millä aloititte

Ollaan nyt viikko koitettu saada neuvolan ohjeiden mukaan perunaa alas mutta on se vaan vaikeeta. Millä muut ovat aloittaneet ruokavalion laajentamisen, mistä vauvat tykkää? Meillä on ikäänkuin kiire opettelun kanssa kasvuvaikeuksien takia.
7741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos ei meinaa upota niin pidä taukoa.

Äänestä
  • Perunalla mekin aloiteltiin, ja se ei tosiaan ollut mieleen meidänkään pienokaiselle. Heti kun lisäsin sekaan porkkanaa, niin alkoi maistua vähän paremmin. Sitten lisäsin hiukan (omatekoista) omenasosetta joukkoon, ja se olikin tosi hyvää. Kaupan soseista oon antanut vaan persikkaa ja se kyllä maistuu. Monet on sanoneet, että pelkkä peruna ei mene alas ja onhan se kieltämättä aika mautonta, vaikka äidinmaitoon sekoittaisikin.

    Äänestä

Meillä aloitettiin perunalla ja hyvin meni. Se kannattaa muistaa, ettei sitä heti tartte kauheesti mennä vaikka periaatteessa kiire olisi. Vauva vie oman aikansa kuitenkin, ja jos sitä pottua menee vähänkin, se tekee tehtävänsä. Vauva tottuu tuohon touhuun yleensäkkin. Sitten jos seuraavaksi vaikka annat pottu peruna, voi homma luistaa huomattavasti paremmin. Yhtäkkiä määrätkin sitten kasvaa ja vauva alkaa saada sitä mitä tarttee. onnea yritykseen!

Äänestä

olen kertoillut, jouduttiin aloittamaan suht aikaisin soseet.Yritin ensin perunaa mut koska vauva ei osannut ollenkaan syödä annoin aika äkkiä periksi kun se oli pojan mielestä yököttävää.Hoidettiin syömätekniikka kuntoon persikka soseella ja nykyään kun puoltoista kk on syöty kiinteitä peruna porkkana seos menee ihan hyvin kun soseutan sen omaan keitinveteen.Meillä ei kelpaa vieläkään jos sekoitan joukkoon vastiketta tai omaa maitoani,eli makunsa kullakin jo vauvana.

Äänestä

viikko. noin 15 makuannosta menee enne ku vauva tottuu uuteen makuun ja so siihen, uuteen koostumukseen. Makuaisti koko ajan kehittyy. Jatka vaan vielä muutamia päiviä sen perunan maistattamista tai lisää kohta joukkoon vähän porkkanaa. Voit tehdä aluksi siitä myös aika löysän. Laita korviketta tai omaa maitoasi sekanan. Oman aikansa nämä eka maistelut ottavat!

Äänestä

Moi,

Bataatti on perunan veroinen vaihtoehto ensimmäiseksi kiinteäksi. Se soseutuu hyvin ja on perunaa makeampaa. Ei myöskään vedä vatsaa kovaksi, minkä peruna voi tehdä.

Äänestä

Vauvan vatsa toimi huonosti ja aiheutti huutoa iltaisin. Neuvolan hyväksynnällä aloitin pojallemme 3 kk iässä päärynäsoseella (valmistavaraa) ja vatsaongelma hävisi. Hyvin sitäpaitsi kelpasi. Äidinmaitohan on makeaa, eiköhän tottuminen perunaankin menisi vähitellen makeampien soseiden kautta. Nyt, pari päivää ennen 4 kk, kokeilin peruna-porkkanavelliä maistiaisiksi, (valmistavaraa) ja kelpasi sekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinteät kirjoitti:

Ollaan nyt viikko koitettu saada neuvolan ohjeiden mukaan perunaa alas mutta on se vaan vaikeeta. Millä muut ovat aloittaneet ruokavalion laajentamisen, mistä vauvat tykkää? Meillä on ikäänkuin kiire opettelun kanssa kasvuvaikeuksien takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu