uskallatko olla rehellinen itseäsi ja muita kohtaan?
Milloin se ei ole mahdollista?
Milloin se ei ole mahdollista?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kunhan "rehellisyyteni" ei loukkaa toista.
Useimmiten omassa "rehellisyydessä" on kyse sen hetken subjektiivisesta mielipiteestä.
Kun ryhtyy "rehelliseksi" täytyy olla ymmärrettävät perusteet.
Täytyy myös luottaa siihen että toinen osapuoli ymmärtää sen olevan minun sen hetkinen mielipiteeni eikä pyri olemaan absoluuttinen totuus.
Yritän "rehellisyydessäni" välttää liiallista itsekriittisyyttä!
Lapsena saadun kasvatuksen vaikutuksista vaikea päästä eroon.
En voi olla muuta kuin ajatuksissa. En voi laukoa kaikkia ajatuksiani julki kun se loukkaisi tosiaan lähimmäisiä. Olen mieluummin hiljaa vaikka joskus karkaa. Työpaikalla joutuu nuoleskelemaan tai useimmiten olen sielläkin hiljaa. Jurppii kyllä mielettömästi junttimaiset ja tärkeilevät esimiehet.
Hienotunteisuutta toista kohtaan ei pidä unohtaa. Jos tiedän, että pystyn sanomaan ikävät asiat rehellisesti niin, etten loukkaa toista, niin teen sen, jos se on välttämätöntä. Yritän harkita, kumpi asia painaa tilanteessa enemmän: Sekö, että totuus tulee selväksi hinnalla millä hyvänsä, vai se, että en loukkaa toista: eli onko todella välttämätöntä ja rakentavaa olla kyseisessä tilanteessa raa'an rehellinen vai voisinko olla armelias?
Mikäli rehellisyys on taas enemmänkin vain oman, kapinoivan ja yllättävän meilipiteeni (= egoni) esilletuomista eikä mitenkään rakentavaa, niin armottoman totuuden paljastaminen on useimmiten meidän molempien eduksi - silloin tyydyn valkoiseen valheeseen, ja molempien mielipaha on vältetty.
Mikäli kuitenkin on ehdottomasti välttämätöntä olla totuudenmukaisen rehellinen ja samalla tiedostaa, että toinen pahastuu syvästi kun kuulee mielipiteeni ja totuuteni, niin mietin, miten esitän asian mahdollisimman tahdikkaasti ja otan sitten vastuun siitä, mitä seuraa.
Itselleni en hienostele; pyrin olemaan karun rehellinen enkä tippaakaan tahdikas. En ainakaan tietoisesti koskaan pysty valehtelemaan itselleni! Epätietosesti kyllä - joskus on oltu turhan sinisilmäisiä! Elämä opettaa.
Korjaan äskeistä kommenttiani! Tarkoitin:
"Mikäli rehellisyys on taas enemmänkin vain oman, kapinoivan ja yllättävän meilipiteeni (= egoni) esilletuomista eikä mitenkään rakentavaa, niin armottoman totuuden paljastaminen on vain vahingollista ja turhaa eikä useimmitenkaan eduksi - silloin tyydyn valkoiseen valheeseen, ja molempien mielipaha on vältetty."
Eli: oman egon pönkittäminen voi joskus loukata toista eikä sillä kuitenkaan saada mitään hyvää aikaan! Turhaa mielipahaa pitää välttää.
Mutta jos kieltäytyy käyttämästä yhtään valkoista valhetta saa herkästi töykeän tai riidanhaastajan maineen. Sellaista en halua.