Mihin katosi palava rakkaus?????

Palava rakkaus sammui
intohimoisiin
suudelmiin,
poltti itsensä karrelle, ja käpristyi
kuin hiiltynyt paperi
jota pidän tummuneissa sormissani,
kyynelteni kostuttama, se on
palava
enää vain muistoissani.

Rakkaus, palava rakkaus
ei aina
sammu ristiriitojen aallokkoon, väärinymmärrysten
kipeyteen, jäätävään sateeseen
erehdyksiä ja eksymistä
näillä tunteiden herkillä poluilla
joilla sielumme huutavat
hyväksytyksi tulemista, arvokkaana olemista,
ei, ei sielujemme orastava kevät
aina hautaudu räntäsateen ja viiman alle, kuole
satuttavien sanojen voimalla
pois, joskus
se hautautuu liian huumaaviin tuoksuihin
ja kuolee syleilyjemme voimassa.

Älä etsi palavaa rakkautta, joka polttaa
itsensä karrelle, ja haureuden henkeä
joka maalaa kaiken romanttisin värein,
sillä rakkaus on enemmän kuin kaikki se
millä arkipäivää paetaan elämää suurempiin
tunteisiin.

Rakkauden täytyy muuntua
rakastamiseksi arkipäivässä, lohdullisena, turvallisena
uskollisuutena silloinkin kun ensirakastumisen
huuma on mennyt menojaan,
syväksi kiintymykseksi
ja haluksi kasvaa toisen kanssa
elämän monien vaiheiden
läpi vaihtelevissa päivissä.
Silloin sielumme voivat hyvin!

Ei, älä etsi tunteiden liittoa.
Etsi - ihmistä, pientä ja vajavaista
niin kuin itsekin olet,
kättä
yksinäisyyden yössä
haparoiden kättä kohti kurottuvaa,
uskalluksen lailla, sielussasi odottavaa toivoa
joka tahtoisi tulla huomioiduksi, kaipaustasi
olla arvostettu ja rakastettu
juuri sellaisena, ilman vääristävien
henkien hehkeää maalailua,
toisillakin on se kaipaus, joku toinenkin
tahtoo laillasi olla juuri hän,
luota siihen.

Ihmisten liitossa
tunteetkin voivat kestää, ja sielut
parantuen elävät
arkipäivästä löytäen ilonsa aiheet.
Tunteiden liitossa hajoavat
lopulta ihmisetkin, ja hajoavat tunteet.
Pirstoutuvat
minuudet omistavien, vaativien, arvostelevien
katseiden puristuksessa, joskus vielä pahempaa:
välinpitämättömien, ohi katsovien.

Hiiltynyt paperi kädessäni
sielussani tuuleen hajoavaa tuhkaa
surumielisesti hymyilen
loppuun palaneen rakkauden
raunioilla.
Kipeästi laulan, kuitenkin laulan
kaiken kipuni polttopisteessä
ylistyslaulua taivaalle.

Nyt tässä kohtaa elämäsi matkaa.
Pysähdy sieluasi kuuntelemaan,
havahdu rakkauteen.
Ei se ole niin kaukana.
Jumalan syli?
Kun ei etsi ihmiseltä sitä
minkä voi saada vain Häneltä, voi sitten ihmiseltäkin
ottaa vastaan
sen mikä hänellä on annettavana.
Ja lopulta, vuosien kuluttua
paperilla on tuhansia kauniita sanoja,
toisiinsa liittyneiden sielujen
toinen toistaan vasten lukea hämärtyvässä
illassa hymyillen, ei pelkkää
pimeää hiillosta.