Ison koiran

Että mua harmittaa! Miksi hemmetissä ihmiset miettii niin yksioikoisesti että iso koira=pelottava koira??

Asutaan täällä "maalla", aina silloin tällöin käydään koirien kanssa kaupungilla kävelyllä että nähtäs välillä vähän eri maisemia ja muutenkin koiran sosialistamisen takia. Mutta yksinpä siellä saa kävellä... Kaikki jolla on vähänkin pienempi koira niin häviää oudosti jonnekkin...

Pidän huolen kyllä omasta koirastani, kai sinäkin omastasi?
Koirani ei ole ikinä hyökännyt koiran päälle, päinvastoin, sitä hieman hirvittää pienet koirat... Mutta ikinähän ei voi vannoa, mutta sen tiedän että saan pidettyä koirani kurissa.

Harmittaa kun ne ihmiset jotka uskaltautuu on harvassa mutta nämä jotka ovat uskaltautuneet tulla niin koiramme ovat tulleet toimeen.

Mietityttää vain että millaisia hurjimuksia nämä koirat oikein on mitä parhaimmillaan pidetään porttikongissa piilossa kun mennään ohi.

Ja aina olen kyllä kysynyt luvan saadaanko tulla tutustumaan jos joku ei ole karkuun mennyt...

Aion kyllä kävellä tasan siinä missä olenkin, en aio mennä karkuun pienempää tai isompaa koiraa... jokainen huolehtii että pitää oman koiransa kuosissaan.

Yrittääkä nyt hyvät ihmiset karistaa ennakkoluulonne isoista koirista = )
4288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

isoja koiria kohtaan. Väistän siksi kun laumani kuvittelee kolkkaavansa sen ison. Mitä isompi sen parempi. Monella pienen koiran omistajalla on syytäkin väistyä. niin paljon olemme saaneet lukea huonosti käyttäytyvistä ja päälle hyökkäävistä isoista koirista tuhoisin seurauksin.
Liity johonkin paikalliseen koirakerhoon jossa on montaa rotua. Niiden koulutustilaisuuksissa tapaatte toisia. Sellainen on yleisin tapa totuttaa muihin. Ja vastassa koiranomistajia jotka myös haluavat samaa kuin sinäkin.

Äänestä

katson tarkasti kenen luo päästän. Eli vain hyvinkäyttäytyvien luo sillä omanikin on hyväkäytöksinen ja sellaisena aion pitääkin.

Eli en siedä koiria jotka runnovat voimallaan tai ärhentelevät koiralleni. Sillä on toki isoja kavereita kuten esim.dobberi, appazelli, dalmis schäferi etc. jotka olen kivoiksi kavereiksi todennut(ei pompi päälle eikä ole aggressiivisia) ja omistajien hallinnassa.

Ehkä naapurisi on saanut huonoja kokemuksia isoista..tai heidän oma koira ei osaakaan käyttäytyä. Toisaalta maalla ei olla aina niin sosiaalisia ihmisiä kuin kaupungeissa.

Minua vastaan puolestaan on tullut muutama iso joiden omistajat menee karkuun koska ei hallitse koiriaan tai joutuvat ottamaan puusta kiinni ettei koira lähde viemään..olen kiertänyt heitä myös ettei heidän olisi niin vaikeaa ohittaa minua. He usein yrittävät sovittaa lenkkinsä siihen aikaan kun muut koiranomistajat ei ole liikkeellä.

Äänestä
  • Voin toisen ison koirani, bernin, kanssa tutustua rauhassa koiraan kuin koiraan. Mutta vanhaa collienarttuani en vie varoittamatta yhdenkään, enkä minkään kokoisen lähelle.
    Jos vastapuoli ärähtää, tämä tytteli on heti valmis tappelemaan. Ja kaikki tapahtuu silmänräpäyksessä.
    Eipä taida olla koosta kiinni, vaan luonteesta.

    Äänestä

Viisi vuotta sitten otimme bullmastiffin. Herra on itse lempeys, nauraa virnottaa alahampaat sekaisessa järjestyksessä.. antaa lasten vääntää itsensä vaikka ässälle. Mutta: peruskouluttaessani herraa tuli vastaan monia koiranomistajia ja koiria, eri rotuisia ja kokoisia, jostain kumman syystä omistajat a) kiihdyttivät vauhtia b) hyppäsivät tiensivuun c) huusivat jo kaukaa "Älä anna sen tulla nuuskimaan" Yritä siinä sitten sosiaalistaa koiraa ja tutustua, kun vastaanotto on toi. Oli niin surullista kattoo, kun toinen ois häntä heiluen menny tutustuun... Huutelin jo kaukaa että saako tulla tutustumaan ja nuuhkimaan, yleisin vastaus oli että "ei nyt kun meillä on niin kiire!!" Ainoa positiivinen tapaus oli vanha mamma, jolla oli vähintään yhtä vanha collie ja kiinanpalatsikoira. He pysähtyivät ja voi sitä riemua kun vanhakin nuortui ja saivat riehua oikein kunnolla! Ehkä siitä syystä bullimme katselee pienempiä koiria tyyliin "uskaltaakohan tuota kysyä leikkiin?" ja kunnioittaa niitä pienimpiäkin väkyttäjiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omistaja.... kirjoitti:

Että mua harmittaa! Miksi hemmetissä ihmiset miettii niin yksioikoisesti että iso koira=pelottava koira??

Asutaan täällä "maalla", aina silloin tällöin käydään koirien kanssa kaupungilla kävelyllä että nähtäs välillä vähän eri maisemia ja muutenkin koiran sosialistamisen takia. Mutta yksinpä siellä saa kävellä... Kaikki jolla on vähänkin pienempi koira niin häviää oudosti jonnekkin...

Pidän huolen kyllä omasta koirastani, kai sinäkin omastasi?
Koirani ei ole ikinä hyökännyt koiran päälle, päinvastoin, sitä hieman hirvittää pienet koirat... Mutta ikinähän ei voi vannoa, mutta sen tiedän että saan pidettyä koirani kurissa.

Harmittaa kun ne ihmiset jotka uskaltautuu on harvassa mutta nämä jotka ovat uskaltautuneet tulla niin koiramme ovat tulleet toimeen.

Mietityttää vain että millaisia hurjimuksia nämä koirat oikein on mitä parhaimmillaan pidetään porttikongissa piilossa kun mennään ohi.

Ja aina olen kyllä kysynyt luvan saadaanko tulla tutustumaan jos joku ei ole karkuun mennyt...

Aion kyllä kävellä tasan siinä missä olenkin, en aio mennä karkuun pienempää tai isompaa koiraa... jokainen huolehtii että pitää oman koiransa kuosissaan.

Yrittääkä nyt hyvät ihmiset karistaa ennakkoluulonne isoista koirista = )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu