Onko teitä koira purrut? Oma?
Puremisesta
Purtu
5526
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
On pari kertaa purrut omakin, pentuna. Ei tosin aggressiivisuudesta, vaan vahinkoja olleet. Kerran on purrut vahingossa kaverin koira vähän rajumman leikin yhteydessä, tämä tosin tapahtui jo 1970-luvulla. Koskaan ei ole käynyt niin pahasti, että olis hoitoa joutunut saamaan, vaan sellaisia pikku naarmuja vaan.
Jos nyt näitä pentunäykkyjä ei oteta huomioon, niin oma edesmennyt koira on purrut joskus, kun yritin ottaa siltä luuta ulkona suusta (siis jotain ojasta löytämäänsä). Tämä herra kun oli hieman liian suojelevainen suussaan olevia tavaroita kohtaan.
Pienenä olin katsomassa äidin kanssa ratsastuskisoja, kun yhtäkkiä jonkun sakemanni kirmasi kimppuun ihan ilman syytä. Oli omistajakin aivan kummissaan, että mikä sille tuli. Ei onneksi purrut kovaa, kädestä otti kiinni ja kaatoi ojaan. Onneksi mulle ei tullut koirapelkoa, vaikka aika kovasti säikähdinkin.
ei edes vahingossa. Pentuaikaa en ota lukuun.
lapsena kerran, kun menin hakemaan omaa koiraani pois toisen koiran luota leikkimästä, niin sakemanni puri huulen halki.
Toisen kerran oma pystiffi vahingossa, kun tappeli toisen koiran kanssa ja menin väliin, osui hampaat väärään kohteeseen.
Ei omat eikä vieraat. Ei edes vahingossa. Keskenään on nartut tapelleet, niin et on jouduttu tikkaamaan. Yks narttu joka normaalisti ihan pehmopää, mutta juoksun aikana kireä kun viulunkieli. Otti yhteen vanheman kanssa. Silmäkulmaan tikit. Ja kerran nenästä verta niin että koko keittiön lattia lainehti.