Lauttaliikenne

Huolestuneena kuuntelin Tallink Gruppin Attica Holdings S.A:n ostoaikeita parisenviikkoa sitten ja mietiskelin, että mitenkähän tämäkin päättyy kun virolaiset rupeavat suhaamaan Suomen ja Saksan väliä?

Huolestuneena siksi kun muistissa oli vielä "vanhan hyvän palvelijan" Finnjetin henkilökunnan korvaaminen suomalaisesta viro- ja venäläiseksi. Palvelun taso romahti juuri korjatulla Finnjetillä ja linjasta Helsinki-Rostock tuli yhtäkkiä jotenkin tappiollinen.

Muistelen kaiholla aikaa jolloin nuorena miehenä reissattiin, silloin, Travemundeen ja jatkettiin seikkailuihin eripuolille Eurooppaa. Laiva oli viimeisinä vuosinaan "vanha ja väsynyt" mutta suomalainen ystävällinen mahtava auttava palveleva henkilökunta korvasi laivan ulkoiset ja sisäiset puutteet. No Finnjetti kävi telekalla ja henkilökunta vaihdettiin sisustus uusittiin mutta vituiksi meni. PALVELUTASO ROMAHTI.

Nyt odotan kauhulla miten käy Superfastin?
Ensimmäinen merkki huonommasta on laivavuorojen muuttaminen, suurin osa Rostockista lähtevistä ilta ja aamulähdöistä on korvattu aamuyölähdöiksi!

Tiedotteessaan lupaavat ilmoitella matkan varanneille muutoksista. Mitään tietoa ei sähköpostitse ole tullut vaan ainoastaan aikataulujen muutokset nettiin ja kukin saa sitten olla oman onnensa nojassa, näköjään.

Ihmettelen, että miten voi olla, että Suomesta on niin helvetin vaikeata tehdä matkaa nykyään lautalla Saksaan? Mikä mättää? Asiakkaita olisi varmasti, niin motoristeja, autoilijoita kuin karavaanareitakin. Halutaanko meidät eristää tänne vai mistä on kysymys?

Olen varannut matkan 16 hengelle noille punaisille laivoille Saksasta Suomeen syyskuun alussa, aikataulu petti nyt pahemman kerran! Kyselinkin jo rahtilaivayhtiöiltä lippuja Suomeen ja odotan aikataulujen vahvistumista. Aion nimittäin tehdä oman, pienen ihmisen protestin vallitsevaa mielivaltaa vastaan ja vaihdan yhtiötä ellei aikataulut syksyksi muutu vaan joku, Paldiski, ja aikataulujen mielivaltainen muuttaminen katsotaan tärkeämmäksi kuin asiakkaiden kuuntelu.

Okei pitää myöntää, että rahtiliikenne tonne kirkiisiaan ja sitten niiden mersujen rahtaaminen on vissiin niin hyvä bisnes että suomalaista voi potkia päähän.

Minen siihen suostu! Mitens muut?
Kysyy käämit punaisena....matkamotoristi.
114090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

täytyy käyttää Superfastin laivoja kun sielläkään ei toimi mikään kunnolla:

- Rostock 150 km syrjässä pääväyliltä
- Tiukan aikataulun takia pientäkään myöhästymistä ei vähällä ajeta kiinni
- Hytit surkeat
- Laivan tunnelma jotenkin epäystävällinen, osittain jopa töykeä
- Joka hommasta (sauna, ruoka ym) maksat erikseen viimeisen päälle kovan hinnan
- Hanko syrjässä pääväyliltä
- Tuloajat satamiin yötä vasten molemmissa päissä
- Hangon tullissa älytön hässäkkä
- Kun lasketaan kaikki kulut yhteen, hintaero aika pieni verrattuna Finnlinesin laivoihin.

Jos Superfast siirtyy Tallinkin omistukseen niin taso tuskin enää paljoa laskee. Toinen juttu on sitten se että jos venäläisiä autokuskeja tulee lisää Finnlinesin uusille laivoille niin silloin on hyvä tunnelma sieltäkin poissa. Ja Sompasaaren ja myöhemmin Vuosaaren tulli taas helisemässä. Mutta nautitaan leppoisista merimatkoista kun vielä voidaan.

Äänestä
  • Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Palvelusta.

    Väylien sivussaolemista en kuitenkaan allekirjoita. Riippuu aivan siitä mistä katsoo. Rostockhan on aivan pääväylällä ja satamaan pääsee baanalta tosi nopeasti. Rostockista pääsee suoraan etelään A19 ja A24 sekä A9 pitkin aina Muncheniin asti. Matkaa kertyy sellaaset 780km.

    Jos taas pääväylänä pidetään A7 niin siihen verrattuna Rostock on sivussa.

    Hankoon pääsee kätevästi ilman jonottamista Helsingin ruuhkissa, siinä suhteessa Hanko olisi oivallinen paikka. Katsottuna koko Suomen matkustajia, ei pelkästään pääkaupunkiseudulla asuvia.

    Finnlines tulee olemaan jatkossa erittäin kova tekijä. Vaikka lähtee nekin Travemundestä yöllä 3 aikaan Suomeenpäin.

    Äänestä

  • Vee2 kirjoitti:

    Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Palvelusta.

    joten Rostockin sijainti on syrjäinen. Ja Hangosta ei ole mukava lähteä yötä vasten ajamaan. Lisää sitäpaitsi omassa tapauksessani 2 tuntia ajoaikaa.Ja sitten Helsinkiin ja Traveen saapuminen klo 7 aikaan on sen verran aikainen että ruuhkia ei yleensä vielä ole. Finnlinesin puolesta vähän pelkään, mitä uudet laivat tuovat tullessaan. Ainakin Hansa-luokan tunnelma, "porvariston hillitty charmi" on mennyttä. Uusien laivojen aikatauluista en vielä edes tiedä, kunhan saisivat ne aluksi edes liikenteeseen. Mutta kokemuksena tähän saakka Finnlines on ollut aivan ylivoimainen eikä tuota ole muutkaan kiistäneet jotka ovat eri vaihtoehtoja kokeilleet.

    Äänestä

on hyvä,kun perheen kanssa lähtee reissuun?

Äänestä
  • Ei tuohon kysymykseen voi vastata tai vastata voi mutta ei siihen ole yhtä oikeata vastausta.
    Et kertonut minne olet menossa?
    Jos Uumajaan, varmasti RG-Lines on oikea, jos taas Tallinnaan, vaihtoehtoja on monta.
    Jos Saksaan, lauttavalikoima Suomesta sinne on aika suppea tällähetkellä.
    Jos taas haluat Ruotsiin vaihtoehtoja lienee 4.

    Kerro minne olet aikonut mennä.

    Äänestä

  • Vee2 kirjoitti:

    Ei tuohon kysymykseen voi vastata tai vastata voi mutta ei siihen ole yhtä oikeata vastausta.
    Et kertonut minne olet menossa?
    Jos Uumajaan, varmasti RG-Lines on oikea, jos taas Tallinnaan, vaihtoehtoja on monta.
    Jos Saksaan, lauttavalikoima Suomesta sinne on aika suppea tällähetkellä.
    Jos taas haluat Ruotsiin vaihtoehtoja lienee 4.

    Kerro minne olet aikonut mennä.

    mukavalle risteilylle,mutta en mihinkään
    eläkeläisporukan matkalle.

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    mukavalle risteilylle,mutta en mihinkään
    eläkeläisporukan matkalle.

    Kiitos! Ok! Moi! Kiva Provo!

    Äänestä

Skattalta kun katselee Sompasaaren liikennettä, olen miettinyt pääsisikö jollakin puolalaisella rahtilaivalla mopon kanssa yli, e. Saksaan? Hintataso epäilemättä jonkin verran Finnlinesia edullisempi toki matkustustasokin.

Äänestä
  • Mahtaako Hesasta päästä enään millään rahtilaivalla Puolaan, tahi Saksaan?
    Joskus vanhoina hyvinä aikoina, vanhan vallan aikaan, pääsi Hesasta Gdanskiin. Se olisi varmasti mielenkiintoinen linja tänäpäivänä. Olisi melkein jo Euroopassa eikä Puolan tullikaan enää kiusaa ihmisiä. Ja homma toimii paremmin kuin 80 luvulla.

    Olisi kiva kuulla onko mahkuja päästä Hesasta vaikka Puolaan silleen niinku edullisesti?

    Äänestä

Varasin tammikuussa Superfastiin paikan itselleni ja pyörälleni, lähtö 11.06. klo 10.00 Hangosta ja paluu Rostockista 05.07. klo 21.00. Nyt laivayhtiö esittelee uuden aikataulun,jonka mukaan laiva lähteekin Rostockista ti-su klo 05.00. Voiko olla mitään näin järjetöntä lähtöaikaa? Onneksi ei ole lippuja vielä maksettu!

Äänestä

JOS JOSKUS REISSAISIN TUTTUJEN JA KAVERIEN KANSSA SAKSAAN.KREIKKAAN,ITALIAAN JA RUOTSIIN NIIN TEKISIN NIIN ETTÄ MENISIN HAKANIEMEEN HOTELLIIN

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vee2 kirjoitti:

Huolestuneena kuuntelin Tallink Gruppin Attica Holdings S.A:n ostoaikeita parisenviikkoa sitten ja mietiskelin, että mitenkähän tämäkin päättyy kun virolaiset rupeavat suhaamaan Suomen ja Saksan väliä?

Huolestuneena siksi kun muistissa oli vielä "vanhan hyvän palvelijan" Finnjetin henkilökunnan korvaaminen suomalaisesta viro- ja venäläiseksi. Palvelun taso romahti juuri korjatulla Finnjetillä ja linjasta Helsinki-Rostock tuli yhtäkkiä jotenkin tappiollinen.

Muistelen kaiholla aikaa jolloin nuorena miehenä reissattiin, silloin, Travemundeen ja jatkettiin seikkailuihin eripuolille Eurooppaa. Laiva oli viimeisinä vuosinaan "vanha ja väsynyt" mutta suomalainen ystävällinen mahtava auttava palveleva henkilökunta korvasi laivan ulkoiset ja sisäiset puutteet. No Finnjetti kävi telekalla ja henkilökunta vaihdettiin sisustus uusittiin mutta vituiksi meni. PALVELUTASO ROMAHTI.

Nyt odotan kauhulla miten käy Superfastin?
Ensimmäinen merkki huonommasta on laivavuorojen muuttaminen, suurin osa Rostockista lähtevistä ilta ja aamulähdöistä on korvattu aamuyölähdöiksi!

Tiedotteessaan lupaavat ilmoitella matkan varanneille muutoksista. Mitään tietoa ei sähköpostitse ole tullut vaan ainoastaan aikataulujen muutokset nettiin ja kukin saa sitten olla oman onnensa nojassa, näköjään.

Ihmettelen, että miten voi olla, että Suomesta on niin helvetin vaikeata tehdä matkaa nykyään lautalla Saksaan? Mikä mättää? Asiakkaita olisi varmasti, niin motoristeja, autoilijoita kuin karavaanareitakin. Halutaanko meidät eristää tänne vai mistä on kysymys?

Olen varannut matkan 16 hengelle noille punaisille laivoille Saksasta Suomeen syyskuun alussa, aikataulu petti nyt pahemman kerran! Kyselinkin jo rahtilaivayhtiöiltä lippuja Suomeen ja odotan aikataulujen vahvistumista. Aion nimittäin tehdä oman, pienen ihmisen protestin vallitsevaa mielivaltaa vastaan ja vaihdan yhtiötä ellei aikataulut syksyksi muutu vaan joku, Paldiski, ja aikataulujen mielivaltainen muuttaminen katsotaan tärkeämmäksi kuin asiakkaiden kuuntelu.

Okei pitää myöntää, että rahtiliikenne tonne kirkiisiaan ja sitten niiden mersujen rahtaaminen on vissiin niin hyvä bisnes että suomalaista voi potkia päähän.

Minen siihen suostu! Mitens muut?
Kysyy käämit punaisena....matkamotoristi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu