minkä ikäisinä kissat ovat sukukypsiä? milloin ensimmäinen kiima? kuinka nuorena voi leikata?
miu
katti
6431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kyllä koska kiima tulee, sillä ainakin tyttökissat maukuvat ja kurnivat takapää pystyssä päiväkausia ;) Poikakissojen kiimoista ei ole kokemuksia. Omalla kissallani ensimmäinen kiima tuli jo vajaan 7 kk ikäisenä. Viime viikolla kysyin lääkäriltä, niin sanoi että hyvä odottaa vuoden ikään ennen kuin leikataan. Toivoa sopii ettei näin keväällä tule useampia kiimoja, sillä siinä menee omistajaltakin helposti yöunet =)
taisi olla "vanhanajan" eläinlääkäri, koska nykyään ehkä jopa suositellaan leikkaamaan jo ennen ensimmäistä kiimaa ja se taatusti tulee ennen yhtä ikävuotta.
eipä ollut kovinkaan vanhanajan tohtori, melkein vastavalmistunut eläinlääketieteen tohtoriksi, että tälläistä! Mielelläni annan oman kissani kehittyä rauhassa ennen kuin vien hänet leikattavaksi.
taitaa olla eri lääkäreillä erilaiset ohjeet. kysyin aamulla lääkäriltä narttukissan leikkaamisesta ja hän sanoi, että kunhan kissalla on ensimmäinen kiima, niin voi heti soittaa eläinlääkärille ajan leikkausta varten. hän sanoi, että yleensä nartulla ensimmäinen kiima on n. 7 kk:n iässä. eikä kuulemma haittaa, vaikka olisi ehditty jo astua. eli ihan raskauden ensivaiheessa.
en missään tapauksessa halua uusia vauvoja, eikä minulla ole sielua hävittää vauvoja, joten kun ensi viikolla tulee narttupoikanen, niin värkit lähtee heti, kun tulee sukukypsäksi.
en tiedä vakuuttaako tuo vasta valmistunutkaan..
Naaraat tulevat sukukypsiksi siinä 4-12 kk iässä, yksilöstä riippuen. Ensimmäinen kiima tulee myös noihin aikoihin. Urokset tulevat sukukypsiksi n. 6 kk iästä eteenpäin. Uroksilla ei ole kiima-aikoja. Ne ovat "aina valmiita".
Kissan voi leikata jo ennen sukukypsyyttä. On ihan turha stressata kissaa jatkuvilla kiimoilla ja odottaa mahdollisen märkäkohdun ilmaantumista. Kissan voi leikata, kun se painaa n. 2 kg, mielellään siinä 4-6 kk tienoilla.