Täällä on paljon uteliaita ihmisiä, joita yhden bi:n tarina voisi kiinnostaa. Lisäksi täällä on paljon enemmän elämää nähneitä ihmisiä, jotka voisivat opastaa minua eteenpäin.
En usko koskaan oolleeni ns.100% hetero, avoin bi-elämäni heräsi murrosiässä. Olen erittäin avoin ja ihmisrakas, mikä on tuottanut vaikeuksiakin. Kun tiedetään minun olevan bi, lämpimät ystävyydenosoitukseni tulkitaan usein väärin. Osittain tästä syystä minulla on kolme naispuolista ystävää, joihin on muodostunut jonkinlainen eroottinen jännite.
Yksi heistä oli ensimmäiseni, olin aikanaan häneen todella ihastunut. Päädyimme koskettelemaan toisiamme "vahingossa" niin että hupsista. Hänen ansiotaan oli ensimmäinen jonkun muun kuin itseni aiheuttama orgasmi. Olimme myös henkisesti todella lähellä toisiamme, jaoimme ilot ja surut, kaiken.
Kunnes hän löysi miehen ja ilmoitti olevansa hetero.
Tämä toinen on niin herkkä ja hento, etten kai ikinä uskalla kajota häneen.
Eräänä päivänä hän kertoi rakastavansa minua. Olin itse silloin niin tyhmä! En osannut ottaa sitä rakkautta vastaan silloin ja satutin häntä pahasti torjumalla hänet. Jos maailmassa on enää yhtään puhdasta ihmistä, se on hän. Pieni, kaunis enkelini jota rakastan valtavasti mutta en haluaisi olla häntä liian lähellä kun pelkään satuttavani.
Kolmas on paras ystäväni, tai ainakin oli. Villi seksihurjastelija... Mutta siitä en ainakaan nyt ehdi kertomaan enempää, on mentävä!

Vastaukset 18
Vanhimmat
>Tämä toinen on niin herkkä ja hento, etten kai >ikinä uskalla kajota häneen.
>Eräänä päivänä hän kertoi rakastavansa minua. >Olin itse silloin niin tyhmä! En osannut ottaa >sitä rakkautta vastaan silloin ja satutin häntä >pahasti torjumalla hänet. Jos maailmassa on enää >yhtään puhdasta ihmistä, se on hän. Pieni, >kaunis enkelini jota rakastan valtavasti mutta >en haluaisi olla häntä liian lähellä kun pelkään >satuttavani.
Mistä tälläisiä oikein löytyy? Mielikuvani on hiukan sellainen että suurinosa bisseistä kuuluu ryhmään ryhmään kolme (villit seksihurjastelijat).
Mari, mistä sinulle tuommoinen käsitys on syntynyt? En tiedä, oletko sinä bisse, minä olen.
En ole villi seksihurjastelija. Nähdäkseni bi-seksuaalit - miksi ihmeessä pitää karsinoida! - ovat yhtä kiihkeitä, yhtä laimeita, yhtä kiinnostavia, yhtä mitäänsanomattomia kuin kaikki ihmiset.
Jos jaksaisin, kirjoittaisin nyt siitä, että jokainen ihminen on "bi-seksuaalinen", mutta jääköön. Littleme:n teksti vahvisti uskoani.
Mielikuvani on ehkä hieman outo. Olen itse myös bisse, tarkoitan nyt bissellä lähinnä ihmistä jolla voi olla tunteitä sekä naisia että miehiä kohtaan. En tarkoita seksiä. Käsitykseni johtaa lähinnä siitä että monet bisseksi itseään kutsuvat hakevat lähinnä seksiseuraa tai kolmatta pyörää. Nykyään kun on näitä "trendibissejä", jotka ovat kokeilleet jotain "uutta". Olen itse täysin samaa mieltä siitä että ihimnen on pohjimmiltaan bisse, mutta pelko samaan sukupuoleen ihastumisesta tekee jotkut jopa homofobiseksi.
niitä, silloin kun vähiten osaa odottaa.
Itse en ole tavannut kertaakaan baarissa, saatika sitten kaupan kassalla kaapista ulos tullutta bisseä joka on hakemassa muuta kuin seksiseuraa.
Mari, sinulle tuntuu tapahtuvan, jos sinulle kaupan kassalla joku ehdottaa seksiä...
Miten bisse tulee ulos kaapista?
Mitä sanoit 19.35 kirjoituksessasi tunteista, siihen voin yhtyä.
Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että tässä(kään) asiassa nainen ja mies eivät täysin ymmärrä toisiaan. Tai sitten vain MINÄ en ymmärrä.
> Mari, sinulle tuntuu tapahtuvan, jos sinulle
> kaupan kassalla joku ehdottaa seksiä...
Itseasiassa on tapahtunut sillä tavalla että miespuolinen ihminen on ehdottanut minulle seksiä kaupan kassalla.
> Miten bisse tulee ulos kaapista?
Mielestäni sellainen bisse on tullut ulos kaapista joka on sujut itsensä kanssa asian suhteen.
Mitä sanoit 19.35 kirjoituksessasi tunteista, siihen voin yhtyä.
> Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että täss(kään) > asiassa nainen ja mies eivät täysin ymmärrä
> toisiaan. Tai sitten vain MINÄ en ymmärrä.
Olen tässä vain hiukan pottuuntunut kun suurin osa bisseistä joita olen tavannut, seurustelevat miehen kanssa ja etsivät lähinnä seksiseuraa samasta sukupuolesta.
Villit seksihurjastelijat = usein kokeilunhaluisia hetskunaisia!
Toi on kyllä ihan totta. Silti usein sanovat olevansa bissejä ja vain koska ovat harrastaneet seksiä naisen kanssa
Kaikissa meissä on molemmat puolet, alan minäkin uskoa. Omien kokemusten sekä muiden kertoman perusteella. Ei sitä edes välttämättä itsekään tajua ennenkuin oikea ihminen kohdalle sattuu. Eikä edes aina silloin! Eikä tarvitsekaan.
Ei muiden tarvitse tätä niellä enkä ajatustani kellekään varmasti tuputa. Näin vain itsekseni hiljaa ajattelen.
Jokaisella oikeus olla ja ajatella ja tuntea omalla tavallaan.
Jokohan olen tätä tarpeeksi toitottanut ;-)
Mari, nyt kerta kaikkiaan en ymmärrä sinua.
Kirjoitat: "usein sanovat olevansa bissejä ja vain koska ovat harrastaneet seksiä naisen kanssa". Luultavasti puhut naisista.
Jos joku harrastaa seksiä naisen tai miehen kanssa, uskon, että hän voi myös rakastua tuohon ihmiseen - ehkä onkin.
Minun on vaikea ymmärtää kantaasi, että nainen, joka voi olla myös miehen kanssa, olisi kummajainen. Kyseessä lienee se vanha perkele: mustasukkaisuus.
Kun minun pitkäaikainen kumppanini - nainen - jokin aika sitten löysi minua paremman, oloani jossakin määrin helpotti se, että tämä uusi kumppani oli nainen. Ainakin minulle oli helpompaa menettää hänet naiselle kuin miehelle.
Mari, nyt kerta kaikkiaan en ymmärrä sinua.
Kirjoitat: "usein sanovat olevansa bissejä ja vain koska ovat harrastaneet seksiä naisen kanssa". Luultavasti puhut naisista.
>Jos joku harrastaa seksiä naisen tai miehen >kanssa, uskon, että hän voi myös rakastua tuohon >ihmiseen - ehkä onkin.
Tiedät ihmisiä jotka sanovat olevansa bissejä koska ovat harrastaneet seksiä naisen kanssa. Eivät voisi kuvitella seurustelevansa naisen kanssa, kertovat lähinnä olevansa kokeilunhaluisia. Haluavat tietää miltä tuntuu olla naisen kanssa.
>Minun on vaikea ymmärtää kantaasi, että nainen, >joka voi olla myös miehen kanssa, olisi >kummajainen.
Itse seurustelen miehen kanssa vaikka olen bisse, en tunne olevani kummajainen.
"Itse seurustelen miehen kanssa vaikka olen bisse, en tunne olevani kummajainen."
kun olet bi.
olen kummajainen koska seurustelen miehen kanssa ja olen bisse?
on loppujen lopuksi bi-seksuaali.
valtataisteluasetelma tämä eroaminenkin on ihmisille? 'on helpompi menettää kumppani ennen naiselle kuin miehelle'! kaikkea sitä kuuleekin! menetys on aina menetys, vaikka se olisi menetys hirvelle...!
menetys hirvelle! =)
Hupsista! ja niin ne asiat vain tapahtuvat. Ihanaa että jollekin, että joku antaa mahdollisuuden. Miten erilaista kaikki voisi olla, kun vain olisimme vähän avoimempia, tulisimme vähän vastaan. Miten hyvä meidän olisi olla. Tuskin sinäkään tulet koskaan katumaan!
Lämmin ja avoin ihminen saa kaikenlaisia ihmisiä lähelleen. Minäkin olen sellainen, kaikki rakastavat ja minä kaikkia. Minuun ihastutaan ja minä ihastun! Ei tietenkään "sillä tavalla", mutta kaikki on mahdollista, nykyään ajattelen.