kasvaimista

Gyne löysi minulta viime syksynä lihaskasvaimen kohdunsuulta, kuulemma sormenpään kokoa. Lisäksi munasarjat ovat kuin kuivuneet rusinat, epäili tämän aiheuttajaksi endoa.
Ei ole paljoa ollut oireita ennen viimeisiä kuukausia.
Jatkuvaa vessassa juoksua, koko ajan kuin olisi kovat kuukautiskivut ja välillä vihloo ja repii sisältä, kuin veistä käännettäisi.En ole laihtunut, enkä riutunut ja ruokakaan ei kovin usein kuvota. Labrassa otatin pissa ja verikokeet, ei tulehdusta havaittavissa.
Olen alkanut epäilemään, että kasvain on suurentunut ja painaa, ikäväkseni kuulin, että jos lihaskasvaimet lähtevät agressiivisesti kasvamaan, ne voivat olla pahalaatuisia! onko kenelläkään ollut näin?
Olen menossa muutaman viikon kuluttua lääkäriin, mutta vähän mietityttää, että voiko tiedossa olla kenties sitten huonojakin uutisia?
kiitollinen olisin, jos joku kertoisi kokemuksiaan, että minkäkokoisia esim. ruvetaan poistamaan? ja millaisia vaivoja on ollut?
2523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luultavasti minulla samaa..
Olen menossa maanantaina lääkäriin..
Huomasin tammikuussa oudon kyhmyn kohdunkaulan läheisyydessä (ajattelin tulehdukseksi, kun papassa kävin marraskuussa ja oli puhdas). Nyt kyhmy on noin kananmunan kokoinen.
Kuukautiset olleet jo vuoden todella niukat (laihduin puolitoista vuotta sitten yli 15 kg, joten epäilin, että johtuu siitä), kestoltaan 1-2 päivää.. Alavatsakipuja on ollut useita vuosia, joihin epäilin sterilisaatiota (alkoi kipuilut silloin). En ole vaihdevuosi-ikäinen.
Miten sinulla kuukautiset: niukat? lyhyet?
Olen käsittänyt, että kasvaimet lisäävät vuodon määrää ja kestoa, tiputtelua ym. Siksi tuntuu oudolta. Mutta maanantaina toivottavasti saan edes jonkinlaisen käsityksen.

Äänestä
  • minulle on myös tehty sterilisaatio 7 vuotta sitten.2v. takaisin kuukautiseni loppuivat, olen tietämättäni sairastanut joko munasarjatulehduksen, tai kilpirauhastulehduksen, joka tuhosi hormonitoimintani.
    Lapsia minulla on 2. Olen siis 2v. käyttänyt hormonivalmistetta saadakseni kuukautiset, mutta nyt keväällä vuoto on muuttunut mustaksi ja tosi niukaksi, lisäksi vuodan koko ajan jotain kirkasta limaa, joka ei ole valkovuotoa.
    Odotan jo lääkärikäyntiäni, koska kipu on pidentynyt ja pahentunut siinä määrin, että tosissaan haittaa jo työntekoa. Mutta kait kaikki selviää, olisipa hyvälaatuista ja helposti hoidettavaa.
    Tsemppiä sinullekkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


petra kirjoitti:

Gyne löysi minulta viime syksynä lihaskasvaimen kohdunsuulta, kuulemma sormenpään kokoa. Lisäksi munasarjat ovat kuin kuivuneet rusinat, epäili tämän aiheuttajaksi endoa.
Ei ole paljoa ollut oireita ennen viimeisiä kuukausia.
Jatkuvaa vessassa juoksua, koko ajan kuin olisi kovat kuukautiskivut ja välillä vihloo ja repii sisältä, kuin veistä käännettäisi.En ole laihtunut, enkä riutunut ja ruokakaan ei kovin usein kuvota. Labrassa otatin pissa ja verikokeet, ei tulehdusta havaittavissa.
Olen alkanut epäilemään, että kasvain on suurentunut ja painaa, ikäväkseni kuulin, että jos lihaskasvaimet lähtevät agressiivisesti kasvamaan, ne voivat olla pahalaatuisia! onko kenelläkään ollut näin?
Olen menossa muutaman viikon kuluttua lääkäriin, mutta vähän mietityttää, että voiko tiedossa olla kenties sitten huonojakin uutisia?
kiitollinen olisin, jos joku kertoisi kokemuksiaan, että minkäkokoisia esim. ruvetaan poistamaan? ja millaisia vaivoja on ollut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu