikaan niin tutun mutta samaan aikaan niin vieraan oloinen. Epäilin myös pitkään kuka sen oli taskuuni pistänyt, koska en tunnistanut passin kuvaa, enkä nimeä. Ehdin jopa soittamaan poliisille, mutta kun kellon viisarit olivat madelleet muutaman tunnin eteen päin, huomasin krapuloissani että kyseinen passi josta olin jo ehtinyt tehdä ilmoituksen kuuluikin minulle. Ja pian tämän jälkeen löysin pöydältä yli sadan euron laskun eräästä hotellista. Ja kaikki tämä vaiva ja epäileminen vain yhden hotelliyön takia, en osaa näemmä annostella omia juomiani. Tästä lähtien juon pelkkiä energiajuomia, se on ainoa ratkaisu jos meinaan vielä joskus matkustaa edes Ruotsin laivalla ja viettää seesteistä elämää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu