näppyjä?

vauvani on 6vk ikäinen ja eilen huomasin vauvan kaulassa ja naamassa sellaisia pieniä näppyjä, aivan kuin pieniä finnejä? mistä moisia tulee vai onko vaan jotain hikinäppyjä?
4555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hormoninäppylät jotka tulevat usein siinä ristiäisten tienoilla, eli parikuukauden tai alle ikäisenä. Jos ovat niitä, niinkuin uskon niin lähtevät kyllä muutaman viikon päästä viimeistään.

Äänestä

mun poika on 5 vk ja samoin ilmestynyt viikon sisällä naamaan ja kaulalle näppyjä. neuvolassa mainitsin asiasta, kun terkkari sanoi, että vauvalla on hyvä iho, mutta hän ei siihen sanonut oikeastaan mitään. kaipa se on sitten normaalia.

Äänestä

Meille kanssa pojalle tuli n.3vko:n ikäisenä sellaisia niin kuin finnejä. Naama oli aika punainen ja pahan näkönen. Ne oli aluksi poskilla ja siitä siirty kaulalle ja rintaan ja posket tuli kuiviksi ja karheiksi. Niitä oli n.3vko ja sit ne alko lähtee pois. Toki oli jo ekan viikon jälkeen paremman näkösii kun aluksi. Ne on hormooninäppyjä ja tulee kun imettää. Meillä poika on nyt 2kk ja niistä ei enää tietoakaan. Ne lähtee itsellään ja on aivan normaalia.

Äänestä

Mun tytölle tuli 7kk vanhana punaisia finnin näköisiä näppyjä kasvoihin. Ihmettelin niitä aikani kunnes kuulin et voivat olla myös vesirokkoa, joten suosittelen että käyt näyttämässä niitä neuvolassa. Voivat tietty olla myös hormooninäppylöitä mutta parempi olla varma asiasta. Meillä oltiin jo sairastettu viikko ennen kun sain tiedon, kun ei tullut edes mieleen että olisi vesirokko kyseessä kun ei ollut kuumetta ja muutama hassu näppylä oli vaan naamassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


millariina32 kirjoitti:

vauvani on 6vk ikäinen ja eilen huomasin vauvan kaulassa ja naamassa sellaisia pieniä näppyjä, aivan kuin pieniä finnejä? mistä moisia tulee vai onko vaan jotain hikinäppyjä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu