Olen ihmetellyt miksi Tapani Kansaa ylistetään monissa keskustelufoorumeissa. Kyllä hän hyvä viihdelaulaja on ja kouluttanut ääntänsä enemmän kuin monet kollegansa, mutta ei hän minkään musiikkityylin mestari ole. Taidelaulajat ovat parempia klassisella puolella. Olavi Virta ja muutamat muut erinomaiset laulajat ovat parempia viihdelauluissa kuin Kansa. Ääni ei ole erikoisen kaunis ja herkkyytäkään ei tunnu hänen laulustaan löytyvän. Pitääkö vain muutama ihminen niin kovaa meteliä hänestä? En suinkaan halua häntä mollata, kaikki kunnia hänen pitkälle uralleen, mutta rajansa kaikella!
Tapani Kansa
Telle
5983
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Osuit naulan kantaan!
Tapsa on monipuolinen. Kyllä hän hommansa osaa. Ääni on komea, sävykäs ja vahva. Oopperalaulajat laulavat hieman erityylillä, kuin Tapsa, mutta kyllä Kansankin ääneesä on sellaisia klassisienlaulajan piirteitä, vaikka toki siinä kuuluu myös se viihdelaulaja.
Nykyajan viihdelaulajissa ei mielestäni kukaan Tapsan sfääreihin yllä (Olavi Virtahan on sitten ihan oma lukunsa ).
T.Kansa on viihdelaulajistamme se ,jolla eniten riittää potentiaalia myös vaativimpiin lauluihin.
Millä mittarilla sitä herkkyyttä olet mittaillut? :)
Onhan kuitenkin taivahan tosi, että T.Kansa laulaa suohon kaikki nykyiset "iskelmälaulajat", jotka ovat nousseet esiin viimeisen 10 vuoden aikana.
Jos pidät kenestä tahansa nykyisistä laulajista, niin silloin tuo esittämäsi mielipide kääntyy sinua vastaan.
Mutta näin se menee ja on aina mennyt. Kaikkia ei kaikki miellytä.
Minäkään en miellytä sinua ja vain sen tähden, että en ole samaa mieltä kanssasi.
Kerrassaan outoa?
En pidä kenestäkään viihdelaulajasta Suomessa. Tom Jones on suosikkini. Minulla ei ole tietenkään mitään Sinua vastaan, enhän edes Sinua tunne. Tottahan on että Kansalla on potentiaalia, mutta kuten kirjoitin, hänen tasonsa taidelaulajana ei ole mitään huippu. Usein kuulee sanottavan kuinka Kansa olisi päässyt oopperaan, mutta valitsi viihdemusiikin. Kukaan ei tiettävästi ole hänelle kutsua oopperaan esittänyt. Sen olisimme Kansan suusta jo moneen kertaan kuulleet. Toivon vain jotain järkeä keskusteluihin ja asioiden asettamista oikeisiin mittasuhteisiin.
2006 Iskelmä-Finlandia ehdokas ja melko varmasti tulee tuon kisan voittamaan. Ainakin yleisöäänestyksen.
http://www.nokiankaupunki.fi/tapsantahdit/