verhot heiluu

onko teillä sitä ongelmaa että naapurit kyttää ikkunoistansa toisten menoja niin että verhot heiluu??
jumankauta että se on ärsyttävää!
siellä ne (useimmiten!) ämmät jaksaa vahdata muitten tulemisia ja menemisiä!!
ka kyllä niitä on muitakin kuin eläkeläismummoja, myös sellaset 40-60 vuotiaat akat on pahoja kyttääjiä!
suosittelen tekemään seuraavanlaisesti:
kun näet jonkun kyttäävän sua, pysähdyt paikallesi ja aloitat tuijotuskilpailun! kyttäät takasin niin kauan että se vahtaaja vetäytyy!!
ja joka kerta on se vahtaaja vetäytynyt!

toinen vaihtoehto tietysti on näyttää keskisormea! yleensä niin pää häviää ikkunasta!
272871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ennen oli... Entisessä (omakotitalossa) näkyi joka ikkunasta naapuriin sisälle, aina sai olla verhot kiinni. Naapuri oli usein ikkunassaan tuijottamassa, luuli ettei näy, kun oli valot pois. Huomautteli myös esim. "valvoittepa myöhään eilen" tms... Ärsyttävää! Ja ikinä ei saanut, aamuaikaisinkaan, yhtä hiivatin röökiä polttaa rauhassa omilla rappusilla, AINA se hyökkäsi juttelemaan ja kyselemään kaikkea. No, kyllästyttiinhän siihen, ja muutettiin pois. Ei minusta kannata tehdä riitaakaan, esim. näyttää sitä keskaria, ei se oo kivaa asua siinä sitten riidoissa naapurin kanssa.

Nykyään on täysin rauhallinen paikka! En tajua, miksi nykyään ok.talot rakennetaankin niin seinä seinään kiinni, ei mitään omaa oloa, aivan sama kuin asuisi kerrostalossa tai rivarissa.

Äänestä

Mulla on kans tien toisella puolella yks perheenemäntä joka kyttää koko ajan siin ikkunassaan. Sitte sillä käy sen äiti (pakko olla sen muijan äiti, on niin saman näkönen) kylässä ja auttamassa lastenhoidossa ilmeisesti kun on sitä pirttiviljelmää niin pal kertynyt, niin tota se äiti on ihan samanlainen. Kotona opittu vissiin toi kyttäämisen jalo taito. Ite mä pidän mahdollisimman vähillä noi ikkuna-aukot - siis verhot aika alhaalla - kun ei kärsi sit akkaa siel toisel puolel. Mut yks päivä oiva todiste niitten kyttäämishalusta tai -tarpeesta. Tää vanhempi tapaus meni lapsenlapsensa kanssa ja mulla kun sattu olemaan toisessa ikkunassa verhot kiinni, niin sitä rupes niin pal kiinnostaa et ihan veti kuulkaa selkänsä mutkalle kun yritti tiirailla sitten näkyiskö sieltä puoliks aukinaisten verhojen raosta jotain sisälle. Ja mä vaan satuin olemaan siin ikkunan lähistöl et huomasin, ja parempi olis ollut kun en olis huomannut - rupes niin pal ottaa päähän toi uteliaisuus.

Äänestä
  • Ettekö te ymärrä tehän selvästi kyttäätte toisianne, toinen kyttää sieltä verhon raosta ja toinen kyttää sitä, että kyttääkö se siellä verhon raossa.

    Äänestä

  • Kyttääjä kirjoitti:

    Ettekö te ymärrä tehän selvästi kyttäätte toisianne, toinen kyttää sieltä verhon raosta ja toinen kyttää sitä, että kyttääkö se siellä verhon raossa.

    Mut huomaahan sen jos toinen on tarkkailemassa. Nimittäin silloin kun itse avoimesti - heh - menee esim. partsille tai kattoo ikkunastaan, niin heti tää emäntä on siel nokka pystys et jaha, mitäs nyt tapahtuu!!!

    Äänestä

Me asumme rivitalon päädyssä. Siis ikkunoittemme ohi ei kulje kukaan. Toisella puolen on etupiha, puita ja kallio. Takapihan puolella on korkea lauta-aita, sen takana suuria puita, jotka peittävät lähes kaiken näkyvyyden kadulle talvella, kun ei puissa ole lehtiä. Kesällä ei näy kerrassaan mitään. Kyllä minä ainakin mielelläni silloin tällöin näkisin kadulta jotain liikettä. En ollenkaan uteliaisuuttani. En haluaisi aina olla ihan pussissa ja seurata vain lintuja ja oravia. No, onhan tästä pari kertaa mennyt hirvikin ikkunan ohi, vaikka kaupungissa asummekin, mutta sellainen näkymä onkin jo vuoden tapaus. Itse joudumme kulkemaan aivan rivitalomme neljän muun asunnon ikkunoitten edestä. Minusta olisi epänormaalia, mikäli niistä ei kukaan katselisi. Tottakai ihmiset saavat olla ikkunoittensa edessä. Useinhan he istuvat esim. ruokapöydässä, joka meidän talossamme esim. on kaikilla keittiön ikkunan edessä. En minä edes kuvittele, että he nyt erityisesti minua kyttäisivät. Nostan myös aina käteni ja moikkaan, jos joku sattuu suoraan katsomaan. Ei tulisi mieleenikään aloittaa mitään tuijotuskilpailua tai näyttää keskisormea. En ymmärrä millä oikeudella minä sellaista tekisin. He ovat omissa asunnoissaan ja saavat totisesti katsella ulos ikkunoistaan niin paljon kuin haluavat.Ei heidän tarvitse mihinkään vetäytyä. Minähän se häirikkö olisin, jos rupeaisin ulkopuolella osoittamaan mieltäni. Jos et voi ottaa positiivisempaa asennetta, niin älä itse vahtaa toisten ikkunoihin.

Äänestä

Minua ei voisi naapurit vähempää kiinnostaa. Miksi olisin kiinnostunut, hyvä kun moikkaan roskia viedessäni. Olen huomannut sen parhaimmaksi keinoksi, eivät käy niin liian röyhkeiksi.

MUTTA minulla on kyllä tapana useinkin katsella ikkunoistani ulos, jopa lähellä ikkunaruutua. keittiön pöytäni on ikkunan vieressä ja muistakin ikkunoista mielelläni tiirailen ulos. Olen maalta ja minulle ovat puut, linnut, lumisade jne. sellaisia mukavia, rauhoittavia juttuja. Ulos katsellessa ajatus juoksee ja mielikin lepää. Minua ei todellakaan kiinnosta jokin naapurin jäpikkä kännykkä kädessä ohi kiitämässä, päin vatoin se lähinnä häiritsee harmonista ajatuksenjuoksua : )

Ole rauhassa, en ole kiinnostunut sinusta.

Äänestä
  • joo, mutta kun esim. nukutan vauvaa parvekkeelle, niin kyllä naapurin akka töllistelee ikkunansa edessä kuin ei olis ennen ihmisiä nähny.
    kyllä se nyt vituttamaan vaan käy.
    ja kyllä todellakin muutan heti pois kerrostalosta, kun vaan saan rahat säästettyä.

    Äänestä

  • omaa elämää kirjoitti:

    joo, mutta kun esim. nukutan vauvaa parvekkeelle, niin kyllä naapurin akka töllistelee ikkunansa edessä kuin ei olis ennen ihmisiä nähny.
    kyllä se nyt vituttamaan vaan käy.
    ja kyllä todellakin muutan heti pois kerrostalosta, kun vaan saan rahat säästettyä.

    Muistan, että Suomessa oli käytäntönä viedä vauvat talvella ulos nukkumaan. En ole oikein koskaan kyllä ymmärtänyt sitä tapaa.

    Minulla on kaksi kohta aikuista lasta. Kun lähdin vaunujen kanssa ulos kävelemään, he tapasivat nukkua reissun ajan, mutta jo eteisessä takaisin tullessa he heräsivät, kun vaunujen liike pysähtyi.

    Olisin toki suonut heidän nukkuvan vielä kotiin tulon jälkeenkin, että olisin saanut pikku hetken hengähtää. Tarvitseehan äiti/isäkin vähän liikuntaa. Miksi viedä vain vauva ulos parvekkeelle nukkumaan?

    Äänestä

  • Ulkosuomalainen kirjoitti:

    Muistan, että Suomessa oli käytäntönä viedä vauvat talvella ulos nukkumaan. En ole oikein koskaan kyllä ymmärtänyt sitä tapaa.

    Minulla on kaksi kohta aikuista lasta. Kun lähdin vaunujen kanssa ulos kävelemään, he tapasivat nukkua reissun ajan, mutta jo eteisessä takaisin tullessa he heräsivät, kun vaunujen liike pysähtyi.

    Olisin toki suonut heidän nukkuvan vielä kotiin tulon jälkeenkin, että olisin saanut pikku hetken hengähtää. Tarvitseehan äiti/isäkin vähän liikuntaa. Miksi viedä vain vauva ulos parvekkeelle nukkumaan?

    nukkumaan, koska nukkuu parhaiten raittiissa ilmassa. Jopa 3-4 tuntia kerrallaan. Siinä ajassahan ehtii siivota, kokata tai surffailla netissä, lukea lehden yms. Omaa aikaa kato!

    Äänestä

  • Mielikki kirjoitti:

    nukkumaan, koska nukkuu parhaiten raittiissa ilmassa. Jopa 3-4 tuntia kerrallaan. Siinä ajassahan ehtii siivota, kokata tai surffailla netissä, lukea lehden yms. Omaa aikaa kato!

    Vauva saa happea kun ei itse vielä pääse lenkkeilemään.

    Äänestä

Asun rivarissa ja niitä on täs yhes sumpus kuus kipaletta.. tulipa vaan mieleen että en tiedä kyttäävätkä naapurit kun en ite juuri ikkunoihi katsele pihalla liikkuessa... Jos joku kyttää niin siinäpähä katselkoon. Minä mitään laitonta tee ;)

Äänestä

Sulla heiluu ja pahasti...!

Äänestä

olet. Ei sinun menemisesi ketään kiinnosta.

Äänestä

ikkunasta ulos ajatuksissani kaukaisuuteen tuijottaen, kunnes havahduin siihen että joku seisoi ulkona ja tuijotti minua. No ajattelin että ei ehkä kuitenkaan minua vaan jotain mielenkiintoista on meidän katolla, unohdin sitten koko asian.

Äänestä

Minulla on tapana katsoa aamuisin ikkunasta ulos, nähdäkseni millainen sää siellä on, jotta tietää mitä laittaa päälle. Nuoret ilmeisesti katsovat senkin netistä. Jos minä katson ikkunasta katsoakseni sataako vettä, niin joku näyttämässä siellä keskisormea, huvittaa ajatus. Vinkkinä kerron, että se ikkunasta katsottu säätilanne on yleensä luotettavampi kuin koneelta katsottu.

Äänestä
  • kai sen nyt helvetti näkee kattooko päin vain jonnekkin "kaukaisuuteen"...
    tai sitten eräillä taitaa harottaa aika pahasti silmissä jos kyttää päin, mutta kuvittelee kattovansa "kaukaisuuteen"...
    ps. aika säälittäviä nuo "kaukaisuuteen" -selittelyt..
    mutta niinhän se on että kyttääjille kun antaa kritiikkiä, niin ei ne sitä kestä. hah ha!
    get a life!

    Äänestä

  • sokea ole kirjoitti:

    kai sen nyt helvetti näkee kattooko päin vain jonnekkin "kaukaisuuteen"...
    tai sitten eräillä taitaa harottaa aika pahasti silmissä jos kyttää päin, mutta kuvittelee kattovansa "kaukaisuuteen"...
    ps. aika säälittäviä nuo "kaukaisuuteen" -selittelyt..
    mutta niinhän se on että kyttääjille kun antaa kritiikkiä, niin ei ne sitä kestä. hah ha!
    get a life!

    katsonut "kaukaisuuteen" joskus tulee katsottua ajatuksissa esim. tv-ruutua näkemättä kuitenkaan mitään.
    Taidat nyt olla vähän skitso.

    Äänestä

Löytyhän se ikkunoita kyttäävä skitso. Hae hoitoa. Ei ole normalia kytätä toisten ikkunoita....

Äänestä
  • joka hoitoa tarvii!!
    senkun kyttäätte vanhat pierut, saahan sen elämän noinkin kulumaan!

    Äänestä

  • se olet sinä kirjoitti:

    joka hoitoa tarvii!!
    senkun kyttäätte vanhat pierut, saahan sen elämän noinkin kulumaan!

    Mistä tiedät, että "kyttään" ikkunasta? Sinun tollon pitää todella kauan toljottaa ikkunaan, että pystyt ,skitso, noin väittämään!
    Anna ihmisten katsella rauhassa ikkunoista, äläkä töljötä toisten ikkunoita. Hoitojonot on pitkä. Pidä kiirettä!
    Muuten tollasta paskahousua ei todella kukaan kyttää!!

    Äänestä

  • nyt löyty kirjoitti:

    Mistä tiedät, että "kyttään" ikkunasta? Sinun tollon pitää todella kauan toljottaa ikkunaan, että pystyt ,skitso, noin väittämään!
    Anna ihmisten katsella rauhassa ikkunoista, äläkä töljötä toisten ikkunoita. Hoitojonot on pitkä. Pidä kiirettä!
    Muuten tollasta paskahousua ei todella kukaan kyttää!!

    On äärimmäisen epäkohteliasta tuijotella toisten ikkunosta sisälle! Hemmetin kyttääjät!

    Äänestä

asuu mummo jota kiinnostaa kaikki meidän tekemiset. Ihmettelen että mikähän siinä on niin mielenkiintoista kun vien roskat tai käyn postilaatikolla? Ja muutenkin tämä ihminen on levitellyt ihan ihme juttuja niin kauan kun ollaan oltu naapureita. Ja soitellut isännöitsijälle että nyt ne teki sitä ja tätä.. Mutta kuulemma isännöitsijä ei enää noteeraa tämän henkilön puheluita, heh.
Oikeastaan mua huvittaa nykyään kun verhot heilahtelee tai kun naama on ikkunassa kiinni. Monta kertaa on naurettu suoraan päin naamaa että eikö parempaa tekemistä ole.. Kannattaisi varmaan hankkia elämä?!

Äänestä

Minä en ikinä katso naapureiden ikkunoihin. Nyt ihan hatuttaa, mitähän, jos ne kyttäävätkin siellä?!
Pitäisiköhän ruveta pitämään silmällä?
Mitäs, jos huomaan, voinko vain vilkuttaa ja tervehtiä, vai pitääkö mun jotenkin kimmastua.

Äänestä
  • on eri asia kävellä tavallisesti katsellen puita, luontoa, säätä, jne, kuin istua nenä kiinni ikkunassa ja tuijottaa!!!
    mutta sitähän te ääliö-kyttäjät ette ymmärrä!!

    Äänestä

  • kyttääjät sucks kirjoitti:

    on eri asia kävellä tavallisesti katsellen puita, luontoa, säätä, jne, kuin istua nenä kiinni ikkunassa ja tuijottaa!!!
    mutta sitähän te ääliö-kyttäjät ette ymmärrä!!

    Taisi kalikka kalahtaa näille, joilla on välttämätön tarve tuijotella toisten ikkunoista sisälle. Itse asutaan alakerroksessa ja noiden takia pitää niitä verhoja pitää kadun puolen ikkunassa päivälläkin. Huomaan kun itsekin olen ulkona, kuinka meille sisälle yritetään nähdä.

    Äänestä

Minusta kun tuntuu että ne kyttääjät ovat muualla kuin asunnoissaan. Itse kun olen pihalla, en katsele muiden ikkunoihin ja näin ollen en tiedä heiluvatko verhot siellä vain eivät. En kyttää muiden ihmisten ikkunoita!

Äänestä
  • Sinä olet piilokyttääjä. Et ole huomannut alitajuista kyttääjäminää. Kiellät kyttäyksen. Psykelogit osaavat selittää jutun niin, että vaikuttimet ovat jokseenkin aina päinvastaisia kaikenlaiseen väittämiseen ja luulemiseen nähden. Olet siis piilevä kyttääjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vituttaa ja paljon kirjoitti:

onko teillä sitä ongelmaa että naapurit kyttää ikkunoistansa toisten menoja niin että verhot heiluu??
jumankauta että se on ärsyttävää!
siellä ne (useimmiten!) ämmät jaksaa vahdata muitten tulemisia ja menemisiä!!
ka kyllä niitä on muitakin kuin eläkeläismummoja, myös sellaset 40-60 vuotiaat akat on pahoja kyttääjiä!
suosittelen tekemään seuraavanlaisesti:
kun näet jonkun kyttäävän sua, pysähdyt paikallesi ja aloitat tuijotuskilpailun! kyttäät takasin niin kauan että se vahtaaja vetäytyy!!
ja joka kerta on se vahtaaja vetäytynyt!

toinen vaihtoehto tietysti on näyttää keskisormea! yleensä niin pää häviää ikkunasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu