voiko

niin, voiko elatusmaksun suhteen tehdä niin että papereissa lukisi 0e(eli isä ei maksaisi mitään,ainakaan siis noin niinku virallisesti)
Miten lastenvalvoja suhtautuu tälläiseen?
6441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

toki kunnaltakaan mitään, eli se on sitten täysi nollalinja.

Äänestä
  • ...paitsi toimeentulotuen muodossa. Mikä on tietysti aivan eri asia kuin kunnan maksama elatusapu. Minkä takia eivät tykkää nollasopimuksista.

    Äänestä

Periaatteessa elatussopimus on kahdenvälinen sopimus, joka voidaan tuomioistuimessa sanella riitatapauksissa.

Lastenvalvoja/sosiaaliviranomainen ei ole sopimuksen osapuoli eli periaatteessa ei voi sen sisältöön vaikuttaa. Sopimus pitää kyllä vahvistaa joko sosiaalilautakunnassa tai tuomioistuimessa eli käytännössä viranomaisella on sanansa sanottavanaan.

Muista että lastenvalvoja on kunnan virkamies ja haluaa tietysti välttää tilanteen jossa etävanhemman elatusosuus kaatuu kunnan niskoille.

Mutta jos kumpikin vanhempi suostuu/vaatii "nollasopimuksen" tekoa niin kyllähän viranomaisen se täytyy hyväksyä.

Äänestä

jättää tekemättä sopimuksen,mut silloin kuitenkin otetaan hoitomaksuissa ja muissa (luultavasti toimeentulotuessakin) huomioon se minimi,eli 118e..siis vaikkei sitä saakkaan,ja sossu saattaa vaatia et ne paperit pitää tehdä ja isän pitää maksaa..
mut,jos ei mihinkään enää tuota lappua tarvita (esim mun lapsi on jo koulussa,ja sossussa en käy) niin silloin on ihan oma asia mitenkä sen asian päättää..

Äänestä

en vain tiedä pitäisikö suostua siihen ns.nollasopimukseen.. isä tavallaan rivien välistä kiristää sillä, ettei tapaisi lastaan jos alkaisin vaatia rahaa häneltä.. ja yritän viimeiseen asti että lapsellani olisi isä joka tapaisi häntä.. Hyvin kun kuitenkin osaa olla lapsensa kanssa, silloin kun on.
en tiedä mitä tekisin!

Äänestä
  • anna isän uhota.
    Pyydä ainakin minimi maksu (118)
    koska, jos teet nolla sopimuksen, et tosiaankaan saa kunnalta elatustukea ja varmaan se lasketaan kuitenkin tuloihisi, saat sen tai et.
    sovi minimi, jos isä ei maksa, kunta maksaa sen.

    jos isä uhkaa ettei tapaa lasta, jos joutuu maksamaan, ei lapsi varmaan ole isälle kovinkaan tärkeä, jos ei ymmärrä että ne rahat menee lapsen hyvinvointiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


orvokki kirjoitti:

niin, voiko elatusmaksun suhteen tehdä niin että papereissa lukisi 0e(eli isä ei maksaisi mitään,ainakaan siis noin niinku virallisesti)
Miten lastenvalvoja suhtautuu tälläiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu