Onko tanssijoihin iskemässä kevät väsymys, kun Imatran työväentalolla on niin hiljaista ja samoin Kouvolassakin..
Lähtekää tanssimaan se piristää kummasti=D
Lähtekää tanssimaan se piristää kummasti=D
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En tiedä, mitä Kouvolan paikkaa tarkoitit, mutta ainakin Kuntotalolla on ollut vauhdikkaat tanssit viime viikkoina. Väkeä tanssimisen kannalta sopivasti, tosin alku- ja loppuilta ovat paikalletyypillisesti hiljaisempia, mutta tanssimisen kannalta nautinnollisempia.
No töllin lattia on niin mahdoton, ei siellä voi tanssia. Liukas, ja sitten ei, taas liukas.
Kyllä, sillä voi tanssia jos on taitoa
en osaa sano, mutta mä olen ollut panevinani merkille, että noi kaakon tanssihenkilöt eivät juurikaan oman kulmakuntansa tansseista (kai siellä niitä järjestellään) varsinkaan talvisin juurikaan mitään hiisku, vaan kertovat he enneminkin matkustaneensa joko tuhat kilometriä pohjoisemmas tahi vähän etelämmäs enänpi lännenpiäkään seutuja sivuuttamatta päästäkseen tanssimaan -tragikoomista kylläkin- rinnebaarin afterskiihin ynnämuuhun vastaavaan, vaikka ensin moitiskelevat kotikulmiensa ainoata vanhaintanssikapakkaa suoranaiseksi haureuden pesäksi. Eripuolilta valtakuntaa on myös saatu kuulla vieraspaikkakuntalaisten todistajakertomuksia heidän vanhaintanssikapakoihinsa kaakosta saapuneista henkilöistä. Eihän tässä yhtälössä ole mitään järkeä?