ihailen

pissis tyttöjä.
Kukaan ei halua olla pissis, silti niitä on runsaasti. tuo on tyttöjen haukkumasana toisista tytöistä.

en tarkkaan tiedä millaisia pissikset ovat, mut kuvittelen että he juovat pienissä tyttöporukoissa puistoissa ja vapaasti missä vain.
ja tietenkin käyvät kyykkypissalla 20-50krt illassa. tietenkin valittaen runsaasti et kohta tulee housuun, jos en mene.
pissikset ovat kilttejä, hieman pehmoja, aidosti viattomia ja harmittomia, sosiaalisia tyttöjä.
olen kuullut et he myös pitävät vaatteilla hienostelusta..
tuollaisia luulen heidän olevan.

Haluaisin pissiksen tyttöystäväksi.
kilttejä, välittömiä, sosiaalisia ihmisiä on niin vähän.
Onko naisia jotka uskaltaa myöntää olevansa hieman tuon kaltainen.
Onko ihmisiä jotka ei voi sietää pissiksii. Perusteluita. Aika pummejahan ne on. hih!
1346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pissikset ovat likaisia, jokapojan käyttämiä. Juttuhan on niin, että housut lähtevät jalasta heti, jos vähänkin juo. Ja pissikset juovat keskimäärin kerran viikossa itsensä humalaan (harrastavat siis seksiä myös kerran viikossa). Lisäksi pissikset meikkaavat todella ällöttävästi: laittavat ripsiväriä ja puuteria aivan liikaa (!!) naamaansa. He puhuvat julkisilla paikoilla lujaan ääneen eivätkä ollenkaan välitä siitä, mitä heistä ajatellaan (tosiasiassa välittävät, mutta esittävät etteivät välitä -> seurauksena on se, että muut ihmiset häiriintyvät heidän metelistään). Siinä jotain tietoa pissiksistä eli pissaliisoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


manitou boy kirjoitti:

pissis tyttöjä.
Kukaan ei halua olla pissis, silti niitä on runsaasti. tuo on tyttöjen haukkumasana toisista tytöistä.

en tarkkaan tiedä millaisia pissikset ovat, mut kuvittelen että he juovat pienissä tyttöporukoissa puistoissa ja vapaasti missä vain.
ja tietenkin käyvät kyykkypissalla 20-50krt illassa. tietenkin valittaen runsaasti et kohta tulee housuun, jos en mene.
pissikset ovat kilttejä, hieman pehmoja, aidosti viattomia ja harmittomia, sosiaalisia tyttöjä.
olen kuullut et he myös pitävät vaatteilla hienostelusta..
tuollaisia luulen heidän olevan.

Haluaisin pissiksen tyttöystäväksi.
kilttejä, välittömiä, sosiaalisia ihmisiä on niin vähän.
Onko naisia jotka uskaltaa myöntää olevansa hieman tuon kaltainen.
Onko ihmisiä jotka ei voi sietää pissiksii. Perusteluita. Aika pummejahan ne on. hih!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu