heips

sellaisia vinkkejä aloin kysymään, mitä kaikkea virikkeitä olette kissallenne kehitelleet. mulla on syksyllä 4 vuotta täyttävä leikattukolli ja minusta tuntuu että se on tässä lähiaikoina aika kyllästynyt elämäänsä. tämä ilmenee mm. sillä että se hakee koko ajan huomiota ja tekee kaiken maailman ilkeyksiä. kissallani on paljon erilaisia leluja, joilla se leikittelee yksin ja yhdessä ihmisten kanssa. lisäksi löytyvät raapimispuu ja sellanen putki missä se saa juosta edestakaisin, ulkona kissani pääsee käymään valjaissa joka päivä ja siellä olla niin kauan kuin viihtyy. nämä eivät oikein tunnu enää riittävän. pelkään että kissani elämänhalu laskee ja meille on lisäksi kuukauden päästä tulossa vauva taloon ja se varmasti vie paljon huomiota meidän kisulilta.
10519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Oletan, että kaikki korjaantuisi, jos kissallasi olisi seuranaan toinen lajitoveri. Vastaavanlaisia tapauksia on tullut itsellekkin kissihmisten tiimoilta ja se on korjaantunut justiin toisen kissan hankkimisella ja varsinkin, kun on vauva tulossa, kissa tulee siitäkin mustasukkaiseksi ja tuntee itsensä entistä turhautuneemmaksi. Vielä kerkiät uuden kissan opettaa ennen vauvan tuloa ja sitten kaikilla pitäisi olla asiat ok.

Onnea tulevalle perheenlisäykselle!

Äänestä
  • meän tämä katti on sellanen elukka ettei se oikein tule muiden kissojen kanssa toimeen. kokeiltu kyllä on. (avopuolisoni kotona on kaksi kissaa ja sit yhden toisen sukulaisen tykönä kissa myös)tahtoopi hermostua toisille kissoille.

    Äänestä

  • misuliini kirjoitti:

    meän tämä katti on sellanen elukka ettei se oikein tule muiden kissojen kanssa toimeen. kokeiltu kyllä on. (avopuolisoni kotona on kaksi kissaa ja sit yhden toisen sukulaisen tykönä kissa myös)tahtoopi hermostua toisille kissoille.

    tähän tilanteeseen on tietekin paras vaihtoehto. Yleensä oma vanhempi kissa ei hyväksy aikuisia kissoja tutulle reviirilleen, mutta hyväksyy uuden pentutulokkaan mielellään omaksi kaverikseen hyvin nopeasti.

    Äänestä

Meillä kissat ulkoilevat vapaana. Siinä on niille virikettä tarpeeksi. Ne saavat elää täyttä kissanelämää, saalistaa, kiipeillä ja niin halutessaan pääsevät sisälle niitä varten tehdystä luukusta.

Onnellisia ja hyvinvoivia kissoja, joiden kanssa ei tule ongelmia.

Äänestä
  • no minä en mistään hinnasta päästäs omaa kissaani vapauteen, tuonne autojen ja ihmisten sekaan. sitä paitsi sehän on laissa kiellettyäki. meän kisu ei ole koskaan ollut ulkona ilman valjaita ja ku yhesti pääsi karkuun niin se ei osanu lähteä ulko-oven vierestä mihinkään. niin ja sit tuosta toinen kisu kaveriksi. me mietittiin aikaisemmin pennun hankkimista ja juuri tässä tuttava perheessä oli pentukissa ja testattiin sit molemmin puolin että käytiin vierailemassa eikä siitä tullu mitään. meän kissa oli vain stressaantunu ja se murisi kaikille eikä antanu koskea itseensä yms.

    Äänestä

  • harvempi ihminen asuu niin korvessa, että voi kissansa päästää vapaana kulkemaan. vai kuulutko sinä niihin vastuuttomiin, jotka päästää kissansa keskellä kaupunkia omille teilleen ja naapureita ärsyttämään? minun kissani elää täyttä kissanelämää sisätiloissa. vaatii toki itseltä jonkin verran, että järjestää kissalle aktiviteettejä. ulos eivät halua (tarhaa pidemmälle)

    Äänestä

  • misuliini kirjoitti:

    no minä en mistään hinnasta päästäs omaa kissaani vapauteen, tuonne autojen ja ihmisten sekaan. sitä paitsi sehän on laissa kiellettyäki. meän kisu ei ole koskaan ollut ulkona ilman valjaita ja ku yhesti pääsi karkuun niin se ei osanu lähteä ulko-oven vierestä mihinkään. niin ja sit tuosta toinen kisu kaveriksi. me mietittiin aikaisemmin pennun hankkimista ja juuri tässä tuttava perheessä oli pentukissa ja testattiin sit molemmin puolin että käytiin vierailemassa eikä siitä tullu mitään. meän kissa oli vain stressaantunu ja se murisi kaikille eikä antanu koskea itseensä yms.

    kyllä se vaatii vähän pidemmän ajan tuo totuttelu, jos kissa ei ole kovin sosiaalinen. puhutaan parista päivästä pariin viikkoon ensialkuun.

    Äänestä

  • misuliini kirjoitti:

    no minä en mistään hinnasta päästäs omaa kissaani vapauteen, tuonne autojen ja ihmisten sekaan. sitä paitsi sehän on laissa kiellettyäki. meän kisu ei ole koskaan ollut ulkona ilman valjaita ja ku yhesti pääsi karkuun niin se ei osanu lähteä ulko-oven vierestä mihinkään. niin ja sit tuosta toinen kisu kaveriksi. me mietittiin aikaisemmin pennun hankkimista ja juuri tässä tuttava perheessä oli pentukissa ja testattiin sit molemmin puolin että käytiin vierailemassa eikä siitä tullu mitään. meän kissa oli vain stressaantunu ja se murisi kaikille eikä antanu koskea itseensä yms.

    Laissa ei ole kissan vapaata ulkoilua kielletty.
    Mutta jos asut kaupungissa tai taajamassa, on tietysti ymmärrettävää, joskin luonnotonta, pitää kissa sisällä ja ulkoillessa kytkettynä.

    No, ehkäpä kissasi tottuu ajan myötä sisäkissan vähävirikkeiseen elämään.

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    laissa ole kielletty kissan pitäminen vapaana, jos ei pysty seuraamaan, ettei se mene lasten leikkipaikoille tms.??? En nyt niitä kaikkia mainittuja paikkoja muista, valistakaa tuota tietämätöntä ken muistaa.

    Omat kissani eivät voisi elää kovinkaan virikkeellistä elämää, jos saisivat liikkua ulkona vapaana...johtuen siitä, että ne eivät säilyisi hengissä jäätyään auton alle tai jonkun myrkyttämäksi. Minäkin suosittelen kahta kissaa, omat kissani ovat niin virkeitä saadessaan olla yhdessä. Eikä meidänkään vanhempi kisu sietänyt toisia kissoja ennen tämän pennun kohtaamista...eli kyllä ne toisiinsa tottuu...

    Äänestä

  • misuliini kirjoitti:

    no minä en mistään hinnasta päästäs omaa kissaani vapauteen, tuonne autojen ja ihmisten sekaan. sitä paitsi sehän on laissa kiellettyäki. meän kisu ei ole koskaan ollut ulkona ilman valjaita ja ku yhesti pääsi karkuun niin se ei osanu lähteä ulko-oven vierestä mihinkään. niin ja sit tuosta toinen kisu kaveriksi. me mietittiin aikaisemmin pennun hankkimista ja juuri tässä tuttava perheessä oli pentukissa ja testattiin sit molemmin puolin että käytiin vierailemassa eikä siitä tullu mitään. meän kissa oli vain stressaantunu ja se murisi kaikille eikä antanu koskea itseensä yms.

    Feliway-haihdutin pistorasiaan (saa apteekista ja eläinlääkäriltä, aloituspakkaus n.30-40e). Kissa voi olla ihan vain stressaantunut siitä, että olet raskaana. :) Kissa vaistoaa, että jotain on muuttumassa: ihmiset käyttäytyvät erilailla, hajusi on muuttunut, uusia tavaroita on tullut taloon jne.

    Kissanpentu auttaisi tilannetta, vaikka alku näyttäisi hankalalta. Meillä on yksi kissa, jolla kestää 5-12kk tottua uusiin kissoihin, koko sen ajan se murisee eikä anna koskea itseensä. Sitten tilanne rauhoittuu ja tulokkaista tulee sen parhaimpia kavereita. Toinen tapaus on yhdellä tuttavalla, jolla on kissa jonka ei todellakaan odotettu tottuvan pentuun (sai mm hirveän raivarin nähdessään muita kissoja). Vaan kuinkas kävi, heti ensimmäisenä päivänä kissat nukkuivat vierekkäin. Kissa ymmärtää kyllä, että tämä kaveri nyt on ja pysyy ja luultavasti suhtautuu siihen eri lailla kuin "vieraisiin" kissoihin. Feliway ja rauhallinen totuttelu auttavat asiaa.

    Virikkeitä teillä tuntuu olevan ihan riittävästi, joten tekemisen puutteesta ei varmaankaan ole kyse (paitsi kissakaverin osalta). Varmista myös, ettei kissa ole sairas. Stressi voi laukaista sairauksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

misuliini kirjoitti:

sellaisia vinkkejä aloin kysymään, mitä kaikkea virikkeitä olette kissallenne kehitelleet. mulla on syksyllä 4 vuotta täyttävä leikattukolli ja minusta tuntuu että se on tässä lähiaikoina aika kyllästynyt elämäänsä. tämä ilmenee mm. sillä että se hakee koko ajan huomiota ja tekee kaiken maailman ilkeyksiä. kissallani on paljon erilaisia leluja, joilla se leikittelee yksin ja yhdessä ihmisten kanssa. lisäksi löytyvät raapimispuu ja sellanen putki missä se saa juosta edestakaisin, ulkona kissani pääsee käymään valjaissa joka päivä ja siellä olla niin kauan kuin viihtyy. nämä eivät oikein tunnu enää riittävän. pelkään että kissani elämänhalu laskee ja meille on lisäksi kuukauden päästä tulossa vauva taloon ja se varmasti vie paljon huomiota meidän kisulilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu