Laitoin seuraavan viestin kasvatus-palstalle, mutta ajattelin josko saisin täältä nimenomaan uusperheen näkökulmaa asiaan:
Miehelläni on 9 vuorias poika, jonkä lähiperhe on äiti ja äidin mies. Meillä poika on viikonloppuja niin usein kun mahdollista, vaihtelevasti noin 1-2 kertaa kk pidempiä lomia.
Nyt on tullut esille, että poika varastaa. On varastanut kavereilta, johon lähikodissa puututtu. Meille uutena asiana tämä tuli nyt, kun huomasimme että poika varasti kaupasta leluja. Hän jäi kiinni vasta kotona, mutta selvää oli että varkaus oli tapahtunut.
Suoraan silmiin katsoen, itikien poika valehtelee isälleen, ettei ole mitään tehnyt ja "miksi häntä ei kukaan usko". Mieheni koki valehtelun erittäin loukkaavana, etenkin kun sitä on tapahtunut jo monta vuotta (tosin "vähemmän merkittävissä" asioissa), ja tuntuu, ettei yrityksistä huolimatta valehtelua ole saatu kitkettyä.
Huolestuttavaa minusta on se, miten keveästi poika tuntuu ottavan aiheuttamansa pahan ja tekemänsä vääryyden. Kun menimme takaisin kauppaan, jotta poika palauttaa lelut vartijoille, hän yksinkertaisesti meni ja antoi. Ei tuntunut kokevan mitään häpeää, eikä pelkoa (jota moni lapsi tuossa tilanteessa ilmaisisi). Ei ollut nolona vartian puhuttelusta. Isänsä puhuttelun hän kuunteli ja selitti ihmeellisiä selityksiä (hänellä on tapana keksiä lisää valheita päästäkseen ensimmäisestä, ja menee vain enemmän sotkuun puheissaan) ja lopulta kysyi vain saako katsoa filmiä. Illalla poika käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ainoastaan kerran hakiessaan varastettua lelua (joka meidän lopulta piti maksaa/ ostaa, koska se oli avattu), poika kysyi, että "missä on se jota meidän ei tarvinnut maksaa"!!! Illalla sanoin hänelle vielä, että "näithän miten isälle tuli kamalan paha mieli, kun valehtelit. Sellaista ei enää saa tehdä meidän talossa", poika sivuutti asian sanomalla "joo joo" ja poistui vessaan.
Hän itkee silloin, kun ei saa jotain mitä on halunnut, tai yrittää päästä rangaistuksetta pahasta teosta. Itku tuntuu olevan välinen oman edun tavoittelussa.
Millaisia rangaistuksia/ toimenpiteitä muut vanhemmat oat käyttäneet? Onko tämä tuttu tilanne kenellekään? Mitä meidän etävanhempina kannattaisi tehdä? Kommentoin vielä myöhemmin lisää, kun asiassa voi olla epäselvyyksiä -yritin tiivistää ison asian niin pieneen kuin mahdollista.
Miehelläni on 9 vuorias poika, jonkä lähiperhe on äiti ja äidin mies. Meillä poika on viikonloppuja niin usein kun mahdollista, vaihtelevasti noin 1-2 kertaa kk pidempiä lomia.
Nyt on tullut esille, että poika varastaa. On varastanut kavereilta, johon lähikodissa puututtu. Meille uutena asiana tämä tuli nyt, kun huomasimme että poika varasti kaupasta leluja. Hän jäi kiinni vasta kotona, mutta selvää oli että varkaus oli tapahtunut.
Suoraan silmiin katsoen, itikien poika valehtelee isälleen, ettei ole mitään tehnyt ja "miksi häntä ei kukaan usko". Mieheni koki valehtelun erittäin loukkaavana, etenkin kun sitä on tapahtunut jo monta vuotta (tosin "vähemmän merkittävissä" asioissa), ja tuntuu, ettei yrityksistä huolimatta valehtelua ole saatu kitkettyä.
Huolestuttavaa minusta on se, miten keveästi poika tuntuu ottavan aiheuttamansa pahan ja tekemänsä vääryyden. Kun menimme takaisin kauppaan, jotta poika palauttaa lelut vartijoille, hän yksinkertaisesti meni ja antoi. Ei tuntunut kokevan mitään häpeää, eikä pelkoa (jota moni lapsi tuossa tilanteessa ilmaisisi). Ei ollut nolona vartian puhuttelusta. Isänsä puhuttelun hän kuunteli ja selitti ihmeellisiä selityksiä (hänellä on tapana keksiä lisää valheita päästäkseen ensimmäisestä, ja menee vain enemmän sotkuun puheissaan) ja lopulta kysyi vain saako katsoa filmiä. Illalla poika käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ainoastaan kerran hakiessaan varastettua lelua (joka meidän lopulta piti maksaa/ ostaa, koska se oli avattu), poika kysyi, että "missä on se jota meidän ei tarvinnut maksaa"!!! Illalla sanoin hänelle vielä, että "näithän miten isälle tuli kamalan paha mieli, kun valehtelit. Sellaista ei enää saa tehdä meidän talossa", poika sivuutti asian sanomalla "joo joo" ja poistui vessaan.
Hän itkee silloin, kun ei saa jotain mitä on halunnut, tai yrittää päästä rangaistuksetta pahasta teosta. Itku tuntuu olevan välinen oman edun tavoittelussa.
Millaisia rangaistuksia/ toimenpiteitä muut vanhemmat oat käyttäneet? Onko tämä tuttu tilanne kenellekään? Mitä meidän etävanhempina kannattaisi tehdä? Kommentoin vielä myöhemmin lisää, kun asiassa voi olla epäselvyyksiä -yritin tiivistää ison asian niin pieneen kuin mahdollista.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tässä vielä oma lisäykseni muutamien vastausten jälkeen:
Minua ottaa päähän ja pelottaa se, että joudun tässä sen "pahan äitipuolen" rooliin, jota olen 3,5 vuotta vältellyt kaikin keinoin. Mieheni on mielestäni aivan liian lepsu ollut aina pojan suhteen. Pelkkää sirkushuvia ja periksi antamista. Onko se sitten ihme, jos poika tekee mitä lystää?! Olen siitä sanonut, mutta linjani on ollut tukea miehen roolia kasvattajana, ja itse pitäytyä taustalla. Mies on kanssani samaa mieltä teoriassa, mutta tähän asti ollut kykenemätön siirtämään rajoja ja suuttumistakin oikeissa tilanteissa käytäntöön...
En pysty enää siihen, että tämä jatkuu.
Nyt pelkään, että puheistaan ja päätöksistään huolimatta mikään mieheni käytöksessä ei muutu. Silloin olen pakotettu siihen, että minun on otettava vastuu kaikista ikävistä asioista ja rangaistuksista. Minusta tulee se v-mäinen akka ja mieheni luistaa lopullisesta vastuusta, kuten tähänkin asti. Kestämätön ajatus.
Ongelma on myös miehen äiti, joka hyysää ja paapoo lapsenlastaan aivan käsittämättömällä tavalla. Kuten arvasin, tästä asiasta kuultuaan mummo alkoi heti "puhua pois" (= tehdä asiaa pienemmäksi kuin se oli) ja puolustella lasta. Mielestäni se on lapselle huonoin palvelus, jonka nyt voi tehdä! Mieheni puolustelee äitiään ja pelkään sitäkin, että pitkällä tähtäimellä kallistuu äisin hyysäys-ajatusten suuntaan...
Soitti hädissään mulle, kun rahapussista oli kadonnut seteleitä, ja siellä ei ollut muita kun se tyttöystävä. Miettittiin yhdessä mitä tehdä. oNko kellään kokemusta että uudet tyttöystävät vievät ex mieheltänne rahat ja pahimmassa tapauksessa ne rahat saattaa olla omille lapsille varattu jonkin ostokseen tai viikkorhaksi. Jonkunmoinen rangaistus olisi nyt keksittävä.
1) Tästä vastauksestasi onkin huomattavan paljon hyötyä mieheni lapsen tulevaisuutta ajatellen.
2) Olisikohan ollut tämän miehesi nyxänkin kohdalla enemmän hyötyä siitä, että siihen varasteluun olisi puututtu lapsuudessa? Aikuinen ihminen kun on jo itse vastuussa teoistaan ja siinä vaiheessa oikeaa ja väärää on vähän vaikeampi opettaa.
3) Vastauksesi meni aika ohi ylipäätään, jos yritit herätellä jotain perheenrikkojanyxonainasyyllinekaikkeen -läppää. Mieheni ja lapsen äiti eivät ole ikinä olleet naimisissa tai edes seurustelleet. Lapsi on nuoruuden yhden yön suhteesta.
Toivovoisinkin nyt apua oikeasti sellaisilta ihmisiltä, joiden katkeruus ei estä normaalia ajatustoimintaa!
Ei ole onneksi (ainakaan vielä) tullut ajankohtaiseksi miettiä miten toimisin,mut luultavasti jotenkin näin:
1.Lapsi pitää opettaa pyytämään anteeksi niin,että oikeasti sitä tarkoittaa..(sitä on kotona jo harjoiteltu muiden asioiden takia meilläkin)..eli kaupassa seistään vaikka koko päivä,ja jos ei auta,mennään seuraavana päivänä uudestaan..anteeksi ei ole vain sana millä kaikki pyyhitään pois,vaan sitä pitää myös tarkoittaa..
2.Jos varastettu tavara joudutaan maksamaan,hinta otetaan lapsen viikkorahoista tms pois,ja kun tavara on maksettu,lapsi itse vie ostoksen suoraan lähimpään roskikseen..
3.Lapsi ei enää lähde kauppaan mukaan,tai joslähtee,joutuu kulkemaan kokoajan ihan vieressä,ja vaikka juuri ennen kassoja tehdään "ruumiintarkastus" ja jos jotain löytyy,joutuu lapsi itse viemään tavaran kassatätille ja selittämään miksi sitä ei osteta..
4.Lapsi luultavasti noilla tempuillaan hakee huomiota,koska lapsi "kerjää" huomiota joko hyvällä tai sitten pahalla..Ongelma pitää selvittää,ja asiaa puhua,puhua ja vielä kerran puhua.
5.pitää muistaa,et tuo on kuitenkin kai aika normaalia kapinointia lapselle,joten kukaan ei välttämättä ole tehnyt mitään väärää kasvatuksessa,joten itsensä tai toisten syyttely on turhaa.
6.jaksamista,rankkaa tulee varmaan asioiden puinti olemaan,mut nyt pitää myös muistaa et molemmat perheet teette yhteistyötä,ja samat säännöt kummassakin paikassa,sillä tavoin saatte parhaita tuloksia.. = )
vai oliko kenties ylilyönnein varustettu kuvitteellinen ja PROVO!!!
ajattelit päähän taputella ja halata???
kyllä 9v pitää jo ymmärtää,et varastaminen on rikos,ja jos siihen lapsella on pokkaa,niin pitää olla pokkaa kestää seuraukset..
asioihin pitää puuttua asian vaatimalla vakavuudella,ei ongelmat häviä sillä,et ne lakaistaan maton alle..
miten itse siis toimisit?
Että ihan ruumiintarkastus? Se on järkyttävää omalta vanhemmalta nöyryyttää lapsi kaupassa jollain ruumiintarkastuksella! Mitähän äidin päässä liikkuu?
Minun ei ole tarvinnut tuollasia miettiä, kun yksikään lapsistani ei ole koskaan varastanut. He ovat rehellisiä lapsia olleet pienestä pitäen.
Mutta nuo ovat jo asia liiottelua hyvinmittavassa suhteessa.
Luulenpa että kyllä kassoillakin mustetaan asaikkuutenne ja tehdään kaupan puolesta ruumiintarkastu kaikille, kun noin näyttävästi tutkitaan lapset, että alkavat epäillä koko perhettänne. Huh huh.. on hurjaa lapsen puolesta, jos omat vanhemmat alkavat epäillä joka kauppareissulla häntä varastelusta...!
Kaikki ongelmat selviää rakkaudella, ei syyttelyllä ja epäilyllä! Kaikki ongelmat syntyy jostain tarpeesta, ei ne ole kenelläkään valmiina.
kuten jo alussa kerroin,ei meillä ole tällaisia ongelmia ollut,johtunee siitä,et lapset 9 ja 14v tietävät et "hullu äiti" jotain tällaista tekisikin..
ja veikkaampa et 99% lapsista yhdestä kerrasta uskovat..
jos lapsi on valmis ottamaan riskin nöyryytyksestä jäädessään kiinni kaupan henkilökunnalle,niin tuskin tuo sen nöyryyttävämpää olisi..
ja,kyse ei ollutkaan syyttömän lapsen epäilemisestä,vaan jo varkaudesta kiinni jääneen lapsen aisoihin laittamisesta..
Olen saanut aikalailla tukea ja hyviä neuvoja täältä ja kasvatuspalstalta - jos nyt joukossa onkin ollut joku mätä omena :)
Mutta siis tämä kaikille yhteisesti, vaikka tähän "tavalla" -nimimerkin perään vastaankin.
-Luultavasti lapsen kauppareissut on vähäksi aikaa tehty, eli yritämme hetken aikaa ainakin hoitaa homman niin, ettei sinne kauppaan tarvitse mennä.
- Valehtelusta käyttöön aresti omassa huoneessa
- Lisää yhteydenpitoa lähiperheeseen
- Enemmän arkea, vähemmän sirkushuveja, jotta perheen merkitys meidänkin päässä on jotain muuta kuin sirkushuvien järjestäjä.
Edellisistä ollaan siis miehen kanssa sovittu; sitä vaan toivon, että hän omalta osaltaan pystyy pitämään niistä kiinni, kun todellisuus tulee vastaan.
En tiedä mikä tarve tällä lapsella voi olla? Hänellä on rakastavia aikuisia enemmän kuin suurimmalla osalla lapsista. Häneen kiinnitetään huomiota täydellisesti; isä meillä ja lähikodissa äiti on kotona lasten kanssa. Mummo kiinnittää jopa liikaa huomiota, toinen mummo asuu naapurissa. Läheisistä ihmissuhteista ei siis todella ole puutetta. Lisäksi olemme puhuneet kaikesta suoraan; siitäkin, miten aina tulee ikävä, kun eroamme, mutta sitten taas nähdään mahd pian ja soitellaan paljon. Lelujakin lapsella on niin, ettei kaappeihin mahdu.
Ettei olisi vaan niin, että hän on saanut liikaa ja tottunut saamaan kaikki aina periksi. Sitten kun ei saakkaan, niin pitää keksiä epäilyttäviä keinoja saadakseen? Tarpeena siis lapsella todellakin kurin, järjestyksen ja rajojen puute!
Täsä keskustelussa ei oikein lasta ajatella, vaan että teille aikuisille on tullut häpeää lapsen käytöksestä.
Ensimmäisenä lähtisin selvittämään lapsen asemaa perheessänne, tuo varmasti tuolla jossain oli oikeinkin, että lapsi hakee tällä huomiota. Miksi hänen täytyy hakea huomitoa, onkin sitten jo aikusiten asia, onko lapsi unohtunut jotenkin niin taka-alalle. Veikkaisi että on. Tämä varastelu on lapsen oikreilua, ei ilkeyttä, vaan lapsella pn paha olla.
On varmasti joskua vaikea rakastaa tällaista "vahinkolasta", mutta kun se on kuitenkin maailmaan saatettu, tulisi hänenkin saada rakkautta osakseen ja läheisyyttä, jotta tuota oireilua ei olisi.
Tiedän samnikäisen lapsen, joka sai yli kuukauden koriarestin, pojat olivat tunnilla naureskelleet toisten osaamattomuudelle, no tätstä hengästynyt opettaja soitti kotiin, jossa myös vanhempi koki häpeää. Kysyi uusikoltaan rangaistusta, joka mielestäni on täysin kohtuuton, tämäkin lapsi elää elämäänsä sellaisessa tilanteessa, että kenelläkään ei ole aikaa hänelle, hänen kanssaan ei mennä tuon ikäisen lapsen ehdoilla vaan tämä pieni joutuu sotilaskuriin.
Niin väärin, mutta kuinka voin ja minne ilmoittaa, että lapsi voi pahoin.
Mielstäni opettjan olisi tullut vaikka puhutella poikaa ja jopa laittaa terveydenhoitjan juttusille, jotta asian oikea laita olisi tullut esiin ja kotiin olisi menty hieman toisin tavoin. Siellä olevat aikuiset pitäisi laittaa samalla arestiin, ei mitään muuta kuin työhön ja kotona eri makuuhuoneeseen, ei minkäänlaista kosketusta sitä toista aikuista kohti ei päivällä eikä yöllä.