valitsette nimenne lapselle...? vai onko siihen muita perusteluja kuin nätteys...?
mielestäni on kiva jos nimella on kuitenkin jokin ns. tarina, mistä se tulee ja miksi...yms....
mielestäni on kiva jos nimella on kuitenkin jokin ns. tarina, mistä se tulee ja miksi...yms....
Vastaukset 3
Vanhimmat
kun odotin vanhimmaistani ajattelin että jos on tyttö on nimenä Lotta Marianne. Pienenä esim. kaikki nukkeni olivat sen nimisiä. Lapsi kun saapui maailmaan, katselin häntä jonkin aikaa ja ennen ristiäisiä totesin: ei tälle lapselle sovi Lotta, Milla hän on nykyään nimeltään.
Kyllä se on kolmeen kertaan tehty, kaikki poikia, joten viimeisen kohdalla piti ottaa jo 5000 yleisintä nimeä -kirja avuksi. Etukäteen on ollut jotain ehdotuksia mielessä, mutta kyllä se on joka kerta varmistunut, kun jonkun viikon on tuhinaa kuunnellut. Kaikilla on sellaiset nimet, että voivat käyttää mitä tahansa sukunimen kanssa. Helpottavaa on tietysti ollut, ettei ole sellaisia rasitteita, että pitäisi suvun vanhoja nimiä jatkaa edelleen. Pojille on helpompi keksiä nimi, koska noiden 5000 yleisimmän joukosta kun on poistettu törkeimmät, jää ehkä noin 100 nimeä jäljelle.
omille lapsilleni olen halunnut antaa nimet jotka ovat suomalaisia siis ei vierasperäisiä kirjaimia. ja toinen nimi tulee suvusta.
esikoiseni nimeen liittyy tarina joka oli sairaalan hekilökunnan mielestä hauska. olimme silja linen risteilyllä reilu kuukausi ennen laskettua aikaani. olimme tulossa tukholmasta ja jo pitkälti suomen puolella kun supistukset alkoivat. kun laiva saapui satamaan minut kiidätettiin taksilla sairaalaan. kiireessä olin unohtanut jättää hytin avainkortin laivaan ja puristin sitä kädessäni.
sairaalassa minulta kysyttiin mikä nimi lapselle annettaan jos täytyy antaa hätäkaste. nimeä oli mietitty, mutta ei päätetty. hätäpäissäni vilkaisin aivainkortiin, jossa luki Silja Line. "Silja Linnea", vastasin (tiesimme että tyttö on tulossa). mieheni vilkaisi minua hämmästyneenä, sillä silja -nimeä ei oltu edes mainittu aikaisemmin. Linnea nimi tulee kyllä suvusta (isomummoni), mutta sitä en siinä vaiheessa ajatellut. hätäkastetta ei tarvittu, mutta Silja Linnea nimi jäi.
toisen tyttären nimi oli mietitty jopaljon etukäteen. aino matilda. (matilda tulee mummoltani) supistusten alkaessa mieheni oli ollut kavereidensa kanssa laskemassa venettä vesille. työn päätyttyä poijat päättivät mennä kerttu -nimiseen kuppilaan lasilliselle. kun synnytys käynnistyi soitin taksin ja napasin ohi mennessämme kertusta mieheni mukaan. kesken synnytyksen päätin että tytöstä tuleekin kerttu matilda.
nyt odotan kolmatta tytärtä (laskettu aika 14.1.03), nimeä ei olla edes ajateltu, koska päättämämme nimet eivät koskaan toteudu.