Heisimato

Kissamme oli oksentanut syömänsä raksuannoksen ja sen seassa oli pätkä heisimatoa - sellaiseksi sen kissakirjan kuvien perusteella tulkitsin. Kertokaapas asiasta tietävät, mikä matolääke tepsii heisimatoon parhaiten ja millainen annostus. Meillä oli Flubenolia kotona toisen kissamme madotuksen jäljiltä ja annoimme sitä jo eilen yhden satsin. Mistä tietää, onko mato kuurin jälkeen hävinnyt kokonaan vai pitääkö kuuri uusia jonkun ajan päästä?
3782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Droncit niminen matolääke tehoaa ainakin leveään heisimatoon. Sitähän kissat saavat raa´oista järvikaloista.

Äänestä
  • hiiristä sekä linnuista. Osta Droncit - se on yhden pillerin matolääke tosin aika pahanmakuinen eli sen syöttämisessä voi tulla ongelmia.
    Nämä Mirixit eivät sitten tehoa... eli ns. tahnat.

    Olemme saaneet pillerin syötettyä siten, että murskaamme pillerin ja sekoitamme sen tippaan maitoon. Sitten pieneen ruiskuu ( tietenkin ilman neulaa) ja hampaiden välistä ruiskutetaan suoraan nieluun.

    Muistathan, että jos laitat pillerin suuhun, niin seuraa, ettei sitä jemmata poskeen ja sylkäistä pois sopivan tilaisuuden koittaessa.

    Paras keino olisi saada pilleri piilotettua ruokaan ja mirri syömään. Valitettavasti varsinkin vanhojen kohdalla tuo ei enää toimi.

    Eläinlääkäri antaa myös ns. loishäätöpiikin, joka tuhoaa kaikkia matokannat jne. Mutta on vähän arvokkaampi juttu (8-10 euroo tstomaksu).

    Äänestä

mun kissalla oli matoja..sellasia oikein pitkiä valkosia ja ohuita.annoin sille jotain axilur(tai suunnilleen sen nimistä,semmonen punavalkonen paketti),kolmen päivän kuurin tabletteina.sen jälkeen en oo huomannu mitään matoihin liittyvää ja ruokakin sille maistaa mainiosti.turkkikin kiiltää taas kauniisti eikä karvakaan lähde enää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tipsu kirjoitti:

Kissamme oli oksentanut syömänsä raksuannoksen ja sen seassa oli pätkä heisimatoa - sellaiseksi sen kissakirjan kuvien perusteella tulkitsin. Kertokaapas asiasta tietävät, mikä matolääke tepsii heisimatoon parhaiten ja millainen annostus. Meillä oli Flubenolia kotona toisen kissamme madotuksen jäljiltä ja annoimme sitä jo eilen yhden satsin. Mistä tietää, onko mato kuurin jälkeen hävinnyt kokonaan vai pitääkö kuuri uusia jonkun ajan päästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu