Olemme avopari Hämeestä, itse olen hieman yli 30 v. ja eukko hieman yli 40, olemme asuneet yhdessä tovin ja itse haluaisin lapsia, niin myös muija mutta ei haluaisi enää synnyttämään, koska pelkää terveytensä puolesta. Olisiko siis adoptio sopiva vaihtoehto meille?? Jotenkin vaan tuntuu että adoptiolapsi ei ole OMA. Mutta jos ottaa lapsen ihan pienenä, siihen voisi alkaa suhtautua kuin omaan. Kertokaa mielipiteitä asiasta, itse alan olla aivan neuvoton.
Adoptio
Mika S
6789
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos lapsentarve on noin huutava,oletteko miettineet sijaislasta.Heitä on myös vauvoja.Voi olla että ette saa suomalaista adoptiota,vaimosi ikä huomioiden.Ja sijaispuolla saa lapsen paljon nopsempaan.Miettikää hyvänä vaihtoehtona.
adoptio ei ole teille sopiva vaihtoehto; Suomen lakien mukaan avoparit eivät voi adoptoida.
Asiassa on vielä paljon työstämistä, jos adoptiolapsi ei tunnu omalta. Lapset eivät myöskään ole otettavissa "ihan pieninä"vaan nuorimmatkin ovat vuoden paikkeilla.
Tyyne Järvelä
Olet ehkä neuvoton juuri tällä hetkellä, mutta suosittelisin asioiden miettimistä. Mikä on "tovi" yhdessä asumista? Millä mallilla teidän suhteenne on kaikin puolin? Nautitteko toistenne seurasta kahden kesken? Miksi haluatte lapsia?
40 vuotta ei ole este raskauteen/synnytykseen, jos luonto näin suo. Miksei myös keinohedelmöityskin =) Onko "muijallasi" todellista huolta terveydestä, sairaus?
Sinuna myös tutustuisin enemmän adoptioon, ennen kuin mitään päätöksiä teette. Netistä löytyy monia sivuja, googlettamaan vaan.
"Jotenkin vaan tuntuu että adoptiolapsi ei ole OMA" Jos tuon kaltaisia ajatuksia on, niin en tällä hetkellä suosittelisi adoptiota. Oikeasti, miettikää asioita. Tiedän että aikaa ei ole loputtomiin, mutta sinä et ole vielä käsitellyt asiaa loppuun asti. Entä jos et saa aivan pientä lasta? Mietityttääkö poikkeava ihonväri, kulttuuri, biologiset vanhemmat? Mitä jos et pystykään pitämään lasta omanasi? Lapsi kaipaa vanhemmiltaan aitoa ja pysyvää rakkautta.
Näin.
Hei Mika !
Adoptio on tosi suuri asia, jota ei onneksi voi, eikä saa tehdä ihan hetken mielijohteesta.
Teidän tulee keskustella asiasta moneen kertaan ja molempien on oltava TÄYSIN VARMOJA, että adoptiolapsi HALUTAAN ottaa OMAKSI LAPSEKSI.
Itselläni on huonoja kokemuksia lapsuudestani,jossa oli jo 2 omaa lasta ja mut adoptoitiin prinsessaksi.Tunsin aina olevani ulkopuolinen ja kaipasin omaa äitiä, vaikka tapasin hänet vasta aikuistuttuani.
Itse en adoptoisi,sillä se ei kuitenkaan ole oma.Ymmärrän,että joku voi ajatella toisin ja se on ihana asia.
Voimia yhteiseloonne ja pohtikaa paljon yhdessä!!
mitä tarkoitat sillä että sinut adoptoitiin "prinsessaksi"?
mieheni kanssa harkitsemme adoptiota, ja meillä on yksi biolapsi. vaikka ennen olikin AIVAN selvä, että omaa lasta rakastaa oli hän sitten biologinen tai adoptoitu, niin nyt kun asiaa on käännellyt liiankin paljon, alkaa jo epäilyttää jotenkin.
ehkä liika murehtiminen ja pohtiminen on pahasta?
On totta että avoparit eivät voi adoptoida.
Ja avokkisi ikäkin alkaa olla aika paljon adoptioon. Siltä osin teillä alkaa olla kiire.
Meillä ainakin lapsesta tulee ihan oma vaikka onkin erilainen kuin me itse. Hänenstä tulee meidän lapsi. Vaikka toisalta kaikki lapset on vaan lainaa.
Kannattaa tutustus adoptioon. Tästä voit aloittaa
http://www.ampiaisakka.com